2012

08.01.

Talvi oli vihdoinkin tullut ja ohut lumihärmä verhosi maata, mikä toi hieman enemmän valoa muuten pimeään vuoden aikaan. Pakkasta oli mittarissa reilusti yli kymmenen astetta, maalla peräti -17C. Pakkasin autooni Electric Blue Phoenixin ja Jurion 2-old timerin. Luvassa oli lisäksi J3-sähköarffin koelento, tai ainakin paketin katsastus. Mukaan otettiin tietysti iso termospullo höyryävää kahvia. Vaikka pakkasta olikin tosi paljon ja se tuntui tosi purevalta pitkän ja lauhkean Joulukuun jälkeen, niin ilma oli lentokentällä aivan upea. Taivas oli sininen ja ilma ei värähtänytkään

Ehdin lennätellä Electric Blue Phonixillä yhden lennon ennen kuin isä-poika -pari saapui kentällä. Ajelin Pööniniksiä 3s250 mAh-akulla aika reippaan mittaisen lennon kauniissa talvisäässä. Arffi-J3 oli Piper Cubin maihinnousun väreissä, siis samoissa, mitä oma Sigin sarjasta rakennettu yksilöni on. Koneessa oli kuulemma kaikki valmiina asennettuna servoja ja moottoria myöten. Akkuna oli joku 4S pakka, jonka kapasiteetti oli kaksi tuhatta jotain.

Moottori tuntui vetävä tosi reippaasti. Liikeratojen ja ohjainpintojen tarkistuksen jälkeen valmistauduin koelentoon. Heitin koneen muutaman kevyen juoksuaskeleen jälkeen ilmaan ja kone kohosi hienosti siivilleen. Siiveketrimmiä sai hieman säätää ja koneella oli kohtalaiset pyrkimykset nousta kaasua avaamalla. Kone oli muutoin ihan hyvä lentämään suoraan paketista, kuten sanonta kuuluu. Koneella sai kruisailla ihan huoletta puolella kaasulla. Trimmilennon jälkeen toin koneen rauhalliseen laskuun ja se istahti nätisti lumiselle kentälle.

Seuraavan lennon ajoin vielä itse. Koneen heitti ilmaan nyt puolestaan isä. Kaasu oli ehkä aavistuksen verran pienellä, sillä kone notkahti jonkin verran heitosta, mutta maata ei vielä kuitenkaan viistetty. Kone toimi nyt odotetusti, koska ihmeempiä trimmaamisia ei enää tarvinnut tehdä. Jonkin verran kaarreltuani otin koneen laskuun. Jossa tuli muutama pompahdus ennen maahan asettumista.

Tässä välissä lennättelin taas omaa sähköliidokkiani. Lennossa ei ollut mitään ihmeellistä. Pari kertaa lennon aikana oli kuitenkin jotain koneen asennon havainnoinnin vaikeuksia. Laskun jälkeen aloimme taas virittää J3:sta lentoon. Kone oli seissyt koko ajan ulkona pakkasessa ja siivekeservot alkoivat osoittaa ryytymisen merkkejä, joten koelento-ohjelma oli pakko keskeyttää. Jäin taas lennättelemään omaa liidariani, kun muu seurue käväisi autossa jossain.

J-3 oli lämmennyt autossa ajelun seurauksena taas niin, että ohjainpinnat heiluivat normaalisti. Otin koneen ilmaan ja ajoin pari kierrosta ennen kuin pilottia vaihdettiin ja oppilas pääsi puikkoihin. Kone pysyi ihan kivasti ilmassa, vaikka muutamat tiukat kaarrokset turhan matalalla sain sykkeeni kiihtymään. Kone pysyi kuitenkin ilmassa, vaikka se lensikin aika pienellä alalla. Jossain vaiheessa sitten pilotti taisi mennä lukkoon, ja arffi tupsahti aika pystyssä suoraan tonttiin. Cowling ja muut scalehilut kärsivä ja siiven kulma repesi, kun siiven kiinnityspultti ei antanut periksi.

Kyllä J-3 kohoaa vielä siivilleen. Ehkä nuoren pilotin kokemus autoista oli syynä siihen että konetta ajettiin liian pienellä alalla. Toisekseen lennokilla ei voi kurvailla yhtä tiukkaan mitä autoilla. Jatkossa pitää ottaa tiukempi koulutusohjelma, jossa lennetään pitkiä suoria ja laajoja käännöksiä kentän suuntaisesti. Kyllä se siitä vielä...

Jäin vielä yksikseni lennättämään omaa sähköliidokkia. Jossain vaiheessa huomasin, että kahvimaitokin oli jäätynyt purkkiin, eikä kuuma mukin lämmittänyt käsissä enää tarpeeksi, joten reilun parin tunnin lennätys oli aika päättää tältä osin. Ajellessani takaisinpäin, Forssan Lehden mittari näytti vielä -13C.


21.01.

Lunta oli tulla tupruttanut oikein reippaasti sitten edellisen Forssassa käynnin jälkeen ja maisemat olivat oikein talviset, niin kuin tähän aikaan kuuluukin olla. Lauantaina lunta satoi vielä aika paljon ja valkoinen maa yhtyi parhaimmillaan täysin saumattomasti valkoisen harmaaseen taivaaseen. Electric Blue Phoenix oli iltapäivällä lentovalmiina uhmaamaan säiden haltijaa. En kellottanut lentoja, mutta yllätyin, miten hyvä liidokkikeli oikeastaan oli. Lentelin ainakin varttitunnin sillä varaustilalla, mitä akussa oli edellisen lennätyksen jäljiltä. Paikoitellen iltapäivästä taivas aukeni hieman ennen kuin aurinko alkoi sitten taas jo laskemaan.


22.01.

Tänään tyypitin Turnigy Nanotech 2250mAh 65/135C -akkua, joka oli jo hetken odottanut pääsyä tositoimiin. Tänään ei enää satanut niin paljoa lunta, mitä eilen, mutta sen sijaan tuuli oli virinnyt, eikä lentokeli ollut kovinkaan kummoinen. Aikani lenneltyä Electric Blue Phoenixilla, otin koneen laskuun. Tässä vaiheessa sain hieman yleisöä ja piti sitten ottaa vielä toinen lentonäytösluonteisesti, että pikku-Erik näki elämänsä ensimmäisen kerran lennokin lentävän.

Photo by Jari Vehmaa


11.02.

Edellisestä maalla käynnistä olikin jo vierähtänyt muutama viikonloppu erilaisen perheaktiviteettien parissa. Ilma oli lauhtunut lauantaina -8..-10 asteen pintaan. Olin edellisenä iltana käynyt Astran läpi ja mm. kiristellyt päällystyskalvoja ja ohjaimet läpi. Nyt oli vihdoinkin aika korkata Astra-sähkölidokki. Akuksi laitettiin Turnigyn 3s 1000 mAh-pakka, joka sopii kokonsa puolesta erinomaisesti kabiinin alle olevaan akulle varattuun aukkoon.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ihan ensimmäisen koelennon tein heittämällä. Heti huomasin, että koneessa on työntöä reilun puoleisesti, mutta kompensoimalla sauvasta kone liitää hyvin kevyenoloisesti pieneen vastatuuleen johonkin parinkymmenen metrin päähän. Pellolla oli pehmeää puuterilunta parikymmentä senttiä kovemman hangen päällä, joten lumikengät eivät ole tarpeelliset. Haettuani koneen huomasin, että korkeusperäsin oli selvästi työnnön puolella. Olinpas ollut huolimaton, tuskin terästangon lämpötilakerroin olisi näin paljon vaikuttanut asiaan.

Kävin hakemassa koneen takaisin lähtöpaikalle ja heittolähdössä oli nyt moottori käynnissä, ei ihan vielä täysillä, mutta sellaisilla kierroksilla, että kone lähti mukavasti lentoon. Kone toimi ilmassa ihan odotusten mukaisesti ja ohjainpintojen liikeradatkin olivat oikeilla hehtaareilla. Ajelin ensimmäisen lennon ihan varman päälle kokeilematta mitään radikaalia. Aika pian huomasin, että säätimen jarru oli jäänyt ohjelmoimatta, kun potkuri pörräsi itsekseen kaasun ollessa kiinni. Näin ollen koneen puhtaasta liitokyvystä ei saanut oikein minkäänlaista käsitystä. Muuten kone ei tuntunut kampeavan ihmeemmin mihinkään suuntaan. Aikani lennettyäni otin koneen laskuun sileänä ja kone suhahti puuterilumeen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Hain koneen ja lensin vielä toisen lennon, missä ei ollut mitään ihmeellistä ensimmäiseen verrattuna. Lentoaikakin tuntui olevan pers' tuntumalla samaa luokkaa. Akussa riitti nippanappa puhtia vielä kolmannellekin lennolle, joka jäi sitten kylläkin aika lyhyeksi. Viimeiseen laskuun tulin laipat alhaalla, aluksi oikean vipstaakin hamuaminen radioista ei ollut onnistua hanskat kädessä, mutta löytyihän se sieltä lopultakin. Lasku tuli kylläkin vedettyä myötätuuleen laippojen kera.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kokemuksena Astra oli positiivinen, mutta toisaalta aika erilainen sähköliidokkikokemus. Itselläni ei ole aikaisemmin ollut tämän kokoluokan sähköliidokkia, toki kärkiväliltään kylläkin, mutta painon ja yleisen hentouden nimissä ei. Keveys ja hentous ovat vielä hieman uusia asioita, missä on vielä totuttelemista. Tähtäimessä on ollut kuitenkin pitkään pienehkö sähköliidokki vaikkapa Helsinkiin tyynien kesäiltojen iloksi. Vieläpä kun koneeseen käy samat akut, mitä Super Zoomiin, niin aina parempi näin. Koelennon jäljiltä jäi muutama asia parannuslistalle, tosin osa trimmiasioista korjattiin jo lennon päätteeksi, mutta kelin huononnettua ilmaan ei päästykään enää sunnuntaina.

Mutta siis pikkuparannuksiin mennäkseni, Säätimeen pitää ohjelmoida ehdottomasti jarru, ja sen asetuksen voisi muutenkin tarkistaa ja laittaa talteen. Korkeusperäsimen työntö korjattiin jo saman tien servon päästä, mutta muutos on vielä kokeilematta ilmassa. Rungon sisällä pyrstöön kulkevien työntötankojen tuenta on muutettava tukemalla ne runkoon sisäpuolelta pienillä balsarimojen pätkillä. Vanha tuki on poistettava, että vastaan ottimen saa paremmin sujautettua paikalleen. Purkaessani koneen, huomasin, että toinen siivenkiinnityksen lyöntimuttereista oli päässyt irtoamaan.

Seuraavaksi koelensin vanha Blue Phoenixin uudella, jo reilu vuosi sitten valmistuneella siivellä. Kyytipoikana koneen sisuksissa oli Turnigy Nanotech 2250mAh 65/135C -akku. Ajelin wanhalla sotaratsulla sitten jo hieman reippaammin ottein, mitä Astralla. Vetelin koneella ilmassa varmaankin parinkymmenen minuutin verran, niin, että kylmä alkoi jo pitkän seisoskelun tuloksena hiipiä niin näppeihin kuin varpaisiinkin. Akusta riitti puhtia niin moneen moottorivetoon, että homma alkoi jo vähän kyllästyttämäänkin. Vaikka kone lensi tällä uudella ja vasta toista kertaa käytössä olevalla akulla ihan hyvin, niin pientä hakemista akun optimin paikan kanssa vielä on. Nyt se oli samassa merkissä DualSkyn 3s2650-paketin kanssa ja vaikka painopistetesti olikin ihan hyvä, niin akkua saisi ehkä jatkossa lykätä hitusen eteenpäin.

Iltapäivällä lounaan jälkeen tuuli oli virinnyt jo sellaiseksi, etten raaskinnut lähteä enää Astralla lennolle, vaan wanhasotaratsu Blue Phoenix kohosi ilmaan nyt iltapäivällä. Tällä kertaa ajon referenssin vuoksi DualSky 3s2650-akulla, ja koneen lento oli kyllä silmin havaittavan parempaa tällä tutuksi käyneellä ja koetellulla akulla. Kylmän hiipimisestä tälläkin lennolla päättelin lentoajan olevan samaa luokka, mitä edelliselläkin kerralla.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Päivän saldo oli siis puolitoista koelennettyä liidokkia. Ja toivon mukaan uuttaa pukkaa verstaan uumenista vielä lisää tämän kevään aikana, joten pysykää kanavalla hyvät lukijat.


24.02.

Eilisen iltapäivän +4C sohjokeli oli vaihtunut pikkupakkaseen; aseita oli saman verran, mutta nyt sentään nollan alapuolella. Pakkasin autooni Wara-Junnun ja wanhan ja uskollisen sotaratsun Electric Blue Phoenixin. Eilen kylillä käydessä tulikin katsastettua, että kenttä oli aurattu niin kuin oli puhe. Ilma oli vielä nyt aamusta aivan tyyni, kun saavuin kentälle joskus kymmenen paikkeilla.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Laittelin Wara-Junnun lentokuntoon. Koneessa oli edelleenkin HobbyKunkulta ostettu 30 taalan halpisvastari, jonka pakkasen kestävyyttä nyt kokeiltiin. Thunder Tigerillä on taipumus mennä helposti nestelukkoon startatessa, mutta nyt tulin ennakoineeksi tilanteen ja käynnistin moottorin puolipuristuksilla. Moottori hörähti helposti käyntiin 15% nitroseoksella. Moottori kävi ihan varman oloisesti ja kannoin koneen kumilenkeistä roikottaen kiitoradalle ja otin poikkeuksellisesti maalähdön. Kentän pinta oli aika röpöliäinen, kun autokoululaiset olivat kaiketi olleet eilisellä sohjokelillä harjoittelemassa. Kone lähti aika lyhyen maakiidon jälkeen lentoon. Kone käyttäytyi ilmassa junnumaisen säyseästi. Sivuperäsintä sai trimmata oikealle, koska jostain syystä se oli normaaliasennossa jo reilun sentin vasempaan. Pitää katsoa päiväkirjasta, oliko tämä poikkeama joku vanha trimmijuttu vai jotain muuta. Tämän jälkeen koneella saikin sitten ajelle wanhaan malliin - välillä pörrättiin hyvinkin korkealla ja sitten toisaalta ajettiin runsaasti lähestymisiä aivan pinnoissa. Ajelin tietysti tankin kuiviin ilmassa. Moottori sammahti 21 minuutin pörräämisen jälkeen. Tämän jälkeen oli vielä reilusti aikaa tuoda kone kentälle laskuun. Kone istahti nätisti jäiselle baanalle.

Tätä kirjoittaessa Wintoosa päätti tehdä päivityksen ja osa kirjoituksista hävisi bittien taivaaseen, kun hidas hämäläinen ei päässyt koneen rytmiin mukaan. Shit happens! Nyt kaivellaan välimuistin kätköistä, mitä hetki sitten tulikin kirjoitettua.

Photo by Jari Vehmaa

Mutta takaisin asiaan. Pikaisen varikkokäynnin jälkeen olin ottamassa konetta uudelleen ilmaan. Nousukiidossa kone kampesi oikealle ja oli päätyä lumipenkkaan. Nousu oli siis keskeytettävä ja kone piti asetella uudelleen lähtöasemiin. Nyt uusi yritys onnistui ja Junnu kohosi päättäväisesti wahvoille siiwilleen. Moottori kävi ilmassa todella hyvin. Lentelin koneella samoja kuvioita ja koukeroita, mitä aikaisemminkin. Nyt hehkuteltiin erityisesti matalalla lentämisellä. Junnun siiven kantokyky on varsin hämmästyttävä ja niinpä koneella voikin kurvailla uskomattoman matalla ja vieläpä aika pienellä nopeudella. Nyt siis lensin paljon matalia lähestymisiä ja läpilaskuja. Tämä yksilö ei ole ihan yhtä helppo lentää läpilaskussa mitä ykköstykki-Junnu on. Wara-Junnussa on matalammat laskutelineet ja lisäksi ne joustavan laskussa enemmän, mihin olen tottunut toisen koneen kanssa.

Matalat ja hitaat ohilennot ovat parasta herkkua pienessä ja lähes tyynessä talvisäässä. Kaikki osatekijät osuivat taas kerran niin hyvin kodilleen, että lennätyksestä muodostui taas kerran täydellinen old timer-nautinto.

Mutta palataanpa jälleen tähän toiseen lentoon. Ollakseni täysin rehellinen Junnu lento on useimmiten juuri niin tasapaksun turvalista, että siitä kutkuttavasti ja houkuttelevasti kirjoittaminen vaatii jo kohtalaisen hyvää verbaaliakrobatiaa. Nyt tällä lennolla kone olikin aika korkealle kun moottori sammui jälleen polttoaineen loppumiseen. Junnulla sai lentää liihottaa aika pitkään ja wakaasti ennen koneen nättiä laskua.

Tämä Junnulla liitely lennon päätteeksi on myös omanlaista herkkua. Kun katsoo Junnun ulkoista olemusta, koneen muodot eivät ole kaikkein aerodynaamisimmat ja niinpä helposti luulisi, että kone tulee alas kivenlailla moottorin sammuttua, mutta mitä vielä, koneella saa useimmiten liidellä muutamia minuutteja ennen laskua. Tällä lennolla kone viihtyi ilmassa 24 minuutin ajan.

