Uusi vuosi avattiin kuinkas muuten kuin reipashenkisesti Uuden Vuoden Lennätyksellä. Old Timer-lennokit ovat tähän tarkoitukseen sopivia arvokkaita lentolaitteita. Lumet olivat sulaneet sitten viime kerran, mutta pakkasta oli kuitenkin muutaman asteen verran, niin että maassa oli kaunis valkoinen kura ja muutenkin kaikin puolin hyvä, vaikkakin pilvinen lennätyskeli.
Antti oli kaivanut Skipper -old timerin klubilta pölyttymästä ja mikä onkaan paras tapa, kuin antaa potkuriviiman puhaltaa varastointipölyt koneen pinnalta. Itselläni oli mukanani se ainoa valttiässä, mitä enää on hihassa Hesan lennätystakissa, siis 4t-Junnu. Tällä kelillä OS 30 FS pörisi 33-35 minuutin lentoaikoja, pois lukien yksi 17 minuutin tynkälento, joka loppui siihen kun sohaisin epähuomiossa kaasun kiinni. Päivän aika vedeltiin huikean pitkä old timer -sessio 2h 35" 51'. Aika harvoin olen edes kesällä venynyt noin pitkään nautiskeluun. Antti paahtoi Skipperillään sen, minkä kerkesi, pölyt tuli ihan varmaan pöllytettyä taivaan tuuliin.
Päivä oli todellakin lentokauden aloitus, sillä paikalla oli RC-pilottia siihen malliin, mitä on tottunut näkemään ainoastaan kauniina kesäpäivänä, kaiken kaikkiaan kuusi rohkeaa tyyppiä ja ilma oli sakeana jo neljästä lennokista. Paikalla oli myös kerhon vanhoja jäseniä, jota ovat tekemässä paluuta yhdistyksen riveihin. Samaan hengen vetoon aloitettiin myös kesäparatiisin grillauskausi, tosin 'Hiillos' oli pienoinen pettymys, sillä hienostunut makuhermo on jo pitkäaikaisen koulutuksen tuloksena hioutunut 'Wilhelmin' täyteläiseen ja aromikkaaseen makuun. Tämä päivä oli ehdottomasta tämän vuoden paras lennätyspäivä.
Ikinuoret SOTK:n old timer pojat olivat ulkoiluttamassa lentokalustoaan talvisella lennokkikentällä, jossa oli taas ihan talven tuntua. RC-pilottien lisäksi mukana oli Red Zephyr ja sen paras kaveri Wara-Junnu, joka on jo pidempään tehnyt sananmukaisesti pyrstöönsä saaneen Ykkös-Junnun viransijaisuutta. Old timer gurujen koneet lensivät erinomaisen hyvin ja mallikkaasti. Pääsin Junnulla melkein jo hätyyttelemään kahden tunnin rajaa, mutta vähän vajaaksi jäi kokonaistiiman ollessa 'vain' 1h 49" 54'. Kolmas ja päivän viimeisen Junnu-lento oli todella kunnioitettavat 47"45'. Antti tietysti veteli ihan omissa lukemissaan ja korkeuksissaan, kuinkas muuten.
Kentällä olihan kiitettävästi aktiviteettia, meidän lisäksemme pari muuta pilottia kävi lennättelemässä - sähköllä. Hyvä ruoka - parempi mieli sanotaan mainoslauseessa. Tämä mielessä grillissä kärtsättiin HK:n Sinistä, supisuomalaista makkaran kaltaista valmistetta, mutta tällä eväksellä taas jaksettiin.
Talvinen kesäparatiisi tarjosi taas parastaan meillä lennokkiharrastajille; tänään oli taas upea ja aurinkoinen lennätyspäivä, eikä tuulestakaan ollut liiemmälti haittaa. Upeat talviset olosuhteet houkuttelivat paikalle kolme rohkeaa pilottia ja viisi konetta lensi. Santatie on paikoitellen ihan jään peitossa, eikä sitä näe kevyen lumen alta, tosi liukas siis. Tulin melkein vetäneeksi mutkat suoriksi, vähän käytiin jo pientareen puolella.
Puksuttelin ja nautin täydellisestä talvisesta old timer-kelistä Wara-Junnun kera. Koneen keulalla kehrää uskollisesti OS 30 FS -nelitahtimoottori pyörittäen 10'x 4' -kokoista potkuria, mikä takaa Junnulle ja myöskin itse pilotille ihan riittävät kyydit. Päivän kaikki kolme lentoa olivat yli 40 minuutin lentoja kolmen minuutin haarukassa, joten todella tasaista lennätyssettiä heitettiin kehiin. Kokonaislentoajassa päästiin jo reilusti kahden tunnin ylitse; 2h 7" 46' (#1; 41" 31', #2; 44" 35' & 41" 40'). Pilotin muonituksesta vastasi musta kahvi Airam-termospullosta ja hyväksi todettu Wilhelm-rasvakaapeli.
Tunnetusti meikäläisellä ei ole koskaan lennätyskauden vuosittaisia avajaisia eikä päätöksiä, kun lennätyskausi on yhtä non-stoppia, niin kuin se pitääkin olla. Rakkaalle 'kotikentälle' eli EFFO:lle pääsin vasta tänään korkkaamaan lennätyskauttani ja nauttimaan lennätysoikeudestani. Tämä jos mikä laji on välineurheilua parhaimmillaan ja niinpä sorruin klassisesti väärään konevalintaan. Minun olisi siis pitänyt ottaa mukaani old timer, mutta niillä kun on tahkottu turhankin ahkeraan läpi vuoden, niin pienoinen vauhdin nälkä alkoi jo murisemaan vatsassani ja niinpä Voordin takalootaan olikin pakattu Super Hots.
Päivä oli epäilyttävän harmaa ja sumuinen, kun kentälle tultiin koneen kanssa, niin pitäähän sitä lennättää? Hots on lentänyt Forssan ilmatilassa viimeksi vielä sulan maan aikaan. Mainittakoon vielä tähän ja samaan hengen vetoon, että Dan Santichin piirtämä Super Hots lensi ensilentonsa 17.09.2005, joten koneella alkoi nyt jo 12. palvelusvuosi, joka on ollut kovaa ja rankkaa ajoa ja josta juuri olla wemppaa koskaan pidetty.
Paljon parjattu kiinanihme elikäs GMS 76 käynnistyi useamman kuukauden seisokin jäljiltä kuin muovisen jukkapalmun alta konsanaan. Onhan näitä vehkeitä tunnetusti tahkottu jo teinistä lähtien, eikä moottorit ole vuosikymmeniin enää kettuilleet. Neulaa sai säätää noin n. 10 min rikkaammalla, niin käynti oli kohdillaan. Kentällä oli parin sentin verran jokin aika sitten satanutta lunta ja sen pinta oli kostean kelin jäljiltä hennon ohuessa jäässä, joka jarrutti koneen rullausta, mutta antoi kuitenkin periksi lopulta koneen painolle ja isommalle kaasulle.
Ilma oli lähestulkoon tyyni, tosin juuri ja juuri heikosti henkäilevä tuuli oli aistittavissa 04-suunnalta, mutta sillä ei ollut sen suurempaa merkitystä kumpaan suuntaa koneen kiskaisee ilmaa. Lähdin kuitenkin 22-suuntaan ja noin 10 metrin nousukiidon jälkeen oltiin jo ilmassa ja pilvessä..huh. Pilvikatto oli todella matalalla, ei edes Finlaysonin piipun kärki näkynyt. Tällä säätyypillä Hotsin lento jäi ihan pinnoissa kurvailuun ja räimimiseen. Kolmen minuutin päästä toin koneen laskuun, joka oli tosi hyvä, pitkä tauko huomioon ottaen. Lensin koneella vielä kaksi muutta vastaavaa lentoa, noin 10 minuuttia yhteensä. Tämä oli sitten tässä, ja ei muuta kuin kone ja kamat autoon, ei tästä sen parempaa keliä näyttänyt avautuvan. Mutta olinpa lennättämässä, ähäkutti sentään ;-)
En ole näemmä vieläkään ns. silmää tekevä lennokkiharrastaja, koska en ole aikaiseksi uutta silmää Hotsiin, vaikka ihan hyvin se näytti sokkanakin lentävän, mutta pilvessä ei kyllä näe lentää ilman silmiä.
Ensi viikolle povattiin taas plussan puolelle meneviä paska-loska-kelejä, niin nyt oli oiva tilaisuus pöristellä ja polttaa metukkaa nelitahdin sylinterissä vielä ns. hyvän sään aikana. Ilma näytti aamulla jo ihan lupaavalle, eikä pakkastakaan ollut kuin vaivaiset -5 C. Yllätyin kun en ollutkaan ensimmäinen rc-pilotti sunnuntaiaamuna, joku oli vieläkin aikaisemmassa. Sitten edellisten lennätysten kentällä oli uutta lunta noin tuuman verran. Peltotie oli hyvin ajetun näköinen ja kentälläkin oli paljon auton- ja jalanjälkiä, hyvä että kentällä on paljon käyttöä ympäri vuoden.
Wara-Junnu oli pian lentokunnossa. Aluksi yritin lentoonlähtöä maasta pyörillä, mutta lunta oli kuitenkin sen verran, että se jäin vain yritykseksi. Pari ensimmäistä heittölähtöäkin meni pipariksi, kun moottori oli hieman rikkaalla. Kolmannella yrityksellä pääsin ilmaan ja old timer -puksuttelutiimaa kertyi karan alle 50 minuuttia, joka on jo todella hyvä saldo.
Ensimmäisen lennon jälkeen tyypitin AsOyn roskiksesta pelastetun Slow Stickin, joka oli akkua vaille valmis roskislöytö. Koneen depronsiivissä oli jonkin verran vaurioita roskiin mättämisen seurauksena, mutta olen hiljaksiin liimaillut ne kuntoon. Radiokin oli ilmainen, kun sain viime syksynä lahjoituksena FC-18-lähettimen 35 MHz-versiona. Lähettimen ainoa vika on siinä, että siinä on saksankielinen softaversio, mutta onneksi itsellä on parikin englanninkielistä laitetta referenssinä. Omasta jemmasta löytyi 2s2000 mAh akkupakka ja uusi 11' x 4,7' slow fly -propelli nokalle. Kone toimi ihan odotetusta ja se on tulle ihan slow, nimensä mukaisesti.
Päivän päätteeksi puksuttelin Junnulla toisen lennon joka meni parin minuutin verran 50 min paremmalla puolelle, joten päivän kokonaissaldo on 1h 40', mistä ei voi valittaa. Aamupäivän aikana taivaan kannen yli lipui parini laajaa pilvirintamaa, jotka vetivät näkyvyyden kokolailla harmaaksi. Välillä taas pilvipeite repesi ja aurinko häikäisikin ihan hetkellisesti. Sää alkoi seljetä ihan kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun oli lopetellut lennätykset ja perinnemakkarat olivat jo grillissä tirisemässä. Kentällä oli kuitenkin sen verran tuulta, että lennätykset jäivät siis pariin kertaan.Keli oli ihanan keväisen oloinen, kun köröttelin kotia kohti.
Tällaista palautetta tällä kertaa, henkisesti ailahtelevaisen reppanan kirjottamaa. On todella sääli, kun ihmisen elämä on täysin kaunan, katkeruuden ja kateuden kyllästämää. Takana poltetut sillat tietysti valaisevat hetkeksi muuten synkkää ja yksinäistä tietä eteen päin. Siinä vaiheessa kun näihin julkisiin Facebook-panetteluhiin ilmestyy minun nimeni, niin sitten asiat etenevät toisia kanavia myöten. Pyysin kyseistä henkilöä jo syksyllä jättämään minut rauhaan, mutta jostain syystä luetun ymmärtäminen ja ennen kaikkea sen sisäistäminen näyttää ottavan liikaa voimille. Jos mulle tulee lisää uhittelua ja muuta paskapostia, niin alan julkaisemaan ne täällä ihan sellaisenaan nimiä sensuroimatta. Toivon hänelle aidosti rauhaa ja rakkautta, jotta elämä helpottaisi.
