2018

07.01.

Tosiaankin, paljon odotettu Super Hots On the Ice -kiertue starttasi tänään. Kyse ei ole mistään pinkistä prinsessasadusta, vaan metanolin katkuisesta moottorin pärinästä ja paukkeesta eli kunnon äijätoiminnasta. Pitkästä aikaa ilmassa oli häivähdys talven tuntua; lämpömittari oli selkeästi miinuksella, maankamara jäässä ja taivas oli pilvetön ja kirkas, niin kuin talvella kuuluukin olla. Nyt oli jo korkein aika tuulettaa Hotsin päälle parin kuukauden aikana kertyneet pölyt pois.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kentällä puhalteli ihan kohtalainen tuuli, joka muutaman asteen pakkasen kanssa veti yhteisvaikutuksen jonnekin -10 C tuntumille. Pilotti oli kyllä oikeaoppisesti kerrospukeutunut, mutta viimeinen päälikerros oli turhan kevyehköä vaatetusta ja alussa viime meni luihin asti ennen kuin kroppa tottui kylmään.

GMS 76 hörähti käyntiin helposti, niin kuin hyvin koulutetun moottorin kuuluukin tehdä. Varikolla sai olla extrahuolellinen, kun starttiteline ei pysynyt paikoillaan edes moottorin ollessa käymätön. Sen verran hyvin tuuli otti koneeseen kiinni, eikä telineen kumitassuissa ollut mitään pitoa peilikirkkaalla jäällä. Kun moottori kävi, niin koko hökötys liukui koneineen päivineen jäällä. Koneen rullauksessa kannus ei juurikaan pitänyt jäällä, eikä alle sentin puuterilumesta ollut mitään apua.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ensimmäinen lento meni konetta trimmatessa ja tuntuman ottamiseen parin kuukauden pakollisen tauon jälkeen. Tuuli oli lähestulkoon kentän suuntainen, niin nousut ja laskut oli helppo ottaa muuten jäästä peilikirkkaalla asfaltilla. Seuraavalle lennolla moottorin käyntiä laihennettiin ja nyt kun trimmikin oli saatu metsän kätköistä oikealle hehtaarille, niin Hots oli taas Hots ja konetta oli taas nautinto ajaa. Kentälle tullessa ajattelin, että hyvä jos yhden trimmilennon viitsin tehdä tässä kelissä, mutta kas kummaa, homma veikin taas kerran miehen mukanaan ja kurvailin koneella neljä lentoa, kun kone kokonaisuudessa toimi moitteettomasti. Tiimaa kertyi päivän aikana noin 25 minuuttia, mikä on hyvä saldo ensimmäisille pakkasille.


21.01. Agentti 0,07 ja Kuuraketti

Toukokuussa käyty SATS:n järjestämä pienoisrakettikurssi tulee tänään vihdoinkin finaaliin, kun on tarkoitus suorittaa ns. kurssilaukaisu ja saada vihdoinkin pienoisrakettiharrastajan pätevyys virallistettua. Onneksi jo reilu kuukausi sitten kävin katselemassa rakettitieteilijöiden touhuja ja sainpa panostaa ja laukaista Mika raketin kahdesti, niin olen vähän kartalla touhuista. Askartelin eilen Jupiter- ja Specht-raketteihin laskeutumisstreamerit.

Olin Kulmakorven avaruustutkimuskeskuksessa Antin kanssa jo hyvissä ajoin ennen itse Rakettimestarin saapumista. Mestarin tarkasti rakettini, ainoa mitä jouduttiin korjaamaan oli se, että nokkakartion ympärille piti laittaa kierros toimistoteippiä, ettei kartio irtoa rungosta ihan itsekseen. Lähtötelineet ja sähköiset laukaisusysteemit viriteltiin kuntoon ja mestarin suosituksesta Spechtiin ladattiin B4-4-moottori. Moottorin sytytystä varten käytettiin ns. klipsusytytintä. Lopuksi laukaisujohtojen asennus hauenleuoilla sytyttimeen ja rakettikokelas astui viiden metrin päähän ja paino napin pohjaan. Sytytyslangan syttymisen näkee selkeästi paljain silmin ja moottori syttyy parin sekunnin viiveellä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Sitten se onkin yksi savun sekainen suhahdus, kun Specht ampaisee korkeuksiinsa. Silmämääräisesti raketti nousi ehkä 200 metriin. Lennon lopuksi nokkakartio irtosi, mutta streameri ei kovinkaan kummoisesti jarruttanut vapaata pudotusta. Specht putosi ehkä 20 metrin päähän laukaisupaikasta. Raketti selvisi neitsytlennostaan ilman mitään kummempaa vauriota. Rungossa oli asiaan kuuluvat vahvat ruudin tuoksut.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pienellä viiveellä paikalle saapui aika iso joukko muitakin rakettiharrastajia, osa oli jo naaman puolesta tuttua porukkaa kevään kurssilta. Tässä sessiossa näin myös kaksivaiheisen raketin, jonka toinen vaihe syttyi, tosin pienellä viiveellä.

Itseltäni meni osin kokemattomuuden piikkiin kolme seuraavaa yritystä suutariksi. Tuherruksen seurauksena moottori tai nokeentua sen verran perusteellisesti, että laukaisut vaikeutuivat jo senkin vuoksi. Vasta päivän viides yritys tuotti onnistuneen ammunnan ja Spechtin lento oli varmaan yksi päivän parhaimmista.

Photo by Jari Vehmaa

Onneksi olimme pukeutuneet kunnollisiin lennätysvaatteisiin, sillä Ämmässuon kaatopaikan kyljessä vierähti kolme tuntia ja hyvä, että Antilla oli termospullo kuumaa teetä. Rakettitouhussa sormet paleltuu helposti, koska paljain sormin pitää näprätä yhtä sun toista laukaisua valmistellessa. Tästäkin puuhasta osan voisi valmistella jo verstaalla lämpimässä.

Photo by Jari Vehmaa

Taas on tullut tehtyä mukava ja ennen kaikkea mielenkiintoinen aluevaltaus lennokkiskenessä ja ihan varmaan tulen silloin tällöin laukaisemaan pienoisraketteja. Nyt vaan pitää askarrella oma sähköinen laukaisujärjestelmä.


18.02. Junnu ja Kuuran kukat

Lepopäivän ratoksi köröttelin varsin talviseen kesäparatiisiin, joka uinui talviuntaan reilun hangen peittämänä. Nyt toiseksi viimeistä peltotieosuutta oli ajettu näemmä sitten viime kerran jollain isorenkaisella työkoneella. Tämän seurauksena ajourat olivat jo niin hyvät ja tiiviit, että siitä pääsi ajamaan kiinni jäämättä jo Mondeollakin, kunhan piti reipasta vauhtia yllä kentän puomille asti.

Asfalttitieltä poistuttuani valokuvaaja-minäni bongasi tien vierusta risuista ja puista mitä upeimman kuuran. Tämä näky piti luonnollisesti ikuistaa kameralla, ennen kuin nousevan auringon lämpö haihduttaa sen pois.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Varikko piti pistää pystyyn just siihen paikkaan, mihin vielä pääsi auton kanssa ilman lumilapiota. The Junnu oli hetkessä valmisteltu lentokuntoon. Aikani starttailtua, avasin neulaa kolmeen kierrokseen, mikä näytti auttavan talvikäynnistystä huomattavasti. Moottorin hetken pöristyään laihensin seosta. Viimeinen tsekkaus, että ohjainpinnat toimii ja vieläpä oikeisiin suuntiin, niin sitten kone oli valmis viskattavaksi ilmaan. Säädöt eivät olleet ihan optimissa, tai oli jotain muuta, kun kone sammahti ilmassa vaivaisen 6’52” jälkeen.

Ensimmäisen starttisession jäljiltä kymmenen vuotta vanha 10-kennon 1700 mAh ajoakku oli kyykähtänyt ja varikko piti siirtää Fordin etupuolelle starttisähkön vuoksi. Moottori käyntiin ja uutta säätöä koneeseen ja nyt päästiin jo hieman parempaan tulokseen, joskaan ei vielä optimiin; 11’29”. Päivän kolmannella lennolla päästiin jo 29’55” lentoaikaan, mikä on ihan kiva -11 C kelissä. Päivän päätöslento olikin jo sitten hyvä  38’00” mittainen veto. Neljällä lennolla päästiin jo reilun tunnin kokonaissaldoon, joka on hyvä saavutus näin pitkästä aikaa ja näin kylmässä lennätellessä.

22.02.

Alunperin suunnittelin laittavani lennätyskamat lataukseen jo illalla sen jälkeen kun tulimme ”Back to Sixties” -illasta, mutta eipä sitä puolen yön aikaan ravintolasta tulla enää taivu niin vaativaan suoritukseen. Niinpä köpöttelin varastolle heti herättyäni ja laittelin kamat lataukseen. Aamutoimien aikana ja lähtöä tehdessä laitteet olivatkin jo latautuneet. Aamulla lämpömittari oli tipahtanut jo -19 C, mutta käydäänpä nyt katsomassa, miltä kesäparatiisi näyttää nyt paukkupakkasilla.

Viimeisin pikataival lennokkikentän varikolle oli vielä umpihangessa, joten varikko piti pystyttää samaan paikkaan, mihin viime viikonloppunakin. Nyt otin starttini virran heti suosiolla auton akusta. Saito 30 FA:n käynnistys piti taas muutaman päivän tauon jälkeen aloittaa kolmen kierroksen neulan säädöllä, että moottori ylipäätään saa jähmeämpää polttoainetta. Tämän jälkeen Saito hurahti käyntiin pienen suostuttelun jälkeen. Hetken lämmittely moottorille maassa ja sitten kone viskattiin ilmaan. Hyvinpä The Junnu näyttää toimivan näilläkin pakkasasteilla. Ensimmäisen kurvailun tiimaksi kertyi mukavat 24’22”. Varikkokäyntiin liittyy oleellisesti kuumana höyryävä kahvi pilotille, että lämpö virtaa kitusiin ja näpit saavat myös osansa kupin hehkusta.

Seuraavalle lennolle päästiin jo edellisen lennon neulan säädön asetuksilla. Pöristelin koneella tosi pienillä kierroksilla ja moottori tuntui käyvän yhtä hyvin, mitä kesälläkin. Ja kuka väittää vielä, ettei nelitahti ole talvipeli? Kyllä on ja jos ei ole niin se on sitten miehestä kiinni. Koneessa ole mitään apuhehkuja, eikä muitakaan hapatuksia. Pöristelin koneella välillä tosi korkealla. Tämä lennon tiima alkoi jo hätyyttelemään tunnin haamurajaa; 52’27”.

Tällä välin piti pitää pakollinen ja lakisääteinen lounastauko ja niinpä kahlasin umpihangessa grillauspisteelle ja kaivoin viimeisiä vetelevän grillirähjän hangesta esiin. Harmikseni minulla oli grillihiilet jo niin vähissä, ettei niillä saatu Wilhelmit kuin nokisiksi ja haaleiksi. Puolijäisen rasvakaapelin järsiminen ei ollut kovinkaan ylentävä kulinaristinen kokemus, mutta jotain ravintoa piti saada elimistöön, että lämmöntuotanto jatkuisi. Viimeinen lento oli sitten jo yhtä nautintoa alusta loppuun asti. Iltapäivällä täysin tyynessä kelissä tarkeni jo lennätellä paljain käsin, ainakin puoli tuntia kerrallaan. Jännityksellä odotin, meneekö tunnin haamuraja rikki näin reilulla pakkasella ja kyllähän se meni. Pikku-Saito haukkoi jääkylmää ilmaa siihen malliin, että tässä paukkuu pakkasen rinnalla kaikki muutkin ennätykset rikki. Niinpä ne taisikin rikkoutua, käyntiaikaa tuli ruhtinaaliset 72 minuuttia, jonka jälkeen kruisailtiin tintittömässä nostossa vielä kolmien minuuttia, lopullisen ajan ollessa 75’02”.

Huh, miten jäätävän upea lennätyspäivä tämänkin oli kaiken kaikkiaan. Vaatetus oli jälleen kerran niin täydellinen, ettei ollut kuuma, eikä kylmä. Varpaa alkoivat pitkän paikoillaan seisoskelun seurauksen palella, mutta sitten vaan köpöttelemään. Aamun kääntyessä päiväksi ja auringon kiipiessa korkeuksiinsa, se lämmitti jo varsin mukavasti mustaa lennätystakkia selästä. Täysin tyynessä kelissä tarkeni jo pariin otteeseen lennättämään puolen tunnin settejä paljain sormin, selkeästi mennään jo kohti kesää.


25.02.

Lennätysvermeet oli laitettu lataukseen varmuuden vuoksi jo eilen illalla siinä toivossa, että tänään olisi sellainen keli, että pääsi räimimään Forssan lentokentälle. Parin old timer -pöristelypäivän vastapainoksi kaipaa jo kunnon kyytejä.