Tankkaus, moottori käyntiin ja kone kiitoradalle. Nousukiidosta tuli tavallista pidempi, kun moottori yski ja ryki kesken kaiken, minkä seurauksena heivasin vähän kaasua ja lisäsin sitten taas kierroksia, kun kohtaus oli ohitse. Kone kohosi kuitenkin siivilleen, vaikkakin moottorin käynti hieman askarrutti. Mutta mitään todellista riskiä ei kuitenkaan ole, koska kone olisi laskeutunut nätisti hangelle, jos moottori olisi sammunut. Moottori tuntui kuitenkin käyvät ihan luotettavasti ja niinpä jatkoin koneella pörräämistä. Tämän kolmaskin lento oli edellisten tapainen toisinto. Moottorin sammuttua kaartein taas aikani ennen kuin tulin laskuun. Tällä kertaa tuli tehtyä yksi laskukierros liikaa, sillä en saanut konetta nyt ihan kentälle asti. Ei se ollut paljostakaan kiinni, ehkä pien veto olisi auttanut asiaa, että olisin päässyt pienen aurausvallin yli, mutta nyt tällä kertaa koneen lento loppui siihen laskutelineen osuttua siihen. Joka tapauksessa päästiin tälläkin lennolla ihan kalkkiviivoille asti. Tiimaa tälle lennolle kertyi 22 minuuttia.

Päivä oli aivan täydellinen hienolle old timer -elämykselle. Pakkasta oli van muutama aste, lähes olematon tuulivire oli kentän suuntainen ja kone ja laitteet toimivat moitteettomasti. Old timer -lentoaikaa kertyi kolmen lennon yhteissaldona yli tunti. En sitten alkanut missä vaiheessa enää kaivelemaan Electric Blue Phoenixiä auton uumenista, koska tästä keikasta oli kaiketi tarkoitus tulla old timer-keikka.

Olin Matkussa iltapäivästä ja kun oli saanut polttiskamat pannuhuoneen eteiseen lämpeämään, niin olihan vielä pakko päästä päräyttämään Electric Blue Phoenixillä. Akkuna oli Turnigyn Nanotech 3s2250mAh, jonka laitoin samaan paikkaan, missä Kokamin pakka on aina ollut. Uusi akku on aina uusi akku. Koneella sai vedeltyä aika makeita moottorinousija kohtalaisen korkealle. Valitettavasti pilvikatto oli kohtalaisen matalalla, eikä konetta viitsinyt ajaa hukuksiin taivaalle. Vetelin koneelle ihan kyllästymiseen asti moottorivetoja. Ilma oli ihan mielettömän upea, vaikka olikin tukkoinen, kone kellui ilmassa todella hienosti ja oli täydellisesti trimmissä. Lentelin koneella 40 minuuttia hienossa talvikelissä. Lopetellessani lentoa, alkoi hieman pyryttämään lunta, että sikälikin oli jo paras lopettaa tältä päivältä.

Photo by Jari Vehmaa

Kun latailin myöhemmin illalla akkua sinne meni ampeeritunteja 1615 mAh verran. Hyvällä kelillä riittää, että koneessa on vain yksi akku ladattuna, kun silläkin saa lennätellä ihan kyllästymisen asti. Päivästä muodostui todella upea harrastepäivä.


25.02.

Forssan lennokkiporukan vähälukuiseksi käynyt ydinjoukko, wanhat huru-ukot eli Pekka ja minä kävimme lennättelmässä yhdessä pitkästä aikaa. Autooni tuli pakattua kohtalainen arsenaali sähköliidokkeja; uusi ja vasta pari kertaa lennetty Astra, vanha valttikortti Electric Blue Phoenix ja hieman kovan onnen lintu Adriana. Astran säädin oli nyt konffattu niin, ettei moottori sammut ihan heti kun kaasun avaa.

Pekka olikin jo kentällä tuttuun tapaansa siinä vaiheessa kun saavuin sinne. Pekalla oli mukanaan Vanquish-sähköstuntti ja Mystery-sähköliidokki. Vanquish  olikin jo ehtinyt lentää. Molempien kalusto oli siis täysin sähköllä toimivaa. Sitten perjantain kun olin viimeksi kentällä, maahan oli satanut vähän uutta lumen härmää. Ilma oli täysin tyyni, muuten taivas oli harmittavan tasaisen harmaa, eikä mistään päässyt aurinko pilkistämään.

Laitoin Astran lentokuntoon. Kone kohosi varmanoloisesti hennoille siivilleen. Lennossa sain vähän trimmata vielä siivekkeitä, sivu- ja korkeusperäsintä, ennen kuin sain koneen menemään aivan mieleni mukaan, vaikka aika pienestä hienosäädöstä olikin kyse. Oli aikamoinen nautinto ajaa Astraa pläkätyynessä kelissä. Kone on ilmassa hyvin rauhallinen, vakaa, mutta myös riittävä liukas, niin että tyynessä kelissä mennään koko ajan kuitenkin eteenpäin.

Photo by Jari Vehmaa

Pääsin nyt ajamaan ensimmäistä kertaa todella kunnolla konetta. Pari aiempaa kertaa olivat lähinnä koelentoja ja suurempien säätöjen hakemista, mutta nyt siis nautittiin ja kunnolla. Kone ei ole mitkään raketti, eikä sitä sellaiseksi edes haluttu. Moottorissa on kuitenkin ruutia 9” x 5” –potkurilla ihan riittävään nousukykyyn. Ajelin koneella ilmassa aika pitkään, mutta en kellottanut lentoa. Laskuun tulin finaalissa täysillä lapuilla. Astran liukuminen kävelyvauhtia on jotain todella käsittämätöntä katseltavaa ja Pekkakin totesi, ettei ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin hiljaa ja hallitusti laskuun tulevaa liidokkia.

Photo by Pekka Lehtelä Photo by Pekka Lehtelä

Kaksi seuraavaa lentoa olivat edellisen kaltaisia. Neljännellä lennolla akku kyykkäsi kaasua avatessa ja lento jäi vain yritykseksi ja kone piti hakea aika kaukaa, sillä sen verran pitkällä se ehti liitämään. en tullut painaneeksi mieleen, että mikä akku oli nyt kyseessä. Jatkossa pitää olla tarkempi.

Neljäs ja viimeinen lento oli ihan kolmen edellisen mittainen, vaikka alussa olikin mielestäni vähän samanlaista pätkimistä, mihin edellinen lento loppui. Nyt kun kone on trimmeissä, niin sitten on paremmin aikaa kellotella lentoja ja tarkkailla, jos joku akku on selvästi muita huonompi.

Jossain välissä ajoimme Pekan kanssa liidokkeja samaan aikaan ilmassa. Pitää melkein katsoa päiväkirjasta, koska olemme näin viimeksi tehneet. Vanquish lensi vielä parin otteeseen.  Lentojen välissä nautimme kuumat kupit kaakaota ja Lissuakin ulkoilutettiin. Aikaa kentällä vierähti taas lähes neljä tuntia. Vaikka pakkasta olikin vai muutama hassu aste, niin ehkä ilman kosteus hieman kevyehkön vaatetuksen kanssa sai aikaan sen, että kylmä pääsi salakavalasti hiipimään luihin ja ytimiin.

Photo by Pekka Lehtelä Photo by Pekka Lehtelä

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lopuksi Pekan lausahdus: ”Kai meidän veteraanien tarvii harrastaa kun nuoret ei näämmä viitti.”


04.03.

Tänään tuli virallisesti avattua Viikinojanpuiston lennättäjien kevätkausi, mikäli merkkipaaluna pidetään sitä. Koska lennu.netin vastaavaan säikeeseen on kirjoiteltu. Vaikka tuuli oli heikentynyt eilisestä, se oli silti liikaa Pikku-Junnulle. Muuten sää oli vallan mainio lennätykseen. Lennätys oli yhtä höykytystä ja pompotusta ja tästä oli kyllä old timer -nautinto varsin kaukana. Aika kovilla tehoilla sai puskea vastatuuleen, että ylipäätään päästiin eteenpäin. Eipä tästä päivästä ole tämän enempää raportoitavaa. Hienon kelin oli huomanneet myös lukuisat ulkoilija. Kuvissa Junnu paistattelee keväthangella.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


18.03.

Aamu aukeni mukavalla pikkupakkasella taivaan ollessa sininen ja täysin pilvetön. Kevätaurinko paistoi täydeltä terältään. Nippu 3s1000mAh-akkuja oli ladattu odottamaan juuri tämän kaltaista päivää. Eilinen olikin täydellinen vastakohta. Aamutoimin jälkeen sulloin akut taskuuni ja laitoin Astran lentokuntoon. Kävelin koneeni kanssa makasiinin päätyyn, josta jo niin monet kerrat ole lennätellyt lennokkeja vuosien, tai oikeastaan jo vuosikymmenten ajan.

Hankikanto kannatteli vielä aamusella hyvin näin raavasta äijää. Kauniin ilman lisäksi ilma oli vielä näin aamusta täysin tyyni. Astra lähti heitosta nätisti lentoon, sitten lisää kaasua ja kone lähti kohoamaan kohti korkeuksiaan. Lensin ensimmäisellä akulla (nr. 5) 16 minuutin lennon. Mitään sekuntikelloa minulla ei ollut ja koska lähettimen ajastimet ovat vielä hukassa, niin piti tyytyä katselemaan vain lentoaikoja minuutin tarkkuudella lähettimen näytöstä. Laskuissa nautiskeltiin täysillä laipoilla lähestymisiä.

Seuraavalla lennolla lennettiin samaan luokkaa oleva lentoaika; 14 minuuttia (akku nr. 4). Hiljalleen aurinko alkoi nousta yhä ylemmäs. Koko ajan piti käyttää aurinkolaseja, koska lennätyspaikkani on siinä mielessä huono, että aurinko paistaa kellon ajasta riippuen enemmän tai vähemmän suoraan silmiin. Kolmannella lennolla päästiin jo mukavaan 31 minuutin lentoaikaan (akku nr. 2). Heti nousussa moottori sammahti kerran, mikä herätti epäilykseni, että onko akku jo parhaat päivänsä elänyt, mutta hyvinpä siitä näytti puhtia riittävän, koska lentoaika oli pidempi, mitä kahden aikaisemman lennon yhteisaika.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Taisinkohan tässä välissä käydä syömässä? Otin mukaani ensimmäisen akun, joka jäi lataukseen siksi aikaa. Sen verran katsoin latauksen alussa, että kennojännitteet olivat joko 3,83V tai 3,84V. Latauksen päätteeksi akkuun oli hujahtanut milliampeeritunteja 753mAh verran.

Neljännellä lennolla piti melkein heti alkuunsa tehdä välilasku, koska potkuri jumitti taas kerran siniseen kabiiniin. Akun johtoja piti tunkea paremmin akun ja rungon väliin, jotta eivät ne painuisi kabiinia vasten nostaen sitä paikoiltaan. Kiinnitystä pitää vielä parannella. Varikkokäynnin jälkeen kone kohosi taas siivilleen. Jossain välissä ajoin koneen tosi pahasti aurinkoon ja taas kerran oli luvassa muutaman piinaavan sekunnin kestävä katkos, jolloin ei ollut mitään havaintoa, missä kone oikein on. No, onneksi hätä ei ollut sen pahempi; pienellä kaasulla koneen sai taas näköpiiriin, sitten urku auki ja nokka kohti korkeuksiaan. Koneessa tuntuu olevan varsin hyvä teho/painosuhde ja niinpä kone kohoaa aika reipasta kyytiä kohti taivasta, jos pilotti niin käskee. Mikään raketti tämä ei kuitenkaan ole, jolla voisi porata pystysuoraan loputtomasti. Tällä lennolla tiimaa kertyi mukavat 26 minuuttia (akku nr. 3).

Viidennellä lennolla lennettiin jo ennätykselliset 38 minuuttia. Laskuista ei ole muuta sanottavaa, kun että tämä kone on ollut toistaiseksi nautinnollisin kone tuoda laskuun. Laput alas pudotettuna kone lipuu näyttävästi laskuun ja pienellä harjoittelulla se olisi helppo ottaa koppiin.

Seuraavalle lennolle lähdettiin aikoinaan patterin kierrätyspisteestä dyykatulla DualSkyn 3s1300mAh-pakalla, joka on jo hieman pullistunutkin, mutta siitä riitti puhtia mukavaan 28 minuutin lentoon. Varikkonäkymä alla:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Seitsemännelle ja viimeiselle lennolle lähdettiin samalla akulla(nr.5), jolla lennettiin päivän ensimmäinen lento. Asta tuntuu olevan herkkä värkki reagoimaan hyvään keliin. Tällä ja parilla aikaisemmalla lennolla huomattiin jos selkeästi, että pidot paranivat auringon noustessa ja tummassa ulkoilupuvussa alkoi olla jo mukavan lämmin. Päivän mittaan ja lämmön noustessa myös hankikanto alkoi pettää. Ilmassa oli selkeästi jo kevään ensimmäisiä nostoja ja kone hypähti iloisesti aina sellaiseen osuessaan. Muutamaan kertaan päästiin jo vähän kieppumaan pikkuisiin nostaviin. Mihinkään hissiin ei nyt kuitenkaan vielä päästy. Viimeinen lento päättyi huikeaan 48 minuutin lentoaikaan. Täytyy myöntää, että aika ilmiömäinen suoritus näin uudella koneella.

Astra on alusta istunut meikäläisen kouraan paremmin, kuin mikään muu sähköliidokki koskaan tähän asti. Kellon lähennellessä 15 ja kaikki koneeseen mahtuvat akut tyhjiksi ajettuna oli jo aika lopettaa tämä yhden miehen liidokkiralli. Olosuhteet ja aikataulut huomioon ottaen tämä oli minulle ehkä tämän kevään viimeinen hankikantolennätys. Muutenkaan tuskin ihan vähään aikaan tulee tällaista unelmapäivää vastaan, jolloin kaikki osaset loksahtavat paikoilleen kruunaten päivästä yhden elämäni hienoimmista liidokkipäivistä. Päivän yhteen laskettu lentoaika teki huikeat 201 minuuttia, siis 3h 21 min. Enpä muista koskaan lennättäneeni yhden päivän aikana päin paljon mitään konetta. Kaikella on kuitenkin hintansa. Niska oli aika jumissa päivän päätteeksi ja pitihän ottaa Buracaps, että jomotus häipyi.

Viikonlopun aikana tapahtui myös verstaalla. Muutaman vuoden seinäruusuna ollut ”Not So Tiny” on tuunattu uuteen uskoon Hobby Kingin tuotteilla. Koneessa on nyt ensimmäistä kertaan kunnolliset laskutelineet alla. Kokalla on sellainen karvaton ulkopyörijä, että teho/painosuhteen pitäisi olla yli yhden. Tässä uunituoreet kuvat koneesta. Vielä odotellaan noparia, ennen kuin päästään taivaalle kaahaamaan. Konetta on tarkoitus ajaa Turnigy 3s100 mAh -akuilla, jotka ovat jo käytössä Astrassa ja SuperZoomissa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


22.03.

Rankka työ vaatii rankat huvit. Tulipa pitkästä aikaa harrastettua työmatkalennätystä. Auton takakotissa oli Pikku-Junnu ja tarvittavat lennätystilbehöörit. Suunnistin työpäivän jälkeen Espoon Leppävaaran harjoitusgolfkentälle, joka uinui vielä talviuntaan. Kentällä oli sentään kävelty, etti ihan umpihangessa tarvinnut rämpiä, vaikka aika tarkkaan pitikin astua valmiisiin jalanjälkiin. Olikohan kentällä käynyt joku muukin lennättämässä, kun viheriön reunalta löytyi pyöreäksi tallottu tasainen alue.

Levitin tähän siis vähäiset lennätystavarani ja laittelin Pikku-Junnun lentokuntoon. Vaikka päivä olikin aika lämmin, mutta taivas tasaisen harmaa ja oli siinä ja siinä, että pystyikö vesi pilvissä. Kaiken lisäksi tuuli oli hyvin reippaan oloinen. Lentoon kuitenkin lähdettiin, kun tänne asti on tultu. Junnu pörähti reippaasti ilmaan Turnigy 3s1000 mAh-akuilla. Reippaat tehot olivat nyt tarpeen, kun taas kerran tuuli oli kaikkea muuta kuin kiva. Pörräsin Junnulla navakassa ja pompottavassa tuulessa jotain 10 minuutin verran. Onneksi tuuli oli sentään junanaradan suuntainen, niin koneen sai ottaa laskuun talojen edestä. Kone tulla tupsahti maahan parin metrin päähän lennätypaikastani.

Tulipa tämäkin keikka tehtyä. Lepuskin golfkenttä ei ole oikein kiva lennätyspaikka näin kelirikkoaikaan. Aukoilla oli lunta vielä hyvin tasaisesti, sohjoisen hangen ollessa jotain 20-30 cm paksua. Pitänee odotella, että hanget sulavat ja nurmikko paljastuu.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


29.03.