Alla on vielä ote Ilmailuliiton yhdenvertaisuussuunnitelmasta, kohdasta häirintä:
"Häirintä on henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista siten, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri. Rasistiset vitsit tai seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön nimittely ovat esimerkkejä häirinnästä."
Tänä viikonloppuna oli talvi - taas kerran. Wara-Junnussa vara parempi, vai miten se sananlasku nyt menikään. Ihan sama, minä menin lennättämään, koska kirkas, aurinkoinen pikkupakkassää hemmotteli ja houkutteli laatuajan viettoon. Santatie oli petollisen liukas, tie oli ihan kirkkaan pelijään peitossa ja ensimmäinen ysikympin mutka vedettiin jo melkein suoraksi. Viimeisellä erikoiskokeella olikin edessä jo ihan auraamatonta peltotietä. Peilijään päälle oli tuiskannut kevyttä puuterilunta 10-15 cm, paikoitellen oli kinostanut enemmänkin. Fordi puski kiitettävästi umpihangessa ja perille päästiin - välillä kyllä Fordin tennarit löivät tyhjää ja pilotti huomasi saman seikan, kun astui autostaan ulos.
Piti oikein muistella, koska olen viimeksi näin umpihankiolosuhteissa lennättänyt, lienee joskus kultaisella 80-luvulla, kun tuli pikaliima ja televisiosta Miami Vice. Ihan onnen kyynel vierähti silmäkulmasta pelkästä fiilistelystä.
Junnu oli lyöty lentokuntoon alta aikayksikön. Kone piti ottaa ilmaan heittämällä, puuterilumella olisi pitänyt olla kellukkeet. Heittolähtöä avitti kentän poikki ajettu moottorikelkan ura, jossa lumi oli sen verran tamppaantunut, että pilotin tennareissa riitti pito. Pöristelin Junnulla reilun tunnin verran, ensimmäinen lento oli 31"50' ja päivän viimeinen 32"25'. Tuulta oli sen verran etten tämän rupeaman jälkeen lentänyt sen enempää. Kalusto ja ennen kaikkea OS 30 FS toimivat luotettavasti.
Wara-Junnun wirallinen moottori OS 26 FS sai tänään uudet ja ennen kaikkea paljon kaivatut kuulalaakerit. Jostain syystä kyseisen moottorin heikkous on laakerointi ja potkuri klappaa kuluman edetessä.
Maalla oli täydellinen old timer -talvikeli. Lentää liihottelin välillä hiljempaa ja välillä jopa lähes täysillä aivan pläkätyynessä talvisäässä 32"09' verran. Voe mahoton, kun teki taas gutaa.
Tämä hesalainen ikäihminen ja tupäjäärä ja mitä muuta vielä… kävi käyttämässä lennätysoikeuttaan Forssan kentällä. Ilma oli taas mitä mainioin, kirkas taivas ja aika olematon 22 suuntainen tuuli lupailivat huippukivaa lennätystä. Lumitilanne alkoi olla jo ihan sanan varsinaisessa merkityksessä menneen talven lumia. Tässä oli kaikin puolin hyvät fiilikset ihan muista asioista, niin mikä onkaan parempaa, kun päästä ajamaan Hotsia urku auki.
Ensimmäisellä lennolla lennettiin liki kahdeksan minuutin mittainen lento ja päivän loput viisi lentoa olivat kuuden minuutin paremmalla puolella olevia normilentoja. GMS 76 kävi ja kukkui kuin sveitsiläinen laatukello. Lensin muuten ensimmäisen lennon paljain käsin ja täytyypä myöntää, että oli kylmää hommaa. Seuraavilla lennoilla hanskat oli käytössä. Onneksi termospullossa oli höyryävää Presidentti-kahvia, joka lämmitti lentojen välissä mukavasti näppejä ja juoma sisuskaluja. Päivän aikana Hots-lentotiimaa kertyi 40 minuutin verran.
Lomaviikolla päästiin sittenkin lennättämään. Kotoa lähtiessä pakkasin Wara-Junnun ja lennätysvermeet autooni ja Tyykikylään päästyäni ajoin heti lentokentälle. Platalla puhaltelikin aika reippaanoloinen ja puolittain poikittainen kevättuuli. Hetken ehdin jo miettiä, että kannattaako old timerin kanssa lähetä sompailemaan 3-4 m/s tuuleen, jossa puuskissa oli parhaimmillaan tai pahimmillaan, ihan miten vaan, jopa 7 m/s puuskatuulta.
Koska keliä ihmetellessä Junnu oli jo laitettu lentovalmiiksi, niin eipä siinä sitten ollut enää paluuta takaisin. Junnu oli läpikäynyt kevyen kasvojen kohotuksen tai oikeastaan jalkojen, sillä nyt se seisoi ylväästi ja ryhdikkäästi Santala Products™ -laskutelineillä. OS 30 FS:n venttiilikoppa oli kotvan auki joku viikko sitten, jolloin venttiilien välykset säädettiin kohdilleen.
Nyt oli siis ihan, ihan pakko ajaa konetta. Ossi pärähti helposti käyntiin ja otin koneen maalähdöllä poikittain rullaustien liitokselta ylös. Noususta ei jaettu tyylipisteitä, mutta hyvinpä Junnu kohosi siivilleen. Ilmassa kova tuuli ei sitten enää tuntunutkaan niin pahalta, mitä nyt kurvit piti ottaa loivalla kaarroksella. Pöristelin Junnulla kohtalaisen mittaisen eli 35 min lennon. En enää lentänyt toista lentoa, kun ei oikein voinut puhua optimaalisesta old timer -kelistä.
Räimin ja rälläsin Super Hotsilla Forssan kentällä eilisen kaltaisissa olosuhteissa. Tuulen suunta oli ehkä kääntynyt aavistuksen verran kentäsuuntaisemmaksi. Edellispäivän old timer annostuksen jälkeen vauhti ja savuviivat taivalla olivat vaihtelevaa herkkua.
Ja kyllä sitä vauhdikasta Hots-herkkua piisasi yllin kyllin. Kiinan ihme, GMS 76 jenkasi, ärjyi ja rähjäsi todella miehekkäästi, taivaalla savuvanat viipyilivät vielä pitkään, koneen ollessa jo ties missä. Lensin kolmen tunnin aikana seitsemän normilentoa, ensin kuuden minuutin ajastimella, lopuksi seitsemän minuutin säädöllä. Yksi lento jäi vajaaksi viideksi minuutiksi, kun otin koneen laskuun moottorin säätöä varten, mutta moottori sammuikin maassa, eikä niin vajaalla tankilla kannattanut enää lehteä ilmaan. Varikolle tankkaamaan siis.
Super Hotsin kokonaislentoaika oli tänään vähintäänkin 52 minuuttia, mikä on todella paljon lennetty näin nopealla ja tarkkuutta vaativalla lennokilla. Viimeisestä laskusta ja sen sorvaamisesta näkyy jo keskittymisen herpaantuminen. Tunti tehokasta peliaikaa tällä koneella ja vauhdilla alkaa olla maksimi. Purin vastaanottimen akun myöhemmin werstaalla ja akusta tuli ulos vielä kapasiteettiä 1350 mAh verran, joten reserviä olisi ollut vielä runsaasti akkujen puolesta.
Wanhat tupajumijäärät eli Pekka ja meikäläinen taidetaan olla ne viimeiset veteraanit Forssan kentällä, jotka ei enää muuta osaa kuin lennättää, oli kyseessä sitten klassikostuntti tai old timer. Tänään oli vuorossa rento old timer pöristelysessio. Yön aika sää oli pilvistynyt, mutta samalla kohtalaisen navakka tuuli oli lähes tulkoon tyyntynyt kokonaan.
Pekka pöristeli Comet Clipper Mk 1-old timerilla ja minulla oli Wara-Junnu Helsingin hangaarista. Kone debytoi muuten ensimmäistä kertaa Forssan kentällä sitten 13.07.2015 sattuneen perusteellisen tonttauksen jäljiltä lähestulkoon uudelleen rakennettuna. Komeasti Junnu lensikin; kaksi tuntia ja vartin (2h 16" 04') kolmella lennolla, lentojen ollessa 40 - 50 minuutin luokkaa (39"35', 44"42', 51"47'). Päivä oli varsin hyvä kaikin puolin; hyvää lennätysseuraa ja upeaa old timer -keliä.
Kävin tänään lennättämässä. Kevät on jo pitkällä ja kenttä on selvinnyt talvesta hyvin. Se on vielä hieman märkä ja pehmeä, mutta on kuivumaan päin koko ajan, eikä vettä lainehdi enää missään. Kenttä on saanut olla rauhassa myös mopopojilta, eikä sen poikki muutenkaan ole ajettu, mistä kiitos huolellisille jäsenille. Se, että nurmi ajettiin hyvin lyhyeksi vähän ennen lumen tuloa, oli hyvä juttu, nyt ei heinät rehota ja maalähdöt onnistuvat hyvin.
Ilma oli erinomainen, mutta klo 13 paikkeilla oli vielä hyvin kovia puuskatuulia. Tästä huolimatta lähdin koittamaan keliä Wara-Junnulla. Lento oli kyllä todella kovaa höykytystä old timerille ja konetta sai ajaa kieli keskellä suuta ja vastaiseen ajettaessa sauvasta sai työntää, ettei kone olisi noussut ihan hulvattomasti ja kaasuakin sai antaa reilulla kädellä että ylipäätään päästiin eteenpäin. Ensimmäisen lennon otin varman päälle laskun suhteen juurikin kova tuulen vuoksi ja niinpä laskuun tultiin moottori käyden puolen tunnin (29"47') pöristelyn jälkeen.
Tässä välissä piti pitää kenttälounaan ensimmäinen kattaus ja wirallinen kenttägrillimakkara eli Wilhelm laitettiin grilliin tirisemään. Pilotin saatua huikopalaa, olikin jo hyvä lähteä taas taivaalle. Keli oli vielä yhtä levoton, mitä ensimmäisen keikan aikana. Jossain kaukana, pari kilometrin päässä, kaarteli kotka. Aika äkkiä se sitten ilmaantui samoille reviireille Junnun kanssa. Nyt ei sentään leikitty sellaista kissa-ja-hiiri -leikkiä, mitä viime vuonna. Tiedä häntä, kävikö kotka tarkistamassa, kuka tunkeutui se reviirille ja oliko etsimässä soidin seuraa ;-). Junnusta loppuikin sitten jo polttoaine ja liitelin laskuun. Kotkakin oli jo kadonnut jonnekin. Lennolle tuli pituutta 34"37' verran.
Päivän viimeisin lento ajettiin jo huomattavasti tyynemmässä kelissä, mitä kaksi edellistä. Paikoitellen oli jo aika tyyntä ja päästiin old timer -herkutteluun, sitten taas välillä nousi aika kova puuska hetkeksi. Kevyemmällä kaasun käytöllä ja neulan säädöllä päästiin jo huikeaan 53 minuutin moottoriaikaan. Kokonaislentoaika (55"03') hätyytteli jo tunnin haamurajaa. Tuulessa ja tuiverruksessa tuli uudestaan nälkä ja nyt oli toisen kattauksen vuoro. Siinä vaiheessa kun paiskasin Fordin takakontin kiinni, niin taivaalta leijaili muutama satunnainen lumihiutale, joten olikin jo korkea aika pakata kimpsut ja kampsut ja huristella kotia kohti.