Aamulla lämpömittarin elohopea, tai mitä sinistä litkua niissä nykyään onkin, oli valahtanut -15 C, ei paha, sillä torstaina pöristelin Hesan suunnalla -19 C, niin eipä tuollainen tunnu missään. Liikkuva kenttäpakki oli hyvin nopealla aikataululla mobilisoitu ja keula osoitti Forssan suuntaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kenttä olikin huippuhyvässä kunnossa, sillä se oli juuri aurattu paria päivää aikaisemmin. Hots on nopeasti kasattava kone kentällä. Hots oli kunnossa, mutta Kiinan ihme, eli Turnigyn veivattava polttoainepumppu ei osoittanut oikein minkäänlaisia elonmerkkejä ja niinpä olikin tyydyttävä vikasietoiseen ja vaihtoehtoiseen tankkaukseen, joka suoritettiin puolen litran pullolla. Kun tankki oli täynnä, niin sitten vaan starttipuuhiin.

Laitoin neulaa suosiolla vartin verran rikkaammalle sitten viime lennätysten. Pakissa oli pikkuinen pemppispullollinen 2t-starttibensaa, jolla ryypytin GMS:iä. Muutaman pikkupöröhdyksen jälkeen moottori nöyrtyi ja jäi käymään. Vaihdoin varikkohanskat ohuempiin ja tiukemmin käteen istuviin lennätyshanskoihin ja toinen syy hanskojen vaihtoon on se, että etten viitsi tarkkana miehenä tahrata lähetintä öljyisillä hanskoilla. Sitten vielä naputtelin timeriin 6 minuutin hälyytyksen. Sitten lentoon.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kone lähti kauniin nousukiidon saattelemana kohti korkeuksiaan. Moottori kävi selkeästi rikkaalla tämän lennon, mutta niin olikin tarkoitus. Hots oli ilmassa wanha kunnon Hots. Vähän piti trimmata vetoa korkeusperäsimeen, mutta muuten mentiin kuin kiskoilla. Reilun kuuden minuutin kuluttua ajastimen piippauksen jälkeen otin koneen laskuun.

Näillä säädöillä lennättelin vielä kaksi lentoa, joidenka molempien päätteeksi rullailin koneen takaisin varikolle. Itselläni oli niin hyvä vaatekerta päällä, että kentällä olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta lähettimen LiPo-akun notkahtaminen tässä pakkasessa arvelutti sen verran, että viiden lennon päätteeksi laitoin koneen auton takapaksiin ja ajelin äitimuorin luokse keittämään kuumat kahvit, kun tullut ottaneeksi termospulloa mukaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Päivä oli tosi hyvä talvinen lennätyspäivä; kone ja lennätysvermeet toimivat kiitettävästi, ainoastaan pikkumiinuksina polttoainepumppu ja lähettimen akku. Tällä reissulla minulla ei ollut mitään lähetinhuppua, mutta hyvillä hanskoilla näinkin nopea koneen lennätys oli helppoa kuin heinän teko. Vaatetus oli myös niin sopiva, että ulkona olisi ollut lennättämässä paljon pidempään.


04.03.

Sunnuntai oli taas mitä parahin päivä sään puolesta ja se tarkoittaa silloin sitä, että lennokkivermeet pakataan Fordin peräkonttiin ja kotterolla hurautetaan lennokkikentälle. Nyt olin viisastunut aiemmista pakkaspäivistä sen verran, että tankkasin The Junnun jo lämpimissä sisätiloissa, niin jää yksi sormia kylmettävä vaihe pois kentälle saavuttaessa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Viimeisen peltotiepikataipaleen ajourat olivat edelleenkin pitkällisen pakkasen seurauksena niin kantavat, että normifarkulla päästiin sinne asti, minne viimeksikin. Käynnistyssähköt otettiin heti suosiolla Motocraft-akusta jatkojohdoilla startterille ja neulan säädöissä lähdettiin peruslukemista. Näillä ennakoivan lennätyksen nikseillä The Junnu olikin jo pian kyntämässä aurinkoisen kirkasta taivaan kantta ristiin rastiin. Ensimmäisellä vedolla kertyi tiimaa reilut puoli tuntia, eli ihan tarkalleen 33'39".

Varikolla tankattiin pilotti kuumalla kahvilla ja kone polttoaineella, minkä jälkeen parivaljakko oli taas valmiina uuteen koitoksen. Edellisen lennon jäljiltä neulaa oli varaa laihentaa. Moottori pöräytettiin käyntiin ja kone viskattiin lentoon rivakalla heitolla. Nyt lennettiin hyvin rauhallisella kaasun käytöllä, mikä näkyi heti lentoajassa; melkein hätyyteltiin tunnin maagista rajaa tällä kertaa; 56'13".

Nälkä kasvaa syödessä ja niin myös lennätysinto. Päivän päätteeksi lähestulkoon jo räimittiin; siis lennettiin lujaa ja matalalla. Tämä oli ihan kivaa vastapainoa edellisen lennätyksen jälkeen. Soppaa paloi sitten senkin edestä, mutta lentoaika oli kohtuu hyvä vauhtiin nähden; 24'26". Päivän kokonaistiimassa päästiin noin viittä vaille kahteen tuntiin (114’18”), kyllä pitää olla tyytyväinen tästä taas. Purin koneen autoon ja huristelin leveä hymy kasvoilla kotia kohden.


17.03. SIL-kevätkokous

Tämä päivä meni järjestöjyrähommissa. Housun persausta tuli kulutettua oikein miehekkäästi liki yhdeksän tunnin edestä Ilmailumuseon auditorin penkillä FSIY:n ja VLH:n edustajana. Päivä koostui Ilmailuliiton järjestämästä kerhohallinnon koulutuksesta sekä sääntömääräisestä kevätkokouksesta.

Kerhohallinnon koulutus aloitettiin EU:n tietosuoja-asetuksella, joka oli laajuudessaan ehkä hieman ylimitoitettu esitys pikkukerhojen tarpeeseen. Tuskin kellään pikkukerholla on formaaleja prosesseja henkilötietojen käsittelyyn ja säilytykseen. Jäsenrekisterikin on käytännössä usein Excel-taulukko sihteerin kovalevyllä tai pilvipalvelussa. Kuinka monella kerholla on edes rekisteriselostettakaan jäsenrekisteristä?

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Yhdistyslain ABC oli selkeästi mielenkiintoisin ja hyödyllisin osio hallituksen ja sen jäsenten vastuista ja velvollisuuksista. Viimeisin osio oli verotuksen huomioiminen yhdistystoiminnassa. Ihan mielenkiintoinen esitys siitä, koska verottaja katsoo yleishyödyllisen yhdistyksen varainhankinnan elinkeinotoiminnaksi ja koska jäsenen saamat etuisuudet esim. talkoista katsotaan hänen verotettavaksi tuloksi.

SIL:n sääntömääräinen kevätkokous oli sitä perinteistä sääntöpakkopulla, eikä näin ollen ollut erityisen mielenkiintoinen. Pari aihetta sai erityisesti osanottavat kommentoimaan. SIL:n kulurakenne alkaa olla sellainen, että lähivuosina on joko leikattava kuluja tai lisättävä tulorahoitusta. Tässä yhteydessä spekuloitiin taas vakioaiheella eli Ilmalulehden lopetuksella, kun se on niin iso menoerä.

Käytin puheenvuorini siitä, että moni RC-sunnuntailennättäjä ei koe saavansa mitään vastinetta 82€ jäsenmaksulle, eikä ilmailuyhdistyksillä ole juuri tarjottavaa edes yläasteikäisille, puhumattakaan nuoremmista. Ukkoutuminen on tämän lajin selkeä ongelma, mikä näkyi jo osanottajista.

Toinen keskustelua kirvoittava hanke Ilmailuliiton yhteyteen perustettava ”SIL Oy”-yritys, joka hoitaisi liiton puolesta mahdollisesti elinkeinoksi luokiteltavan varainhankinnan; mm. päälentonäytösten järjestämiset. Yleistä huolta herätti se, että miten yrityksen toiminnan läpinäkyvyys taattaisiin, ettei liitto olisi enää koskaan sellaisessa tilanteessa, mitä pahimmillaan SUIO:n kanssa oltiin. Yritys päätettiin perustaa.


18.03.

Eilinen oli varsin hieno ja aurinkoinen päivä, joka kului SIL:n kevätokouksessa järjestöhommissa, siksi tänään olikin jo tulenpalava kiire päästä pöristelemään. Perillä lennokkikentällä puhalteli valitettavasti aika kovan oloinen tuuli. Mutta kun kerran ollaan tultu, niin ei sitä yleensä lennättämättä lähdetä, eikä lähdettykään. The Junnun lento oli sen verran pahaa katsottavaa tässä tuulessa. Vastatuuleen sai huudattaa pikku-Saitoa täysillä ja myötätuuleen käännettäessä tuuli oli vienyt koneen hetkessä jo hyvin kauas. Odotin sopivaa saumaa, että tulisi hieman tyven hetki, niin ottaisin koneen laskuun ja tulihan sellainen. The Junnu istahti kauniisti keväiselle hangelle.

Lentoaika jäi sangen vaatimattomaksi; 13’38”, mutta pääasia, että kone oli ehjänä maassa. Varsin lyhyen lennätyssession päätteeksi paistoin parit makkarat, nekin olivat jotain hemmetin Pirkka-grillimakkaraa, joka jäi kulinaristisessa tarkastelussa valovuosien päähän Wilhelmistä.


24.03.

Forssan kentällä oli vielä varsin talviset olosuhteet, kun saavuin sinne lennättelemään. Kentän viimeisen aurauksen jälkeen lunta näytti tulleen pari kolme senttiä, mika ei vielä ollut ongelma tämän kokoiselle lennokille. Paikan päällä oli täysi autuus – ei ristin sielua, eikä täyskokoista lentokonetta mailla eikä halmeilla.

Lentelin Hotsilla taas sellaista peruskaahausta, välillä lujaa ja matalalla tai lujaa ja korkealla, lujaa kuitenkin. Pari lentoa päättyi siihen, että GMS 76-moottori sammui aivan yllättäen kesken kaiken vaakakierteessä. Aina oltiin kuitenkin niin lähellä kenttää, että siitä pääsi vielä varsin vauhdikkaasti liitelemään turvallisesti laskuun. Onkohan tankissa jotain vikaa?

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Hissukseen kaikkea muutakin pientä alkoi ilmetä. Laskutelineet olivat selkeästi löysällä ja pakoputki näytti flaskaavan kiinnityspultin asennusreijästä, joka käytössä tukittu halkaistun silikoniletkun suikaleella, joka on puolestaan kiristetty paikoilleen leveällä nippusiteellä. Tämä viritys on todettu varsin päteväksi, mutta viimeksi piti käyttää kahta kapeampaa nippusidettä. Pat.pend. ei näköjään toiminut kunnolla ja tiivistesilikoniläpyskä oli kadonnut jonnekin.

Koneessa alkoi olla sen verran kaikkea pientä kremppaa, että päätin lopetella lennätyksen tältä erää tähän. Hotsille pitää tehdä keväthuolto. Kaikesta puolimatta puolet lennoista oli ihan normimittaisia ja lentoaikaa tuli plakkariin tälläkin reissulla puolituntia, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.


30.03.

Tämä Pitkäperjantai ei ollut kärsimys, ei ainakaan minulle, muista en osaa sanoa mitään. The Junnu oli pakattu varikkotarpeiden kara autoon ja huristelin talviseen kesäparatiisiin. Tie olikin jo varsin mukavasti auki taannoisen aurauksen seurauksena ja auton sai ajettua aivan varikkopöydän välittömään läheisyyteen. Säänhaltija oli taas kerran varsin suosiollinen; aurinko paistoi pilvettömältä kirkkaalta taivaalta ja lehtikään ei värähtänyt lehdettömissä puissa, oli siis ihan pläkätyyni toisin sanoen. Nyt aamulla oli vielä kaunista kuuraa talventörröttäjissä. Ilmassa oli myöskin kevään selvät merkit, sillä bongasin ensimmäisen paluumuuttajat eli kurjet. Peltotiellä oli runsain mitoin lintubongareita.

The Junnu lensi huikean upeassa talvikelissä kuusi lentoa, joista pari oli lyhyehköä, mutta muut sitten täyspitkiä vetoja. Päivän kokonaislentoaika oli minun mittapuullani aivan ennätyksellinen 2 h 45 minuuttia, ei tällaista settiä ole vedetty edes kauniina kesäpäivänä. Pitkän päivän jaksoi höyryävän kuuman kahvin ja grillimakkaran voimalla.


31.03.