Saavuin tänään maisemiin jo puolenpäivän aikoihin illalla olevan FSIY:n kevätkokouksen vuoksi. Autossa oli mukana kevyt varustus eli SuperZoom ja välttämättömimmät varusteet. Ajoin suoraan kentälle, jossa totesin sään olevan aika tuulinen ja kostea. En jäänyt lennättämään vielä nyt. Parin tunnin päästä käväisin uudelleen kentällä, eikä tilanne ollut muuttunut mitenkään suuntaan tai toiseen. Koska sormet syyhysivät ja vermeet olivat valmiina, niin olihan sitä pakko ajaa lennätyspaikalle.

Kevät oli jo sulattanut viimeisimmätkin lumet, ja niin rullaus- kuin kiitoratakin olivat täysin sulina. Kentällä puhalteli täysin poikittainen tuuli kaupungin suunnalta. SuperZoom oli äkkiä lentokunnossa ja sitten vaan kone taivaalle. Kone oli ekaa kertaa ilmassa tänä vuonna ja tässä tuulessa tuli kyllä tuuletettua kaikki menneen talven pölyt pois. Lennätys ei ollut mitenkään erityisen kivaa tässä tuulessa. Yhden laskuharjoituksen tein uudella laskutelineasennuksella ja hyvin uudet laskutelineet tuntuivat toimivan, vaikka tulihan niitä kokeiltua jo kerran viime vuoden loppupuolella. Kun toin koneen laskuun lennon päätteeksi ola lasku sen verran kovempi pompsahdus, että laskutelineiden kiinnitys 4 mm hötövanerista irtosi. Lennot loppuivat tähän, eikä tässä tuulessa olisi muutenkaan ollut kiva ajaa tällaista kevyttä EPP-härpäkettä.


31.03.

Kimppalennätyksen peruunnuttua, päätin kuitenkin ajella kentälle, koska olin joka suhteessa valmistautunut siihen. Ilma oli aika talvinen ja muutenkin tylyn oloinen. Kentällä oli hyvin ohut lumihärmä ja niinpä Junnu pääsikin poseeraamaan vielä viimeisillä tämän kevättalven "hangilla". Kentällä oli varsin kalsaa ja tuulikin oli hyvin navakka. Ainoa lohtu oli se, että tuuli oli melkein kentän suuntainen. Välillä tuulen mukana tuli jotain lumen ja rakeiden välimuotoa. Talvi kokosi viimeiset voiman rippeensä tehden vielä vastarintaa keikkuen tulevalle keväälle.

Meinasi ihan unohtua mainita, että mukana oli tällä kertaa Wara-Junnu, jota myös olen blogissani Junnu-2:ksi tituleerannut. Koneessa oli edelleenkin Orangen 2,4GHz vastari ja radiona tietysti uudet Futaba T10CG. Koneella oli hyvä ottaa maalähtö, koska tuuli oli kentän suuntainen ja kun koneessa ei ole edes ohjattavaa kannuspyörääkään. Tässä puhurissa kone kohosi siivilleen jo muutaman metrin maakiidon jälkeen. Lennossa ei ollut mitään ihmeellistä. Hanaa sai antaa aika reippaasti, että vastatuulessa ylipäätään pääsi etenemään. Moottori sammahti tankin kuivumiseen 20 lentominuutin jälkeen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Varikkokäynnin jälkeen lähdettiin uudelleen ilmaan puskemaan kohti vastatuulta. Junnulla köröteltiin ensimmäisen lennon kaltaisissa olosuhteissa nyt 21 minuutin verran. Lasku oli vähän pomppiva, minkä seurauksena pyrstöevän kulutuspintana oleva 5 mm leveä muovi soiro hajosi siitä kohden, mistä se oli saanut maakosketuksen. no, tämä on vain kosmetiikkaa.

Lopettelin lennätykset tältä päivältä. Vaikka päälläni olikin monta vaatekerrosta, niin asikokonaisuus ei ollut oikein tuulta pitävä ja niinpä olkin aika viluinen olut kun lähdin ajelemaan Matkuun päin.


01.04.

Pienoinen takatalvi jatkui edelleenkin tänään. aamulla aikaisin oli pakkasta vielä -5 C ja maassa oli jälleen ohut lumihärmä. Ilma oli muuten täysin erilainen eiliseen verrattuna. Oli tyyntä ja aurinko paisteli melkein pilvettömältä taivaalta. Olin eilen ottanut Phoenix 1:n talviteloiltaan ja tehnyt siihen kevyen kevät huollon, siis vaihdoin tulpan ja potkuri. Katselin myös nokka pyörää sillä silmällä, että sekin pitäisi pian vaihtaa, koska muovivanne oli loppuun kulunut, mutta se jäi kuitenkin vaihtamatta. Käyttelin Webraa pihassa jonkin aikaa.

Saavuttuani kentälle, totesin sään olevan varsin täydellinen lennätykseen. Koska oli yksin, homma meni klassikkostunttimonologiksi, no eipä siinä mitään. Laitoin koneen lentokuntoon ja nyt kasari-Webra lähtikin jo paljon helpommin käyntiin, mitä eilen. Webra ärjyi ja räyhäsi varsin miehekkäästi 15% nitrosopalla. Kone käy sitten vastaavasti nätisti tyhjäkäyntiä uskomattoman pienillä kierroksilla. Rullaisin koneen baanalla ja käänsin nokan kohti Loimijokea, viimeiset koekäytöt ja ohjainten tarkistukset ja sitten baana oli Phoenixin ja kone ulvahti täydellä kaasulla nousukiitoon. Sitten vetoa jota, kone irtosi kentältä kuten niin monesti aikaisemminkin. Lentelin koneella reilun viiden minuutin lennon tunnustellen ja maistellen taas nopeuden tuomaa huumaa. Muutamien laskukierrosharjoitusten jälkeen toin koneen laskuun.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tankkauksen jälkeen rullailin taas kiitoradalla. En ollut tällä kertaa lähdössä täysin tarkkana ja niinpä nousukiito meni vähän käärmeilyksi, mitä ei juuri koskaan tapahdu minulla nokkapyöräkoneiden kanssa. Tämä episodi loppui siihen, kun onneton nokkapyörän kumi lähti vanteeltaan ja kone liukui pelkän teräslangan varassa, minkä seurauksena potkuri lyheni molemmista päistään sentin ja kone sammahti siihen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Taas mentiin varikolle; uusi rengas alle ja potkuri keulille. Sitten päästiin jo ilmaan. Moottori jäi aavistuksen rikkaalle tälle lennolle, ei nyt menty ihan niin lujaa, mitä ensimmäisellä lennolla. Erilaisia koukeroita väännettäessä aikaa paloi taivaalla jo 7'14". Lasku venähti kohtalaisen pitkäksi, kun ei ole vastatuulta ollenkaan.

Seuraava lentoonlähtö oli taas yhtä epäonninen. Koukkasin koneella kiitoradan ja rullaustien risteyksessä ylimääräisen ympyrän ja yhdessä kohdassa asfaltin paikkaus muodostaa noin kolmen sentin kynnyksen, johon meni potkuri taas. Taas uusi varikkokäynti. Onneksi HK:n APC-kloonipotkurit eivät ole hinnalla pilattu. Ilmaan päästyäni harjoittelin erityisesti kylkilentoa. Oikean kautta kylkilentoon sujuu kuin vettä vaan ja konetta saa päästellä pitkän matkaa tässä asennossa. Vasemman kautta sama tuottikin sitten vaikeuksia, eikä kone pysynyt ollenkaan lapasessa, josta se lipesikin pari kertaan aika railakkaasti. Tälle kolmannelle lennolle kertyi mittaa 8' 34". Tällä lennolla moottori kävinkin säädön jälkeen jo tiukemmin, mitä edellisellä kerralla.

Koska ilma oli aivan täydellinen ja puolta päivää lähestyessä aurinkokin alkoi jo lämmittämään, niin pitihän Phoenixillä ajaa vielä yksi lento. Taivaalla väännettiin taas jos jonkinmoista kuviota. Päivän viimeinen polttislento oli samalla päivän pisin. Aikaa paloi 8'56" eikä tankki ollut edes kuiva, menovettä oli jäljellä arviolta neljännestankin verran.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Myöhemmin iltapäivällä lennättelin SuperZoomia vielä maalla kolmen akullisen verran. Kävin pitkän sisäisen kamppailun, että otanko Astra-sähkiksen vai SuperZoomin. Jälkimmäinen voitti, osaksi siitä syystä, että olin viikonlopun aikana korjannut laskutelineiden kiinnityksen lopullisesti hyväksi ja kestäväksi. Jos kone hajoaa, niin ainakin laskutelineiden kiinnityskohta jää ehjäksi. Lentojen aikana sää sen kun parani, mutta myöhemmin iltapäivällä, kun olin jo lopettanut lentoni, niin tuuli alkoi jo viritä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


15.04.

Parin viikon tauon jälkeen sormet syyhysivät päästä taas päristelemään taivaalle. Lauantain meni kokonaan ns. säitä pidellessä, mutta nyt sunnuntaina ilma kuivui ja sää selkeni, kylmää oli kuitenkin edelleen. Mietin pitkään, että lähdenkö kentälle vai en kun pihapuut näyttivät heiluvan tuulessa tosi paljon. Kansa kuulemma vaatii stuntteja, niin pitäähän niitä kansalle tarjota. Stunttimonologini jatkuu taas tänään.

Phoenix 1 oli lento valmiina ja se pakattiin autoon ja ajelin kentälle. Matkalla mieleeni välähti, etten ottanut lähetintelineen valjaita ollenkaan mukana, mutta ei niiden vuoksi kannattanut enää palata takaisin. Saavuttuani kentälle, huomasin harmikseni, että kentällä puhaltelin melko reipas ja vieläpä kohtalaisen poikittainen tuuli. Kun laittelin konetta lentokuntoon, huomasin, että polttoainekin oli aika vähissä, mutta kyllä sitä silmämääräisesti yhteen tai kahteen tankilliseen näyttäisi riittävän.


Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kultaisen 80-luvun Webra pärähti aika helpolla käyntiin. Perinteisen koekäytön jälkeen rullasin koneen kiitoradalla. Tuulen suunta oli sellainen, että lentoon lähtö oli parasta suorittaa Viksbergin suuntaan. Nousukiito oli aika ruma, mutta hyvinpä kone lähti ilmaan.

Lennokki toimi hyvin ilmassa, vaikka tuuli olikin hyvin kova. Jonkin verran väänsin perusliikkeitä, kuten silmukoita, kylkilentoa ja vaakakahdeksikkoa. Reilun viiden minuutin lennon jälkeen päätin tuoda koneen laskuun, kun tässä kelissä lennättämien ei ollut kaikkein nautinnollisinta hommaa ja yleensä väkisin vääntämällä ei tule muuta kuin korjattavaa.

Lähestymisessä tuuli paino konetta aika kovalla kädellä poikittain kenttään nähden ja sivarilla sai korjata aika reippaasti. Lasku oli hyvin onnistunut ja kone istahti pehmeän oloisesti asfaltille. Lennon päätteeksi katsoin parhaaksi laittaa pillit pussiin ja suunnata takaisin Matkun tukikohtaan.


21.04.

Vellu oli korkannut lennätyskauden jo menneellä viikolla, mutta yhteisiin karkeloihin päästiin vasta tänään. Itselläni oli vanha tuttu Viikinojanpuiston kalusto; Pikku-Junnu ja SuperZoom. Vellu tuli paikalle Yakin kanssa melkein heti, kun oli saanut tavarani laskettua. Pelipaikalla puhalteli sen veran reipas tuuli, ettei EPP-härpäkkeellä ollut mitään asiaan ilmaan. Maa oli vielä talven jäljiltä kosteaa, mutta kuitenkin jo sen verran kuivaa, ettei se haitannut lennätystä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tyydyin siis lentelemään Pikku-Junnulla. Ajelimme Vellun kanssa eri sektoreissa. Lensin ensimmäisellä akulla kaksi lentoa. Jossain laskussa Yakin laskutelineen korjaus petti ja koneen lennot oli siinä vaiheessa lennetty. Jäin vielä ajamaan Junnun kanssa yhden akun, kun nyt lennättämässä kerran oltiin. Lennätys menetteli tässä tuulessa, mutta old timer -nautinto oli vielä todella kaukana.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


22.04.

Leppävaaran harjoitusgolfkentällä oli jo täysi tohina päällä, kun vihdoin saavuin sinne parin mutkan jälkeen. Ei auttanut muu, kuin suunnata jälleen Viikinojanpuiston maille. Päivä oli todella upea kevätpäivä; aurinko paistattelee täydeltä terältä aivan pilvettömältä taivaalta. Ainoa miinus kauniissa kelissä oli todellä voimakas ja puuskittainen kevättuuli. Laittaessani Junnua lentokuntoon, tuuli sieppaa koneen siiven ja lennättä sen hetkessä 20 metrin päähän. Hyvä, ettei siipi joutunut itse Viikinojaan.

Kun saan Junnun ilmaan, lento on yhtä höykytystä. Tuuli tempoo ja viskoo Pikku-Junnua ihan miten sattuu. Yhdessä lähestymisessä oltiin vähällä, ettei maalin ylähirsi soinut. En ole koskaan ajanut Pikku-Junnua näin kovassa tuulessa. Laskussa kone tuli maahan sen verran sivuttain, että sen seurauksena moottorin alta irtosi liimauksistaan pieni vanerinpala, johon laskutelineen etulanka on kiinnitetty. Tämä pikku kolaus ei tietenkään lannistanut minua, sillä sen verran pesunkestävä harrastaja olen, että ilmaan oli tässä puhurissa päästävä vaikka purukumikorjauksella. Ihan sille tasolle ei tarvinnut alentua, sillä kenttäsalkusta löytyneellä kumilenkillä laskutelineet varmistettiin niin, ettei ne ainakaan ilmassa laukea.

Ajelin siis vielä toisenkin akullisen. Tuuli tempoi taas konetta mielin määrin. Jossain välissä oli kotvasen hieman tyynempi hetki, jolloin konetta sai ajella neljänneskaasulla, mutta eipä tätä riemua pitkään kestänyt. Välillä kone kohosi sekunnissa metri tolkulla ja kerran ajettiin johonkin laskevaan, missä oltiin hetki kuin vapaa pudotuksessa. Onneksi tuuli tempoi pääasiassa ylöspäin. En kyllä koskaan muista ajaneeni näin voimakkaaseen laskevaan virtaukseen. Kahden lennon jälkeen tuntui ihan hyvältä päätökseltä pakata kamat ja suunnata autolle. Lennätyksieni aikana pari kaveri lennättelivät jotain quadrokopteria lähempänä metsäsaareketta.


28.04.

Kevään kovimpien synttärikekkereiden ja pönötyksen jälkeen pääsin vasta klo 21 paikkeilla rentoutumaan eli hyppäämään isävainajan perintöferrareihin ja kauhtuneeseen iankaikkisen vanhaan collegepaitaan. Tässä asussa meni kohti kaikkein pyhintä, siis lennokkiverstasta. Verstaan uumenista kaivettiin vuosikaudet seinäruusuna ollut NotSoTiny sisähimmeli, joka ei ole lentänyt varmaan viiteen vuoteen. Tonninen 3s-pakka kiinni koneeseen ja kohti peltoa. Ilta alkoi olla jo hämärä, mutta onneksi oli tyyntä. Olin tässä kevään aikana varustanut NotSoTinya lentokuntoon Hobby Kunkun tarvikkeilla ja kone oli nyt lentovalmis. Radiossakin oli vielä tallessa koneen setup.

Kaasu auki ja kone taivaalle. Kone toimi ihan odotetusti ja oli yhtä kiikkerä ajettava, mitä hatarasti muistin. Kaahasin ja kaartelin koneelle aikani ja toin sen laskuun pellolle. Kone lähestyi maankamaraa tosi hiljaisella vauhdilla, mutta sekin näytti olleen liikaa sillä puupalikka, jossa laskutelineet olivat ruuvattuna kiinni, naksahti kerta laakista irti. Tämän saa korjattua hetkessä, mutta palikka pitää myös tukea runkoputkeen tai sitten palikka pitää vaihtaa pieneen alumiiniseen L-palkkiin


29.04.

Eilisen pönötyksen ja pikaisen peltoretken jälkeen oli pakko päästä heti aamusta kentälle lennättämään ja kunnolla. Mukaan pakattiin Junnu-old timer ja Astra-sähköliidokki. Junnu onkin roikkunut seinällä ajamattomana jonkun aikaan, kun tuli hankittua Wara-Junnu.

Kentällä puhalteli ihan kohtalainen tuuli, ei tosin enää niin kova, mitä eilen, mutta ihan riittävä ja kaiken lisäksi poikittainen. Lähdin tunnustelemaan keliä Junnulla. Otin maalähdön rullaustien ja kiitoradan liittymästä, eikä tässä tuulessa tarvittu kovinkaan pitkää nousukiitoa, kun kone oli jo ilmassa. Välillä Ossin käyntiääni oli jotenkin outo. Moottori sammui ilmassa ajettuani aika pitkään melkein tyhjäkäyntikierroksilla vain 7'51”. Haettuani koneen ja tuotuani sen varikolle, huomasin, että moottorin kiinnitysruuvit olivat löystyneet, mistä johtui kummallinen käyntiääni.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ruuvit tiukalle ja Junnu nousi taas siivilleen. Lopulla tankillisella lennettiin kaikkiaan 10'28” mittainen lento, josta liideltiin viimeiset puolitoista minuuttia. Seuraavalla lennolla päästiin sitten jo totuttuihin junnumaisiin lentoaikoihin; 26'02”.