Saito FA 30 oli odotellut jonkin aikaa koekäyttöpenkkiin pultattuna sisäänajoa ja keväisempiä kelejä. Nyt pääsiäisen aikaan oli sen verran vapaita ja vapaa-aikaa, että pääsin vihdoinkin sisäänajamaan. Pakasta otettu nelitahtien helmi, pärähti helpolla käymään ja käynti oli yhtä musiikkia korville. Uuutuuttaan kiiltelevä nelari on jo istutettu minkäs muun, kuin old timerin keulalle. Eihän minulla muita old timereita olekaan kun Junnuja.
Pitkästä aikaa pöristelyt oli sovittu vaihteeksi Tapsan kanssa. Ilma oli kohtuullisen hyvä, vaikkakin tuuli oli aavistuksen verran poikittainen. Aikainen lintu madon saapi, vai menikö se sittenkin niin, että aikainen pilotti hyvän lennon saapi. Minulla oli hihassa valttiässäkksi jo vuosia sitten osoittautunut Super Hots, joka on paras luottokone vauhtisarjassa. Tapsalla oli Escapade, josta oli tarkoitus karistaa talven pölyt pois ja antaa koneelle kunnon kyydit, kuten kuuluukin.
Heti aluksi käynnistymanööverien aikana Hotsin potkuri/spinneripaketti päätti irrota ja osat sitä sinkoilivat minne sattuivat. Kaikki muut sai hetkessä haalittua taas kasaan, paitsi mustapassivoitu mutteri hukkui lahjakkaasti asfaltille, mikäli se siinä nyt ylipäätään olikaan. Aikani silmäiltyäni asfalttia, mieleeni alkoi hiipiä ajatus, että menikö tämän lennätyskerta ihan vaan kaffin juomiseksi. Otin jopa lumiharjan autosta ja harjasin asfalttia siinä toivossa, että mutteri löytyisi jostain. Turha toivo, ei mitään havaintoa mutterista. Sitten siirsin radiotelinettäni ja kas vaan, kuka se siellä alla piileskeli, potkurin kiinnitysmutterihan se siellä lymyili.
Nyt pääsin vihdonkin ilmaan Hotsin kanssa. Ensimmäisen seitsemän minuutin lennon vedit kokeeksi paljain sormin ja pitkän lennon loppuminuuteilla kylmä alkoi jo kangistaa tosi reippaasti. No, oliko pakko vetää täydet seitsemän minuuttia paljain näpein? No, oli tietysti. No more comments! Tapas ajeli omaa konettaan varmoin ottein ja kuviot taivaalla vääntyivät hyvin.
Kaahasin loput lennot kiltisti napakasti käteen istuvilla talvityöhanskojen kera. Lennätykseen on mukavampi keskittyä, kun kylmyys ei ala särkeä sormia. Lämpötila pysyi koko päivän ajan nollan tietämissä. Hyvällä talvipukeutumisella lennätyspäivä oli mitä parasta ajanvietettä. Päivän aikana kentälle pörähti kahden moottoroidun varjoliitimen pulja, aikamoisia häkkyröitä sanoisin. Härvelit olivat laskeutumisen jälkeen jonkin aikaa parkissa konehallin vieressä ja lopuksi lähtivät lentää liihottamaan sinne, mistä lie tulleetkin. Körötellessäni Matkun suuntaa ulkolämpötila putosi -1C ja samalta istumalta taivaalta tuli paikallinen ja tosi sankka lumisade. Hots lensi neljällä lennolla puolisen tuntia yhteensä. Tänä vuonna tätä vauhtiherkkua on nautittu jo muutaman tunnin edestä.
Illemmalla maalla minun piti vielä uhmata säiden haltijaa ja lähdin iltalennolle 4t-Junnulla. pellolla kävi kyllä niin kova tuulien tuiverrus, joka meni verkkahousujen läpi munaskuihin asti, no saivatpa nekin kunnon tuuletuksen. Ilma oli niin kylmän kalsa, että vartin lennätyksen minun piti lopettaa homma kesken. Tämä on tosi poikkeuksellista, että lopetan old timer pöristelyn kesken kaiken.
Aamulla Matkussa elohopea oli tipahtunut -10C, joka on tosi kylmää tähän aikaan vuodesta. Vielä matkalla auton ulkolämpötilamittari näytti -5C. Lennätykset jatkuivat samalla kokoonpanolla myös tänään, paitsi Tapsa oli jättänyt apumekaanikkonsa tällä kertaa kotiin. Kentällä oli puhdas ja kaunis neitseellisen valkoinen ensilumi - taas kerran.
Ajoin konetta suosiolla hanskat kädessä, sillä tänään ilma oli vielä kylmempää, mitä eilen. Kesken lennätysten piti vielä laittaa ylimääräisen fleece päälle, mutta sen jälkeen taas tarkeni räimiä koneella. Hots/GMS 76-kombo toimi unelman lailla. Lensi Hotsilla viisi kuuden minuutin lentoa ja lentoaikaa tuli kuta kuinkin saman verran, mitä eilenkin. Aamupäivän aikana kylmä alkoi kangistaa miehiäkin. Päätimme lopettaa suosiolla ja koneita pois pakatessa taivas oli ihan huomaamatta vetänyt synkän harmaaksi ja sankka lumikuuro teki jo tuloaan kenttää kohden. Tähän olikin sitten hyvä päättää tämä lennätyspäivä ja suunnata kohti lentotukikohtaa ja sen höyryäviä lihapatoja.
Parin vuoden tauon jälkeen piipahdin lepopäivän ratoksi katsastamassa Model Expo 2017 -pienoismallinäyttelyn. Aika huonossa hapessa tämä messu näyttää olevan ja lienee vaan ajan kysymys, koska se loppuu. Alla muutamia valikoituja kuvia tapahtumasta.
Ajelin Hotsin kanssa Forssan lentokentälle. Paikan päällä olikin sitten jo ihan julmetun kova tuuli. Kun kerran kentälle tullaan, niin eipä sieltä tätä nykyään juuri lentämättä pois tulle. Tämä periaate piti tänäänkin, vaikka aika äärirajoilla mentiin tuulen suhteen. Lensin siis Hotsilla poikkeuksellisesti vain yhden keikan todella kovassa tuulessa, puuskissa lähes 8 m/s. Muutoin tasaisesti 4-5 m/s. Ilemmalla päräytin pihassa OS 26 FS-nelitahdin koekäyttöpukissa käymään taannoisen laakeriremontin jäljiltä ja hyvinpä pikku-Ossi puksutteli. Illemmalla tuli jo lunta ja maa oli aika pian jo ihan valkoinen, monena Joulunakaan ei ole ollut niin paljon lunta, mitä Wappu aattona maalla oli.
Kävin Wappu-ajelulla lennokkikentällä ja kyydissä oli tietysti Vara-Junnu. Heti alussa oli kaikkea säätöä sivuperäsimen kanssa, sivuperäsinservo värähteli keskialueen tuntumassa ja niinpä jouduin jumppaamaan kaasu- ja sivariservojen vaihdon keskenään. Servojen vaihdolla ei ollut mitään merkitystä, olisikohan lähettimen potikat kuluneet tai likaiset? Niinpä päädyin lennättämään vain yhden lennon, mutta se ei juurikaan haitannut, kun tiimaa tuli oikein olan takaa elikäs yksi 45"10'.
Vanha Lady OH-LCH oli palaamassa tänään etelään Malmin lentokentälle talvehdittuaan lähes lumettoman talven Vaasassa, jossa konetta on taas kerran huollettu parin tuhannen tunnin edestä. Paikalla oli jonkin verran tuttua DC-3 -porukkaa.
Wara-Junnu ja The Junnu pakattiin liikuteltavan hangaarin syövereihin ja old timer -mobiili polkaistiin lennokkikenttää kohden. Jussi oli jo paikalla sähkökalustonsa kanssa kuulemma jo aamusta klo 8 lähtien. Kenttä on todella hyvässä kunnossa, viime päivien hyvä sää on kuivattanut sen. Peltotien märkä ja pehmeä kohta oli jo kuivunut ja kovettunut normaaliksi. Sää tänään oli kaunista ja aurinkoista, joskin tasaisen kova tuuli puhalteli.
Lähdin Wara-Junnulla ensin ilmaan. Vajaan vartin lennon jälkeen tuliin nopealle varikkokäynnille moottoria sammuttamassa ja koneeseen laitettiin tiukemmat säädöt pesään. Näillä virityksillä OS 30 puksutteli ennätykselliset 57 minuuttia. Lennolla pääsin sitten jo nippa nappa tunnin haamurajan yli, lentoaikaa kertyi nimittäin 60"13'. Lennon jälkeen otin muutaman ryhmäkuvan Junnuista, niin tuuli pääsi taas kerran nappaamaan koneisiin niin, että ne olivat katollaan. The Junnun ehdin pelastamaan, mutta kädet eivät riittäneet Wara-Junnuun, jonka korkeusvakaaja naksahti poikki tässä epäonnisessa rysäyksessä. Onneksi uusi ja koelentämätön The Junnu säästyi vahingoilta.
Olin jo pakkaamassa romuni autoon ja lähtemässä kotiin, kun päätin kuitenkin koelentää The Junnun. Saiton sai hyvin ryypytettyä, kun laittoi sormen pakoputken tukkeeksi, niin johan moottori pärähti käyntiin. Huolellisen tarkistuksen jälkeen asettelin koneen noka kohti vastatuulta ja sitten annettiin reippaasti hanaa. Kone ei kauaakaan viihtynyt maassa, vaan nousi junnumaisen vakaasti ja luontevasti vankoille siivilleen.
Olen ajanut kolmea aikaisempaa Junioria muutaman sadan tunnin edestä, niin koelentoon suhtaudutaan aina asiaan kuuluvalla vakavuudella ja varovaisuudella, vaikka kyseessä olikin yksi eniten lentämistäni konetyypeistä. Ilmassa kone oli itse rauhallisuus, vaikka tempoileva kevät tuuli oli rauhatonta. Kone kellui tuulessa yllättävän pienellä kaasunkäytöllä. Saito imaisi 2,6 dl:n tankista viimeiset mehut jossain 22 minuutin tuntumassa ja siitä sitten tultiin hissukseen alas ja laskuun. Upealle koelennolle kertyi lentoaikaa mukavat 24"03".
Ajoin koneella vielä pari suurin piirein yhtä pitkää lentoa; 23"04' ja 23"28'. kentän tuntumassa taisi olla jo niitä Keravan kokoisia nostoja ja välillä The junnu olikin jo niin korkealla, että heikkopäistä alkoi jo hirvittämään. Loppu hyvin kaikki hyvin, iso paha termiikki ei kuitenkaan päässyt haukkaamaan Junnua kitusiinsa ja Junnu laskutui nätisti hienolle nurmikentällä. The Junnu tulikin sitten koelennettyä oikein kunnolla; noin 1h 10'. Tästä on lentävän legendan hyvä jatkaa, toivotetaan Junnulle paljon hyviä ja leppoisia lentomaileja.