Lankalauantaina junnuilu jatkui maalla 4t-Junnulla. Eilisen kaltainen kymmenen pisteen lennätyskeli vallitsi vielä tänäänkin syvemmällä maakunnassa. Ehdin lennättämään ja illan suussa, mutta nyt on jo niin valoisaa, että tehollista lennätysaikaa alkaa olla jo likipitäen kellon ympäri. Forssan Hangaarin 4t-Junnu olikin ollut talviunilla jo tovin, joten olikin jo korkein aika päräyttää OS 30 FS tulille.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ensimmäinen lento köröteltiin hieman rikkaammilla säädöillä, mikä näkyi lentoajassa; 19’18”. Seuraavalle lennolla neulaa ruuvattiin vartti laihemmalla, mikä näkyi heti noin kymmenen minuutin lisäyksenä lentoajassa. Illan viimeiset hitaat lennettiin puolen tunnin tuntumaan; 27’41” ja 28’43”. Oli taas kerran aivan taivaallisen upea lennätyskokemus takanapäin. Jossain kaukaisuudessa kuului taas kurkien äänet.


01.04.

Hots oli läpikäynyt kevyehkön keväthuollon niiden puutteiden osalta, jotka olivat tulleet ilmi edelliselle lennätyskerralla. Pettymyksekseni tankin imuletku oli aivan ehjä, joten se ei selittänyt moottorin mystisiä sammumisia. Tankki on aina ollut pienoinen murheenkryyni lähinnä letkujen läpiviennin osalta, kun se on tehty Body Shopin jostain 250 ml shamppooputelista, johon on puoliväkisin sovitettu Kavanin muovitulppa. Ongelmana on se, että tulppaa kiristäessä se alkaa samalla pullahtamaan ulospäin sitä enemmän, mitä sitä kiristää. Tulppa on yksinkertaisesti liian lyhyt muovipullon kaulaan nähden.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Parin edellisen päivän kaltainen huippuhyvä lennätyssää näytti jatkuvan sellaisenaan myös tänään ja niinpä olin jos aamukahdeksan jälkeen matkalla Forssan lentokentälle. Sitten viimeisen, viikon takaisen lennätyskerran, kevät oli jo tehnyt tuloaan siinä määrin, että kentän asfaltti oli jo paljaana lähestulkoon kaikkialla.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Hots sai taas kerran kovaa kyytiä oikein olan takaa. Pari kertaa moottori sammahti sekä kylkilennossa, että vaakakierteessä, selvyyden vuoksi sanottakoon, että suurin osa vaakakierteistä oli ongelmattomia. Aamun kääntyessä kohti päivää aurinkokin lämmitti jo sen verran, että pitkähihainen mikrofleecepusero piti ottaa pois, ettei pilotin lämmöt olisi nousseet liikaa. Päivän aikana kone lensi kaikkiaan yhdeksän lentoa, joka lienee kaikkien aikojen ennätys. Kahta sammumista lukuun ottamatta koneella ajettiin aina täydet kuuden minuutin räimimiset, jonka jälkeen alettiin sorvailla laskua. Lentoaikaa kertyi 50 minuuttia, joka on tosi kova määrä näin lujaa lentävälle koneelle.


07.04.

Pitkästä aikaa tulikin piipahdettua Petikon lennokkikentälle, missä en tainnut käydä kertaakaan viime vuonna. Onhan näitä jäsenyyksiä vähän joka puolelle, niin niitä pitäisi alkaa hyödyntämään paremmin. Paikan päällä olikin pari lajitoveria, mutta vain toisella oli kalustoa mukanaan. Petikossakin oli kelirikko menossa, mutta kun autolla pääsi ihan varikon viereen, niin se on erittäin iso plussa. Jonkin verran sulamisvedet valuivat varikkokopin molemmin puolin ja ojat olivat piri pintaan täynnä. Starttipaikalle pääsi kuivin jaloin, vaikka millään tennareilla ei tännekään olisi asiaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

The Junnu oli hyvin nopeasti ilmassa. Lento olikin sitten jo aika haasteellista, kova sivutuuli puhalsi ja tuulen puuskittaisuus ei yhtään tehnyt lennätystä sen nautittavammaksi, päin vastoin. Kieli keskellä suuta sain sompailla Junnulla. Reilun kymmenen minuutin jälkeen tuli sen verran tyven hetki, että katsoin parhaaksi ottaa lennokin laskuun. Konetta puhdistellessa tulikin sitten päivitettyä kuulumiset kavereiden kanssa. Huomiseksi oli kuulemma luvattu parempaa keliä, katsotaan tilannetta sitten uudelleen, tullaanko tänne taas.


08.04.

Säätiedotus piti onneksi paikkansa, tänään tuuli oli rauhoittunut huomattavasti siitä, mitä se oli eilen, niinpä olikin hyvä syy lähteä ulkoiluttamaan Junnua ja hakemaan kunnon lentoaikoja. Puolen päivän aikoihin Petikossa ei ollut vielä ristin sieluakaan. Kentän pintakaan ei ollut ihan niin sohjoinen, mitä eilien päivällä, varmaan yön viileydellä oli osansa tähän myös.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

The Junnu nousi nyt jo paremmin ilmaan, mitä eilen vesilumisohjon keskeltä. Päivän lennot aloitettiin aika tasaisen harmaan pilvikerroksen alla. Ensimmäisellä lennolla päästiin ihan hyvään 38'07" lentoaikaan. Päivän loput lennot ajettiin vajaan puolentunnin lentoaikoihin (25'44" ja 23'23") molemmat. Tiimaa kertyi tämän päivän osalta ihan kohtuullinen normisetti, muutamaan minuuttia vaille puoli toista tuntia (1h 27' 14"). Lentojen lomassa kentällä piipahti yksi harrastaja sähkökopterinsa kanssa ajaen vain pari akullista. Taivasti selkiytyi päivän mittaa jo lähes kirkkaaksi.


20.04.

Pitkästä aikaa oli mahdollista pitää arkivapaa, niin luonnollisesti oli suuri houkutus lähetä lennättämään. Koska viime vuonna en tullut kertaakaan piipahtaneeksi Porvoossa, niin nyt oli vihdoinkin oikea hetki korkata sekin kenttä avatuksi tämän vuoden osalta. Aamulla kerho WhatsApp-ryhmässä kerrottiin Porvoossa olevan +6 C ja tuulta mitättömät 2 m/s. Sinne siis.

Aamupäivän valmistelujen aikana tuuli olikin jo noussut aamun lukemista, mutta itkut ei auta, kun ollaan jo perillä. Alksi pieni mietintähetki termospullo kahvin merkeissä. Sitten vaan The Junnu kuntoon ja Saito FA 30 papattamaan. Tuuli oli harmittavasti täysin poikittain kenttään nähden, mutta onneksi sen leveydessä on varaa. Varsin lyhyeltä matkalta Junnu pyrähti siivilleen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lento olikin tosi järkyttävää pompotusta, en tykännyt yhtään. Aika ajoin oli sellainen inhottava fiilis, että saanko tämän koneen ylipäätään ehjänä alas. Saitoa sai käskyttää aika reippaalla kaasulla, jotta kone olisi maahan nähden liikkunut eteenpäin. Vadelmamehu hupeni tankista sen verran nopeaan tahtiin, että potkurin lapa seisahtui alle 20 minuutissa. Tässä tuulessa moottori pysähtyneen Junnu ei juurikaan kulje eteenpäin ja haave laskusta kentän nurmelle jäi haaveeksi. Onneksi sänkipelto oli tosi hyvä plan-B. Lentoajaksi tuli vain 20'45". Sillä välin kun oli hakemassa konettani, niin Ollikin oli jo saapunut paikalle ja vaihdoimme heti old timer-kuulumiset.

Ollin ollessa paikalla, lensin koneella näytösluontoisesti vielä yhden lennon. Olosuhteet oli yhtä haastavat, mitä ensimmäiselläkin lennolla. Päätin lopettaa lennon ajoissa ennen moottorin sammumista. Tällä kertaa pääsin mainiosti kentän nurmelle, mutta laskun lopussa tuuli heitti koneen ympäri ilman sen suurempia vaurioita.

Harmi kun keli oli, mitä oli, kun tulin ajelleeksi näin pitkälle. Ajallisesti matka ei juurikaan eroa vakkaripaikastani. Lennätyspäivän päätteeksi piti käydä vielä lounaalla Kuninkaan portin Shellillä. Sitten köröttelin masu täynnä kotia kohden. Porvoossa pitää käydä uudemman kerran ja paremman sään vallitessa. Porvoossa 20’45” ja 18’59”


10.05.

Olin The Super Hotsin kanssa tapani mukaan Forssan lentokentällä. Tuuliolosuhteet olivat kohtalaisen haastavat, sillä sivutuuli puhalteli 2,5-5,0 m/s lukemissa lämpötilan ollessa just ja just 19 C. Olen nyt viime aikoina siirtänyt munakellon ajastinta pirisemään seitsemään minuuttiin, kun siihen on hyvin varaa. Näissä olosuhteissa lähdettiin koittamaan lennätystä tänään.

Ensimmäinen lento meni käytännössä jopa kahdeksaan minuuttiin ja tein pelin avauksen huippuhienon, siis täydellisen laskun, minkä päätteeksi kone rullattiin varikolle. Toinen lento oli sitä samaa tuttua ja toimivaa hottis-Hotsia, tosin hieman haasteellisessa sivutuulilaskussa siiven kärki pääsi kolahtamaan tosi pahasti asfalttiin. Kovasta äänestä huolimatta siivessä oli aika pienet naarmut.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lähtiessäni seuraavalle lennolla GMS sattui sammahtamaan rullaustien liittymässä, niin kuin on joskus ennenkin käynyt. Ei siinä mitään, taskussa oli hehkuakku ja moottori pärähti alta aikayksikön taas käyntiin. Sitten ottaessani hehkutikku pois moottorista, en tajua, mitä kämmäsin, mutta tökkäsin kämmenen reunan potkurin kehää vasten. Silmä räpäyksen moottori ehti ajalla karvat kädestä pintakin syvemmältä ennen kuin se sammui. Voi vittu, kun sattui ja mojovasti. Jouduin hetken vaan puristamaan kättäni, että suurin kipu hellittäisi, sitten pyyhin suuremmat veret talouspaperiin.

Kenttäpakin syövereistä löytyi jotain iänikuisia sponsorilasstareita, jotka kaikki teippailin tassuuni kiinni. Laastaripakkaus oli näemmä pyörinyt niin pitkään autossa, ettei liimasta ollut mihinkään. Kirkasta toimistoteippi päälle, niin oltiin taas kunnossa.

Tässä tilassa oli selkeä virhe lähteä lennolle, mutta kun älli on päällä, niin silloin se on. Vetelin koneella seitsemän minuutin rupeaman ja jouduin ottamaan se laskuun äärimmäisen hankalassa sivutuulessa, eikä kipeä käsi auttanut yhtään tilannetta. Lasku oli todella ruma ja ala-arvoinen, mutta eipä mitään hajonnut. Ainoastaan laskutelineiden yhdysrauta tai itse asiassa dural-lista meni aika solmuun, niin että renkat sojottivat minne sattuu.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Nyt oli viimein oikea aika pakata kamat nippuun ja ajella äitimuorin luokse puhdistamaan haavat kunnolla ja laittamaan käsin hyvään pakettiin. Tilastollisesti näitä veri roiskuu lennätyskertoja ei ole kuin kerran kymmenessä vuodessa, viimeksi 2008.


12.05.

Lennätyksessä pidettiin välipäivä, että käden pahimmat vauriot alkaisivat parantua, mutta nyt oli jo tietysti hemmetin kova hinku päästä pöristelemään. Lennä millä lennät ja loput Hotsilla, näinhän urbaani sanonta menee.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pari ensimmäistä lentoa päättyi sammumiseen; lennot jäivät lyhyiksi 2’10” ja 1’50”. Moottori oli näemmä liian laihalla, neula oli auki vain 1,75 verran. Seuraavalle lennolla neulaa avattiin vartin verran ja kolmas lento olikin sitten jo seitsemän minuutin mittainen. Päivän aikana neulaa avattiin 2,25 verran, minkä jälkeen moottorin sammumiset alkoivat selkeästi helpottamaan. Päivän aikana kone lensi kahdeksan enemmän lentoa; aina parista minuutista normaaliin reiluun seitsemään minuuttiin. Tiimaa kertyi 44’40”. tämä olikin sitten tämän viikonlopun balsamia haavoille, ihan oikeasti.


26.05. Helsingin seinäruusut

Olin roudannut Helsingin toimipisteestäni EPP-Yakin ja Super-Sportin pölyisestä pääkaupungista pienen maalaiskaupungin puhtaaseen ja raikkaaseen ilmaan. Olin jo kohtalaisen aikaisin Forssan lentokentällä ja niinpä Sportti olikin lentovalmiina hetkessä. pienoisen herkistely jälkeen OS 40 LA pörähtikin käyntiin muutaman heiton jälkeen. Rullailin koneen kiitoradalle. Aika pian kävi ilmi, että koneen kannusteline oli pettänyt ja oli paras jättää räpeltäminen tähän.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pakasta repäistiin seuraavaksi Kiinan lennokkiteollisuuden suurenmoinen lahja länsimaisille harrastajille eli Epp-Yak. Kone oli viime kesän lennätyksen jäljiltä uudella moottorilla, jonka olin vaihtanut nokalle moottorin pätkimisongelmien vuoksi. Kone näytti toimivan ihmeen pirteästi vuodelta 2014 peräisin olevalla akkusetillä. Koneen kyydissä oli 4s1400 mAh pakka, jonka syklit hipoivat jo viittäkymmentä.