Väliaikahuvina valmistelin Astran lentokuntoon. En ole vielä koskaan ajanut konetta näin kovassa tuulessa. Tuulipussikin näytti olevan aika suorassa. Kone nousi aika helposti tässä tuulessa. Läpäisykyky vastatuuleen ei tuntunut olevan kovinkaan kummoinen ja kone tuntui olevan ikään kuin nokkapainoinen. Kone käyttäytyi kovassa kelisää mallikkaasti ja ilman mitään yllätyksiä. Koko ajan takaraivossa oli, että miten näin kevyen liidokin saa tässä tuulessa ehjänä alas. Yhden lähestymisyrityksen jälkeen pudotin laipat alas ja toin koneen laskuun, joka oli onnistunut ja mallikas keliin nähden. Lentoaika oli 16'25” ja moottoria käytettiin kohtalaisen paljon eli 3'11”. Toista lentoa en enää tehnyt. Lopuksi huomasin, että vasemman puoleisen laipan keskitys olisi ollut liian ylhäällä. Tämä pitää muistaa tarkistaa ohjainpintojen keskitykset ennen seuraavia lentoja.

Nyt kevätaikaan kentällä oli taas todella paljon asiatonta liikennettä. Pari pyöräilijää (isä+lapsi) tuli lintutornilta sillä aikaa kun Astra oli ilmassa. Kun kerroin asiallisesti, miksi lentokentällä ei saa pyöräillä, niin haistattelua siitä vaan sai kuulla.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lensin Junnulla vielä kaksi pitää lentoa. Ensimmäinen kesti 26'26” ja viimeinen lento melkein yhtä kauan eli 26'16”. Viimeisen lennon aikana kahden auton lintubongariseurue pysäköi autonsa taas kerran niin, että autot jäivät Loimalammin puoleiselle nurmiosuudelle. Huomauttamisen jälkeen he siirsivät autonsa kuitenkin eteenpäin lintutornille vievällä tiellä, niin että ne eivät olleet enää lentokentällä.


12.05.

Verstaalta pukkaa taas uutta projektin tiuhempaan mitä hiras hämäläinen ehtii niitä viskomaan taivaalle. Arvoisa yleisö, saanko esitellä seuraavan sähköhärpättimen; HobbyKunkun Edge 540 -sähkökone. Koneen setup:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kone ei ollut mikään hetken hairahduksen seuraus vaan, osa pitkän linjan strategista linjausta, että myös täällä Helsingin päässä minulla olisi vähän enemmän "lentokonemaisempi" kone, jolla olisi parempi läpäisykyky, mitä SuperZoomilla on. Lisäksi vähän jämäkämpi kone kestäisi myös paremmin tuulta. Kone tuli Honkkarista jo viime vuoden joulukuussa, mutta yllättäen paketista puuttuivat mm. kannuspyörä, renkaiden muotosuojat, kaikki nippelit ja nappelit ja mikä tärkein vanerinen moottoripukki. Aikani valitettuani puuttuvista osista, oli koneen kokoaminen aloitettava, mikäli ylipäätään haluan saada sen ilmaan vielä tänä kesänä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


13.05.

Äitien päivä aukeni varsin kauniina; aurinko paisteli täydeltä terältä lähes pilvettömältä taivaalta. Koska tuulestakaan ei juurikaan ollut merkkiäkään, lähdin pellon reunaan Astran kanssa. Astra lähti lentoon niillä säädöillä, jotka siinä olivat edellisen lennätyksen jäljiltä. Olin saanut vihdoinkin aikaiseksi ajastimien käyttöönoton; kokonaislentoaika erillisellä kytkimellä ja moottoriaika kaasutikun käytön mukaan.

Lentelin koneella tyynessä kevätsäässä lintujen laulun säestyksellä. Kone tuntui reagoivan herkästi pieneenkin nostavaan hönkäykseen. Erään liitelyjakson päätteesi minun piti avata kaasu, mutta ilmasta kuuluin ainoastaan pahaenteinen jurnutus. Ensimmäiseksi ajattelin, että taittolapapotkurin lapa on taas kerran jäänyt jumiin kabiinin alle. Oli miten oli, ei muu auttanut kuin tuoda kone laskuun. Tulin ensin jonkin matkaa puolilla laipoilla ja lopuksi sitten kaikki peliin, mitä irti sai. Nyt kun ajoin hitaasti pieneen vastatuuleen, niin korkeus-vakaajalla sain jonkin verran työntää, ettei nokka olisi keulinut. Aika pitkälle Astra liiteli täysillä laipoilla.

Photo by Jari Vehmaa

Kun pääsin koneen luokse ja sain sen käsiini, niin yllätyksekseni lapa ei ollutkaan kabiinin välissä, eikä moottori edelleenkään tehnyt muuta kuin jurnutti. Käsin pyöritellessä moottori ei pyörinyt ympäri, vaan jokin jumitti selkeästi. Seuraavaksi mieleeni tuli että magneetti on irronnut liimauksistaan. Se olisikin sitten jö vähän pahempi juttu. Lennot oli pakko lopettaa tähän ja mennä selvittämään, missä vika oli.

Hain verstaalta tarvittavat työkalut ja aloin irrottamaan potkuria. Nyt huomasin, että moottorin kiinnityspultit olivat löystyneet ja nousseet sen verran ylös, että ainakin toinen niistä oli hangannut enemmänkin lapahaarukkaan. Irrotin koko tuliseinän ja moottorin edelleen siitä. Kasatessani pakettia taas lentokuntoon, lisäsin tipan ruuvilukitetta kiinnityspultteihin.

Saatuani moottorin taas kunnolla kiinni, rungon lentovalmiiksi ja koekäytettyäni moottori, jätin sen huolellisesti nojaamaan talon seinää vasten, kun kävin hakemassa pikaisesti jotain sisältä. Kun tulin kotvan kuluttua ulos, niin tuuli olikin puhaltanut keveän koneen nurin ja sivuperäsin oli irronnut liimauksistaan. Koneen karma tämän päivän osalta sen verran huono, että päätin jättää sen odottamaan parempia aikoja.

Nyt kun kevyen kelin ykköstykki oli pois pelistä, niin minun oli pakko pyörtää puheeni, etten enää lennä Blue Phoenixillä, vaan oikeilla sähköliidokeilla. Mutta toisaalta olisi suoranaista haaskuuta jättää käyttämättä näin kaunis kevät sää. Laitoin liidarin sisällä vasta pari kertaa ladatun Turnigy Nano 3s2250 mAh -pakan. Ennen lentoja mittasin juuri ladatusta pakasta lähtevät virrat; siinä se oli 40 A. Potkurina oli Aeronaut Carbon Classic 12"x7" ja säätimenä Phoenix ICE50. Tällä tutulla setupilla sitten ilmaan.

Phoenix kiipesi tuttuun tyyliin korkeuksiin. Toisaalta oli kiva ajaa vanhaa veteraania pitkästä aikaa. keli kannatteli konetta aika mainiosti. Sitten eräällä moottorivedolla porattiin surutta tosi ylös, ehkä liiankin korkealle päästiin. Koni oli aika pieni piste siinä korkeudessa. Huh.. nyt korkeuden lisäksi oltiin todella nostavassa paikassa. Korkeuksissa sai kruisailla aikalailla ilman mitään sen suurempaa vaikutusta. Jos tässä olisi alkanut ahnehtimaan lisäkorkeutta, niin koneelle olisi varmaankin saanut sanoa hyvästit. Trimmailin korkeusvakaajaan työntöäkin, ettei ainakaan tästä enää nousta. Hiljaksiin pienellä työnnöllä kone tuli jo turvalliselle korkeudelle.

Tämän jälkeiselläkin moottorivedolla päästiin kiinni nousevaan virtaukseen. En enää kokenut mitään niin hurjaa nostoa, jossa olin hetki sitten, enkä toisaalta porannut enää niin korkealle. Lentoaikaa ei tullut kellotettua ihan sekunnilleen. Katsoin kuitenkin kännykästä kellonajan ensimmäisen moottorivedon päätteeksi.

Kun tulin laskuun aikaa oli vierähtänyt Suomen sinisellä taivaalla aika tarkalleen 40 minuuttia. Varmaan paukkuja olisi riittänyt vielä muutamaan kunnolliseen moottorivetoon, mutta hiljaksiin alkoi tuntua siltä, että päivän liidokkinautinto ja adrenaliinipistos olivat kaikki tulleen samalla kertaa ja olihan liidokkitiimaa jo 45' edestä tänään. Oli siis oikea hetkin jättää lennätykset tähän yhteen lentoon.


15.05.

Tänään Viikinojan Puistolennättäjät tekivät excursion Vallilan Lennokkikerhon kentälle Talosaareen. Paikkana tämä oli minulle ihan ennestään tuntematon, en ole edes käynyt hengailemassa paikanpäällä. Päästyämme perille, kentällä olikin ihan kohtalaisesti toimintaa aina siimaohjattamista taitolennokeista, sähkö- ja polttiskoneisiin. Itselläni oli tuttu puistokalusto Pikku-Junnu ja SuperZoom. Vellulla EasyGlider Pro, Samuelilla Parkzone Radian Pro ja Saikkosilla Formosa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Aloittelin lennätyssessiot Pikku-Junnulla, jonka sisuksissa oli nyt ensimmäistä kertaa Turnigy Nanotech 2s1800mAh-kennot. Pikku-timeri toimi oikein mainiosti näillä akuilla. Illan mittaan porukka väheni kentältä niin, että puoli yhdeksän jälkeen paikalla ei ollut enää ketään muita, kun me vierailijat.

Samaan aikaan myös tyyntyi ihan täysin ja niinpä illasta tuli mitä mainioin Old Timer cruisin' night. Olin yllättynyt, miten paljon positiivista huomiota Pikku-Junnu sai osakseen. Oli hieno todeta, että Old Timer-henkisiä lennokkiharrastajia on muuallakin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pikku-Junnun jälkeen ajelin SuperZoomilla. Muistikuvieni mukaan oli aiemmin ladannut kaikki 1000/1300mAh akut. Silti pari pakkaa kyykkäsi heti alkuunsa ja kone töpsähti nokilleen muutaman metrin päähän. Uutta pakaa peliin, että koneella päästiin ilmaan. Toisen pakan kyykkäyksen seurauksena hiilikuituinen laskutelin murtui, kun se osui vähän isompaan ruohomättääseen. Koneen lennot olivat tältä osin ohi. Onnekseni sain käytetyt ja samanlaiset telineet mukaani tältä reissulta. Tämän lisäksi korkeus peräsimessä oleva HS-55 -servo väpättää sen verran arvaamattomasti akun kytkemisen jälkeen, että servo pitää vaihtaa, ennen kuin koneella uskaltaa lentää yhtään enemmän. Kaiken kaikkiaan ilta oli tämän vuoden paras Old Timer-fiilistly. Tyyni ilta auringon laskiessa tarjoaa aivan käsittämättömät puitteet Old Timer cruisailulle. Tänne pitää tulla joskus toistekin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


18.05.

Tilastotietoa sivulla vierailijoista:

Photo by Jari Vehmaa


19.05.

Olin sopinut lennätyksistä Riston ja Henrin kanssa. Päivä oli kirkas ja aurinkoinen, mutta aika navakka tuuli epäillytti. Pakkarin autooni Wara-Junnun ja Astran, jota olin jo paljon hehkuttanut Ristolle. Saavuttuani kentälle, Risto olikin jo siellä ja kertomansa mukaan jo ajanut yhden lennon sähköliidokillansa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Koska keli oli näin haastava, aloitin lennätykset polttomoottorilla varustetulla Wara-Junnulla. kone toimi ilmassa ihan hyvin, vaikka kyyti olikin aikamoista höykytystä. Vastatuuleen sai ajaa aika reippaalla kaasulla, että ylipäätään kone eteni tässä tuulessa. Niinpä moottori sammui jo 15 minuutin lennon jälkeen. Toisen lennon aikana näköpiiriin tuli neljän ultrakevyen lentokoneen laivue, joka oli tulossa laskuun ja niinpä otin Junnun alas ihan varmuuden vuoksi. Tälle keskeytetylle lennolle ehti kertyä tiimaa kymmenisen minuuttia.

Koska keli oli näin haastava, aloitin lennätykset polttomoottorilla varustetulla Wara-Junnulla. Kone toimi ilmassa ihan hyvin, vaikka kyyti olikin aikamoista höykytystä. Vastatuuleen sai ajaa aika reippaalla kaasulla, että ylipäätään kone eteni tässä tuulessa. Niinpä moottori sammui jo 15 minuutin lennon jälkeen. Toisen lennon aikana näköpiiriin tuli neljän ultrakevyen lentokoneen laivue, joka oli tulossa laskuun ja niinpä otin Junnun alas ihan varmuuden vuoksi. Tälle keskeytetylle lennolle ehti kertyä tiimaa kymmenisen minuuttia.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Jossain välissä Henrikin saapui paikalle ja lennätteli GWS:n E Starteria jonka kyydissä oli Hobby Kunkun HD-videokamera. Henri ajeli konettansa tässä tuulessa uskomattoman korkealle. Pien sähkökone näytti toimivan yllättävän hyvin näin kovassa tuulessa. Jos akku olisi hiipunut korkeuksissa, niin konetta olisi saanut hakea varmaankin toisesta pitäjästä. Risto ajeli myös liidokkiansa minun lentojen lomassa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Päivän päätteeksi ajelin Wara-Junnulla vielä kolmannen ja viimeisen lennon. Tällä lennolle kertyi mittaa 13 minuuttia. Jollain lennolla koneesta putosi 2-puolesella teipillä kiinni ollut siiven stoppari, mitä kävi etsimässä pellolta, sitä kuitenkaan löytämättä.

Photo by Jari Vehmaa

Myöhemmin illalla tuulen tyynnyttyä ja saunapuhtaana kävin vielä lennättämässä Astraa, joka oli turhaan odotellut koko päivän autossa. Konetta oli mukava ajella lähes pläkätyynessa Suomen suvi-illassa. Nyt kun lähettimessä on timerit kunnossa, niin lento ja moottoriajat saa näppärästi ilman erillisiä sekunttikelloja. Lennolle kertyi mittaa ihan mukavat 30'24", josta pöristeltiin moottorilla 3'24".


20.05.

Kävin lennättämässä Viikissä lepopäivän ratoksi. Ehdin ajella Vellua odottaessani yhden Turnigy Nanotech 2s1800mah -akun jo aika kuivaksi. Vellu saapui paikalle Yakin ja Easy Gliderin kanssa. Vellu lennätteli aluksi liidariaan ja minä pörräsin edelleenkin Pikku-Junnulla. Paikalla oli myös muuta ilmailuaktiviteettia.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Jossain vaiheessa siirryin SuperZoomiin. Lentojen välissä totesin taas parin kennon kyykkäämisen. Kyseessä oli viime syksynä ostetusta kolmen akun erästä kaksi pakkaa, joilla on tukkimiehen kirjanpidon perusteelle takanaan vain yhdeksän lentoa. Akkuja latessa katson aina kennokohtaiset jännitteet latauksen päättyessä ja kaikilla viidellä Turnigy 3s100mAh-pakoilla ne ovat olleet 0.01 V erolla balanssissa. Jostain syystä nyt näiden kahden kennon virranantokyky on vaan romahtanut.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Onneksi sain juuri pari uutta Turnigy Nanotech 3s1300mAh-akkua, joista toinen pääsi nyt tositoimiin. SuperZoom pinkaisi ilmaan tosi pirteästi ihka uudella akulla. Varmaankin jonkun nopean vaakakierteen seurauksena akku pääsi irtoamaan velcrotarrakiinnityksestä ja se roikkui ilmassa virtajohtojen varassa. Ihme kyllä koneen ominaisuudet ilmassa eivät juurikaan muuttuneet, vaikka painopiste siirtyikin senttikaupalla eteenpäin. Kone oli pakko ottaa laskuun. Laskeutuminen oli ihan nätti vaikka akku roikkuikin irrallaan.

Jollain lennolla myös kannuspyörän vanerikiinnityspala pääsi irtoamaan, mutta onneksi Vellulla oli pikistä mukana ja hetken päästä kone oli taas lentovalmiina.

SuperZuumiolla oli harjoitusohjelmassa erityisesti kylkilento vasemman kautta, mikä on jostain syystä päässyt tosi pahasti rapautumaan, kun olen pääasiallisesti lentänyt kylkeä koneelle kuin koneella vain oikean kautta. Aluksi yritykset olivat aikamoista haparointia, mutta lentojen päätteeksi jonkin asteista sujumista oli jo ajoittain havaittavissa.

Illan päätteeksi lennättelin vielä Pikku-Junnua toisella SuperZoomissa kyykänneellä akulla. En ole muistaakseni koskaan mitannut Pikku-Junnun virtoja, mutta ne näyttivät kuitenkin pysyvän sen verran maltillisina, että kyykännyt akku toimi täysin moitteettomasti tässä koneessa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Muutenkin 3s-pakalla Junnu toimii vauhdikkaammin ja tämä set-up sopii siis paremmin vähän tuulisempaan keliin. Päättelimme Vellun kanssa illan lennätyssessiot joskus 21:30 aikoihin.


23.05.