Keväinen kuulas ilta huipentui klassiseen iltakruisailuun 4t-Junnulla anoppilan kotipelloilla. Nyt piti vielä tahkota hullunlailla, sillä pellot olivat vielä puinnin jäljiltä, pian tulisi kevätkylvöt ja kotikenttä menisi. Hetkittäin ilmassa oli pisaralla pisimmälle -henkeä kun sytkyttelin menemään Junnulla Ossin puksutellessa verkaiseen tahtiin keulalla. Ilmassa oli vielä viimeisiä rippeitä nostavista, joten välillä päästiin mukavan korkealle. Moottorin kävi näillä säädöillä mukavasti 35 minuuttia ja siitä sitten lasketeltiin alas päin noin 2,5 minuuttia, kokonaislentoajan ollessa 37"32'. ilma oli jo tähän aikaa illasta sen verran vilakkaa, että sormissa alkoi jo tuntua. Ennen yöpuulle menoa laitoin polttikaluston lataukseen, että pääsisi Forssan kentälle räimimään.
Olin ottanut Mikolta ostetun Laserin työn alla jo pääsiäisenä, kun otin ensimmäistä kertaa savut ulos Irvine 53 -moottorista, joka tuntui käyvän vallan mainiosti. Naputelin radio setupin kuntoon edellisen illan aikana ja nyt köröttelin Laser peräkontissa Forssan lentokentälle. Kentällä oli jonkin verran lentotoiminta ja nopean gallupin perusteella laitoin koneeni rauhassa kuntoon odotellessani tilanteen rauhoittuvan.
Käynnistys ylösalaisin, käynnistyi helpolla, oli lähes laakin peli tai ainakin kahden tai viimeistään kolmen sitten. Kone on kohtalaisen isoa ja sitä käännellessä saa olla varovainen, ettei vaan telo itseään potkuriin.
Koneen maakäyttäytyminen on hyvä ja se on helppo rullata ja moottori pörisee tarvittaessa sopivan pienille kierroksissa, että se myös pysähtyy tyhjäkäynnille. Lähdin koelennolle 04-suuntaan ja siitä sitten pellon ylle kaartaen. Ens" alkuun lensin kaikella asiaan kuuluvalla kunnioituksella peruslentelyä ja koneen trimmaamista. Siivekettä sai trimmata aikalailla oikealle, niin paljon että se ottaa selkeästi silmään, kun laput ovat niin julmetun suuret. Tyydyin lentämään ensimmäisellä lennolla vain vaivaiset kuusi minuuttia.
Toisella lennolla tulin jo veivanneeksi koneella yhtä sun toista ilmassa. Kiva 3D-härpätin, jos vaan pilotti osaisi. Se yllätti positiivisesti, miten pienellä kaasulla konetta saa ajaa ja miten tiukkaa kurvia se lentää kun sitä käskee. Toinen lento kesti 7"32'.
Kolmas (8"45') lento oli samanlaista perusrouhintaa hyvin pienessä 'boxissa', kone on kyllä notkea kuin mikä. Lensin koneella vielä neljännen lennon, joka kesti 11"40". Lopettelin lennot, kun moottori tuntui hieman heiluvan. En ole muutenkaan vielä kurkannut konehuoneeseen, niin samalla pitää sekin puoli käydä kunnolla läpi, niin kone saa papereihinsa kunnon leimat aktiivipalvelusta varten.
Kävin räimimässä Hotsilla oikein kunnolla Forssan kentällä. Kone on joka kerta todella hyvässä iskussa joka suhteessa. Pleinari sai taas tänään kunnolla kyytiä taivaan kannella tien vaikka missä asennossa. Pari ensimmäistä lento lennettiin seitsemän minuutin ajatuksella, mutta konetta kentältä pois haettaessa tankin klunkki kolisi niin tyhjän oloisessa tankissa, että katsoin parhaakseni lyhentää lentoaikaa kuuteen minuuttiin, ettei tankkia ajeta ilmassa ihan kuivaksi. Loput viisi lentoa lennettiin siis kuuden minuutin nimellisaikaan. Vauhdikasta Hots-tiimaa kertyi laskennollisesti 44 minuuttia, mutta todellisuudessa tähän päälle tulee pari kolme lisä minuuttia laskukierroksista.
Tänään sunnuntaina ilma oli yhtä upea, mitä eilen lauantaina ja niinpä lentolaitteet, radiot ja läjä LiPo-akkuja olivat olleet jo eilen hyvissä ajoin latauksessa. Liikkuvaan Ford-merkkiseen hangaariin pakattiin The Junnu, Super-Sportti ja pitkästä, pitkäästä aikaa Hoppulan EPP-Yak 54. Styrsa-Yakki ei tainut lentää kertaakaan viime vuonna, mutta nyt oli kyllä jo korkein aikaa ulkoiluttaa sitäkin härpäkettä. Nyt on luonto kauneimmillaan, kun puut ovat juuri puhjenneet lehteen ja kaikki on niin tuoreen vihreää ja vehreää. Olin kentällä joskus puoli kymmenen aikaan aamusta ja paikalla ei ollut ristin sieluakaan. Oli ihan pläkä keli. Laittelin ensimmäisenä lentokuntoon Yak 54:n, niin siinä ei nokka juurikaan tuhissut, kun kone singahti ilmaan. Kohtalaisen pitkän tauon jälkeen kone oli yllättävän hyvin trimmeissä ja muutenkin se istui käteen tutun oloisesti.
Pienen peruslentelyn jälkeen aloin vääntämää koneella sitä repertuaaria, mitä vanha koira on nippa nappa oppinut. Hyvinhän kone kulki ja taipui… Lensin aluksi tyhjiksi 4s1300 mAh Nano- pakat, joissa on menussa jo yli 40 sykliä, terävin kärki on jo haihtunut taivaan tuuliin, mutta neljän minuutin settejä ajelin ihan reippaasti vielä näillä akuilla. Akut näyttävät muutenkin pysyneen kuosissaan varastoladattuina ja jääviileäkaapissa tapahtuneessa säilytyksessä. Lopuksi ajoin 3s1600 mAh Turnigyn siniset peruskennot konessa tyhjiksi, näillä onkin vasta noin 20 sykilä takana päin. Akkujen lataus/purkusykleistä saa päissään laskien koneen tähän astisten lentojen määräksi 180 kpl.
Yak 54 oli pitkän tauon jälkeen kiva uusvanha tuttavuus. EPP/LiPo -settiä pitää saada pian lisää. Yakille kertyi kuudella lennolla tiimaa vähintäänkin 24 minuuttia. Tällä välin Petri oli tullut jo kentälle, auto täynnä lentokalustoa, peräti neljä konetta, kun itsellä oli vaan kolme konetta. Otin omasta pakasta seuraavksi Super Sportin, joka ei vielä ole lentänyt tänä vuonna. Viime vuonna kone lensikin todella paljon liki viitisen kymmentä kertaa ja parhaimpina päivinä lentoja kertyi kuudesta kahdeksaan.
OS 46 LA pörähti kolmannella heitolla käyntiin ja jäi myös käyntiin. Moottori tuntui olevan hyvin säädöissä talven jäljiltä. Lentoonlähtö checkin jälkeen pien rullaus koneella kauemmas nurmalle ja sittä kaasua ja siitä Sportti kohosi siivilleen. Ensin parin minuutin ajan peruslennätystä koneen trimmaamiseksi ja sitten kunnolla kurvailemaan taivaalla. Hotsiin verrattuna koneessa on turhan laiskat siivekkeet, vaakakierteet menevät melkein aina epämääräisiksi tynnyreiksi. Kuuden minuutin lennon päätteeksi kone tuli npttiin laskuun.
Seuraava lento Sportilla oli ilmassa edellisen toisinto sillä poikkeuksella, että temppuja väännettiin heti alusta loppuun sen, mihin pilotti taipui. Lennon loppuvaiheessa kentälle iski todella kova puhuri, joka heitti pöydiltä alas kaiken kevyen kaman. Samalla piti pitää kone ilmassa, kun toisaalta setvin Junnu päälle pudonnut Yakkia, mutta onneksi ei tullut mitään, ei ainakaan Junnuun. Toine lasku oli vähän huonompi ja kone pääsi pomppaamaan jonkin verran, ennen kuin se istui lopullisesti nurmikolle. Toinen laskutelineen lanka vääntyi pompussa sen verran, että se piti irrottaa ja vääntää tongin kera taas muotoonsa.
Kolmas lento koituikin sitten koneen kohtaloksi ainakin vähäksi aikaa. Normaalin kuuden minuutin lennon päätteksi kone pääsi jostain syystä spinnaamaan ihan pinnassa, ilmeisesti korkeusperäsin pääsi hetkeksi ottamaan maakontaktia niin, että jostain kuului selvä rasahdus. Koneen runko oli murtunut siiven jättöreunan takaa, toinen puoli ihan siististi irtipoikki ja vastakkainen puoli vaan hieman vääntyen. On sitä tähän ikään mennessä paljon pahempiakin raatoja korjattu. Äkkiseltään arvioiden puutöissä menee kahdesta kolmeen iltaa ja saman verran uuden pinnan laitossa, ellen sitten innostu koko runkoa uudelleen pinnoittamaan. Harmi vaan, että Sportti joutuu joksikin aikaa telakalle, siilä olisihan tällekin koneelle ollut tilauksensa old timer -röpöttelyn vastapainoksi. Viime vuonna Sportti lensi 42 lentoa ja vaikka realistisella 6,5 min keskiarvolla lentoaikaa tuli 273 minuuttia, siis melkein 4.5h, onhan sitä siinäkin :-)
Enää ei ollut hihassa muuta korttia, kuin tänä vuonna koelennetty The Junnu. Nelareiden kruunaamaton Mersu; Saito FA-30 pärähti helponoloisesti käyntiin. Siitä sitten hanaa ja kone lähti rullaamaan ja kohosi siitä varman oloisesti siiville. Köröttelin The Junnulla kauniissa, mutta jo nyt aika tuulisessa säässä 19"52'. Siistissä laskussa kone jäi parin metrin verran vasta kylvetyn pellon puolelle. Tankkauksen jälkeisessä lennolla päästiin jo puolen tunnin paremmalle puolelle nippa nappa; 30"47'.
Tällä välin pidimme lounastauon, grillissä tirisi poikkeuksellisesti Kabanossi, mutta hyvinpä sekin näytti uppoavan nälkäisten pilottien ahnaisiin suihin. Navakassa tuulessa päätin ottaa Junnulla vielä yhden lennon, joka oli kestoltaan samaa luokkaa, mitä ensimmäinenkin; 18"55'.
Kyllä oli taas kerran, mitä mahtavin harrastepäivä takana; kahden pilotin voimin lensi peräti seitsemän konetta: Petrillä oli iso Seagullin Yak, jossa oli 20 ccm DLE-bensapata, pari erilaista sähköliidokkia; Cularia ja Reichard:n Elipsoid Evolution sekä GWS:n Mersu-puistohäätäjä. Itselläkin oli vaihtelevaa kalustoa, joka lensi hyvin, pl. Sportin lasku. EPP-Yak lensi 24 minuuttia, Super Sportti n. 20 minuuttia ja The Junnu 1h 10 minuuttia, onhan tuossa tiimaa taas kerrakseen, melkein pari tuntia.
Lennätystä pukkaa taas tälle päivälle ja niinpä autoon onkin pakattu vaihteleva sorttimentti lentävää kalustoa; styrsapaalejankin on ihan kaksin kappalein - SuperZoon ja Yak 54. Old school -pilotti ei voi tyyytä pelkkään sähkön pörinään ja vaan sopkerina pohjalle on tietysti vieläkin lähes upouusi The Junnu, old timereiden kruunaamaton kunigas.
Tämä pilotti ei rentoudu akkuja lataamalla, vaan purkamalla niitä harjattomaan moottoriin. Aloitussettinä oli Turnigyn perussiniset 3s1300mAh -pakat, joilla Zuumi kieppui ilmassa neljän minuutin ajan x-, y- ja z-akseleiden suhteen satunnaisfunktiolla. Tiimaa siis vähintäänkin 16 minuuttia.