Reilun tauon jälkeen kone tunti hetken verran todella kiikkerältä, ennen kuin näppituntuma asettui kohdilleen. Sen jälkeen meno oli antaa ja tuttua kohellusta taivaalla. Neljän minuutin aikana ehtii vääntää jo yhtä sun toista kuviota taivaalla. Kolmas lento jäikin sitten tällä erää sitten viimeiseksi. Moottori rääkäisi taas yllättäen vanhaan mallin, eikä kaasun kiinni estämisen jälkeen enää suostunut käynnistymään ilmassa. Otin koneen laskuun juuri kylvetylle pellolle. Haettuaan koneen varikolle, kokeilin moottoria uudelleen, niin potkuri vaan ropisi edes takaisin, eikä edes pyörähtänyt kokonaista kierrosta. Tämän päivän lennot oli nyt taputeltu tältä osin pakettiin. Lennätyssalkussa on varalla samannalainen Turnigy 40A Plush -säädin, mutta en ala nyt jumppaamaan sitä koneeseen helteisellä lentokentällä.

Vaihdoin uuden säätimen myöhemmin illalla koneeseen ja moottori tuntui toimivan täysin moitteetta. Koelento sai jäädä odottamaan saunaa ja sitä yhtä saunakaljaa. Tuulen tyynnyttyä joskus klo 22 aikaan hipsii saunapuhtana pyjama päällä pellon reunaan ja tarkoitus oli ajella tyhjiksi aamupäivällä ajamatta jääneet Turnigyn siniset 4s 1600mAh akut. Taas piti todeta sama seikka vuodesta toiseen. Tuulen tyynyttyä ilmatilan valtasivat hyttyset, jotka parveilivat sen verran sankkaan parvena, että lennäteltyäni akullisen, oli pakko lopettaa tältä illalta, kun en viitsinyt just saunan jälkeen suihkutellaan Offeja iholle. Tänään kertyi Epp/LiPo-tiimaa vähintäänkin 16 minuutin verran. Tästä on hyvä jatkaa.


27.05.

Eilen suurella ilolla nautitut Nano-pakat oli ladattu uutta lennätyspäivää varten. Lensin Turnigyn sinisillä peruskennoilla, jolla Yakki tuntuu lentävän tosi kovaa. Sinisillä 4s pakoilla on syklejä vain puolet siitä, mitä vastaavilla Nanoilla.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Aikaisin aamusella olikin sen verran holotnaa, että piti vetää isävainaan perintöverkkahousut jalkoihin. Nyt tarkeni räpeltää taivaalla, vaikka eihän tänään mitenkään kylmä ole, mutta eiliseen lähes +30 C verrattuna parikymppiä aamuvarhain on jo tosi raikasta. Tällä aamuisella lennätyssessiolla tyhjensin ilmassa viisi akullista LiPo-poweria taivaan tuuliin.

Lennätyksen jälkeen laitoin perus-Turnigyt lataukseen ja toinen varsin vauhdikas EPP/LiPo-sessio. Siniset kennot ovat todella hyvässä iskussa ollakseen jo neljä vuotta vanhoja, mutta niitä onkin pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Nyt viikonlopun aikana tuli tehty mukava come back syrsapaalilennätykseen. lauantaina lensi neljä lentoa ja sunnuntaina tekniikkapäivityksen jälkeen kahdeksan lentoa, reilu puoli tuntia tilaa. Pitää katsoa, jospa tässä saisi taas elvytettyä työmatkalennätyksen tai Viikin iltasessiot. YAkilla on nyt takana päin jotain 220 lentoa.


17.06.

Pienen luovan ja vituttavan tauon jälkeen alkaa olla kohtalaiset vierotusoireet hyvin alkaneestä EPP/LiPo-lääkityksestä. Koko 4s-akkuarsenaali ladattiin piripintaan ja EPP-Yak 54 oli luonnollisesti konevalinta. Sain olla lennokkikentällä yläisessä yksinäisyydessäni, mikä sopi minulle mainiosti. Pitkään jatkunut kuivuus kohtalaisen helteen kanssa oli varmistanut, että nurmikko oli surkean näköistä ruskeaa ja kuivunutta .

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lämpötila huiteli 28 C tuntumassa ja paikan päällä oli tuulta jokunen metri sekunnissa, ei ihan mahdoton lukema, mutta ehkä turhan paljon EPP-härpäkkeelle. Näillä reunaehdoilla siis mennään. Lentelin koneella kaiken kaikkiaan kuusi keikkaa neljän minuutin nimellisellä lentoajalla, jolla päästää ainakin 25 minuutin kokonais lentoaikaan. Pari sanaa akuista. Olen edelleenkin enemmän kuin tyytyväinen, miten hyvin puhtia irtoaa Turnigy Nano 4s1300 mAh -akuista, vaikka syklit ovat jo lähes 50 ja setti on otettu käyttöön jo 2014. Turnigyn siniset peruspakat 4s1600 mAh ovat puolta pienemmällä syklimäärällä vähintäänkin yhtä hyvässä iskussa.

Sitten lennätyksiin takaisin. Tosiaankin kentällä puhalteleva lämmin, mutta ajoittain levoton kesätuuli hajotti pilotin koreografiaa taivaalla. Pöristely teki kuitenkin hyvää parin viikon tauon jälkeen. Oli tuulesta jotain hyvääkin; laskut olivat sangen onnistuneita reiluun vastatuuleen.


25.06.

Juhannuslennot jäivät tänä vuonna väliin, mutta nyt päästiin parin vuoden taon jälkeen korkkaamaan taas työmatkalennätykset. Leppävaaran harjoitusgolfkenttä on edelleenkin ihan näppärän matkan varrella töihin ajellessa. Mikäs muukaan kone oli mukanani kuin EPP-Yak, jonka eräänlainen kotikenttä tämä viheriö itse asiassa on.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ilma oli harmaa, aika tuulinen ja sadetta enteilevä. Kotoa lähtiessä asfaltti oli märkää sateen jäljiltä, mutta onneksi perillä ei tullut tippaakaan vettä. Viheriölle pääsi nyt ajamaan suoraan parkkipaikalle, joskushan portilla on ollut paksu kettinki. Lähdin ilmaan Turnigy Nano 4s1300 mAh akuilla ja ajastimeen asetettiin perinteinen neljä minuuttia tiimaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kone pyöri ja kieppui ilmassa ihan vanhaan ja tuttuun malliin, vaikka tuuli oli kohtalaisen reipas. Nyt ensimmäisellä Nano-pakalla saavutettiin 50 syklin raja ja loput samaa sarjaa olevat akut tulevat perässä parin syklin viiveellä. Siniset perus-Turnigyt ovat 30 syklin tietämillä. Paljon on siis rällätty HobbyKingin Epp Yak-54-styrsahärpättimellä. Kennokirjanpidosta laskien koneella on ajettu 229 lentoa ja neljän minuutin nimellisellä lentoajalla tiimaa kertyy mahtavat 914 minuuttia. Paljon on ajettu ja tästä on hyvä jatkaa, sekä hienoa harrastusta, että just tänään kohti uutta työpäivää.


26.06.

Sitten eilisen, säänhaltija oli tehnyt näyttävän täyskäännöksen kohti kunnon kesää. On siis sanomattakin selvää, mutta sanottakoon kuitenkin, että ilma oli kaunis ja aurinkoinen sekä lähes tyyni ilma. Oli siis aivan täydelliset olosuhteet sähköiseen styrsapaalilennätykseen. Jossain kentän laidalla kiersi yksinäinen koiranulkoiluttaja, josta ei ollut sen kummemmin haittaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tavaksi näyttää muodostuneen, että ensin puretaan Nano-pakkojen latauksen moottorin kautta potkurin pörinäksi. Tässä ihanteellisessa säätilassa koneen sai trimmattua täysin, kun tuuli ei ollut tekemässä haittaa. Vaikka vanhan sotaratsun kokonaislennot ovat huimat 240, niin vielä mennään ryhdikkäästi ja kovaa vauhtia. Aamuisen lennätyshetken akkukapasiteetti käytetiin pääasiallisesti kaikkeen muuhun kommervenkkiin, kuin vaaktasossa ja suoraan lentämiseen. Kyllähän ne liikkeet ja otteet lähettimen tikuille tulee kummasti sieltä selkäytimestä, kunhan vähän ensin niitä houkuttelee ulos.


27.06.

Tämä aamu avautui eilisen kaltaisena kauniina ja kesäisenä. 4S-akkusetti oli jo eilen ladattu hyvissä ajoin. Nyt Nanot ovat jo 50 syklin verran käytettyjä ja perussiniset ovat 30:ssä syklissä, kovassa käytössä ovat olleet ja hyvässä iskussa ovat pysyneet. Aamusella oli jo sen verran lämmintä, että ihan paitahihasillaan tarkeni hyvin aloitella lennätyssessiota jo klo 07.15 paikkeilla. Aina välillä nousi pienoinen kesätuuli, mutta muuten olosuhteet olivat eilisen kaltaiset.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


28.06.

Olin taas pöristelemässä aamuseitsemän jälkeen Lepuskin kolopalloviheriöllä. Loppuviikosta ja etenkin viikonlopuksi on luvassa niin masentavaa keliä, että nyt on pakko ottaa kaikki irti, kun vielä kymmenen pisteen säitä riittää. Tämä aamu oli selkeästi kaikista lämpimin, eikä nyt ollut edes sitä pientä tuulen henkäystä, joka oli eilen havaittavissa.

Aluksi piti kalibroida kaasusauvan skaala säätimelle, kun se tässä eräänä päivänä taisi mennä vähän vituralleen, no siinä ei montaakaan sekuntia nokka tuhissu, kun homma oli valmis ja kone pörähti lentoon. kone kone oli ilmassa oli pakko todeta hymyssä suin, että tänään on toistaiseksi parhain kohdalle osunut keli lennätellä styrsapaalia.

Jossain lentojen välissä viheriölle tuli myös ruohonleikkaaja ja kun leikkuri lähti kentälle, niin enää lennätellyt. Nyt jäin yksi akku ajamatta, mutta nautintoa ja hubaa tuli ihan yllin kyllin jo viidelläkin akulla.

Illansuussa olin Malmin legendaarisessa siimaringissä seuraamassa Mikon ja Antin siimatouhuja. Kuvat puhukoot puolestaan:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


01.07.

It-perusduunari oli saanut vihdoinkin ansaitsemansa täyden kesäloman. Kolonna oli leiriytynyt Matkun basecamppiin eilen Helsingistä suoritetun moottorimarssin jäljiltä. Voihan myrsky ja myllväys, sanoisi kapteeni Harddock, sillä koko viikonlupun puhalteli sellaine blosis, ettei millään epp-härvelillä ollut asiaa ilmaan päiväsaikaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Vasta nyt, lähes puolen yön aikaan, klo 23.15 paikkeilla, puhuri oli kadonnut taivaan tuuliin ja niinpä rc-pilotti uskaltautui EPP-Yakin kera pellon reunaan, tyynessä kelissä olivat myös hyttyset liikenteessä. Ajelin koneella rakennuksen kulmalta käsin kolme lentoa Nano-pakoilla. Olisi vaan pitänyt taapertaa makasiinin päätyyn, sillä tästä kohdasta ei ole kiva ajaa, kun vapaa ilmatila oikealle on hyvin rajoittunut. Eipä tässä hyttysparven keskeltä viitsinyt tämän enempää lennätellä. Onneksi tuli tiimaa, edes kolmen akun verran.


03.07.