Lennätyssessiosta neuvoteltiin Vellun kanssa pitkin päivää. Kotipihalla tuuli vielä iltakuuden paikkeilla siihen malliin, että puistohärpäkkeillä ei olisi ollut mitään asiaa ilmaan ja niinpä lykkäsin lähtöäni seitsemän jälkeen. Vellu ja Samu olivat jo paikalla kalustonsa kanssa. Aluksi olimme pitkällä ruoholla, kun futiskentillä tuntui olevan niin paljon pelaajia, ettei sekaan olisi mahtunut.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Saatuani Pikku-Junnun lentokuntoon, pelaajat hävisivät jonnekin ja vaihdoimme samantiensille paemmalla nurmikolle. Ajoin 2s1800 pakalla kaksi kellottamatonta lentoa. Toinen lento vastaavalla akulla tuotti 25'44” mittaisen old timer-nautinnon alkukesän suvi-illassa. Ajoin superZoomilla vain yhden lennon, jonka päätteksi kannuspyörä irtosi kiinnitysvanerin kera. Koneen lennot olivat tältä ehtoolta sitten ohitse.

Moottoripukin kiinnitys antoi taas kerran myöten Vellun Yakissa ja sen koneen osalta lennot oli lennetty. Vellu lähti joskus klo 21 paikkeilla ja jäin Samun kanssa vielä kentälle. Koska Radian oli vielä iskussa, tyyptin koneen ja Samu ajeli sen jälkeen itsekseen varsin pitkään. Lennon päätteksi otin koneen laskuun. Rasvatyynessa kelissä kone tuli hiljaa laskuun, mutta pakko oli ottaa laipat alas, kun koneessa kerran sellaiset herkut oli. Alla Vellun fillari-logistinen taidontäyte, miten kaikki kulkee näppärästi pyörällä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


27.05.

Lennätykset oli taas sovittu Viikkiin. Vasta autossa muistin, että viime kerralla SuperZoomin kannuspyörä lähti edelliselä reissulla irti ja On vielä korjaamatta. Ei muuta kuin soitto Vellulle, että hän toisi rautalankaa mukanaan, jos voisi vääntää jonkinmoisen raapan tapaisen korvikkeen kannuspyörälle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kello 18:30 aikoihin Viikissä tuuli vielä aika reippaasti ja omalta osaltani ensimmäinen tunti meni ihan vaan ihmetellessä. Vellu ajeli EasyGlider Pro:ta. Laitoin Pikku-Junnun tulille aluksi 3s100mAh-akulla(nr 3.), niin eteneminen tässä tuulessa oli vähän rivakampaa. Tämän jälkeen ajelin Junnulla kuiviksi 2s1800 mAh-pakat. Lentoaikoja en tullut tänään kellottaneeksi.

Photo by Jari Vehmaa

Vellu oli saanut Yakinsa kuntoon edellisen kerran jälkeen, jolloinka moottoripukki oli niksahtanut osittain irti. Resonointi-ilmiö oli paikallistettu spinneriin ja nyt konetta ajettiin ilman spinneriä. Mutta sitten taas koneen toisella lennolla tapahtui. Vellun ajaessa silmukkaa värinä alkoi yhtäkkiä päivän toisella lennolla. Kone olin melkein silmukan laella kaasu auki, kuului poks ja erinäisiä osia irtoili koneesta. Oli selvää että nyt meni koko keula tohjoksi. Vellu sai onnekseen liidettyä täysin keulattoman koneen lähes kiitoradalle saakka. Tässä lopputulosta: Kabiini oli täysin ehjä, koulinki ottanut osumaa isosti, moottori näyttäisi täysin ehjältä, vähän multaa kyljessä. Keula on täysin tohjona. Toinen landari lähti irti. Muuten koneen runko jäi ihan hyvään kuntoon.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kaikki osat löytyivät maastosta aika helposti pienen haravoinnin tuloksena. Moottori oli jonkin verran mullassa. Kieltämättä lennätysviilis lässähti tämän seurauksena. Totesin myös omasta SuperZoomista, että rautalankaviritys ei nosta koneen perää tarpeeksi maasta ja varsinkin laskuissa olisi vaarana, että koko sivuvakaaja voisi revetä irti. Niinpä kone ei sitten lentänyt tänään lainkaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Päivän päätteeksi Vellu koelensi vielä Jormiksen alatasokoneen TB-20, joka trimmauksen jälkeen näin sivusta katsojan näkökulmasti toimiihan hyvin. Lähdössä korkeus peräsin murtui, mutta kesti onneksi koko lennon. Paikalla oli myös deore, jolla oli varsin vauhdikkasti kulkeva Blixter floater-tyyppinen takatuupparikone.


08.06.

Illalla tullessamme Matkuun sää oli vielä kaunis ja aurinkoinen, vaikka automatkan aikana olikin ainä välillä ollut joitain sadelkuuroja. Tonniset pikkuakut oli ladattuna ja valmiina. Laitoin Astran lentokuntoon ja tallustelin koneen kanssa pellon reunaan joskus illalla klo 21:00 jälkeen. Lennätyspaikakseni On vakiintunut makasiinin päätyä, josta On talolle matkaa varmaankin pari sataa metriä ja sitten toiseen suuntaan On vapaata tilaa vajaa puoli kilometria. Astrta lähti ilmaan akkulla nr 5, jonka On sitä uutta, mutta huonompaa erää. Luonnosta löytyi radioilekin oma telineensä:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Heti alusta asti keli tuntui jotenkin kuoppaselta ja levottomalta, eikä homma ollut kovinkaan nautittavaa. Lisäksi pelissä oli mukana vähän jännitystäkin, kun oli kulunut pitkä aika koneen edellisestä lennosta, vaikka ihan turhaahan se oli, kun kone ei tee mitään ennalta arvaamatonta. Lentelin koneella varttitunnin verran, ennen kuin toin sen laskuun. Tarkaksi lentoajaksi jäi 12'35”, josta oli moottoriajan osuus 2'31”. En sitten enää ajanut tänään muuta lentoa ja tyydyin tähän ainoaan lentoon.


09.06.

Oli sopinut Pekan kanssa lennot varhain aamusta, koska sateita oli ennustettu iltapäivälle. Oli tosin vähän tylyä herätä aamulla herätyskellon soittoon, mutta mitäpä mies ei tekisikään harrastuksensa eteen. Saavuin kentälle, joskus vähän klo 8 jälkeen ja siellä oli Pekan lisäksi Xxxxx, jonka olin nähnyt lennättävän edellisen kerran likipitäen vuosi sitten. Itselläni oli kalustona Astra, Sähkö-Pööniksi ja Wara-Junnu. Pekka oli täysin sähkökalustolla liikenteessä; Vanquish-pikkustuntti ja Mystery-sähköliidokki. Keli oli aika tyyni vielä tähän aikaan aamusta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Laitoin sen enempää ihmettelemättä Astran kuntoon ja suhautin sen kanssa taivaalle. Mitään sen ihmeellisepää nostoa ei löytynyt, mutta jotain kantavaa taisi olla ilmassa, kun lensn tällä lennolla 20'09” (moottoriaika: 2'17”). Lensin koneella kaiken kaikkiaan kolme lentoa ja yhteenlaskettu tiima tältä päivältä oli mukavat 1h 28min. Loput kaksi lentoa olivat 35'22”(3'57”) ja 33'43”(3'32”). Oli kaiken kaikkiaan nautinnollista ja rentouttavaa ajaa Astraa näinkin paljon.

Puoltapäivää lähestyessä tuulikin oli jo virinnyt ja Astran viimeistä laskua sai sorvata pariin otteeseen, että hento kone laskeutuisi onnistuneesti, kuten pitikin. Lentojen päätteeksi koneen siipi oli keltaisenaan siitepölyn peitossa. En osaa sanoa, että tuliko se ilmasta ja pöllähtikö aina laskuissa heinikkoon.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Astran jälkeen tankkasin Wara-Junnun. Siinä vaiheessa kun laitoin virrat päälle vastaanottimeen, nin yhtikäs mitään ei tapahtanut; vastaripuoli oli aivan kuollut. Aikani ihmeteltyä oli pakko lopettaa ja kone jäi tältä erää maahan. Päivän päätteeksi lennätin vielä yhden, noin varttitunnin mittaisen lennon Sähkö-Pööniksillä. Ilma oli jo kohtalaisen tuulinen, mutta Pööniksille vielä ihan sopiva.


10.06.

Olin eilen tukaillut Wara-Junnun sähköongelmaa ja akku oli jotenkin mystiseti tyhjä, vaikka se oli ollut yön yli latauksessa vanhalla Futaban seinälaturilla. Laitoin koneeseen 5 x N600 NiCd-akun, johon meni vajaat 700mAh verran latausta. Sittemmin koneen mukana tullut 4 x 1400mAh NiMH-akkukin otti parin purku/lataussyklin jälkeen jotain 1300 mAh varausta vastaan. Nyt sunnuntai aamusta keli oli kohtalaisen kaunis mutta kovin levoton. Ilmaan oli kuitenkin pakko päästä ajelin Junnulla reilun varttitunnin verran ennen kuin päätin tuoda sen laskuun. Pari laskua meni hapuiluksi, koska moottori ei sammunut throttle-cut:sta, koska sekoilin kytkinten kanssa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tarkka lentoaika oli 17'23”, kun sain koneen vihdoinkin alas ja moottorin sammutettua kunnolla. Koneen pyrstöevä oli nyt korjattu kulutusvauroiolta ainakin jo toisen kerran. Aikaisemmat, siistit kovamuovisuikaleet eivät kestäneet kolhaduksia, vaan murtuivat helposti ainakin asfalttikosketuksissa ja sen seurauksena evä hioutui asfalttia vasten. Myös siiven stoppari oli paikoillaan. Ennen seuraavia lentoja pitää korjailla vielä shakkiruutukalvon saumoja nokasta ja siiven keskeltä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa


22.06.

Saavuttuamme maalle lähdin vielä iltasella koittamaan keliä Astran kanssa, koska akut olivat ladattuna. Keli oli vähän pomppuinen, eikä mitenkään kaikkein paras pursikeli. Kurvailin ja kaartelin Astralla Suomen suvessa, hieman jä hämärtyvällä iltataivaalla 12'28"/1'39") mittaisen lennon. Sain vihdoinkin punnittua Astran. Runto painaa tyhjänä 295g ja siipi 283g, joten voidaan puhua 580g kokonaispainosta plus tähän sitten ajoakku vieläpäälle.


23.06.

Väänsin itseni ylös jo klo 7:00 paikkeilla, koska olin sopinut lennätykset Pekan kanssa. Pakkasin mukaan vain sähkäkalustoa; Astra-sähköliidokin ja ensilentoa odottavan Edge 540 EP. Pekka olikin jo kentällä ennen minua. Peklla oli mukanaan Vanquish-pikkustuntti, DIY -ja Mystery-sähköliidokit.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ilma oli todella hieno ja niintä laittelin Astran lentokuntoon. Akku oli jo jonkinverran pullistunut DualSky 3s1300mAh.Viskasin koneen taivaalle. Missään hurjissa nostoissa en ollut, mutta Astra viihtyi taivaalla ihan mukavasti, lentoaikaa kertyi 40'39"(3'52").

Seuraavaksi sitten olikin jo aika korkata Juhannuksen kunniaksi, ei pullo, vaan Edge-sähkötaitolentokone. Akkuna oli upouusi Turnigy Nanotech 3s2700mAh 65/130C -pakka, jolla painopistekin asettui kohdolleen. Ennen ensilentoa oli pakko ottaa viimeiset pönötyskuvat, ne kuuluisat "ennen" kuvat. DualSky XM3548CA-4T 390/650 W kiskaisi nousukiidossa APC Thin E 12x6 -potkurilla koneen reippaaseen vauhtiin. Kohtalaisen pitkä nousukiidon jälkeen vedin koneen ilmaan ja otin korkeutta. No niin, kone oli nyt ilmassa noin puolen vuoden odotuksen jälkeen. kone käyttäytyi kaikin puoli johdonmukaisesti. Ohjaussetup oli ehkä viritetty turhankin herkäksi ja aluksi kone tuntui olevan vähän turhan kiikkerä ajettava. Täytyy jatkossa katsoa, jos sitä pitää ”löysätä”.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kone kaipasi vähän trimmausta; siis vetoa ja siivekkeiden korjausta, joista viimeinen jäi kuitenkin vielä tekemättä. Otin koelennon aika rauhallisesti, ajoin vain jotain vaakakiertetä, joista kone seuoriutui uskomattoman rivakasti. Mys pari silmukkaa tuli tehtyä. Muuten tyydyin ihan vaan normilennätykseen. Luonnollisestikaan en tullut kellottaneeksi lentoa. Otin koneen hyvissä ajoin laskuun terminaali suunnalta. Kone oli laskuun tultaessakin hyvin vakaa ajettava ja laskun lopuksi se istahti erittäin nätisti asfaltille. Enpä ole ajanut pitkään aikaa kannuskonetta ja tuskin koskaan kannuskoneen lasku, varsinkin ensilennon jälkeinen lasku olisi ollut näin onnistunut, mitä nyt oli Edgen kanssa. Myöhemmin kun latailin ajoakun, niin sinne meni latausta 1747 mAh verran.

Seuraavksi ajoin vielä Astralla yhden lennon, joka oli kaikin puolin ensimmäisen kaltainen, paitsi lentoaika oli nyt vähän pidempi; 43'55"(4'38"). Olihan tuossa aika paljon moottoriaikaakin, mutta melkein kolmevarttia On kyllä aika hyvä suoritus. Akkuna oli Turnigyn "tonninen", nr 5.

Photo by Jari Vehmaa

Päivän päätteeksi kentällä nähtiin vielä iso bensamoottorilla varustettu crossiauto, joka kulki eritäin ärhäkkäästi taitavan kuskin käsissä. Lopuksi pitää todeta, että Juhannus ilman lennokkeja on teeskenelyä.


24.06.

Siinä vaiheessa oli vielä aika tyyntä, kun mietien aamutuimaan, että menenkä lennättämään vai en. Siis menin. Lennätin Astraa makasiinin päästä, kuten tavallisestikin. Tuulikin oli jo vierinnyt. Ajelin sähköliidokilla vaihtelevissa olosuhteissa 12'34"(1'51") mittaisen lennon.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Illalla taivaan kansi oli jo harmaiden pilvien peitossa, niin idästä länteen, kuin pohjoisesta etelään. Olin pakannut autooni Wara-Junnun minimivarustuksella. Käynnistystoimenpiteissä menikin sitten maksimiaika, kun Thuder Tigeriä sai käsipelillä herätellä käyntiin tavallista pidempään, mutta käynnistyihän TT lopultakin. Tuuli oli lähestulkoon kentän suuntainen ja niinpä koneella sai hyvin otettua maalähdön joelle päin. Junnu kohosi siivilleen noin viiden metrin nousukiidon jälkeen. Ajelin konen vajaan varttitunnin, kunnes moottori sammui ilmassa. Kone tuli varsin mallikkaaseen laskuun vastatuuleen. Tankki oli todellakin tyhjä, totesin, kun hain koneen takaisin starttipaikalle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Seuraavalle lennolle säädin pääneulaa reippaasti laihemmalle. Tällä lennolla lensin paljon lähestymisiä ja muutamia läpilaskujakin tein. Ne eivät kylläkään olleet yhtä onnistuneita, mitä toisella Junnulla onnistun tekemään. Välillä noustiin ilmaan kaadettua heinikkoa viistäen, mutta ilmaan päästiin kuitenkin. Nyt koneella sai lennettyä jo huomattavasti pidempään. Lentoajaksi tuli tällä viimeisellä lennolla 18'03", joten old timer tiimaa kertyi tänään aika tasan tarkkaan puoli tuntia. Lähdetyäni pois kentältä auton tuulilasiin tulikin jo muutama sadepisara. Ei siitä mitään sadetta siltikään tullut, vaikka harmaa pilvikatto olikin yrittänyt sitä jo aamusta asti.


03.07.

Tälle päivälle oli sovittu lennätykset Pekan kanssa aikaisin aamulle ja niinpä kännykän herätyskello olikin laitettu pirisemään klo 7:00. Sisäine herätyskello sai miehen kuitenkin nousenmaan jo minuuttia ennen kellon soittoa.

Pakkasin autooni pelkkää sähkökalustoa; Edgen ja SuperZoomin. Hörppiessäni vielä aamukahvia huomasin, miten tuuli oli virinnyt jo heti näin aikaisin aamusta ja se vähän mietitytti. Fordin keula suunnattiin kohti Forssaa ja lennätyskaverit olivatkin jo kentällä odottamassa. Pekalla oli mukanaan Vanquish-sähköstuntti ja Silent Dream 2,8m ja Mystery -säähköliidokit.