Seuraavaksi pykälää isompaa styrsaa kehiin, ei kun ilmaan. Lähdin kaahaamaan Hobby Kunkun Yak 54:lla. Zuumin jälkeen Yak on kyllä paljon isomman ja vakaamman koneen oloinen. Koneessa riittää edelleenkin kasvun varaa meikäläiselle. 4s1300mAh Nano-pakoilla ajettiin neljän minuutin settiä. Turnigyn sinisillä 4s1600 mAh -akuilla ajoin viiden minuutin lentoja. Elon laskuopin mukaan tiimaa tuli vähintäänkin 27 minuuttia.
Pidin lennätyksestä pienen tauon ja lähin heinän kaatohommiin pikkuleikkurilla. Kentän ensimmäinen leikkuu meni näin poikkeuksellisenpitkälle kesää. Sillä aikaa kun tahkosin leikkurilla nurtzia, niin Antti saapui paikalle ja päräytti Red Zephyrillä ilmaan. Lennon päätteeksi ja nyt puhutaan noin tunnista, vaihdettiin kuskia leikkurilla. Nurmikon kaatoon paloi reilut pari tuntia aikaa ja sen jälkeen tuikattiin grilli tulille ja nautittiin eväksiä.
Päivän päätteeksi otettiin valttikortti hihasta eli The Junnu, jolla lensin neljä lentoa, aikojen ollessa väliltä 22-26 minuuttia. Kivaa ja ennen kaikkea rentouttavaa timer-pöristelyä pääsin kertymään ihan varkain reilut puolitoista tuntia; ~ 1h 33". Mikä hauskinta; pari lentoa tuli lennettyä parin sekunnin sisään samoille kellonlyömille.
Suomen Old Timer Klubin jo lähes perinteeksi muodostunut klubiristeily starttasi Sarvaston venekerhon satamasta. SOTK:n tutkimusryhmä suuntasi purren kohti Sipoon selkää ja maktan aikana kohteeksi valikoitui Kaunissaarin, jonka edustalla kävimme kääntymässä. Saaren läheisyydessä tulikin yllättävä tyven; vauhti loppui kuin seinään. Aikamme lilluttua paikoillamme, tuulikin virisi ja pääsimme jatkamaan kotisatamaa kohden. Minä, niin maakrapu kuin olla voin, oli peräsimen varressa yli puolet katkassa, tosin Antin ohjeistamana. Paluumatkalla aloin jo vähän pääsemään juoneen mukaan. Reissun jälkeen nassu oli saanut arskaa taas kerran oikein olan takaa.
Luvassa oli taas old timer -pöristelyä, sitä lennätyksen jalointa aatelia. Koneena oli itseoikeutetusti arvovaltainen The Junnu. Ensimmäinen lento jäi yllättävän lyhyeksi moottorin sammumisen vuoksi; 3"40'. Lähdin seuraavalle lennolle tankkaamatta konetta, mutta nytkin lentoaika jäi poikkeuksellisen lyhyeksi; 10"27'. Päivän kaikki loput kaksi lentoa (#3: 10"39'; #4: 10"52') jäivät myös samalle minuuttilukemalle. Silmämääräisesti näyttää siltä, että kone sammuu, kun tankin nestepinta laskee alle imuletkun tason. Onkohan letku mahdollisesti poikki? En jaksanut kentällä alkaa tekemään polttoainejärjestelmän huoltoa, vaan se saa jäädä tehtäväksi klubilla, koska tankki pitää kuitenkin koepaineistaa vedessä mahdollisten vuotojen varalta. No problem, tiimaa ehti kerääntyä 35" 38'.
Aamulla duuniin lähtiessä takaboxiin oli pakattu The Junnu ja muut pakolliset tykötarpeet lennätystä varten. Junnussa on nyt Futaba FASST -vermeet ja lähettimenä T10CG nyt myös täällä Hesan päässä. Vanha 2,4GHz upgradettu FC18-lähetin palvelee vielä styrsapaaleissa pitkään.
Lennokkikentällä olikin jo paikalla Antti lupaustensa mukaisesti ja myös Kaarlo pitkästä aikaa, siis peräti kaksi old timer harrastajaa koneineen ja nyt minä saavuin paikalle kolmantena. Kaarlolla oli siis Long Cabin ja Antilla +250h lentänyt Red Zephyr. Mainittakoon vielä, että kaikilla oli Saito-moottorit koneissaan; 30- ja 40-kokoluokkaa; Antilla iso ja meillä pienempi malli.
Sää oli mitä hienoin paikan päällä, tosin tuuli oli kuitenkin aika reipas, joten noin kello 17 aikaan ei vielä voinut puhua kympin kelistä, vaan yhdeksän miinus. Kovan tuuli vuoksi en raaskinnut pitää konetta pöydällä putoamisvaaran vuoksi, vaan varikko oli ruohonjuuritasolla ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuulesta huolimatta tiedossa oli hieno kesäinen harrastepäivä hyvässä seurassa.
The Junnuun oli tehty neljän tunnin sisäänajohuolto sitten viime lennätyskerran; vaihdettu radiot ja tankki huollettu. Nyt kaikki oli valmiina tuleville lentotunneille. Pikku-Saito pörähti todella helposti heittämällä käyntiin. Kone lähti kauniisti vastaleikatulta nurmikolta ilmaan, jossa meno oli nousussa hieman pomppuisaa. Ylhäällä sitten olikin paljon rauhallisempaa. Päivän ensimmäinen lento jäi hieman lyhyeksi, moottori käydessä kohtalaisen rikkaalla, tiimaa kertyi 12'45".
Seuraaville lennolle seosta ruuvattiin laihemmalle ja päivän loput neljä lentoa olivat kestoiltaan 20-30 minuuttia, kokonaislentoajan jäädessä vain yhtä minuuttia vaille kaksi tuntia. Nyt The Junnulla on tiimaa n. 6,5 h. Päivän kääntyessä kohti ilmaa tuulikin tyyntyi ja päivän yleisarvosana kipusi jo kohti kymppiä. Lämpöä ei kuitenkaan ollut mitenkään tolkuttomasti, niin kentällä jaksoi olla hyvien vesivarantojen voimalla ja välillä piti huolehtia myös suolojen saannista grillimakkaran muodossa. Wilhelm - wirallinen old timer makkara.
Jossain vaiheessa seosneulan jatkovarsi oli irronnut, enkä jaksanut viritellä esim. pienestä kuusiokoloavaimesta korvaavaa tilalle, niin tyydyin ajamaan loput parit lennot niillä säädöillä, mitä pesässä oli. Tämän päivän aikana meni rikki 8 l löpöä, joka on palanut tämän vuoden lennätyksissä pk-seudulla, onhan sitä aika ahkeraan pörrätty koneilla.
Pitkästä aikaa GMS temppuili HOTSin keulalla, mitä ei olekaan tapahtunut miesmuistiin. Vaikka eihän vika sittenkään ollut moottorissa eikä edes sen säätäjässä, vaan huonossa tulpassa. Edellisellä lennätyskerralla kone oli pelannut kuin unelma ja tulppakin vaikutti ihan priima-kuntoiselta. Vanhalla tulpalla moottori sammahti pariin otteeseen jo rullatessa tai sitten suurin piirtein puolivälissä lentoa.
Uuden OS 8 -tulpan myötä moottori oli täydessä iskussa, ainoastaan yksi mystinen sammuminen sattui vaakakierteen jälkeen. Näitä vastaavia on ollut joskus aikaisemminkin. Tankin letku on kyllä mitoitettu niin, ettei se jää nalkkiin mihinkään, toisekseen pyöreässä tankissa tämä riski on kyllä aika olematon.
Pääasia, että kone oli taas toimivat kokonaisuus. Lennätyspäivän aikana tahkosin seitsemän lentoa, joista jo pari viimeistä oli vanhaa ja tuttua hotsia. Lennätystiimaa kertyi kaikesta huolimatta, tai ehkäpä juuri sen vuoksi, mukavat 34 minuuttia.
Maalle päästyäni oli pakko päästä nauttimaan tyynestä ja lämpöisestä Suomen suvi-illasta. 4t-Junnu oli hyvin ladattu edellisenä viikonloppuna, joten kannoin lennätyskamat Werstaala ulos ja pian Junnu olikin kasattuna ja lentovalmiina. Junnu lehahti siivilleen OS 30 FS iloisesti papattaen.
Jo parin minuutin lennon jälkeen ihan normaali kurvissa ihmettelin, WTF, miksi kone käyttäytyy niin oudosti; onko akku lopussa ja vai jokin muu ihmevika. Siipihän näytti liikkuvan rungon päällä kevyen oloisesti; joko gummibandu oli irronnut tai mennyt poikki. Alta aika yksikön otin tehot niin minimilleen kun vaan voi ja hyvin laajalla ja varovaisella otteella käänsin koneen peltosaran suuntaisesti. Nyt ei edes yritetä ottaa konetta jalkojen juureen vaan turvallisesti. Pellon toisessa päässä kone oli kyllä vielä kertaalleen käännettävä, mutta aika pian se tuli rauhallisen oloisesti peltoon siipi paikoillaan. Kumilenkki oli mennyt poikki ja jämät olivat vielä paikoillaan sen toisen lenkin alla, mitä piti siipeä vielä nippa nappa paikoilleen. Tein rutiininomaisesti kumilenkeille vetokokeen ennen siiven kiinnitystä ja yllätys yllätys, se paremman oloinen lenkki oli mennyt poikki. Lyhyelle, mitta sitäkin dramaattisemmalle lennolle kertyi tiimaa 2"39'.
Helpon huoltotoimenpiteen jälkeen lähdin Junnulla vielä uudelleen lentoon, sillä ei näin pläkätyyntä lentokeliä saa jättää käyttämättä. Kolikon kääntöpuolena oli hyttysparvi, jota sai hätistellä toisella kädellä pois; onneksi junnu on niin rento lennätettävä, että lähes mikä tahansa oheistoiminta onnistuu lennätyksen lomassa. Ossi sammui ilmassa tankin tyhjyyteen 24"43' jäädessä lentoajaksi. Illan tiimasado oli kuitenkin puolisen tuntia.
Viime kesä meni pääsääntöisesti ilman 2-t pienkonebensan katkua ja vieroitusoireet alkoivat olla jo kohtalaiset. Eipä hätiä mitiä, asiaan tuli tänään helpotus. Kotvan koelentojonotuslistalla ollut HobbyKingin 20 ccm Sbach 342 Extreme 3D Profile ARF (kv. 65") pääsi tänään vihdoinkin kirmaamaan taivaalle. Kävin koneen läpi Juhannus-viikonloppuna koekäyttöä myöten ja "Passed"-leima tuli lupapapereihin. Mikäpä oli lähteä koelennolle, kun kesä oli vihdoinkin tullut tänne Perä-Pohjolaan.
Päivä oli jo aamusta alkaen aurinkoinen ja tyyni ja se oli nyt kokonaisuudessaan pyhitetty Sbachin koelennolle. Koneen saa taiteiltua auton takakonttiin toinen siivenpuolisko paikoillaan, mikä nopeuttaa kasaamista kentällä, missä riittää kolmen jatkojohdon (siiveke, kill switch ja sytkäboxin virrat) ja neljän pultin kanssa näprääminen koneen saattamiseksi lentokuntoon.