Yksi monista valttiässistäni - Phoenix 1 - oli saanut lojua pakassa turhan kauan. Moottori oli todettu soivaksi peliksi jo aikaisemmin keväällä, kun vingutin sitä eli Webra 61 Champion -myllyä pihassa kaikkein iloksi ja riemuksi. Sää oli tänään aamusella sadetta enteilevä, mutta otin riskin ja ajelin Phoenix ja EPP-Yak autossani kohti Forssan lentokenttää. Edelleenkin ilojjen haltijaa uhmaten laittelin Pööniksin lentokuntoon ja eikös sitte alkanutkin tosi raju sade. Tässä ei muu auttanut, kuin purkaa kone ja pistää pillit pussi niin nopsaan, kuin suinkin mahdollista.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ajelin äidin luoksen pitämään sadetta ja tekemään kotitöitä. Tällä välin saa oli jo parantunut niin paljon, että ajelin uudestaan kentälle siinä toivossa, että saisin klassikkostuntin ilmaan vielä tänään. Ja niinhän sainkin sen. Kone oli ilmassa taas pienen totuttelun jälkeen vanha kunnon Pööniksim joka menee eikä meinaa. Harmaalla taivaalla hopeasiipinen kone ei ollut kaikkein paras yhdistelmä näkyvyyden kannalta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lensin koneella vielä toisenkin lennon, joka loppui ilmassa hieman ennen aikojaan moottorin sammumiseen. Onneksi kone liitelin hyvin kentälle ja lasku oli ihan onnistunut, vaikka lapa olikin seis. Tankattuani koneen varikolla, moottori tuntui potkurista heittämällä jotenkin väljältä. Kun yritin käynnistystä startterilla, niin polttoainetta suihkusi sumuna sylinterin kannen alta. Tässä vaiheessa syy oli melkein satavarmana jo rikkinäinen kannen tiiviste. Epäilyni varmistui, kun avasin kannen kentällä, tiiviste oli mennyttä miestä, vai pitäisikö sanoa henkilö tänä yltiösuvaitsevaisuuden aikakautena. Phoenixin lennot olivat sitten tässä joksikin aikaa. Kannenpultit M3.5 x 17 tai x 18

Vaan eipä ollut hätä tämän pahempi, mukana ollut EPP-Yak pääsi nyt paikkaamaan Pööniksiä. Ajelin koneella kaikki kuusi akkua tyhjäksi. Parin viimeisen akullisen aikana harmaat pilvet laskivat allensa jo tihkusateen muodossa, mutta en raaskinnut lopettaa ennen kuin kuusi normimittaista lentoa oli plakkarissa. Nyt oli hyvä lopettaa tämän päivän osalta.


04.07.

Olin Pekan kanssa pitkästä aikaa kentällä Hotsin kanssa. Pekan wanha ja uskollinen Vanquish-sotaratsu lensi uusilla Turnigy Zippy 4s2700 mAh -kennoilla kuin uudestisyntynyneenä. Poweria riitti pystyyn, vaikka kuinka paljon. Avasin lennätyspäivän myös sähkökalustolla ja niinpä lensin EPP-Yakilla kaikki kuusi akkua tyhjiksi ennen polttiskalustoon siirtymistä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Hotsia vaivasivat taas käyntiongelmat, jotka paljastuivat kaasuttimen rummun ongelmaksi. Asiaa tohtoroidessa valkeni juurisyy, miksi moottori useimmiten sammui vaakakierteen kanssa. Kaasuttimen rungossa on edelleenkin vankasti kiinni M3-pidätin ruuvi. Kuitenkin rummussa on klappia useampi milli sivusuunnassa. Tiukassa vaakakierteessä rumpu liikahtaa helposti G-voimien seurauksena klapin myötä jompaan kumpaan laitaan.

Lensin Hotsilla yhden täysmittaisen lennon ja kolme tynkälentoa, jotka olivat pituudeltaan puolet normilennosta. Tynkälennoissa moottori sammui aina ilmassa vaakakierteen jälkeen. Paikalla olivat myös pitkästä aikaa Aleksi ja Santtu.

Lensin illemmalla suuren lennokkihurmoksen vallassa vielä toisen setin Yakilla. Nyt olin tullut suosiolla makasiinin päätyyn, josta on jo hyvin miellyttävä ajaa konetta kuin konetta, sillä vapaata lääniä on niin oikealle kuin vasemmalle parisen sataa metriä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


08.07.

Ajelin pitkästä aikaa Porvooseen, pitäähän saada vastinetta senkin kerhon jäsenmaksulle. Auto oli piukassa harrastekamaa; kyydissä oli niin Super-Sportti, The Junnu kuin EPP-Yak. Perille päästyäni sää ei näyttänyt kovinkaan hääppöiseltä; tummat sadetta uhkuvat pilvet lipuvat matalla kovan tuulen siivittäminä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Laittelin Super-Sportin lentokuntoon, kun tänne asti ollaan tultu. Kone ei ole lentänyt sitten sen parin vuoden takaisen rungon poikki naksahtamisen. Yritystä oli jokunen viikko sitten Forssassa, mutta upouusi kannustelineen asennus antoi periksi jo ensimmäisessä lentoonlähdössä. Nyt kannuksen kiinnitys oli tehty kunnolla.

Kone oli hyvä ottaa ilmaan navakkaa tuulta vasten ja se lähti maasta lähes itsekseen. Heti alussa konetta sai vetää kohtalaisesti jotta se lentäisi vaakalentoa. Kun korkausvakaaja oli trimmattu, niin sen jälkeen oli vielä pientä säätöä siivekkeiden kanssa. No niin, nyt kone oli trimmeissä. Se lensi hyvin vakaasti tässä tuulessa. Kokeilin jo vaakakierteitä, jotka kone teki turhan laiskan oloisesti omiin mieltymyksiini nähden, mihin oli jo tottunut Hotsin ja Phoenixin kanssa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lensin koneella perinteiset kuusi minuuttia, jonka jälkeen munakellon piipatessa aloin sorvailla konetta laskuun. Kova tuuli vähän arvelutti, mutta kone tuli hyvin kauniiseen ja kaikin puolin onnistuneeseen laskuun aivan kuin itsekseen. Kun valmistelin konetta toiseen lentoon varikkopöydällä, niin silloin tuli jo ensimmäiset ja itse asiassa myöskin viimeiset sadepisarat. Säätila oli kuitenkin niin epämieluisa, päätin lopetella lennätyshommelit, vaikka eivät ne tänään vielä kunnolla edes alkaneetkaan. Olin varustaunutnut lennätykseen teepaita ja shortsiasussa, mikä oli selkeästi alakanttiin tänään, ja niinpä palelin ihan tolkuttomasti. Onneksi termospullollinen lämmintä kahvin karkotti hetkeksi vilun tunteen. Tänään ajetut kilometrit suhteessa lennötystiimaan meni hemmmetisti persnetolle, mutta tällaista tämä homma on aina välillä.


09.07.

Olin jättänyt eilisen jäljiltä lennätysvermeeni autton ihan siltä varalta, että tänään olisi mahdollisuus lennätellä kunnolla. päivä näytti aukeavan lämpöisenä ja aurinkoisena. Päätin huristella kuormani kanssa Petikkoon. Olin paikan päällä joskus 9:30 jälkeen, eikä kentällä ollut kuin yksi lennättäjä, vaikka olosuhteet olivat täyden kymmenen pistettä. Ajelin aluksi EPP-Yakilla pois alta Nano-pakat. Olin ilmassa yhtä aikaa näppärän oloisen Hobbyking Reaktor -EPP-härpäkkeen kanssa. Kaveri pyöritteli konetta niin matalalla, etten itse siihen omalla kalustolla ryhtyisi.

Siinä vaiheessa kun oli ainoa lennättäjä koko kentällä, niin laittelin Super-Sportin lentokuntoon. Onneksi tuuli oli jo hieman virinnyt, niin koneen sai hyvin ilmaan vastatuuleen. Sain vielä tänään hieman trimmata korkeusvakaajaa, mutta muuten olin hyvin tyytyväinen koneen käyttäytymiseen ilmassa. Radioihin pitää viritellä vielä ajastin toimimaan ja throttle cut vaatii myös hienosäätöä; nyt moottori sammuu jos kaasun vetää kiinni jo ilman throttle cuttia. Niinpä koneen rullauksessa piti olla tarkkana, ettei tullut vahingossa sammuttaneeksi moottoria.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ajoin koneella mahtavat seitsemän lentoa kuuden minuutin lentoajastimella. Tiimaa tuli väkisinkin reilut kolme varttia, olen kait koneen ensimmäisenä käyttöönotto vuotena ajanut peräti kahdeksan lentoa. Kaikki laskut olivat hyvin onnistuneita reiluun vastatuuleen ja niinpä joka toisen laskun jälkeen koneen sai rullata takaisin käynnistyspöydän luokse. Rungon lähes-irti-poikki-napsahtaminen ja sen korjaaminen ei onneksi ole mitenkään vaikuttanut koneen lento-ominaisuuksiin ja hyvä näin, sillä nyt minulla on taas täälläkin hieman vauhdikkaampi kone käytössäni.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Päivän päätteeksi ajelin vielä Yakilla Turnigyn siniset 1600 mAh -akut tyhjiksi. Kokonaistiimaa kertyi tälle päivälle kahden koneen voimalla n. 1h 15’.


14.07.

Kyllä maalla on mukavaa ja erityisen mukavaa on seistä pellon laidalla kiina-crocsit jalassa klo 22 pintaan pläkätyynessä Suomen suvi-illassa ja vääntää Epp-Yakilla kaikkea mielipuolista kuviota ja venkuraa taivaalla. Aluksi kiusana oliva nuo ilmojen kimmot eli paarmat, jotka pörräsivät ympärillä. Lennätyksen hurmoksessa en sitten enää vaan huomannut tai välittänyt niistä, enkä muistakaan paskakärpäsistä. kaikista kuudesta akusta vapautettiin varastoitunut sähköenergia säätimen, moottorin ja potkurin kautta henkiseksi hyvinvoinniksi. kello 22.15 lämpömittari oli +20 C.


15.07.

Webra 61 Speed Champion-moottoriin oli saatu uusi kannentiiviste jenkkilästä noin viikossa, mitä pidän varsin hyvänä toimitusaikana. Samalla tulin tilanneeksi pari settiä, siis neljä tiivistetty yhteensä vastaisuuden varalle. Nyt Phoenix oli taas valmis aktiivipalvelukseen. Ensimmäiselle lennolle kone lähti leuhkan oloisesti, niin kuin aina, mutta moottori sammui jo parin minuutin lennon jälkeen. Seuraavat kaksi lentoa olivat ihan normimittaisia kuuden minuutin nimellisellä lentoajalla. Päivän viimeisessä nousussa kaikki lähti vituralleen ajautuen ulos kiitoradalta sillä seurauksella, että useamman vuoden jälkeen tuli hieman liimattavaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pakasta otettin Epp-Yak, jolla kaahasin helteessä Nano-pakkoihin varastoitineet lataukset taivaan tuuliin mitä suurimmalla mielihyvällä. Viimeisen lennon päätteeksi mittailin infrapunalämpömittarilla, kun sellainen turhake on joskus tullut hankittua, koko power-setupin lämmöt. Moottorin pintalämpötila oli mielestäni aika paljon; 62 C, 4s1400 mAh -Nano-pakan 42 C, sinisen perus-turnigyn; 53 C, säätimen; 38 C ja ilman lämpötila oli 28,5 C. mainittakoon, että tuulta oli 0,5-1,5 m/s.

Illalla ajoin uudellen ladatut Nano-pakat tyhjiksi, olisi ajanut ihan kaikki akut tyhjiksi, mutta oli pellon reunalla vielä sen verran alkuillasta, että ilman aurinkolaseja arska paistoi niin pahasti silmään ja niin korkealta, ettei lennätys ollut mielekästä eikä mukavaa molempiin suuntiin. Nano ladattiin vielä kerran uudelleen ja niinpä hipsin myöhemmin illalla taas pellon reunaan täyden akkusetin kanssa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Peli aloitettiin perinteisesti Nanoilla, kuinkas muuten. Aikani kaahattua, kone kosahti ihna normaalista vaakalennosta hieman kauemmaksi viljapeltoon liian matalalla tapahtuneen pelleilyn seurauksena. Ainoa vaurio oli poikki mennyt potkuri ja suuri vitutus kun tajusin, että tämän koneen varapotkurit olivat missäpä muuallakaan kuin Helsingin hangaarissa. Kyllä nyt ketuttaa jo vähän isompaakin oravaa. Laitoin digitaalisen viidakkorummun laulamaan, jospa jostain puskista tai lähipiiristä löytyisi sopiva varahuiska. päivä sähkötiima oli kuitenkin ruhtinaallisen hyvä; kymmenen akullista á +4 min minimissään, eli lähemmäs kolmen vartin kokonaissaldo tälle päivälle.


16.07.

Eilinen viidakkorummun hakkaaminen tuotti positiivisen osuman, jonka tuloksena sain haalittua pari kappaletta APC-klooni 10” x 5”E -potkureita Yakin nokalle. Kiitokset Antille Minkiön suuntaan. Nyt pääsin purkamaan eiliset purkamattomat lataukset taivaan tuuliin, jonne ne kuuluvatkin. minua hemmoteltiin taas pläkätyynellä Suomen suven alkavalla yöllä. Nyt lennettiin viisi akullista. kun lopettelin lennätyksiä, niin n. 24 C lämpö tuntui tosi viileältä päivän 34 C mittarilukemiin. Kaikki on suhteellista.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


17.07.