Kentällä oli sentään lähes radan suuntainen tuuli. Lähdin ilmaan SuperZoomilla kaahaamaan, että saisi taas refleksit hereille Edgeä varten. Olin jo eilen pientänyt Edgen siivekkeiden ja korkeusperäsimien liikeratoja, koska toistaiseksi ainoan koelennon jälkeen koneesta jäi vähän liian kiikkerä meilikuva. Tämän päivän lennoille akkujen paikkaa siirrettiin sentillä taaksepäin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lähdin Edgellä lennolle ja nousussa kone vähän kiemurteli, mutta nousun sai sentään ihan turvallisesti tehtyä. Ilmassa kone oli vielä yhtä trimmaamaton, mitä Junannuksenakin. Siinä lennon sivussa sain korkeus- ja siiveketrimmit hilattua kohdilleen. Ilman trimmejä kone vajoaa tasaisesti alas ja oikealle. Enaimmäinen lento meni täysin koneen trimmaamiseen. Radioiden ajastin oli säädetty kuuteen minuuttiin, jonka jälkeen otin koneen laskuun asfaltille. Lopullinen lentoaika oli 6'40" (akku #2, ladattiin 2302 mAh). Rullailin koneen lennon päätteeksi koneen varikolle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Seuraavalle lennolle vaihdoin starttityyliksi "heti kaasu auki ja menoksi ja ylös", jolla päästiin eroon nousun kiemurteluista ja käärmeilyistä. Nyt kun kone oli trimmeissä niin, että sen uskalsi antaa lentää tikut näpeistä irti, niin tämä peli on varsinainen namu lentää. Vaakakierteet menevän hyvin vauhdikkaasti, Kylkilennossa kone pysyy hienosti. Painopiste tuntuu olevan ehkä aika takana, kun selällään ajettaessa kone pysyy vakaassa selkälennossa ilman ohjausta. Ohjelmaan kuuluivat myös vaakakahdeksikot. Tällä lennolla vauhtia antoi akkun #3 ja tulin laskuun taas summerin soimisen jälkeen, jolloinka kokonaislentoajaksi tuli 6'30". Illalla akkuja ladatessa komonen otti latausta vastaan 2625mAh verran.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kolmannelle lennolle lähdettiin #4 akulla ja ohjelmassa oli taas samat kuviot ja koukerot, mitä aikaisemminkin. Kone tuntui hieman tehottomalta, mutta en vielä jäänyt sitä sen enenpää miettimään, sillä olihan tuuli myöskin voimistunut koko ajan. Lentoajan tullessa täyteen bec katkoi jo ilmassa, mutta akussa riitti puhtia ihan normilaskuun, joka jäi juuri ja juuri nurmikon puolelle. Rullatessani konetta varikolle, akku hyytyi lopullisesti paria metriä ennen starttipaikkaa. Lentoaikaa kertyi kuitenkin 6'20" verran. Illalla akkuja ladatessa keskimmäinen kenno oli latauksen alkaessa n. 0,4V alakantissa muhin nähden. Epäbalanssissa olivat pakka kyykkää helposti. Pakka otti latausta vastaan 2584 mAh verran. Mainittakoon vielä selvyyden vuoksi että kaikki neljä akkua olivat uuden uutukaisia Turnigy Nanotech 3s2700mAh 65/130C, joten potentiaalia niissä olisi pitänyt olla, vai onko sittenkin myyty kuluttajalla sutta ja sekundaa?

Neljännelle lennolle akuksi tuli #1 ja koneessa oli havaittavissa samaa puhdittomuutta, mitä edellisellä lennolla. Koneella sai kuitenkin ajettua ihan normilennonn, mutta akku hyytyi yllättäen ilmassa jo ennen lentoajan täyttymistä ja laskuun tultiin ilma moottoria aika kovaan vastatuuleen. Kone tuli nätisti ruohikon puolelle ja maakosketuksen jälkeen tupsahti ympäri. hakiessani konetta humasin harmikseni laskutelineisen irroonneen ja niiden mukana oli myöskin lähtenyt kiinnitysvaneri. Vaneri oli haljennut pituussuunnassaan, eikä näin olen ollut rikkonut yhtään rungon puolikaaria, mihin se oli rakennusvaiheessa loviliitoksin kiinnitetty. Ihan samanlaiseen rakenteeseen ei enää tässä vaiheessa päästä, koska runkokaaret ovat jo paikoillaan. No, pitää nukkua yön yli ja jospa sitten lopullinen korjauvisio kirkastuu parista potentiaalisesta vaihtoehdosta.

Myöhemmin illasta tuuli tyyntyi ja niinpä laitoin sähkö-Pööniksin tulille vielä illalla. Akkuna oli Kokam 3s2400 mAh. Ilma oli kauniin kesäinen; sininen taivas, kumpupilviä sielä sun täällä ja aurinkopaistoi vielä täydeltä terältä. Parilla ensimmäisellä moorrivedolla pääsiin lähes viiden minuutin lentoaikoihin, mutta sitten lopuilla jo reilusti pidempiin. Porasin koneella surutta tosi korkealle. Täytyy myöntää, että 5€ maksaneissa pakoissa on hintalaatusuhde edelleenkin erittäin kohdillaan. Lennon päätteeksi otin koneen laskuun pellon ja pihetien väliseen heinikkoon. Lentoaikaa kertyi mukavasti 40'40". Ladatssani akun siihen upposi kapasiteettia 1250 mAh.

Photo by Jari Vehmaa

Lennot senkuin jatkuivat, kun alkuun oli päästy. Hiippailin pellon reunaan vielä myöhemmin SuperZoomin kanssa ja ajoin sillä kaksi lentoa. Ensimmäine lento jäi aika kauksi pellolle, mutta toinen saatiin ihan lähtopaikalle. Harjoitusohjelmassa oli erityisesti kylkilento vasemman kautta, joka on jostain syystä jäänyt vähemmälle harjoituksella ja näin ollen myöskin vaikeammaksi palaksi. Nyt styrsapaali pysyi jo pitkään kauniissa suoraviivaisessa vasemman puoleisessa kylkilennossa. Kylkilentorepertuaarissa on vielä paljon harjoiteltavaa.


04.07.

AA niin kuin aamu ja Astra. Jo aamusta alkoi tuntua siltä, että päivästä tulee kunnon kesäpäivä, sellainen, jota tässä on kaivannut talven loskaisina päivinä. Ilma oli kauniine kumpupilvineen kuin suoraan menneiden vuosikymmenten suomifilmeistä; idylistä puuttuivat ainoastaan loputtomat heinäseiväspellot ja siellä ahertavat talon väki palkollisineen. Mutta palataanpa taas tähän päivään ja varsinaiseen aiheeseen.

Lähdin Astran kanssa lennolle makasiinin päädystä. Keli tuntui jo aamusta lähtien kannattalevan mukavasti kevyttä Astraa ja niinpä moottoria sai käyttää aika harvakseltaan. Missää ihan hirveässä nostossa ei kuitenkaan oltu, mutta silti lennon päätteksi kellot seisahtuivat mukavaan aikaan; 24'23"(1'16"). Yleensä Astran kanssa lento- ja moottoriajan suhde on ollut 1:10, mutta nyt päästiin jo ihan toisille lukemille.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pienen tauon jälkeen lehdin lennolle sähkö-Pööniksin kanssa. Vauhtia oli antanassa Turnigy Nanotech 3s2200mAh-akku. Huomasin käynnistää sekuntikellon vasta ensimmäisen moottorivedon päätteeksi, mutta pitäämä tuosta. Nyt alkoi olla jo tosi kyseessä termiikkien suhteen. Ensimmäinen moottoriveto antoi jo viitteitä tulevasta. Pyörin melkein koko ajan Lehtiseten suunnalla, jossa tuntui olevat kova imu ylöspäin. Nyt oli menossa tämän kesän toistaiseksi kovimmat nostot ja pööniksi tuntui viihyvät niissä hienosti. Ilmojen sanasaattuja pysyi ison lenmpeän valkoisen jättiläisen helmojen suojatta turvassa pahoilta laskevilta ilmavirtauksislta, joka ovat alituiseen vaanimassa taivaan kantta kyntävää balsalintua.

Sitten jossain vaiheessa ilmailullisen kliimaksini ollessaan huipussaan, kuulin kaukaa talolta Hanna heleä-äänisen "syömään"-huudon, joka ei olisi voinut osua huonompaan kohtaan. Eipä siin tilanteessa auttanut muu kuin ajaa sivuun nostosta ja motivoitua laskeutumiseen muutaman minuutin päästä. Motivoin itseäni joduttuani hylkäämään mitä upeimman noston sillä, että jokaisen huippusuorituksen takana on moitteettomasti toimiva huoltoketju. Kello pysähtyi aikaan 14'11", josta jäi siis puuttumaan ensimmäisen moottorivedot osuus, mitä se sitten lieneekään ollut.

Iltapävällä nautittiin komeasta kesäpäivästä virvoittavien vetten äärillä wanhan emäpitäjän järvillä uimisen ja kaffittelun merkeissä. Ilma pysyi edelleenkin täysin tyynenä, joskin hieman painostavana ja aamupäivän kirkas taivas oli vetäytynyt harmaaseen pilvipeittoon enteillen sen repämistä ukkosen saattelemana, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut

Palattuamme takaisin kotipesäämme pakkasin autooni molemat Phoenixit; DualSky- ja Webra-moottorilla varustetut koneet. Polttomoottori-Phoenix 1 oli lentänyt viimeksi keväällä, kun massa oli ollut vielä jotain pientä lumen härmää, joka oli maalannut maiseman viimeisiä kertoja valkeaksi. Ilma oli edelleenkin täysin tyyni. Iltalennätyksissä on ainoa huono puoli se, että ilta-aurinko paistaa suoraan silmiin kaupungin yli.

Lähdin Phoenixillä ilmaan 22:n suuntaan ja nousun päätteeksi ilta-aurinko päätti tehdä temppunsa ja niinpä pienen oikosulun seurauksena koneen ollessa juuri auringon kehrässä kaarroksessa suuntataju meni hetkeksi ja kone oli hetkisen hallitsemattomassa lentotilassa, mutta asettui taas lapaseen. Sen verran lähellä koneen maahan rysähtäminen oli, että puntit putisivat hetken, vaikka shortseissa ei niitä juurikaan oli ja käden vatkasivat. Tilanteen rauhoituttua koneella oli taas mukava lentää. Ensimmäiselle lennolle kertyi tiimaa 7'37" verran. Lasku oli mukava ottaa tyynessä Suomen suvi-illassa.

Ajoin koneella vieleä kaksi muuta, yli seitsemän minuutin mittaista lentoa. Tuhersin kentällä lentoajat servetin kulmaan, mutta tulikohan sillä sitten pyyhittyä konetta, kun tarkka dokumentaatio lentoajoista on salaperäisesti kadonnut jonnekin. Täämä, jos mikä harmittaa pedanttia perusinsinööriä. Vanha ja loppuun kaluttu temppurepertuaari käytiin taas läpi. Nyt tosin harjoittelin ongelmallista vasenta kylkilentoa, joka jo ajoittain sujui hienosti. Niemisen Mikko saapui paikalla, kun olin tulossa laskuun viimeiseltä lennolta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Illan päätteksi lähdin vielä lennolle sähkö-Pöönixillä vähän niin kuin seuran vuoksi. Koneen sisuksissa oli vielä saminen akku, jolla lensin aamupäivällä varsin komeissa nostoissa varttitunnin. Nyt tyynessä kelissä sain koneen sellaisiin trimmeihin, että sillä sai lentää täydellistä nollavajoamaa. Rauhallisia liikkeitä tehden ajoin isoja kuvioita, ettei kallisarvoista korkeutta menetettä turhissa sompailuissa. Neljänkymmenen lentominuutin jälkeen alkoi toivo orastaa, josko viisikymmentäkin tulisi täyteen. Koneen lento oli niin täydellisen vakaata, että Mikko toi kamerani minulle ja koneen lentäessä ilman ohjausta sitä sai kuvailla ihan rauhassa. Olen tätä harrastanut joskus aikaisemminkin tänän koneen kanssa, mutta vielä koskaa ei ole ollut niin täydellistä keliä, että kone seilaa itsekseen kymmeniä sekunteja. Sain koneesta tosi hyviä lentokuvia, joita voitte ihailla tässä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tänään oli niin harvinaisen hyvä ja tasainen iltakantava, että tunnin maaginen raja rikkoontui taas kerran; 1:05'23". Tunnin haamuraja on niin kova etappi tälläiselle perus 2M-sähköliidarille, ettei sen rajan ylityksiä pääse tapahtumaan hyvä kuin kerran kesässä ja silloinkin kaikkien palasten pitää loksahtaa kohdalleen. Olipas taas kerran varsin hieno ja nautinnollinen lennätyspäivä. Näiden voimalla sitä jaksaa sitten talvella kyntää räntäsohjossa. Kello oli jo melkein 23:00, kun nostin kytkintä ja lähdin ajelemaan Matkua kohden.


05.07.

Pitkän tauon jälkeen Jarin lennukanavan toinen tuotantojakso käynistyi. Lähdin lennolle sähkö-Pööniksin kanssa ja kyydissä oli Opticam Md80 Action camera. Tarkoitksen oli tutkailla ilmasta käsin millais lovia Tapanin päivän myrsky oli tehnyt metsään ja miltä maisemat näyttivät nyt ilmasta käsin, kun puut olitiin jo korjattu pois. En kellottanut tätä lentoa. Lennon jälkeen purkaessani materiaalia läppärille, huomasin, että kamera oli sammunut ilmassa ja tavaaraa oli mennyt muistikortille varttitunnin verran. Tutkiessani kortin sisältöä tajusin, että kamera oli sammuttanut itsensä, koska muistikortti oli näemmä täyttynyt. Ilmastä käsin sai hyvät kuvan, mityen ison loven myrsky oli terhnyt kotimetsään. Tmän lisäksi naapuri uudisrakennuksen perustuksien sijainti oli helppo hahmottaa ilmasta käsin. Tein tämän jälkeen vieltä toisen lennon, joka oli pituudeltaan vähintäänkin samaa luokkaa mitä kuvauslentokin, mikäli niskan jäykkyysindeksiin on yhtään uskomista.


06.07.

Päivällä lämpötilat huitelivat +27C, mutta erittäin kova tuuli viilensi ilman sopivaksi. Kuin tilauksesta, ilma tyyntyi joskus kahdeksan jälkeen illalla. Iltalennolle lähdin vasta yhdeksän kieppeillä, Nyt oli taas niin hieno - tosin pilvistyvä – kesäilta, jonka käyttämättä jättäminen olisi ollut suoranaista tuhlausta.

Ruuvailin Astraan siiven kiinni ja lähdin lennolle anopin ryytimaan kulmalta, niin ei tarvinnut heinikossa samoilla. Astra on liukas kone ihan tyynessäkin kelissä. Ajoinkohan jotain kuusi moottorivetoa, joista kertyi lento aikaa reilu puolituntia. Tällä lennolla moottoriaika oli jotain kahden minuutin luokkaa. Harmi vaan, että tarkat ajat haihuivat taivaan tuuliin, kun otin lähettimestä virrat pois sen enempää ajattelematta. Vaikka olikin käytännössä tyyni keli, niin jonkinmoinen mieto lehmän hönkäys taisi tulla Forssan suunnalta tuodessani konetta laskuun, sillä kone kellui, kellui ja kellui niin että täysillä laipoilla lasku meni pitkäksi tien viereiselle peltosaralle.

Seuraava lento oli aikalailla edellisen toisinto. Koneella lennettiin nollavajoamaa tyynessä ja hämärtyvässä Suomen suvessa. Nyt pääsin heti alussa parempiin liito-osuuksiin. Moottorivedoilla ajaa porattiin korkealle. Muutama selvä iltanosto löytyi myös, joista saatiin hetkeksi nostetta siipien alle. Laskuun tulin nyt vastakkaisesta suunnastaja täysillä laipoilla tietysti. Nyt pidin huolta, että kone tuli tasan jalkojenin juureen. Laskussa konetta sai työntää aika reilusti - ihan näin en ole vielä kertaakaan tuonut Astraa laskuun. Tällä viimeisellä lennolla kellon lukemat otettiin pedantisti ylös ja kirjattiin; 36'12" (2'57"). Päivä molemmilla lennoilla moottoriaika väi selväsi alle 10%, mikä on jo hyvä suhde.


09.07.

Viikonlopun lennokkiselibaatin jälkeen oli pakko päästä ilmaan, vaikka sää ei olltkaan kaikkein paras mahdollinen. Koko viikonlopun oli ollut epävakaista ja sateista säätä, vaikka kuurot olivat aika paikallisia. Ilman tyynnyttä laitoin Astran lentokuntoon ja sisuksiin tungettiin Turnigy Nanotech 3s1300 mAh -akku. Kone kiipesi kepeästi korkeuksiinsa. Lento oli enemmän tai vähemmän mäkilaskua, sillä aurinko ei juurikaan ole näyttäytynyt sitten viime viikon. Moottorilla kone saatiin kyllä aina korkealle, mutta kun tuulikin alkoi taas puhista, eikä mistään termiikkilennosta ollut phettakaan, niin päätin sorvata konetta laskuun, kun kymmenen lentominuuttia tuli täyteen. Laipoilla koneen sai lähelle lennätyspaikkaa. Lennon päätteeksi tumpeloin kytkinten kanssa ja niinpä tulin nollanneeksi kellot vahingossa.


11.07.

Eilinen päivä pidettiin sadetta ja myös tmän päivä meni hyvin pitkälti samoissa tunnelmissa. Illalla kahdeksan jälkeen alkoi jo sininen taivas pilkistää aina sieltä täältä harmaan pilviverhon takaa. Yhdeksän jälkeen alkoi olla jo täysin kirkasta ja niinpä aina valmis ilmojen perusduunari Sähkö-Pööniksi laitettiin lento valmiiksi. Vaikka ilma olikin jo hieno, niin aika reipas tuuli puhalteli edelleenkin. Koneessa oli kiinni vähäemmän ajettu Turnigy Nanotech 3s2250mAh pakka, jolla kone kiipesi hyvin rivakasti vastatuuleen.