Vielä uutuuden karhea DLE 20 ccm pärähti sangen vähäisellä vatkaamisella käyntiin ja pyöritti 15' x 7' -puupotkuria kevyen oloisesti. Lähettimen ajastin oli säädetty viiteen minuuttiin. Rullasin koneen kiitoradalle huolelliset katseen radan molempiin suuntiin - baana on vapaa, eikä scanneristakaan kuulu mitään pörinää. Kaasu auki ja nyt ilmaan. Kone lähti varsin omatoimisesti lentoon lähes tulkoon pelkällä kaasulla. Kannuspyöräohjaus on kohdillaan; tehokas, mutta ei kuitenkaan yliohjautuva.
Ensimmäinen reaktio ilmassa oli, että pata jäi turhan rikkaalla, eikä vauhti ollut kovinkaan kummoinen verrattuna mielikuviin ja ennakko-odotuksiin. Kelasin koneella korkeutta ja välillä vapauttaen korkeusperäsimen - kone oli selkeästi nokkapainoinen, parempi niinkin. Tähän on helppo lääke; korkeusvakaajan trimmi, jolla asia korjaantui. Ilmassa kokeiltiin vähäinen temppusorttimentti; erityisesti vaakakierteiden ripeys lämmitti mieltä. Ensimmäisen laskun sorvauksessa oli taltta melkein sorvaajan otsikossa, mielikuvilla leikkiäkseni, mutta kaasu taas auki ja siitä sitten uudelle laskukierrokselle, jonka päätteeksi kone tuli nättiin laskuun ja sain sen vieläpä rullattua starttipaikalle. Tiimaan ensimmäiselle lennolle tuli 8'03". Heinoa Jari - jo kolmas tänä vuonna koelennetty projekti onnistuneesti plakkarissa. Koelennon päätteeksi kahdeksan minuutin ajastin tuntuu sopivalta tälle koneelle.
Seuraavalla lennolle laihensin H-neulaa neljänneskierroksen ja nyt kone jenkasi ihan eri malliin. Nyt lähdin jo paljon rennommin mielin lennolle, kun koneeseen on saatu jo alustava näppi tuntuma. Ensimmäisen lennon jäljiltä korkeusvakaajan trimmejä sai pudotella pois kohtalaisesti, sillä nyt täydellä kaasulla kone nousi tasaiseen tahtiin. Trimmeistä vielä sen verran, että mihinkään muuhun trimmiin ei tarvinnut koskea missään vaiheessa, vain ja ainoastaan korkeusvakaajan. Nyt kone oli ilmassa jo ihan toista maata ja todella miellyttävä ajettava strysa/EPP-kieputtiminen jälkeen. Toisaalta tämä kone on ihan selkää ja suoraviivaista jatkumoa, mutta vain parin numeron harppaus ylöspäin. Vauhdikkaan ja räväkän lennon päätteeksi (8"55') koneesta meni laskussa potkuri poikki, kun kone nokitti kentän reunan kaadettuun heinikkoon.
Nyt koneen nokalle vaihdettiin 16' x 8' -puuhuiska. Kolmas lento oli jo silkaa rutiinia; kaikki vuosikymmenten kokemus tulvi selkärangasta sormien kautta ohjaimiin ja koneen liikehdintään. Sbach on kyllä ilmassa varsin ketterän ja suorituskykyisen oloinen kone. Tiimaa kertyi nyt 6'50" ja lennon päätteeksi rullailin koneen varikolle. Tämä lento jäi hieman normia lyhyemmäksi, koska scannerista kuului jotain ja katsoin parhaaksi ottaa koneen alas, mutta pienkone lensikin vain kentän yli.
Päivän viimeisen lennon (10"41') ja laskun päätteeksi kone pääsi taas kippaamaan heinäpöheikköön. Koneessa on aika korkeat laskutelineet ja pienet renkaat, jotka eivät ainakaan yhtään helpota kippaamispyrkimyksiä jos jokin pikkutöyssy tulee laskussa eteen.
Lankku-Sbach tuli kyllä nyt hyvään saumaan ja uskon, että DLE polttaa vielä tämän vuoden aikana useamman vihreän Nesteen kanisterin pienkonebensaa. Tämän jälkeen Bensa-Tikku ei kyllä motivoi enää pätkääkään. Koelentosession tiima; 34"29', ei paha ;-).
Eilisen päivän päätteeksi latailin 2s1800 LiPon, joka on sytkällä ja 2sLiFen, joka puolestaan ruokkii vastaanotinta, niin toiseen akkuun meni vähän yli 300 mAh ja toiseen noin 340 mAh, en nyt dokumentoinut, miten päin ladatut kapasiteetit meni; samalla hehtaarilla ollaan, meni sitten miten päin tahansa. Olin jo perjantaina sopinut lennätykset Tapsan kanssa. Satuin heräämään turhan aikaisin, niin mitäpä sitä muutakaan tekisi, naisväen vielä ollessa unten mailla, kuin pakata Sbach ja varikkokamat autoon ja suunnistaa Forssan lentokentälle. Kaikin puolin upea ja tyyni ilma helli edelleenkin lennokkiharrastajaa.
DLE 20 pärähti laulamaan jo heti pian aamu kahdeksan jälkeen. Kone lähti taas upeasti ilmaan kaasun avauksella. Koneessa tuntui olevan vielä aavistus liikaa vetoa, jota pudottelin pois ensimmäisten lentominuuttien aikana. Tiimaa kertyi peruskaahauksen lomassa 6"49'.
Toiselle lennolle lähtiessä moottori sammahti pariin otteeseen kiitoradalle rullauksen aikana. Näissä bensamoottoreissa on se kiva puoli, että konetta ei tarvitse raahata varikolle käynnistystä varten. Sain koneen siis ilmaan. Lento oli hyvin vauhdikas ja samoin lasku, johon olisi voinut tulla hiljempaakin. Lopuksi kone kippasi ympäri ruoholla, nyt potkuri säästyi vaurioilta.
Tässä vaiheessa kentälle tuli traktorimies pöyhimään vastakaadettua heinää. Katsoin parhaaksi pitää koneen maadoitettuna ja itse siestaa sen aikaa kun isäntä ajelin nurmialueita. Scannerista tuli ilmoitus koneesta, viittoilin traktorin rullaustien liittymään ja räyheän oloinen alataso OH-TIL teki aika näyttävä ylilennon pinnoissa, minkä jälkeen kone tuli laskuun. Pienkone kävi välillä jossain ja oli taas hetken parkissa hallin edessä kunnes ilmoitti noususta ja suuntaavansa Malmille. Ennen sitä kone veti taas näyttävän ylilennon. Tässä välissä Kallekin oli tullut kentälle kopterien kanssa.
Traktorin poistuessa kentältä otin Sbachin ilmaan lensin sillä kaikennäköistä kuviota ja peruskaahausta 12"15' mittaisen lennon ajan. Lasku oli kaikin puoli onnistunut, mutta varmuuden vuoksi sammutin moottorin vähän ennen maakosketusta. Kantaessani konetta varikolle, ihmettelin siiven sisältä kuuluvaa rahinaa, ihan kuin servot olisivat sirittäneet, vaikka koneesta oli sähköt poissa. No, oli mitä oli…
Tapsakin tuli kentälle Escapaden kanssa. Kentällä oli harvinainen näky, kun peräti kolme lennokkiharrastajaa oli yhtä aikaa paikalla. Kalleakaan en ole nähnyt ainakaan pariin vuoteen. Ajoin päivän viimeisen lennon pienoisen yleisön edessä, peräti kolme henkeä. Lento (12"19') kruunattiin täydellisellä laskulla, minkä päätteeksi rullasin koneen tyylikkäästi varikolle. Päivälle kertyi mittaa niin pilotille (5h), kuin koneellekin; 41"15'. Lankku-Sbachilla on nyt koelentoviikonlopun jälkeen tiimaa tunti ja vartti.
Kun purin koneen, niin syykin selvisi rahinoihin; sytkän LiPo-akku oli irronnut nippusidekiinnityksestään. Veikkaan, että syynä tähän olivat runsaat ja tiukat vaakakierteet. Näin jälkeen päin ajatellen oli tuuria, että akku pysyi kiinni johdon varassa, eikä lentänyt päällysteiden läpi siivestä ulos, siinä olisi lennot loppuneet varsin lyhyeen. Kahdeksan lennon ja 1h 15 pyörityksen päätteeksi koneesta ei irronnut mitään sen kummempaa. Ohuet hötövaneriset profiilirenkaan suojat pettivät heti alussa mennen ryttyyn, mutta mitäpä niillä oikeastaan tekeekään.
Pilotti vm -36 piipahti paikalle upesti entisöidyllä NSU vm -62 -museomoottoripyörällään:
Tänään köröteltiin melkein perä kanaa Antin kanssa lennättämään. Omaan autooni oli pakattu pelkästään The Junnu, mutta Antilla oli messissä niin siima- kun rc-kalustoa. Perillä pelipaikalla oli jo mukavasti muutakin porukkaa; siimakoneita oli niin sähköllä, kuin polttomoottorillakin lentäviä. Radiolla häirittäviä koneita oli auringon, sähkön, metanolin ja bensan voimalla lentäviä. Kunnon toimintaa, voisin kiteyttää.
Parit ensimmäiset old timer lennot sain ajella ihan pläkätyynessä kelissä ja tiimaa tuli parin kymmenen minuutin molemmin puolin: 17"47', 26"57'. Kolmannella lennolla käytiin korkealla ja ajettiin jo reilun puolen tunnin sessio. Lennon loppuvaiheessa hiki ja aurinkosuojan sekoitus pääsi valumaan toiseen silmään kovasti sitä kirveltäen. Lento piti ajaa toinen silmä kiinni loppuun asti. Loppu hyvin, kaikki hyvin kello seisahtui 32"10'. Päivän viimeisellä Junnu-pösitelyllä päästiin nippa nappa parin kymmenen minuutin paremmalle puolelle; 20" 38'. Rento ja laadukasta old timer tiimaa kertyi tältäkin päivältä yhteensä 1h 37"32'.
Oman lennätyksen ja perinteiden makkaran paistoin tiimellyksessä toimin myös avustajana Antille hänen ajaessaan Miss BJ-siimakonettansa. Antin old timer -osastoa tänään edusti Skipper.
Lauantaiaamu aukeni, tai jos nyt ylipäätään voidaan puhua mistään aukenemisesta, tosi sankan aamusumun saattelemana. Viikko sitten koelennetty Hoppulan Lankku-Sbach 342 pakattiin autoon muiden tykötarpeiden kera. Lähdin köröttelemään kenttä kohden aamukahden tietämillä ja toiveikkaana siitä, että sumu hälvenisi sitä mukaa, mitä lähestyn kenttää. Asiasta kolmanteen sellainen rajoittava tekijä oli tiedossa, että olin poikkeuksellisesti unohtanut ladata lähettimen.
Kentällä keli ei vielä ollut ihan optimaalinen, mutta siitä huolimatta kasasin koneen ja valmistelin sen lentokuntoon. Luonnon rauhassa nautittujen aamukahvien ja pilotin huolellisen nesteytyksen jälkeen DLE 20 ccm bensapata pärähti soimaan ja kauniisti se soikin.
Ilma oli aivan tyyni ja näin ollen oli ihan sama mihin suuntaan koneen otti ilmaan. Käänsin koneen keulan 04-suuntaan ja sitten avasin kaasun ja kone ampaisi reippaaseen nousukiitoon ja siitä heti ilmaan. Hupsista, sumupeite laahasi vielä aika matalalla, ei nyt ihan maan kamaralla, mutta jossain parissa kymmenessä metrissä kuitenkin. koneen sai todella helpolla katoamaan aamu-usvaan ja niinpä piti tyytyä kaartelemaan ja kurvailemaan ihan pinnoissa. Tämä ei nyt ollut kovinkaan kivaa ja muutaman minuutin jälkeen otin koneen laskuun.