Äärimmäisen paahteisen päivän jälkeen tuuli tyyntyi jo hyvissä ajoin. Niinpä kuljin pitkin ahon laitaa, en tosin ilman paitaa, mutta muuten kevein askelin vakiovarustukseni kanssa; kaulassa heilahteli Robbe-Futaban FC-18 -lähetin, joka on jo aika päiviä sitten päivitty gigaseksi, toisessa kädessä Epp-Yak ja toisessa tassussa LiPo-säkissä olevat akkupakat.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Yakilla on niin suuri nautinto ajaa aivan pläkätyynessä kelissä, niin myös tapahtuu tänään. Tuttuun tapaan ohjelmassa oli päätöntä kaahausta, mutta ylitse kaiken menee jo ajoittain onnistuva leijutus, joka jo aika ajoin pysyy hetken jo hanskassa. Olipa upea ilta, jonka aikana meni Yakilla maaginen 300 lennon raja rikki. ihan tarkalleen ottaen lentoja on nyt 301!


21.07.

Ajelin aamusella kello 9 jälkeen Petikon lennokkikentälle, missä ei onnekseni ollut ristin sieluakaan. Tai sanotaan, ettei hyvässä ja rehdissä seurassa koskaan mitään vikaa ole, mutta yksinäisenä sutena olen tottunut lennättelemään niin paljon yksikseen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ehdin pöristellä viisi akullista LiPo-energiaa taivaan tuuliin, ennen kuin tosi kova sadekuuro aiheutti pakollisen tauon. Tällä välin tuli päivitettyä Eegonin kanssa kaikki viime aikojen Raku-kuulumiset. Sateen tauottua ajelin viimeisen akullisen, sillä onhan se noloa tulla kentältä ajamattomien akkujen kanssa kotiin. Oli tosi kiva olla taas Petikossa pitkän tauon jälkeen.


23.07.

Tulin lähteneeksi Antin kanssa siimakoneita ajelemaan kesäparatiisiin. Keli oli perillä varsin ahdistavan kuuma, niin kuin tässä on ollut melkein joka päivä. Paikalla olikin jo Skaide, joka testaili sähköstunttiaan. Antilla oli miss BJ-siimarukki ja itse keskityin tällä kertaa kaikkein oleellisinpaan eli chillailuun ja makkaran paistoon.


Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


24.07.

Autoon oli pakattu tällä kertaa niin sähkö- kuin polttiskoneita; Yak ja Super Sportti. Yakilla ajelin normaalin kuuden lennon setin, jonka aikana leijutus sujui jo suhteellisen pitkään oman mittapuuni mukaan. Yak on kyllä ihan kaikessa maksanut itsensä takaisin. Kone taipuu paljon pidemmälle, mitä sen pilotti ja siinä on potentiaalia vielä vaikka kuinka paljon. Kokeen lennätyksen aikana sain hyviä vinkkejä, miten konetta pitää vielä säätää.

Sen jälkeen, kun akut olivat ajettu tyhjiksi oli vuorossa Super Sportti, joll ajelin nimellisiä seitsemän minuutin mittaisia lentoja. OS 46 LA toimi kuin kello erittäin haasteellisissa sääolosuhteissa, mutta onhan kyseessä laatumoottori, joka on hyvin säädetty. Ensimmäisessä laskussa tulin epähuomiossa sammuttaneeksi moottorin ihan pinnoissa, ei siitä nyt mitään haittaa ollut paitsi, että sai köpötellä hakemaan koneen pois nurmikolta, kun sen olisi voinut ihan hyvin rullata starttipaikalle. Koneen throttle cut pitää laittaa säätöihin, jotta tuolta vältytään jatkossa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ajoin koneella vielä tämän jälkeen kaksi lentoa, joiden laskut olivat ihan täydellisyyttä hipovia. Onhan se aina yhtä hienoa, kun moottorit käyvät luotettavasti ja laskut ovat täydellisiä, kun on muitakin harrastajia paikalla. Ilmassa oli päivän aikaan myös bensaa ja aika massiivisen kokoinen sähkökone. Lennot oli syytä lopetella, kun pilotin vesivarannot alkoivat ehtyä, mutta olipa hieno päivä kun sai puoli tuntia niin sähkö-, kuin polttistiimaa.


24.07. SOTK:n perinnepurjehdus

Tänään oli jo perinteeksi muodostunut isojen poikein kaljakellunta eli Suome Old Timer Klubin perinneristeily. Keli olikin niin pläkä, että homma meni lähestulkoon kaljakellunnaksi. Kuvat puhukoot puolestaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa


31.07.

Niitä ainoita hyviä puolia loman loppumisessa on se, että voi taas aloittaa työmatkalennätykset. Tällä viisiin on henkiset akut täynnä ja fyysiset LiPot tyhjinä, kun kurvaa liikkuvalla Ford-merkkisellä hangaarilla parkkiin firman pihaan hymyssä suin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kyseessä oli taas kerran vakiopaikka ja -aika. Nyt mun privaattiplatalla ei ollut edes koiran ulkoiluttajia, joten oli oma rauha keskittyä hetkeksi omaan harrastuksen. Yakin korkeusvakaajan liikettä oli oli suurennettu hornin päästä pykälä isommaksi, jonka seurauksena laput heiluvat +/- 45 astetta. Ilmassa tuli nyt testattua se, että moottori sammuksissa täydellä vedolla kone tulee laskuun lähes helikopterimaiseen tyyliin, sitten vaan pinnossa kaasu päälle ja vedon heivaus, niin taas mennään, eikä meinata.

Alussa oli taas vähän totuttelemista suurennettuun korkkarin liikkeeseen, olihan aikaisemmalla setupilla lennetty jo +300 keikkaa, vaan äkkiä päivitys selkäytimeen tapahtui. Reipas tuuli toi oman helpotuksensa kovaan lämpötilaan, joka vallitsi jo tähän aikaan aamusta. Samalla tuuli hajotti aloittelijan leijutusharjoitukset. Det var jätte kiva det, sanoisi ruotsalainen.


01.08.

Lämpötilat olivat tänään aamusta ihan samanlaista jatkumoa eiliselle, ainoa poikkeus oli, että tuuli oli poissa vielä silloin, kun saavuin viheriölle. Yak oli taas ilmassa alta aikayksikön ja nyt konetta oli mukavampi ajaa tyynessä säässä. Korkeusvakaaja tuntuu jo siltä, kuin se olisi aina ollut näin tehokas. No, eipä se koskaan laiska ole ollut, mutta säätö ei ollut ehkä ihan 3D-setupin mukainen – nyt on.

Tällä kelillä leijutukset pysyivät jo ihan toiseen malliin hanskassa, mitä eilen. Tietyn ajan jälkeen leijutus hajoaa, mutta sitten kun sen saa taklattua, niin pullat ovat jo tosi hyvin uunissa. Liikennemerkin keltainen Club Sporting Cristal SAC:n pelipaita oli näemmä liikaa joillekin ampiaisille, joista yksi ihan selkeästi halusi paritella kanssani, sen verran tuttavallisesti hän minua lähestyi. Pienen huiskinnan seurauksena hän kimpaantui niin paljon, että päätti pistää vasemman polven nivuseen. Joo, kylläpä mehevän paikan keksikään.

Koska vasta puolet aamun lennoista oli kasassa, niin ei tällainen pikkupistos saa innostunutta lennokkimiestä pakkaamaan kimpsujaan tai kampsujaan kesken session, vaan loput kolme akku ajettiin tyhjäksi. Nyt oli aamunavaus saatu onnistuneesti päätökseen; Yakilla jo 325 lentoa ja tästä on hyvä jatkaa kohti duunia ja arjen haasteita. Saludos!


02.08.

Kesä oli taas tänäkin aamuna parhaimmillaan, ehkä lämpötila saattoi olla asteen pari alempana, mutta riittävästi kuitenkin. Yöllä oli ollut ehkä hieman viileämpää, koska viheriön nurmi oli kauttaaltaan vielä näin aikaisin aamukasteen peitossa, mikä osaltaan hieman viilensi ilmaa. Itse ilma oli täysin tyyni.

Keskityin Yakilla lentämään 3D, eikun 3Ö rouhintaa, mikä oli minulle asteen helpompaa täysin tyynessä kelissä. Hoovering tuntui taas pysyvän näpeissä parhaimmillaan jo ihan kohtuudella. Kyllä tämä tästä suttaantuu ajan kanssa, tai sitten ei. koneelle on nyt lennetty 331 lentoa, joista peräti 125 reilussa parissa kuukaudessa tänä vuonna. Tahti näyttää olevan kovempi, mitä aikoinaan koneen valmistuessa. Näinhän sen kuuluukin olla, että vauhti sen kun vaan kovenee. Oikeat RC-harrastajat esittelevät koneitaan taivaalla, eivät kehuskele julkisuudessa aloittaneensa harrastusta vaippaiässä ;-)


04.08. SOTK:n Suomi-tournee

Tänään toteutui monivuotinen suunnitelma siitä, että kyllä mä ja antti vielä joku päivä pidetään old timer -pöristelysessio Forssassa. Tämän historiallisen tapahtuman toteutumista siivitti reilu kuukausi sitten tieto, että legendaarinen Uriah Heep esiintyy Forssan Holjilla Markkinoilla.

Oma auto oli lastattu täyteen lentävää härpäkettä, jotka oli otettu mukaan Helsingistä; Epp-Yak 55 ja The Junnu, joka ei ole tähän mennessä koskaan kohonnut siivilleen Forssan lentokentältä. Anttia odotellessani ajelin Epp-Yak 55:lla normaalisen setin, siis kaikki kuusi akkua tyhjiksi. Nyt koneella on 337 lentoa plakkarissa. Antti toi tullessaan kovan, jopa pahimmillaan 7 m/s puuskatuulen, joka kyllä rauhottui aika nopeasti.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Antti veteli Red Zephyrillä omissa korkeuksissaan ja lentoajoissaan. Vastarin akun vaihdolla kone saa helposti 3 h verran tiimaa parilla lennolla, niin myös tänään. Antti pääsi myös testaamaan Forssan nostot ja hyviä kuulemma oli. Lentojemme lomassa HUI:n OH-CMD lensi pari esittelylentokeikkaa. Ennen lentojen alkua kävin esittäytymässä lentäjälle ja juttelimme radioilmotusten tekemisestä ja niinpä ilmailutoiminta oli saumatonta ja turvallista.

Kuten jo alussa väläytin, pääsin nyt ensimmäistä kertaa ajamaan The Junnua Forssan lentokentällä. Ensimmäinen lento jäi karvan alle puolen tuntia (29’36”) ja laskussa, aivan pinnassa, sivutuuli keikautti konetta pahannäköisesti, mutta laskutelineen lanka otti onneksi kaiken mällin vastaan. Seuraavilla lennoilla lennettiin 47’12” ja 37’29” mittaiset lennot. parhaimmillaan moottorin sammuttua killuin vielä 13 minuuttia termiikissä. Oma saldo päivän aikana oli n. 2,5 h niin sähkö- kuin polttomoottoritiimaa (114’17”). Tästä oli hyvä jatkaa kohti Holjia markkinoita ja Uriah Heepin keikkaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa




05.08.

Suomen Old timer Klubi oli jo aamulla klo 10 aikaan täydessä toimintavalmuidessa Forssan kentällä. Pääsin ensimmäisellä kerralla heti Antti-kerhoon vetämällä The Junnulla 66’04” mittaisen lennon. The Junnulla on muutamia yli tunnin vetoa plakkarissa. Tällä kertaan hyvät nostot siivittivät haamurajan ylitystä ja kun vielä sai lennellä jäätävän pienellä kaasulla, niin pisaralla pääsi todellakin pitkälle. Päivän toinen ja viimeinen lento oli hyvin upea suoritus; 47’59”. Kun kahdella lennolla saa lähes kaksi tuntia tiimaa (114’03), niin se riittää minulle tältä erää. Onpas hassua, että peräkkäisinä päivinä tulee vedettyä samat kokonaislentoajat 15 s sisään. Antti pääsi taas lähes viittä vaille kolmeen tuntiin kahdella akulla.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Päivän erikoisin vieras oli Oripäästä laskuun tullut varjoliidin. Kaveri oli vetänyt Oripäästä puoleen toista tuntiin tänne ja lentokorkeutta oli ollut parhaimmillaan 1,3 km. Antti jutteli enemmänkin kaverin kanssa, sillä oma koneeni oli sillä aikaa ilmassa.


06.08.

Ilma oli selkeästi viilentynyt, kun ajelin taas työmatka lennätykselle, lisäksi viheriöllä puhalteli aika kova tuuli. En tiedä mitä tapahtui, mutta ihan normaalista käsilähdöstä, joita olen jo satoja tehnyt Yakin kanssa, kone kampesi heti heiton jälkeen niin voimakkaasti vasemmalle, että kopsahti ketoon saman tien. Silmämääräisesti mitään ei mennyt rikki, siipi tosin heiluu jonkin verran joka suuntaan, mutta onhan rungossa oleva hötövanerinen kiinnitysmekanismi jo kerran mennyt päreiksi.