Sitten kun moottorin sammutti yläilmoissa, niin kone seisahtui kuin näkymättömään lasiseinää. Korkealla puhalteli vielä kovemmin, mitä maanpinnalla. Konetta sai työntää olan takaa, että ylhäällä päästiin edes jonkin verran eteenpäin, tai sitten sai körötellä pinellä kaasulla. Vaikka olikin sataa loilottanut pari päivää melkein yhteen putkeen, niin jossain kohdassa tuntui olevan ihme ja kumma jonkin sortin nostoa. Pers'tuntumalla joskus vartin lentelyn jälkeen toi koneen laskuun, kun lentonautinto ei ollut kovinkaan kummoinen.


12.07.

Olin hiljaksiin ottanut muutaman vuoden seinällä roikkuneen Hots-sporttikoneen hallinosturin nokkaan ja kävin koetta nyt läpi sillä silmällä, että se voisi astua reservistä taas aktiivikäyttöön. Lyhyen ajan strategiaani varten tarvitsen nyt paljon treeniä hyvällä kannuspyöräkoneella. Käyttelin GMS 76-moottori jo edellisenä päivänä ja se käynnistyi pitkän seisokin jälkeen hyvin ja kävi varmatoimisesti. Kävin vielä läpi siivekkeiden liikkeet, koska oli tehnyt kuoret servoaukkoihin ja esteetön liikerata piti tarkistaa, ettei mikään vaan kanita. Kone oli valmis. Koneessa oli nyt ensimmäistä kertaa cowling ja renkaiden muotosuojat, joka Hots näytti vihdoinkin huolitellulta ja valmiilta, toisin kuin vuosia sitten.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Hotsin lisäksi oli laitellut viime kesänä hankkimani Falcon Old timerin myös lentokuntoon. Koneen nokalla tikitti pikkuruinen OS 30 FS-nelari, jota oli myös käyttänyt aikaisemmin tällä viikolla. Koneeseen laitettiin vain vastari ja akku ja radion setup säädettiin kohdilleen.

Tämän alustuksen jälkeen lienee kait jo aivan turhaa kertoa, mitä koneet pakattiin autoon. Olin valmistautunut lähtemään lentokentällä jo kello yhdeksäksi, mutta kun jo herätessäni satoi, niin siirsin lähtö sopivaksi katsomaani ajakohtaan. Lähdin joskus yhdeksän jälkeen ajelemaan kentälle, vaikka ilma olikin kostean oloinen ja sateen uhka leijui koko ajan ilmassa lähes käsinkosketeltavana. Päästyäni kentälle, siellä oli kohtalainen ja aivan poikittainen sivutuuli, joka puhalteli Tammelasta päin.

On sitä pahemmissakin tyrskyissä ajettu, eikä tämä nyt niin kauhea ollut. Laittelin Hotsin lentokuntoon, käynistin koneen ja rullasin kiitoradalle. Kone sammahti käytyään kohtalaisen pitkään pienillä kieroksilla. Eipä tässä muu auttanut kuin mennä takaisin varikolle konetta käynnistelemään. Tällä kerralla päästiin ilmaan. Moottorissa on ihan hyvin ruutia ja se kiidätti koneen nopeasti nousuun. Ilmassa kone oli ihan kivan oloinen, vaikka muistissa ei nyt ihan tuoreita muistikuvia enää ollutkaan. Trimmaamista oli jonkin verran, vetoa ja siivekettä. Vaakakierteen sujuivat sopivan vikkelästi, vaikka maassa olin jo ounastellut, että siivekkeiden liikettä saisi ehkä suurentaa, mutta ei sitä sitten tarvinnutkaan. Kylkilennossa kone pysyi myös ihan helpon oloisesti. Muutaman lähestymisen jälkeen toin koneen laskuun. Sivutuuli painoi konetta jonkin verran ja lopuksi kone päätyi nurmikolle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Seuraavalle lennolle laihensin neulaa jonkin verran ja nyt kannoin koneen kiitoradalla kohtalaisilla kieroksilla, että startti onnistuisi kerta laakista. Nousussa kone vähän heilahti, mutta ilmaan päästiin hyvin. Konetta oli nyt todella kiva ajaa, kun trimmit olivat kutakuinkin oikealla hehtaarilla. Lensin jonkin verran aneemista taitolento-ohjelmaani, jonka kuviot voi laskea sirkkelimiehen yhden käden sormin. Lasku oli taas ihan mallikas ja Hotsilla laskut tuntuivat olevan helpompiam, mikä Kaoksella, joka on ollut viimeinen isompi polttiskone kannuspyörällä. Hots istuu kivasti asfalttiin, eikä pomppista juurikaan ole.

Tässä vaiheessa tuntui olevan sopiva tyven hetki, joten laittelin Falconin lentovalmiiksi. Moottori vaati kohtalaisen ryypytyksen sormi kaasarilla tyyliin, että se käynnistyi, mutta sen jälkeen se kävikin moitteettomasti. Otin koneella heittolähdön reippaalla kaasulla ihan vaan akiken varalla, kun kysessä oli minulle uusi kone. Ilmassa kone tarvitsi kaiken korkeusvakaajan trimmivaran työnnön puolelle, mitä reservistä löyti ja sen lisäksi kone kampesi kohtalaisesti vasemmalla. Kaiken lisäksi vieläkin reipas tuuli haittasi trimmaamista.

Kone oli ilmassa mielestäni tyypillinen old timer, joka nostaa nokkaa herkästi kaasun lisäämisen myötä. Kurveissa sai olla hieman tarkkana, koska koneessa tuntui olevan samaa oiretta kun Utilityssä, että kone oli herkkä kaatumaan sisäkurvin puolelle. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Kaasulla kone kiipesi reippaasti ja välillä sai jo hieman maistaa hitaampaa herkuttelua pienen nelarin nakuttaessa koneen keulilla.

Laskuun tullessa otin kaasun tyhjäkäynnille jo hyvissä ajoin. Muutaman metrin korkeudella moottori sammahti ja kone tuli old timeriksi aika vauhdikkaasti laskuun. Kone oli ilmassa varmaankin 15-20 minuuttia. Ihan piva pikku-timer, mutta ei se vielä yhden lennon perusteella Junnua hakkaa. Koelennon päätteeksi, trimmaamista lukuunottamatta, mikä on ihan luonnollista, en löytänyt koneesta mitää vikaa tai puutetta, joka olisi erityisesti tullut esille koelennon aikana. Koneessa oli Schultzen 835-vastaan otin, 4x800mAh AAA-kokoinen vastaanottimen akut ja jotkin kaupan mukaman tulleet 10g Vertical/Corona pikkuservot. Jos nyt jotain kaivetaan tikun kanssa, niin koneen siipi on älyttömän painava kokoonsa nähden ja vastaanottimen katkaisin on alun perin sijoitettu virheellisesti samalle puolelle moottorin pakoputken kanssa, mutta onneksi nelari ei uita sellaista öljymoskaa, mitä kaks'tahti tekee.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Keli näytti parantuvan pitkin päivää ja niinpä päätin ottaa Hotsilla vielä yhden lennon, koska lennättämään tänne olitiin tultu. Ennen Falconin lentoa en muistanyt käyttää trimmimuistia, joten nyt sai ottaa kaiken taas alusta asti. Lento oli kahden aikaisemman kaltainen; varmaa ja kovaa menoa. Otettuani koneen laskuun, eivät oikean tikun trimmit juurikaan poikenneet keskiasennoista, joten en katsonyt niin pienten säätöjen olevan talletuksen arvoisia, koska joka lennollehan kone on aina trimmattava. Kohtalaisen huonosta säästä riippumatta päivä oli varsin onnitunut ja voidaan sanoa, että tänään koelennettin kaksi konetta, tai ainakin oikeasti yksi.


13.07.

Päivä oli ollut sateen suhteen on/off. Päivän sadekuurot loppuivat yhtä äkillisesti, mitä yleensä alkoivatkin. Taiat oli samaan aikaa kirkas ja aurinkonen, muttaa toisaalta tumma ja sadetta enteilevä. Laitoin jo kerran sähkö-Pööniksin lentokuntoon, mutta sen muutaman minuutin aikana, mitä valmsteluihin menee aikaa, tilanne oli jo muuttunut ja pisaroita alkoi ropista alas. Hetken päästä tilanne oli taas jo toinen ja nyt pääsin koneella ilmaan. Vaikka ilma oli kostea ja märkä, keli kannatteli ilmojen sanasaattajaa kummasti; ensimmäisellä ja toisella moottorivedolla tiimaa kertyi keskimäärin 5 mininuuttia per moottoriveto, mikä on hyvin tälle kelille ja koneelle.

Kolmannella moottorivedolla porattiin jo tosi korkealle ja nyt olisi varmaankin tullut huippu aika, mutta vilkaisu lähettimen varausmittariin näytti siltä, että akku alkoi hiipumaan. Katsoin parhaaksi lasketelle korkeuksista aika haipakkaa alaspäin. Yleensä Pööniksi ei vihellä lentäessään, mutta nyt sitäkin vihellytti kun tulin vikkellään alas. Lensi pinnoissa vielä neljännen tynkävedon. Yhden sateisen heinäkuisen illan lennättelyn tuloksen tiimaa kertyi 16'57", ei nyt ihan ruhtinaalisesti, mutta kiitettävästi keliin nähden.


14.07.

Olin sopinut lennätykset Xxxxxn kanssa aamuksi. Ajellessani kohti Forssa-cityä, sääkin näytti vielä ihan kelvolliselta. Pelipaikalla puhalteli aika reipas, mutta sentään onneksi kentän suuntainen tuuli. Tämän päivän ykköstykki on taas Hots, josta on pöllyytetty vuosia kertyneitä pölyjä oikein urakalla.

Moottori käynnistyi helposti ja siitä sitten koekäytön jälkeen rullasin kiitotielle. Sitten kaasutikku eteen ja kone ulvahti nokka kohti vastatuulta ja pienen nousukiidon jälkeen kone irtosi kevyen oloisesti asfaltilta. Heti nousun jälkeen kone kummallisesti väänsi itseään vasemmalle, mitä se ei lounnollisesti teen. Tähän ei muu auttanut, kuin siiveketrimmiä vaan oikealle ja sitähän piisiasi. Nyt trimmatessa tajusin, että siivektrimmi oli näköjään lipsahtanut täysin vasempaan laitaan, enkä huolimattomuuttani tullut katsoneeksi lähettimen trimmiasetuksia. Kone oli hetken kuluttua taas oma itsensä ja ajella kaahasin sille reilun 6'21" mittaisen lennon. Kun oli tulossa laskuun, niin siinä samassa Xxxxx olikin jo tulossa paikalle. Kone istahti nätisti kentälle ja moottori sammahti lopuksi.

Lensin vielä toisenkin lennon Hotsilla ja nyt nousussa kaikki oli hyvin, kun trimmitkin olivat oikeilla kohdillaan. Tällä kertaa lentoaika jäin hieman edellistä lyhyemmäksi; 5'46". Koneen lasku oli taas kerran onnistunut, vaikka laskussa kone nousikin hieman ilmaan ensimmäisen maakosketuksen jälkeen, Mikään varsinainen pomppulasku tämä ei kuitenkaan ollut. Lopuksi kone istahti nätisti taas asfaltille. Tuotuani koneen varikolle, pilven reunat alkoivat valumaan vettä, vaikkakin aluksi vien muutamia hassuja pisaroita, mutta Someron suunnalta oli tulossa niin harmaa ja loputtoman oloinen rintama, ettei se ihan hetkssä ole ohi. Niinpä päätimme pistää pillit pussiin ja lennätykset tältä päivältä loppuivat tähän. Putsasin koneen vasta Matkussa. Tankissa oli polttoainetta vielä johonkin puoleen tankkiin asti, joten koneella voisi ajaa paljon pidempiä lentoja. Ehkä 7-8 minuutin lennon jälkeen voisi vasta alkaa ajattelemaan laskua.


17.07.

Kokoonnuimme taas poikaporukalla Vorssalaisen ilmailun pyhättöön ja mekkaan, vanhan kaatopaikan viereen tutulle lentokentälle. Xxxxx ja Pekka olivatkin jo paikalla saavuttuani kentälle. Pekalla oli mukanaan Vanquis-sähköstuntti ja DIY-sähköliidokki. Koska sääennuste ei ollut mitenkään mairitteleva, otin mukaan ainoastaan kuumaa kamaa eli Hotsin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa
Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Valmistelin koneen lentokuntoon ja sitten vaan kohti taivasta. Moottorin oireena on edelleenkin se, että se ei kestä kovinkaan pitkään tyhjäkäynnillä käyttöä. Koneen rullaus noin 20-30 metriä starttipaikalta kiitoradalle alkaa olla jo liikaa ja se ehtii sammahtaa, ennen kuin koneen saa ilmaan. Niin käiv taas. Moottori uudelleen käyntiin ja tällä kertaa taivaalle. Ilmassa moottori toimii erittäin hyvin koko kierrosalueella, ainoastaan alapään säädöt ovat nyt vähän sekaisin. Tällä ensimmäisellä lennolla tiimaa kertyi 7'57" verran ja lennon päätteeksi toin koneen nätttiin laskuun.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Seuraavassa lentoon lähdössä moottori pääsi sammahtamaan kerran jos toisenkin. Lopuksi kannoin koneen kiitotielle moottorin käydessä tyhjäkäyntiä. Nousu onnistui hyvin. Aikani lennetyäni totesin, ettei moottori sammu lainkaan radioista ja tällä hetkellä moottorin kierroksent kaasu kiinni ja trimmi alhaalla ovat niin kovat, ettei konetta voi tuoda sellaisella nopeudella laskuun. Niinpä ei auttanut mikään muu kuin lennellä loppuaika kentän välittömässä läheisyydessä ja odotella, koska moottori sammuu polttoaineen loppumiseen. Moottorin sammuttua kone oli ihan kentän päällä, josta sen sain hyvin laskuun. Tulipa nyt tesattua, miten pitkään koneella voi ajaa, lentoajaksi tuli 11'29".

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Seuraavassa lentoon lähdössä moottori sammui heti alkuunsa, eikä siinä auttanut muu kuin antaa koneen suhahtaa pitkälle ja kauas asfaltille ja hyvinhan se sinne lopuksi istahti. Ennen seuraavaa lentoa tulikin sitten taisteltua moottorin säätöjen kanssa oikein kunnolla saamatta sitä mitenkään säätöihin. Ongelma kulminoitui kaasuttimen pidätinruuviin. Jos se oli liian tiukalla, niin kaasuttimen rumpu ei päässyt pyörimään ja jos sitä sitten jo avasi aavistuksen verran, niin rumpi tipahti viisi milliä ulospäin, jolloinvastaneulan säädöillä ei ole enää merkitystä, kun neula ei ole enää putken sisällä.

Moottori kävi taas muuten hyvin, joten kannoin sen taas kiitoradalle. Kone lähti hienosti ilmaan. Lennettyäni reilut kahdeksan minuuttia, aloin tuoda konetta laskuun. Laskussa sorruin siihen että roikotin konetta matalalla pinnassa, mistä se sitten lopuksi ja ennustettavasti mäjähti alas. Harmi vaan, että kone oli siinä kohden aavistuksen verran jo nurmikon puolella. Hakiessani konetta huomasin, että vasemman puoleinen laskutelineen varsi oli murtnut, joten tämän päivän lennot olivat sitten tässä. Päivän saldo oli kuitenkin 28 minuuttia kovaa ja laadukasta polttomoottoritiimaa ja mitään korjaamatonta vahinkoa ei päässyt syntymään. Moottorin säätö on vaan raakaa työtä ja uusia laskutelineitä saa kaupasta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa
Photo by Jari Vehmaa

En ole enää aikoihin joununut taistelemaan moottorin säätöjen kanssa niin paljoa, mitä tänään jouduin. se on kyllä tylsää puuhaa olla rähmällään asfaltilla ja ruuvata moottoria säätöihinsä. Mutta äin siis tällä kertaa.Tällaisten moottorisulkeisten jälkeen oppii taas muistamaan ja arvostamaan hyvin säädöissä olevia moottorita, jolloin kentällä saa keskittyä siihen kaikista oleellisenpaan eli lennätykseen.

Ajelin vielä illalla Astralla pari akullista saadakseni balsamia meanolin kirveltämiin ja ölyn kyllästyttämiin haavoihini. Ilta oli kaunis ja kohtalaisen tyyni. Ensimmäinen ento ajettiin jo kohtalaisen pullisuneelle DualSkyn 3s1300 mAh-akulla. Tällä pakalla saatiin lentoaikaa 12'36" verran, josta moottoriaikaa oli 1'36". Yhdessä laskuharjoituksessa tulin koheltaneeksi laippojen ja moottorin yhteiskäytöllä, joka vaikutti jo vaaralliselta. Täysillä laipoilla laskuun tullessani ja siinä käyttäessäni moottoria, kone alkoi keulimaan todella pahasti. Pääsin kuitenkin tilanteen herraksi ja sain koneen taas turvalliselle lentokorkeudelle, jostä pääsin tekmään tällä kertaa onnistuneen ja riskittömän laskun.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Seuraavaksi totesin, että viimeinenkin akku huonosta viimesyksyisestä hankintaerästä meni kyykkyyn. Tämä yksilö kesti tosin peräti 15 sykliä, mikä oli aavistuksen paremmin(<10 sykliä) kahteen muuhun sököön akkuun verrattuna. Lopuksi ilmaan päästi akulla numero 1, jolla saatiin lentoaikaa saatiin seuraavasti 18'36" (2'01").