Aamu-usva alkoi hälvenemään kunnolla vasta, kun auringon lämpö otti selkävoiton yön kosteuden rippeistä. Tämä selkeä käänne tapahtui kello kymmenen aikoihin. Nyt taivas oli lähes pilvettömän sininen ja kirkas. En edes tankannut konetta alle viiden minuutin lennon jäljiltä, vaan ilmaan lähdettiin näillä eväillä.
Nyt olikin jo ihan eri fiilis päästellä koneella urku auki. On tämä kyllä niin mahtava ajettava, ettei nautintoa voi sanoin kuvailla. Vielä kun pilotti taipuisi kaikkeen siihen mihin kone pystyy, niin se olisi siinä. Vajaan 16 minuutin 3Ö-lennättelyn jälkeen otin koneen laskuun. Rullatessani konetta käynnistyspaikalla, lähetin alkoi varoittamaan matalasta akkujännitteestä. Lennot loppuivat nyt tähän, mutta onneksi tiimaa kertyi 20 minuuttia parilla lennolla.
Ajattelin antaa Sbachille tänään lepopäivän ja autoon pakattiin toinen 3D-härpätin; Laser varustettuna Irvinen 53-moottorilla. Konehan oli koelennetty reilut kuukausi sitten ja todettu erittäin toimivaksi kokonaisuudeksi. Olin vielä eilen käyttänyt moottoria pihassa, joten kaikki oli reilassa tätä päivää varten. Nyt sunnuntaiaamuna ei ollut enää tietoakaan eilisen kaltaisesta aamu-usvasta.
Kentällä oli taas mitä rauhallisin aamun hetki, paikalla ei ollut yhtikäs ketään. Eilen nautittiin bensahubaa, nyt oli vuorossa metukkahubaa. Laser on todella helppo kone lähtökiidossa ja niipä härveli olikin jo pian ilmassa. Nyt oli vuorossa ihan päätöntä 3Ö-veivausta, pitäisi varmaan mennä apukouluun opiskelemaan leijutuksen alkeita, olisi se vaan niin makeeta. Kovinkaan lujaa en raaski tällä koneella ajaa, eikä kuulemma edes saa ajaa, mutta sitä varten on olemassa toiset koneet. Puuttuvan vauhdin vastapainoksi tämä kone pysyy ilmassa melkein tyhjäkäyntikierroksilla, siivessä on järkyttävän kova nostovoima. Ainoastaa old timerillä voi ajaa näin hiljaa, mitä tällä Laserilla. Päättömän kieputuksen päätteeksi kone tuli hiljaa ja tyylikkäästi laskuun. Lentoaikaa tälle päivän ensimmäiselle lennolle kertyi 8"47'.
Pilotin kahvi- nesteytys- ja pissitauon jälkeen kone oli taas ilmassa ja samanlainen kieputus jatkui vailla päätä tai häntää. Lähettimen ajastin seisahtui näyttämään 9"49'. Lennon lopuksi Laser rullattiin käynnistyspaikalle.
Pakollisen varikkokäynnin jälkeen Irvine räyhäsi ja rähjäsi miehekkäästi ollakseen kuitenkin englantilainen herrasmiesmoottori. kun sain nostettua koneen käynnistys telineestä maahan, niin kävi sellainen pikkuhaaveri, että huitaisin huomaamattani jalallani toiseen korkeusvakaajaan puoliskoon sillä seurauksella, että sen ohjauspinta irtosi saranoistaan. Päivän lennätyksen oli sitten tältä erää taas tässä. Vaurion olisi voinut korjata jopa paikan päällä, mutta kun en enää periaattesta pidä liimaa mukanani, niin homma jäi werstaalla tehtäväksi.
The Junnu Retro Air Line tarjosi taas tänään mitä parhaimmat ja luotettavimmat paikallislennot, totta kai myös savuttomana ajan hengen mukaisesti, tosin hiilijalanjäljestä on mene veikkaamaan mitään. Plakkarissa oli myös EEP-Squadron odottamassa lähtölupaa, mutta sininen kesätaivas oli niin sakeana old timereita, ettei EPP-paaleilla ollut sinne asiaa.
Putputtelin Junnulla päivän mittaa neljä lentoa aikojen olleessa jokusen minuutin vaille ja yli puolituntia. Old timer -köröttelyä kertyi täten just sen muutama minuutti yli kaksi tuntia, ihan prikulleen ja sekunnilleen 2h 4" 44'. Paikalla näyttäytyi myös P51 'Big Beautifull Doll' sähköistettynä. Ainakin Hoppula myy tätä konetta. Tulipa aikoinaan samoihin väreihin maalattu yksilö bongattua Duxfordin Flying Legends -näytöksessä, missä se myöskin tuli tonttiin.
Ruohonleikkurien tyyppikoulutuksen ohessa tänään oli lentovuorossa Epp-Squadron, joka viime kerralla sai tyytyä varikkoruusun osaan. Pääosassa oli SuperZoom, jolla kaahattiin seitsemän lentoa ála neljä minuuttia kukin, noin teoriassa. Kokonaistiimassa päästiin siis puolen tunnin paikkeille.
Pykälää isommalla Yak-54-koneella lensin vain yhden lennon, kun vanhat oireet palasivat jälleen. Jonkin aikaa täysillä ajettaessa moottori rääkäisee niin kuin potkuri olisi irtoamaisillaan. Kun kaasun vetää pois ja siitä alkaa taas nostaa tehoja, kone pelittää aikansa ihan hyvin. Ostin aikoinaan samanalaisen moottorin varoiksi ja ruuvasin sen myöhemmin viikolla koneen keulille. Varasäädin on myös kenttäpakissa ohjelmoituna, joten vian saa paikan päällä helposti haarukoitua.
Tätä päivää oli odotettu tosi hartaasti ja vapaapäivä oli tehty sisään jo ajat sitten. Sisäpiirin tieto täsä once-in-a-life-time -tapahtumasta oli lanseerattu jo viime syksynä kerhomme syyskokouksessa. Wanha Lady starttaisi Malmin lentokentältä aamusella kello 9 aikoihin ja matkustajien nimenhuuto puoli tuntia aikaisemmin. En ole aikoihin enää kukenut joukkokidutusvälineillä (luetaan HKL:n bussit) ja niinpä hyppäsin vanhasta muistista, 75:een, jonka oli väärä valinta. Viiden minuutin viivästyksen jälkeen olin 77:ssa, joka suhaa oikeaa reittiä.
Malmin odotusaulassa olikin jo porukkaa odottelemassa ja kohtuu paljon tuttuja naamoja joko lennokki- tai DC 3-piirien kautta. Kellon lähestyessä H-hetkeä tallustimme kohti konetta runsaiden 'tax paid'-juomien kera. Änkesin itseni taas kerran hyvälle ikkunapaikalle siiventyveen, tästä saa hyvää kuvaa. Vanha Lady kohosi siivelleen ainutkertaisen jylinän saattelemana, mitä ei kuulu Suomessa enää mistään muusta lentokoneesta.
Lensimme 1000 ft lentokorkeudessa, mistä on todella hyvät näkymät maahan. Reitti kulki Hämeenlinnan ja siitä edelleen Pirkkalan lentokentän ylitse kohti Jämijärveä. Kyyti oli jonkin verran pomppuisaa. Koneen laskutelineet koskettivat Jämin plattaa hieman kymmen jäljestä. Kisaorganisaatiossa mukana olleena Late oli vastassa meitä kentän reunalla. Muutenkin sain Latelta hyvän audienssin kisapaikkaa ja Jämin fasiliteetteihin. Paikan päällä oli lisää tuttuja joko kisaamassa, mukana järjestelyissä tai muuten vaan tulleet katsomaan. Paikan päällä tuli hengailtua vajaan työpäivän verran ja se kävikin töistä; koko ajan seisaalla, auringossa ja kovassa tuulessa. Iltapäivästä 15.30 DC 3 -charterlentoa teki lähtöään. Kone veti komean yli lennon pinnoissa ja jatkoi siitä matkaa kohti Malmia. Taas olen yhtä uutta ja ennen kaikkea ainutlaatuista ilmailukokemusta rikkaampi.
Aikaa ja rahaa on ehtinyt palaa melkoisesti edellisestä lennätyksestä, likipitäen kuukausi on valitettavasti päässyt vierähtämään. Nyt oli korkein aika korjata tilanne. Perjantaina maalle tultaessa keli oli sellainen kaunis, kuulas ja tyyni, just sellainen, mitä syksy parhaimmillaan onkin. Seuraavana aamuna eilinen oli muisto vaan ja vallitseva säätila oli tuulinen, harmaa ja sadetta enteilevä. Aikani emmin, ennen uin nostin kytkintä ja suuntasin Forssan lentokentälle. Pelipaikalla säätilanne näytti aavistuksen paremmalta ja ennen kaikkea reipas tuuli oli lähes kentän suuntainen. Muutenkin koko paikka oli täysin kuollut, siis muun toiminnan osalta, mutta tämä jos mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin.
Räimin Super Hotsilla tänään kaiken kaikkiaan kuusi lentoa, mikä on todella paljon; saman verran tulee tyypillisesti lennettyä kauniina kesäpäivänä. Ensimmäinen lento kesti 5'35" moottorin sammumiseen. Kaikki loput lennot ajettiin kuuteen minuuttiin, kunnes ajastin alkoi ilmoittelemaan, että olisi aika tulla laskuun. Näille lennoille tulee todellista lentoaikaa jotain 6'30"-7'00", jolloin päivä Hots-tiima olisi 40 minuutin pinnassa. Mukana oli myös Risto, tällä kertaan vaan turisemassa kuulumisia ja ottamassa kuvia.
Olin jo aiemmin vaihtanut EPP-Yakin keulille identtisen vaihtomoottorin suoraan pakasta. Onneksi aikoinaan tilasin parit samanlaiset moottorit. Syy moottorin vaihdokseen oli se, että jo viime syksystä alkaen moottori on aina jonkin ajan päästä vinkaissut, ihan niin kuin potkuri olisi irronnut, mutta ei siitä ole koskaan ollut kyse. Moottori on siis sammunut ihmeellisen vinkaisun saattelemana. Kun kaasun on vetänyt kiinni, niin matka jatkuu taas aikansa. Voihan vika olla myös säätimessä ja niinpä uusi säädin on kenttäsalkussa, mutta kokeillaan ensin vanhalla säätimellä ja uudella moottorilla. Lennokkikentällä oli todella reipas puhuri, mutta mitä siitä, kun kerran ollaan tänne tultu, niin silloin myös kone lentää. Pilotti kun katseli ylös taivaalle, niin reipas tuuli tuiversi niin kovasti, että nenässä asti tuntui, toivottavasti tuuli puhalsi myös pöpöt pois poskionteloista. Yak sai todella kovaa kyytiä todella kovassa tuulessa; enpä muista koskaan ajaneeni tätä konetta tällaisessa myrskyssä. Ihmeen vakaasti ja lujaa Yak meni vastatuuleen ja perustaitolento sujui kohtalaisesti.
Suoraan töistä kun tulin kentälle, niin oma vaatetus oli hieman kevyehkö ja niinpä ajoin vain puolet 4s-akkuarenaalista tyhjiksi, siis 4s1300 mAh Nanot. Ajoin suurimman osan lennoista kaasutikku niin täysillä kuin olla ja voi, liekö vika ollut moottorissa, kun tällä kertaa se ei kertaakaan sammunut mystiseen parkaisuun. Pitänee odotella hieman tyynempiä lentokelejä, että saan EPP-Yakille lisää tiimaa. Nyt kone lensi 12 minuuttia yhteensä.