Huolellisen tarkastuksen jälkeen lähdin koneella lentoon ja poikkeuksellisesti lensin vain yhden lennon. Lennon aikana kone teki ilmassa yhden muljahduksen, joka ei johtanut mihinkään. Kone pitää ottaa sadan lennon huoltoon ja käydä kaikki paikat huolellisesti läpi. Konetta on kieputettu neljän vuoden ajan niin paljon, että ehkä se alkaa olla jo ilmassa loppuun ajettu, servon kiinnityksiä saa vähän väliä kiristellä, epp-saranat alkavat jo ratkeamaan toisesta siivekkeestä ja sivarin puolikkaasta, toinen moottori ja säädin menossa. Lauantaina kone toimi Forssan kentällä vielä täysin moitteetta. Eiköhän tähänkin vaivaan saada selvyys huolellisella tutkimisella.

Siipien irrotuksen yhteydessä tarkemmat tutkimukset osoittivat, että koneen rungon hötövanerinen hiilikuitutapin kiinnitysmekanismi oli hajonnut tällä kertaa toiselta puolelta, jossa on vielä alkuperäinen materiaali jäljellä.


12.08.

Nyt kun Epp-Yak oli tovin, jos toisenkin kuivatelakalla, niin oli taas aika kaivaa pahnoista paljon lentänyt Super Zoom, joka rakennettiin, tai paremminkin koottiin liki pitäen kymmenen vuotta sitten. Tälläkin härpäkkeellä on takana lentomaileja ihan riittämiin ja niitä tulee olemaan vielä edessäkin, koska en ole koskaan torpannut konetta perin pohjaisesti.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Mutta mennäänpä asiaan alkujaarituksen loputtua. Zuumi sai muutaman vuoden jälkeen taas ilmaa siipien alle maalla. Kone toimi ihan moitteettomasti, mutta oli käteen hieman outo Epp-Yapin jälkeen. Koneesta puuttui sellainen päämäärätietoinen pentraatio, mitä Yakissa on, vaikka tämänkin painii ihan eri sarjassa polttiskoneiden kanssa. Tältä istumalta lensi koneella pari akullista. Nyt elokuun puolessa välin illtat alkavat olemaan jo sen verran hämäriä, että tämä alkoi haittaamaan lennätystä ja niinpä lopettelin hommat tähän.


19.08.

Epp-Squadron Yak ja SuperZoom ehtivät käydä viikonloppuna ihan Vorssassa asti, mutta aikataulut ja sää eivät nyt antaneet mahdollisuutta ajaa yhtään. Niinpä kotiin palattuamme ajelin Petikkoon. Paikalla ei ollut ketään lennättäjää, en yhtään ihmetteli miksei ollut, sillä sen verran kova myrsky kentällä puhalteli ja vieläpä ihan poikittaisena kenttään nähden, vaikka ei sillä nyt minun lennätyksiin mitään vaikutusta ollut.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

SuperZoomilla ei ollut mitään asiaa ilmaan tällä kelillä ja Epp-Yakin kanssa vähän hirvitti. Mutta kun periaatteena on, ettei lennättämättä kotiin palata, niin pitihän kone viskata ilmaan. Se lento olikin sitten sen päiväistä keikkumista. Välillä tuli mieleeni, että onko siipi muljahtanut pois paikoiltaan, kun lento oli niin epämääräistä räpiköintiä. Otin koneen aika pian vajaan parin minuutin taistelun jäljiltä alas. Lasku oli kuin hissillä kovaan tuuleen. Ajoin vielä myöhemmin yhden vastaavan lennon, mutta päätin suosiolla lopettaa tähän paikkaan, kun kalusto oli vielä ehjänä.


29.08.

SATS:n sähköpostijakelulla oli jo parin viikon ajan ollut ennakkotietoa NASA-kisalennätyksistä Otaniemessä. Sinne oli siis päästävä. Tomtom-navi teki teekkarijäynät ja johti minua ihan kiusallaan harhaan aluksi, mutta löysin loppujen lopuksi oikealle paikalle, ainakin hehtaarin tarkkuudella. Joo, myönnetään, että oli aluksi väärälä parkkipaikalla, mutta kun kuulin raketin suhahduksen takavasemmalta, tiesin suunnistaa pelipaikalle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Paikalla oli todella runsaasti porukkaa korkeakoulun kampukselta ja rakettien kanssa puuhailivat tutut tyypit ja varikolla oli jos jonkinmoista rakettia. Paikalla oli myös varsin hervottoman oloinen teekkari-mobiili, ilmeisesti ensimmäinen suomalainen avaruussukkula.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


02.09.

Facebookin Lennokit-ryhmässä oli ollut ennakkotietoa, että nyt tänä viikonloppuna Malmin siimaplatalla olisi pitkästä aikaa siimaspiidin SM-skabat. Enpä ole koskaan aikaisemmin nähnyt livenä niin korkeaviritteisiä lennokin moottoreita, joten oli ihan pakko kammeta itsensä paikalle hinnalla millä hyvänsä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Aika pienen piirin - mutta sitäkin kovatasoisemman - touhuja nämä tuntuvat olevan. Varsinaisia spiidikoneita oli vain kaksin kappalein ja mukana oli edellisten lisäksi siima-combat. Vaikka olen kuunnellut erilaisten lennokin moottoreiden pärinää ja pauketta jo vuosikymmenet, mutta nämä moottorit olivat vertaansa vailla.


08.09.

Yakin korkkaus taannoisen siipitapin tuen korjauksen osalta pääsi vierähtämään näin pitkään. Parempi myöhään, kun ei koskaan, sanotaan. Koneen korjauksen jälkeinen korkkaus tapahtui maalla, landella, böndellä, Matkussa siis. 4s-akkusetti oli ladattu piripintaan. Yakki lunasti lupauksensa tie monenteenko kertaan ja kone oli ilmassa ihan entisellään, niin kuin kuuluukin olla huolellisen ja kaikin puolin asianmukaisen korjauksen jälkiltä. Wanha veteraani on taas lunastanut paikkansa aktiivipalvelukseen. Toisen siivekkeen ja korkeusvakaajan puoliskon epp-saranat ovat jonkin verran ratkenneet vuosien varrella. En ole vielä löytänyt mitään niin sitkeäliimaista teippiä, mikä pysyisi karheassa epp:ssä kunnolla kiinni.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


09.09.

Ilmojen ässät tai perusduunarit, ihan miten vaan oli taas pakattu Mondeon peräkonttiin ja auton keula suunnattiin Forssan lentokenttää kohden. tutustuminen päivän vallitsevaan säätilaan aloitettiin perinteitä kunnioittaen räimien ja rouhien Yakilla kuusi akullista tyhjäksi. Aamuyhdeksän kaffepaussin jälkeen virittelin Super Hotsin lentokuntoon.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Olin tehnyt Hotsiin tankkiremonti, missä vuosia palvellut BodyShopin 295 ml purnukka sai väistyä Hobby kunkun 240 ml neliskanttisen tankin tieltä. Hoppulan tankki oli ostettu vuosia sitten ihan vaan sokkona varalla, periaatteella kun kerran halvalla sai. Tankki oli mitoituksensa puolesta aivan täydellinen Hotsin varsin lyhyeen ja sitäkin korkeampaan keulaan. Lensin Hotsilla vain pari lentoa, jotka molemmat sammuivat jo kuuden minuutin kohdalla johtuen hieman pienemmästä polttoainetankista. Ensimmäisellä lennolla kone liiteli hyvin ja pääsi reilusti asfaltin puolelle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Arvoisa lukija jo ehkä ounasteleekin, että toisella kerralla onnea ja vauhtia ei riittänyt ihan asfaltilla asti, ei olisi ollut monestakaan metristä kyse. Lasku oli ehkä liian töksähtävä tai jotain, mutta laskun lopputuloksena landarit lähtivät alta pois. Tarkempi tutkimus osoitti, että laskutelineiden kiinnitysalustana toiminut 4 mm rautakauppavaneri oli vuosien saatossa päässyt öljyttymään ja haperoitumaan. Vaneri oli alunperin päällystetty ihan vaan normaalista Oracoverilla ja telineiden kiinnityksen reunasta dural oli vuosien saatossa päässyt hinkkaamaan päälysteen rikki. Jos tästä hakee jotain positiivista, niin itse tankkitila on täysin öljytön, joten ympäröivä puumateriaali on myös tervettä, mihin ottaa liima hyvin kiinni.


29.09.

Ajelin SuperZoomin ja Tundran kanssa Petikkoon, vaikka ilma ei hyvää lupaillutkaan. Koska periaatteenani on, ettei lennättämättä kotiin palata, niin tämän periaatteen mukaan mentiin myös tänään. SuperZoomilla lennettiin Petikossa varsin puuskaisessa kelissä neljä akullista. Lennätys oli kyllä kuin villihevosella ratsastusta, näin luulisi vertauksen olevan kohdillaan. Tänään oli myös Tundran korkkaus. Lensin koneella pari lentoa yhdella akulla. Hmm...kone toimii ihan ookoo, mutta tässä puuskassa ei kannata antaa lopullista kommenttia koneen lento-ominaisuuksista. Lennätys pakko lopettaa liian kovan tuulen vuoksi, homma ei ollut yhtään nautinnollista, ei edes kivaakaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


30.09.

Olin taas Tundran kanssa liikenteessä Petikossa, jossa jo entuudesta tuttu pilotti veteli pienellä sähköisellä sporttikoneella varsin vauhdikkaasti. No, Erkkihän se oli. Ajelin Tundralla taas perinteiset pari lentoa aika kovassa tuulessa. Erkki veti vielä päivän päätteeksi pakastaa Brodakin SV11- sähkösiimasuntin, koska sai kerran avustajan. Sähkösiimis oli varsin päheen oloinen laite ilmassa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


07.10.

Olin tapani mukaan Forssan kentällä joskus 8:30 jälkeen, keli oli ihan pläkätyyni keli, mutta tosi kylmä, hemmetti sentään kun sormet palelivat. Nyt oli täysin otollinen tilaisuus herkutella Tundralla, ja niinpä otin sen aluksi ilmaan. Naputtelin ajastimen kahdeksaan minuuttiin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Onhan kone jo korkattu tosi kovassa tuulessa, ettei siinä mitään. Aluksi sain trimmata sivuperäsintä, jotta kone menisi suoraan. Pienen kaffitauon jälkeen lensin toisen kahdeksan minuutin lennon samalla akulla. Näillä kahdella ensimmäisellä lennolla akku oli noin kolme senttiä tarranauhasta taaksepäin. Tällä setupilla painopiste oli suosituksen mukainen. Kaasua lisäämällä kone kiipeää helposti. Toisen akun kanssa lennettiin myös samaiset kaksi lentoa. Nyt akku oli tasan tarranauhan kanssa. Toisella lennolla akku alkoi jo hiipumaan ja niinpä tulin kipin kapin laskuun.

Photo by Jari Vehmaa

Kun Tundran akut oli ajettu tyhjiksi, Laserilla lennetää rouhittiin tyynessä kelissä. Moottori kävi todella hyvin, mitä nyt käynnistyksessä lähtee helpolla väärin päin käyntiin. Kone on aikamoinen leija ja niinpä se pysyy ilmassa järkyttävän pienellä kaasulla. Kerran harmaassa säässä tuli paha asennon hahmotusvirhe, mutta siitä selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Laskut tällä koneella on maailman helpoimpia. Konetta tankatessa tuntuu, ettei polttoainetta ole mennyt juuri mitään, niinpä kaksi viimeistä lentoa lensi ilman tankkausta ja silti lennon päätteeksi tankki näytti olevan puolillaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kentältä löytyi katkennut hiilikuituinen työntötanko. Onkohan joku ollut koelennolla? Vasta vähän ennen yhtätoista, harmaus alkoi helpottamaan. Kun olin jo purkamassa kalustoa ja pakkaamassa sitä autoon joku ultra veti vauhdikkaan läpilaskun ja poistui Räyskälän suuntaan.

Markokin piipahti kentällä rupattelemassa ja otti parit pönötyskuvat samantien. Olipa taas pitkästä aikaa tosi hyvä lennätyspäivä tyynessä ja kuulaassa syyssäässä.


13.10.

Jokunen olen-jo-kerran-nämä-nähnyt -kuvat tämän päivän Petikon reisusta. Ilma oli taas optimaalinen rentoon sähköpöristelyyn.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


14.10.

Olin Petikossa hyvissä ajoin jo aamusella klo 9 pintaan; ihme ja kumma, en ollutkaan ensimmäinen pilotti paikalla. Ilma oli vielä aika tyyni, joten oli Tundran vuoro koittaa siipiään. Pöristelin koneella neljä kuuden minuutin lentoa, joten tehollista peliaikaa tuli vähintäänkin 25 minuuttia. Tämä toinen pilotti lennätteli RC-Factorin epp/lankku Fokker-Tri planea, joka vasta leijaa näyttää olevan. Koneella voi körötellä aivan kävelyvauhtia. Oman lennätyssession päätteeksi vetelin Epp-Yakilla perinteiset kuusi akullista, joten tälläkin rassilla päästiin samoihin lentoaikoihin tundran kanssa. Yhteensä tuli lähes tunti vaihtelevaa sähkötiimaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


20.10.