Kalusto oli valmisteltu pölyjen pyyhkimistä varten ja mikäpä on sen parempi tapa, kuin antaa lennokeille kyytiä ilmassa. EPP-Yak-55 oli lentänyt jo aiemmin uudella moottorilla ilman mitään moottorin pätkimisoireita ja niinpä se otettiin mukaan. Yakille kaveriksi tuli The Junnu. Nyt aamulla sääkin oli yhtä kesäisen upeaa, mitä eilen, joten hieno lennätyspäivä näyttäisi tulevan.
Olin pelipaikalla jo puoli kymmenen aikaan sään ollessa mitä parahin. Aamukastetta oli yön jäljiltä niin runsaasti, että lenkkarit oli kastua. Ensitöiksen pistin aamukahveet mukiin ja nautin kiireettömästä intiaanikesästä. Kun sumppi oli saatu kurkusta alas, kaivoin loput kamat autosta ja laitoin Yakin lentokuntoon.
Lensin ensin 4s1300 mAh Nano-pakat neljän minuutin ajastimella. Ottaen huomioon, että Nanot ovat jo vuodelta 2014 ja kaikilla kolmella akulla on yli 40 lentoa takana päin, niin Yak puskee niillä vielä kiitettävän pirteästi. Koneella sai soittaa urku auki edelleenkin ihan huoletta mistään moottorin pätkimisestä. Nanojen jälkeen ajoin Turnigyn perussiniset akut, ensimmäisen neljän minuutin normiajalla, ja loput kaksi kokeeksi kuudella minuutilla, jolla kone lensi hyvin akkujen vielä hiipumatta. Tiimaa tuli pelkästään laskennallisesti 28 minuuttia, mutta käytännössä ainakin puoli tuntia. Hyvä saldo.
Kevyen gourmet-kenttägrillilounaan jälkeen The Junnu viriteltiin lentokuntoon, mikä oli lähinnä siiven kiinnitys parilla kumilenkillä ja koneen tankkaus. Saito 30 FA -nelitahtimoottori hyrähtää pienen pyörityksen jälkeen aina yhtä varmatoimisesti käyntiin. Ai niin, lennon valmisteluihin kuului myös rengaspaineiden, sillä Trexler balloon wheelit olivat turhan lössön oloiset. Tämä homma hoituu näppärästi 20 ml injektioruiskulla. Kaksi kertaa 20 ml lisäys sai renkaat sopivan pinkeiksi. Kone nousee paremmin, kun renkaat ovat täynnä.
Puolen päivän tietämillä tuulikin oli virinnyt jo ihan kohtalaiseksi, mutta mitäpä tuosta. The Junnu kohosi lyhyen rullauksen jälkeen ilmaan. Lähtiessäni lentoon, että osannut ikinä kuvitellakaan, että tekisin juuri tällä lennolla oman lentoajan ennätyksen moottorikoneella. Erittäin huolellisesti säädetty Saito käydä puksutti tankilliselle ennätyksellisen käyntiajan 70'02"!! Tämän jälkeen koneella kruisailtiin termiikissä vielä puoli toista minuuttia kokonaislentoajan ollessa 71'34".
Päivän loput kaksi lentoja ajettiin molemmat 53 minuutin tuntumaan. Viimeisellä lennolla poltin kokeeksi tankillisen Morganin Coolpower 15% nitrolöpöä, joka ei käytännössä ollut sen kummempaa itse sekoitettuun 15% nitrosoppaan verrattuna. Viimeisellä lennolla tyydyin ajelemaan paljon matalemmalla, mitä parilla aikaisemmalla. The Junnun lentoaika jäi aavistuksen vajaaksi kolmesta tunnista; 178'17", mutta ei pidä valittaa, upea kone, upea lentosää ja kolme upeaa lentoa takanapäin. Päivän päätteeksi vielä toinen grilliateria helttaan ja sen jälkeen koneen huolto ja kamojen pakkaaminen autoon. Päivälle tuli mittaa matkojen kera reilusti ylitse normityöpäivän.
Suuntasin The Junnun ja EPP-Yak-55:n kanssa kohti lennokkikenttää. Syksyn harmauden keskellä oli kuitenkin ihan kohtalainen lentosää. Jossain kaukana horisontissa monituhatpäinen lintujen muuttomuodostelma teki välilaskun pelolle voimia kerätäkseen, mihin lie etelään sitten suuntaavat.
Aluksi nautiskelin EPP/LiPo- timaa sen nippa nappa puolituntisen, mikä juuri ja juuri irtoaa tällä nykyisellä 4s-akkuarsenaalilla; Nanoilla ajetaan neljän minuutin rundeja ja sinisillä Turnigyillä irtoaa jo kevyesti kuusi minuuttia.
Old timereiden oldtimerilla pöristeltiin tänään vaatimattomasti reilut puolituntia (14"34' ja18"47'), olisin kyllä pöristellyt enemmänkin, mutta pienten teknisten haasteiden vuoksi lennot piti lopettaa tältä päivältä ja laittaa pillit pussiin ja huristella kotia kohden. Du-Bron spinnerimutteri päätti lähteä ilmassa irti ja samalla hukkui myös potkuri. Onneksi Hobby Kunkulta saa samoja spinnerimuttereita ihan pilkkahintaa ja niipä niitä pitää tilata sen verran, että on myös varaa kylvää pitkin peltoja.
Kävin pienoisen ja pakollisen tauon jälkeen käyttämässä lennätysoikeuttani Forssan lentokentällä. Aamulla viikonlopputukikohdassa sää näytti aivan oivalliselta pöristely-, eikun räimimiskeliltä. Pakkasin Hotisin ja muut pakolliset tykötarpeet nopsaan autoon ja sitten nokka kohti Vorssaa.
Kentällä olikin lähes tyyntä, eikä paikalla ollut mitään muuta lentotoimintaa. Ensin piti tietysti nauttia aamukahvit ylhäisessä yksinäisyydessä ja saihan siitä myös lämpöä näppeihin. Kahvi lämmitti vain hetkellisesti ja niinpä tämän päivän lennot piti lennätellä jo hanskat kädessä. Kokeilin Kraftin ohuita asentajan hanskoja, joissa kämmenpuolella on ohut ja hyvin pitävä neopreenin, jolla saa hyvän ohjaustuntuman radiohin. Selkämyspuolen materiaali on kohtuu harvaa, eikä pidä tuulta poissa, mutta kokonaistuntuma oli hyvä ja hanskat istuvat napakasti käteen. Sanoisinko, että ne on peräti helppo vetää käteen ;-)
Hots oli pian lentokunnossa ja GMS 76 lauloi urku auki kovaa ja korkealta. Ensimmäinen nousi tehtiin kohti Loimijokea, nousussa oli pienen tauon jälkeen vähän hakemista sivuperäsimen käytössä, mutta hienosti se ampaisi taivaalle. Ensimmäinen lento meni taas totutellessa Hotsiin ja sen vauhtiin sekä trimmaamiseen. Vaikka taivas rakoili selvästi ja pilvien lomasta pilkisti sinitaivas, niin silti matalimmat sumut aamun jäljiltä olivat yllättävän matalalla. Se oli varsin ikävä tunne, kun moottorin vinkuminen kuului ja erittäin hailakka koneen hahmo nippa nappa kajasti pilven läpi. Muutaman pilvikeikan jälkeen päätin vältellä niitä jatkossa. Otin koneen laskuun reilun kuuden minuutin lennon jälkeen.
Varikolla Turnigyn halpa (ja kaiketi myös huono) polttoainepumppu jumitti niin, että piti siirtyä käyttämään vanhaa puolen litran täyttöpulloa. Vaikka tankkaaminen käy aavistuksen hitaammin pemppiksellä, niin hyvä puoli on siinä, että tietää tarkasti, paljonko polttoainetta tulee tankattua ja paljonko sitä palaa päivän aikana. Litra paloi kolmella lennolla.
Lensin koneella vielä kaksi kuuden minuutin lentoa ja nyt räimittiin jo kunnolla, jopa ajoittain lujaa ja matalalla. Olin jo lähdössä neljännellekin lennolle, mutta tekniikka alkoi pettämään sieltä sun täältä, niin oli parasta laittaa pillit pussiin ja ajella takaisin lentotukikohtaan. Forssan keskustassa leijailikin jo ensimmäiset lumihiutaleet, jota tämä päivä oli kesäkauden lopetus ja talvikauden aloitus. Mutta meikäläisen lennätyskausi ei lopu koskaan, vuodenajat vaan vaihtuu, mutta koneet lentää aina.
Suomen Old Timer Klubi on laajentanut toimintaansa lennokkien pöristelystä ja kesäisistä purjehdusretkistä korkeakulttuurin pariin. Tänään SOTK suuntasi bootsinsa kohti Hesan jäähallia, missä Deep Purple oli The Long Goodbye -kiertueella. Pitää myöntää, että Ian Gillan, 72 v, on vielä tosi kovassa iskussa ja ääni on yllättävän heleä ja äijää pääsee kovaa ja korkealle. Tässä Hesan konsertin live-taltioinnin parhaimpia paloja YouTubesta:
Tänään sain vihdoinkin aikaiseksi käydä katsomassa pienoisrakettien laukaisua Suomen Cape Canaveralissa, siis paremmin tunnettuna Espoon Kulmakorvesa, Ämmäsuon kaatopaikan kyljessä. Kaikki oli siis ihan uutta, mitä nyt toukokuisella rakettikurssilla ammennettiin teoriaa ja suoritettiin kirjallinen koe, joka meni läpi,että heilahti. On parempi käydä ensin notkumassa ja katsastamassa, miten käytännön manooverit menee, ennen kuin itse tykittää omia rakettejaan taivaalle.
'Huomio, laukaisen pienoisraketin - viisi - neljä - kolme - kaksi - yksi - NYT' Näillä sanoilla saatettuna näin, kun ensimmäinen näkemäni pienoisraketti sujahti taivaalle. Tämän jälkeen sain ihan itse valmistella Mika raketin laukaisuvalmiiksi ja ammuin myös molemmat kerrat sen taivaalle.
Näin myös ensimmäistä kertaa radio-ohjatun rakettilennokin ja vieläpä ihan scale-koneen. Kyseessä oli Timon Me 163 Komet, joka kaikin puolin on oiva esikuva tähän tarkoitukseen. Koneen aihio oli Hobby Kingin vastaava styrox-rakennussarja, josta saa helposti modattua rakettilennokin. Kone lähti lavetilta varsin äkäisesti. Lento aika tänään näytti olen siinä minuutin molemmin puolin. Olipa mielenkiitonen päivä ja tuli laajennettua omaa harraste skeneä taas ihan uuteen ulottuvuuteen.
Joulun aaton jälkeen alkoi jo kinkut ja suklaakonvehdit tunkea ulos jo ties mistä, mutta jätetään nyt se sanomatta. Onneksi Aattona oli satanut lunta nippa nappa sen verran, että maa oli valkeana, muttei missä hangessa tarpomisesta voinut vielä leuhkia. Junnu ja muut lennätysvermeet oli ladattu ja nyt vaan odotettiin sopivaa saumaa päästä kunnon tauon jälkeen taivaalle puksuttelemaan.
Ilma olikin kaikin puolin mitä parahin tällaiselle kinkunsulatuslennätykselle. OS 30 FS -nelitahtimoottori pärähti varsin nöyrästi käyntiin. Kone viskattiin pihatieltä lentoon ja tätä Joulupäivän herkkua sai nauttia koko rahan edestä 25"40' verran. Laskuun tultiin perinteisesti lapa seis.
RC-päiväkirjan alkuun Seuraava vuosi Edellinen vuosi