Upea syksyn ruska ja Tundra, siinä on kirjanmerkki tälle päivälle. Ilma oli aivan kuollut, lehtikään ei värähtänyt, niin oli varsin nautinnollista ajella lähestymisiä ja läpilaskuja. Vähän korkeammalla pelleillin laskulaippojen kanssa. Laipat lävähtävät jo ensimmäisellä naksulla varmaan 80 astetta, joka on turhan iso asetus. Pienellä nopeudella konen pysäyhtyy aivan pystyyn tällä asetuksella. Seuraavalla kytkimen naksulla laput tippuvat jo täyteen 90 aseeseen. Loppupeleissä sillä ei juuri ole enää merkitystä kummalla asetuksella tullaan laskuun.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Vaikka kentällä olikin huippukelit vuodenaikaan nähden, niin porukkaa oli todella vähän. Joku polttisharrastaja teki poislähtöää ja tunki isoa Pilatus-Portteria autoonsa, yksi sähkölennättäjä pöristeli samaan aikaan kanssani ja kolmas tuli jossain vaiheessa. tundra pörisi ilmassa sen normaalin 25 minuutin setin neljällä lennolla ja kahdella ajoakulla.


25.11.

Viimeksi kun käytiin maalla, toin Hesan Hangaarissa 13-vuotisperuskorjauksen läpi käyneen Super Hots takaisin ja tulinpa vielä käyttäneeksi moottoriakin. Kaikki oli oolrait koelentoa varten, mutta sää ei suosinut, vai mikä olikaan, kun se jäi tekemättä. Nyt oli tiedossa aurinkoinen viikonloppu pikkupakkasen kera. Nyt hots pitää saada sinne, minne se kuuluukin, siis taivaalle.

Huristellessani kenttää kohden aamusella ennen yhdeksää, auton ulkolämpömittari näytti reipasta -8 C pakkaslukemaa. Kentällä oli aivan pläkätyyntä eikä mitään muuta toimintaa. Varikko oli pystyssä alta aikayksikön ja GMS 76 pörähteli jo käyntiin. Startissa käytin suosiolla 2t-bensaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ensimmäisellä lennolle lähdin hieman rikkaalla naulan säädöllä ja ajastimen laskiessa alaspäin kuudesta minuutista. Tämä lento meni taas totutellessa Hotsiin ja sitä trimmatessa. Hots oli luonnollisesti ilmassa se sama vanhan liiton valttikortti, mitä se on ollut jo 13 vuoden ajan. Vähän sai trimmata korkeusperäsintä ja siivekettä, tämän jälkeen mentiin taas kuin kiskoilla.

Moottori sammui ennakoidusti ilmassa, mutta se oli turvallisesti kentän päällä, mistä liideltiin kohtalaisen vauhdikkaasti kauniiseen laskuun. Ensimmäisen lento oli hieman nihkeää, kun kroppa ei ollut vielä tottunut pakkaseen ja varsinkin sormet olivat pahassa kohmeessa oltuaan hetken puotkurin viimassa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Toiselle kierrokselle neulaa laihennettiin 1,5 kierrokseen ja laitoin ajastimen varmuuden vuoksi neljään minuuttiin, mikä oli ehkä hätävarjelun liioittelua. Vielä hörpättiin kuuma kahvia ja näppejä lämmiteltiin kuuman kaffekupposen ympärillä, ennen kuin kone tempaisiin taivaalle. GMS kiersi jo paljon paremmin ja kirkkaalle taivaalle jäi komea savuvana koneen kurvaillessa.

Pari seuraavaa lentoon lähtoä olivat surkeita, koneen päätyessä heinikkoon ja katolleen. Nyt kun on ollut pari kuukautta taukoa sporttisen kannuspyöräkoneen lennätyksestä, niin sen on huomannut varsinkin lentoon lähdöistä, joista ei ole tyylipisteitä herunut.

Päivät kaksi viimeistä lentoja lennettiin näillä moottorin säädöillä ja lentoajastimen ollessa viisi minuuttia. Laskut olivat täydellisiä ja molemmilla kerroilla rullasin koneen starttipaikalle. Olisin ehkä lentänyt vielä pari lentoa, mutta muut velvollisuudet kutsuivat. Viimeisen lennon päätteeksi tankissa oli kohtalaisen paljon polttoainetta, joten perinteinen kuusi minuuttia voinee onnistua edelleenkin. Pitänee tarkemmin mittailla, miten paljon polttoainetta on jäljellä lentojen päätteeksi. Oli kyllä todella hieno kuulas ja kuurainen talvipäivä pikkupakkasen kera ja kone toimi niin kuin pitääkin.


7.12.

Heinolassa jyrää ja Petikossa pörisee, näin se vaan menee, mutta menkööt. Pitkästä aikaa oli ylellistä perusITduunarin herkkua eli arkivapaa. Se piti tietysti käyttää harrastamiseen. Säätila ei alun alkaenkaan ollut kaikkein paras, mutta keliä uhmaten, pakkasin lennätysvermeet autoon.

Perillä ei ollut ketään ja olisinpa suuresti ihmetellyt jos joku toinen hullu olisi ollut lennättämässä tällä kelillä. Pipokin oli jäänyt Suomen Old Timer Klubille, joten vähän oli vilpoista heti alkuunsa. mutta lennätetään, kun tänne kerran ollaan tultu.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Super Sportti lensi tänään lämpötilan ollessa pari astetta nollan yläpuolella, kun edellisellä kerralla Sportin lentäessä, lukemat olivat kolmenkympin tietämissä. Myönnettäköön, on parempiakin lentokelejä nähty ja koettu tähän ikään mennessä. Tasaisen harmaa taivas ja vielä aamun hämärä eivät luoneet parhaimpia olosuhteita lennätykselle. Tuuli oli onneksi koko ajan kentän suuntainen, vaikkakin tosi kova. Saatuani lyhyen lennon jälkeen koneen erittäin mallikkaaseen laskuun, josta vielä rullasin koneen varikolle, totesin, että tämä oli nyt tässä, kun kone on vielä ehjänä. Sitten puhdistin lennokin, laitoin kamat nippuun ja pöristelin kotiin.


16.12.

The Junnu oli käynyt läpi kevyehkön tarkistuksen; vastaanottimen akku ladattu ja Trexler balloon wheelit pumpattu ilmaa täyteen. Fordin tavaratilaan pakettiin myös Super-Sportti, jos vauhdin nälkä on iskeäkseen old timer -körettlyn lomassa. Elohopea oli mukavasti parin pakkasasteen verran nollan alapuolella ja kotipihassa leijaili vähän lunta, kun tein lähtöä kohti POIK:n lennokkikenttää Porvoon suuntaan. Porvoon väylän alkupäässä näkymät olivat varsin talvisen oloiset, kun puut olivat kauniin kuuran peitossa. Vähän matkaa ajettuani lunta tuli taivaalta jo aikalailla, eikä näkyvyydessäkään ollut mitään hurraamista. Pariin otteeseen mielessäni oli jo tehdä U-käännös sopivan paikan tulle ja palata häntä koipien välissä kotiin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Perillä sää näytti ihan kelvolliselta, taivas oli tosin tasaisen harmaa ja pakkasta karvan alle kolme astetta. Täysin tyyni keli oli luonnollisesti positiivinen yllätys. Junnu oli hetkessä valmisteltu lentokuntoon, tosin eilen täyteen ladattu vanha lennokin ajoakku 10 X 1700NRC ei jaksanut pyörittää 30-kokoluokan Saitoa puristusten ympäri, niinpä piti ottaa starttivirtaa autosta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pian Junnu pörisikin jo pakkasen kuuraamalla nurmikolla. Kone lähti kaasun avauksella nousukiitoon ja kohosi siitä ruhtinaallisen ylväästi siivilleen. Ensimmäinen lento jäi poikkeuksellisen lyhyiksi; 3’30”. Tankkaaminen oli ihan turhaa näin lyhyen pyrähdyksen jälkeen. Toinen lento olikin jo ihan kohtuullinen 13 minuutin lento, hieman laihemmalla seoksella olisi tiimaa kertynyt enemmän. Toisella tankillisella ajettiin jo 20 minuutin lento, kun seos oli puoli kierrosta laihempi. Lensin tämän jälkeen koneella vielä 13’35” ja noin 10’ lennot. Kaiken kaikkiaan ajoin neljä tankillista, olisi pöristellyt vielä pari lisääkin, mutta akkuvahti alkoi olla jo sen verran punaisen puolella, etten lähtenyt ottamaan riskejä. Tiimaa kertyi tänään aikalailla tunnin verran.


27.12.

Perinteiset Tapanin päivän lennätykset eivät ihan osuneet kohdilleen, mutta parempi myöhään, kun ei koskaan. Autoon oli paketti slow fly -kalusto, siis Junnu ja Laser. Ilma oli todella sumuinen, mutta ainoana lohtuna oli se, että oli täysin tyyntä. Matkalla Forssan auton tuulilasiin tuli jotain vesitihkua, mutta kentälle mennään, kun kerran niin on suunniteltu. Onneksi termospullo oli täynnä höyryävää kahvia.

Ohikulkutietä ajaessani, ei edes Finlaysonin piipun pää näkynyt kunnolla, eikä kentän lähellä varavoimalan piippu. Laittelin ensin Junnun lentokuntoon. Tästä on nyt jo päässyt vierähtämään tovi jos toinenkin kun tämän yksilö on viimeksi ilmassa liihottanut. OS 30 FS -nelitahtimoottoria lähdin käynnistelemään varman päälle neulan ollessa kaksi kierrosta auki. Moottori pörähti hyvin käyntiin, mikä olikin odotettavissa, sillä käytin moottoria edellisenä päivänä pihassa. Näillä säädöillä Junnu lähti maasta ilmaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Näkyvyys oli ihan nollassa, eikä tämä edes yllättänyt. koneen sai ajettua tosi helpolla näkymättömiin pilveen, josta se piti ajaa takaisin pers'tuntumalla. Lennon lomassa satoi taas alijäähtynyttä vesitihkua. Hieman rikkaammalla säädöilla ajettaessa pääsin 17'20" lentoaikaa, jonka menetteli.

Kun pääsin koneen luokse, olin ällikällä lyötynä, sillä siipi oli hyvin runsaan jään peitossa koko torsion matkalta. laskutelineen langat olivat keränneet myös paikoitellen paksulti jäätä. Uskomattominta oli se, miten spinneriin oli kertynyt pieniä jääpuikkoja, jotka olivat pituudeltaan n. 5-6 mm. Aika jännää, että näillä harrastevuosilla ja lentomaileilla pääsee kokemaan jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Siiven torsiossa oleva jää oli paksuimmillaan 3 mm siiven etureunassa. Jään kerääntymien oli tietysti ymmärrettävään tässä sumussa ja jäätävässä tihkusateessa lennettäessä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lensin Junnulla vielä kaksi lentoa vastaavissa olosuhteissa. Nyt laihensin neulaa 1,75 kierrokseen, mikä näkyi jo heti lentoajoissa. Toisella lennolla päästiin 21 minuuttiin ja viimeisellä 22' 53". Oikeastaan oli ihan hauska kurvailla old timerilla parin sähkötolpan korkeudella. tuli mielee ihan vanhat hyvät ajat jostain 10 vuoden takaa kun porukalla lennettiin old timereita samanlaisessa hernerokkasumussa.

Tämän päivän viimeiselle lennolle lähdettin Laserilla, joka lentää ällistyttävän hiljaa ja jota voi pyöritellä ihan pinnoissa. Irvine 53 -moottori lähti 2t-bensalla tehdyn ryypytyksen jälkeen ensimmäisellä heitolla käyntiin. Lensin konetta ihan niillä säädöillä, mitä viimeksi joku pari kuukautta sitten, eikä ollut valittamista. Kaahasin laserilla 15' 14" mittaisen lennon. Kun purin koneen, totesin, että soppaa oli jäljellä vielä puoli tankkia. Pidetään tämä mielessä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Haastavista olosuhteita huolimatta lentotiimaa kertyi tänään kahden lennokin voimin 1 h 15 min, mikä on todella hyvin. Onneksi oli lämmintä kahvia, jolla on kaksitehoinen vaikutus; lämmin kuppi saa näpit taas toimimaan ja kuuma juoma on aina talvella hyväksi. Varikkovermeet olivat ihan läpeensä märät. Niinpä tukikohtaan päästyäni kenttäpakki piti tyhjentää ja kuivata, samoin kuin työkalut ja muut tarvikkeet. Luulenpa, että vuoden 2018 lennätykset alkaa olla nyt kokolailla tässä ja katseen voi kääntää jo tulevaan vuoteen.





Valitse:

RC-päiväkirjan alkuun Seuraava vuosi Edellinen vuosi




Copyright © 2002-2021 Jari Vehmaa. Kaikki oikeudet pidätetään.
Sivut päivitetty viimeksi 20.01.2019

Valid XHTML 1.0! Valid CSS!