19.07.

Yhden välipäivän jälkeen oli taas kova kire päästä ilmaan. Nyt tuli lentäneeksi sähkö-Pööniksillä. Ilma oli illalla klo 22 aikoihin jo täysin tyyni. Koneen sisuksissa oli uutuudenkarhea Turnigy Nanotech 3s2250 mah pakka, joka kiidätti konetta korkeuksiinsa vielä nouruuden innolla. Keli oli tänään jotain aivan käsittämätöntä. Moottorivetojen päätteeksi kone ikään kuin jäin näkymättömälle hyllylle parkkiin ja kone oli kuin naulattuna nokka kohti hönköyksen oloista vastatuulta. Tästä ei voinut muuta kuin nauttia. Tämä oli sitä parasta tekemistä, mitä mies voi vaan tehdä housut jalassa. Koneella tuli porattua korkeita moottorivetoja ja aina vaan se jäi sinne hyllylle. Käsittämättömän keli lisäksi sähköliidokki 101%:sti oikeissa trimmeissä keliin nähden.

Jossain vaiheessa kone pääsi ylätuulen mukana hieman kauemmaksi kotipeltojen päälle. Siellä korkeutta menetetti muutamien epämääräisten koukkausten seurauksena, kun otin koneen ollessa ilmassa muutamia maisemakuvia. En muutenkaan tykkä ajaa ainakaan sähköliidokkia itseäni kohtden, mieluiten aina itsestäni pospäin. Vedätin koneen kevyehköllä moottorinkäytöllä taas hollille ja ei kun hanaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Illan edessä ja auringon hiipiessä yhä alemmas vilu, nälkä ja kusihätä alkoi jo piinata pilottia, mutta kun sekuntikellon lukemat vilistivät jo yli 50 minuutissa, niin tässä vaiheessa ei enää periksi anneta; tappakoon vaikka sitten vilu ja nälkä ja tulkoon kuset housuihin, mutta nyt katsotaan loppuun asti, että millaisiin lukemiin kello seisahtuu. Komeisiin lukemiin se pysähtyihin tunti ja kaksi minuuttia plus joitakin sekunteja tähän päälle. Lennon päätteksi oli todella kylmissäni, kun päälläni oli vain teepaita ja pitkälahkeiset shortsit. Ilta oli juuri sellainen täydellisyys, joista syntyy niitä ikimuistoisia hetkiä.


20.07.

Illalla hiivin pellon reunaan vielä Astran kanssa. Mihinkään eilisen kaltaisiin suorituksiin en nyt tällä kertaa päässyt, mutta onhan lennätys aina kivaa. Lento jäi sellaiseksi peruskruisailuksi taivaan kannella ilman mitään sen suurempia nostoja. En ajanut akkua ihan tyhjäksi. Lentoaikaa kertyi kohtalaisesti 25'30 (2'04"). Moottoriaikakin jäi vähän alle 10% kokonaislentoajasta, mitä pidän ihan kohtuullisena.


21.07.

Pidin tänään sähkölennätyspäivää yksikseni Forssan lentokentällä. Otin kalustoksi vähän kaikenlaista sähkövatkainta; SuperZoom, Edge 540 ja Piper J3 Cub. J3 oli ehtinyt pölyttyä verstaassa jo muutaman vuoden siit, kun oli aja nut sitä viimeksi. Olin jo aikaisemmin muuttanut streevojen puolesta välin tulevat tukirakennelman sellaiseksi, että se on saranoitu streevaan aikaisemman kiinteän liimauksen sijasta. Tämän muutos mhdollisti sen, että streevat saavat nyt olla kiinteästi siiveessä kiinni ja ne voi säilytyksen helpottamiseksi laskea litteäksi siiven pintaa vasten, ja tuohan aidot streevat sitä skaalamaisuutta koneen olemukseen. Vaikka olisihan koneessa vielä tuunaamista tässä suhteessa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Olin ohjelmoinut Hackerin säätimeen uudet asetukset LiPo-akkua varten ja olihan setup muutenkin hyvä käydä läpi muutaman seisontavuoden jälkeen. Vastaanottimen akuksi laitoin sen, mikä tli aikoinaan Wara-Junnun mukana. Ajoakkuna oli jo kohtalaisen paljon maailmaa ja lentomaileja nähnyt DulaSkyn 3s2650mAh-pakka. Painopistetestit kentällä näyttivät, että liikuttiin aivan painopiste alueen takarajalla.

Tuuli puhalteli siihen suuntaan, että päätin ottaa lentoonlähdön kohti peltoa rullaus- ja kiitotien liittymästä. Kone lähti helpon oloisesti ilmaan lennossa huomasin heti, miten kovasti kone pyrki nousemaan, joten kaiken trimmin sai laittaa työnnön puolelle, mitä vaan lähettimestä sai irti ja tämän lisäksi kone kampesi armottomasti vasemmalla, joten kaikki siiveketrimmit myös oikeaan laitaan. Nyt kone lensi puolella kaasulla kauniisti, niin että kädet saivat olla irti. Puolikaasu oli ihan riittävä matkalentonopeus tälle koneelle, täysillä menee jo liian lujaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Jossain vaiheessa ajaessani terminaalilta kentän suuntaisesti säädin sammutti moottorin. Otetaan kone laskuun ja menkön pitkälle myötätuuleen, kun on siinä kentän suuntaisesti jo valmiina. Mutta sitten alkoi tapahtua; kone ei enää totellut ohjausta ja kaartaen kentän viereiseen viljapeltoon. Voihan widdu ehdin sana jo ääneen kerran jos toisenkin, rikoinko 22 vuotiaan kaunokaisen ihan vaan omaa tyhmyyttäni kun käytin temppuilevaa vastaanottimen akkua. Kun kävelin kohti onnettomuusaluetta, olin jo aivan vama, että ainakin koneen siiven alapuolinen osa olisi vaurioitunut maahan tulossa, mutta mitä vielä; kone oli ilokseni ehjänä ja yhtenä. Paska akku oli vähän murtanut kulkibalsaa siihen osuessaan, mutta muuten kaikki oli silmämääräisesti kunnossa, myös hitsilangasta tehdyt laskuteineet. Moottorivetokulma pitää vielä tarkistaa.

Pienestä ja tyhmästä riskinotosta huolimatta oli todella kiva ajaa pitkästä aikaa Piperiä, vaikka sillä lentäminen onkin ihan vaan sellaista peruskurvailua, ilman minkäänlaisia temppuja. Pitäneen herätellä vanha Ni-Xx -pakat, jos niistä olisi vielä viemään Piperiä, sillä painonsa puolesta ne sopisivat paljon paremmin tähän koneeseen, kun kohtalaisen kevyet 3s2700-pakat. Katsotaan, jos vielä talven aikana saisin tuunattua konetta aavistuksen scalemaisemmaksi.

Virittelin Edgen seuraavaksi lentokuntoon. Kone oli nyt tulilla ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun laskutelineet lähtivät alta rikkoen hienman pohjan rakenteita, mutta kaikki saatiin korjattua hienosti, ainoastaan hopeinen päälystekalvo oli hieman eri sävyä, mitä koneen alkuperäinen raita on. Koneen lentoajasti oli nyt säädetty viiteen minuuttiin, minkä jälkeen se hälyyttää.

Otin Edgen ilmaan edelleenkin poikittain siitä mistä Piper J3:n. Egde lähti iloisesti ilmaan; säyseän ja vähän laiskan Piper J:n jälkeen Edge tuntui aika liukkaalta ja ohjaus kiikkerältä, mutta pien siihen tottui ja tekin sen, mitä halusin. Lentelin pääasiassa vaakakierteitä molempiin suuntiin, kuten myös kylkilentoakin, missä kone pysyy hyvin ja tyylipuhtaasti. Selkälentoa kone lentää aivan itsekseen, eikä sitä tarvitse juurikaan työntää. Vaakalennossa koneella on edelleenkin taipumus vajota, pitää ilmeisesti kokeilla laittaa yhdet prikat moottorin asennusristikon alle, jotta vetokulamuutoksella tilanteen saisi korjattua. Lähettimen piipattua aloin sorvata laskua. Kone tuli nätisti laskuun, mutta sen lopuksi M3-nylon pultin näyttivät lähteneen kävelemään ja telineet olivat taittuneet koneen alle. Lentoajaksi tuli 4'53" (akku nr 3, ladattiin XXXX mAh). Ainostaan päällysteen mustassa osassa oli pieni reikä. Pienen ruuvaamisen jäkeen kone oli jäällen telineillään.

Seuraavalle lennolle laskutelineet oli nyt kiinni metallisilla M3-pulteilla. Lento oli varsin samanlaista perusveivausta, mitä Tälle lennolle tuli mittaa 5'14" (akku nr 4). Ajoin kaikki neljä Turnigy 3s2700mah Nanotech-akkua tyhjiksi. Lentoajat kahdelle viimeiselle lennolle tulivat seuraavasti 5'25" (akku nr 1) ja 5'27" (akku nr 2). Edgen plakkariin tuli neljä laskus lisää ja lento tiimaa 21 minuuttia. Laskuja on takanapäin nyt kaiken kaikkiaan yhdeksän ja lentoaikaa alkaa olla kasassa ainakin 45 minuuttia.

Purkaessani konetta sen siivelle tipahtivat jo ensimmäiset vesipisarat. Lähtiessäni kovin kirkas ja aurinkoinen sää oli huomaamattani muuttunut tasaisen harmaaksi ja sadetta enteileväksi keliksi, mikä oli tullut jo kovin tutuksi tämän kesän aikana. SuperZoom jäi nyt ajamatta. Takana oli kuitenkin tosi hieno ja antoisa sähkölennätyspäivä, vaikka pieni riskinotto olikin realisoitunut, mutta onneksi sen suhteen selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Illemmalla uulen taas tyynnyttä laittelin polttis-Daran kuntoon ja päätin koelentää sen. Kone oli ollut kahden vuoden takaisen kolarin jälkeen valmiin suurinpiirtein loppuvuodesta 2011 asti. kaiken lisäksi kone oli melkein ensisessä loistossaan. Vahinko vaan, ettei spraymaalit olleet polttoaineen kestäviä, niin pinta pehmeni aika äkkiä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Jonkin aikaa Tacossa ollut OS 25 FX-moottori käynnistyi yllättävän helposti ja kävi varman oloisesti heti alusta asti, vaikka olikin ollut jo pitkään käymättä. Kone lhti heitosta hyvin lentoon. Korkeusperäsimen trimmiä sai laittaa työnnön puolelle, sillä kone tuntui nousevan itsekseen. Ei mikään ihme, sillä olihan runko mennyt aikoinaan irtipoikki ja vetokulmat siipeen nähden tuskin olivat ihan entisellään. Myös siivekettä sai trimmata vähän. Ilmassa Dara meni ihan tutun oloisesti ja uudella ja vihdoinkin kunnollisella moottorilla vauhtiakin tuntui riittävän ihan kiitettvästi. Anoppilan 5h kotipelto alkoi tuntua liian pieneltä tälle koneelle. Aikani lennettyäni otin moottorin tyhjäkäynnille ja parin kaartelun jälkeen tähtäsin koneen laskuun niin lähelle tietä, kuin mahdollista. Kone kohahti viljapeltoon. Siivotessan konetta, keltaista ja punaista väriä lähti ihan kamalasti paperiin ja paperin nöyhtää jäi kiinni rungon tahmaiseen pintaan. Nyt kun kone on taas kerran läjässä ja todettu aerodynaamisti varsin tomivaksi peliksi, niin se pitäneen ehkä purkaa vielä kerran ja pyyhkiä tinnerillä spraymaalit pinnsta pois ja käyttää kone jollain kunnon automaalarilla.

Hienon ja onnistuneen lennätyspäivän jälkeen kelpasikin sitten saunoa pidemmän kaavan mukaan ja ottaa kaveriksi pari aussie Fosterssia. Mikäpä siinä olikaan istuessa terassin rappusilla pyyhe lanteilla kuulaan kesätuulen vilvoitteassa pilottia samalla kun kylma mallasjuoma vilvoitti huuliania. Näistä päivistä tulee niitä ikimuistoisia hetkiä.


26.07.

Pitkä epävakaisen kelin jälkeen oli aamulla satamatta, vaikka taivaan kansi olikin olikn tasaisen harmaan. Sormet syyhysivät päästä jo radioläettimen saivoille ja saada jokin kone taivaalle. Koska oli kohtalaisen tyynä, laitoin Astran kuntoon ja ajoakuksi uusi Turnigy Nanotech 3s1000mAh-pakka. Lennättelin konetta kotitieltä, pellon vierestä.

Ensimmäisellä moottorivedolla ajelin jotain neljän minuutin luokkaa, mistää termiikkilennosta ei tosiaankaan ollut kyse. Olin aika matalalla kotipellon päällä, nokka kohti Matkua ja avasin kaasun ihan normaalisti, mutta muutaman metrin jälkeen, koneen saatua jo hitusen kiihtyvyyttä, siipi pärähti aivan yllättäen pahasti resonoivaan flutteriin. Otin vaistomaisesti kaasun pois ja jakoin siitä nousua uudelleen hieman maltillisemmin. Mutta sitten ilmassa siipi naksahti poikki.

Siipi meni poikki vasemmalta poulelta niksauksen kohdalta. Kaikki tapahtui sitten silmäräpäyksessä ja koneen runko siipipuolena suhahti sypressiaidan toiselle puolelle kovaa rysähtäen. Siivenkärki leijaili jonnekin, mutta ei voinut jäädä katsomaan, minne se meni, kun piti katsoa minne päin kone meni.

Naapurin puoleinen nuori lehtimetsä olikin aika kauheaa ja tiheää ryteikköä. Bongasin koneen noin kymmenen senttiä paksun haavan latvasta, jossa se oli todella tukevanoloisen oksan ja rungon välissä. Nyt piti kuitenkin mennä syömään ja jatkaa prjektia kun on maha taäynnä ja parempi mieli. Katselin jo puhelinluettelosta palstanomistajien numeron valmiiksi, sillä hetken tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto tuntui olevan puun kaataminen ja siihen pitäisi kysyä maanomistajan suostumus.

Päätin kuitenkin kokeilla alumiinitikkaita, kun kerran sellaiset talosta löytyy. Haapa oli aika ohut siinä suhteessa, että sen pitäisi kestää yli 90 kg äijä. Tikkaiden jatko-osan sai nostaa puoleen väliin, että yli askelma olisi sopivalla korkeudella ylettyäkseni koneeseen. Suurin riski pelastusoperaatiossa oli se, miten tikkaat pysyisivät runkoa vasten kiivetessäni tikkaita. Onneksi tikkaat sai hyvin tukevasti asetettua puuta vasten ja maakin oli sen verran tasainen, että kiipeäminen tuntui mahdolliselta. Step-by-step ja varovasti ylöstäin pitäen aina välillä puun rungosta kiinni. Huh, vihdoinkin ylhäällä ja sain hyvän otteen koneesta saaden sen irti varsin tukevasta oksanhaarasta. Heitin koneen alas ja se jäi vielä joihinkin ryteikön oksiin kiinni, niin etten vielä maastakaan ylettynyt siihen. Sain ronkittua koneen kuitenkin alas.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Koneen runko oli täysin ehjä, oli suoranainen ihme että kone oli rysähtänyt vaakasuoraan oksanhaaraan. Sivuperäsin oli ainoastaan irronnut rungosta, eikä tämäkään ollut ensimmäinen kerta. Irtosihan se jo kerran aikaisemminkin, kun oli jättänyt koneen seinää vasten josta tuuli oli sen sitten kaatanut. Ensimäisellä lennolla ollut akkukin oli ihan ehjä, eikä ollut mennyt mistään nurkasta ryttyyn taikka ruttuun. Kaikki osat olivat tallessa, poislukien siivenkärki siivekkeen ja servon kera.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Toinen siiven puolisko oli lähes ehjä silmämääräisesti, ainostaan siivenkiinnitystapin ympäristö oli vähän rytyssä. Tarkempi tutkiskelu paljasti, että siipi oli antanut periksi myös tämänkin puoliskon niksuksen kohdalta. Katkenneen puoliskon hiilikuituputkessa liitos oli näemmä tehty jostain noin parin millin vanerista, joka oli jollain mikropallomössöllä putkessa kiinni. Vähän hepposen oloinen "vahvistus" sanoisinko.

Myöhemmin iltapäivällä laitoin sähkö-Pööniksin kuntoon videokameran kera, jospa vaikka ilmasta näkisi, minne siiven kärki on pudonnut. Pyörin koneella kohtalaien matalalla kotitien molemmin puolin. Kun hetken päästä katselin videota läppäriltä, niin mitään osviittaa kadonnesta siivenkärjestä ei näkynyt. Koneen lentokorkeutta, samoin kun nopeuttakin oli liikaa. Kuvauslentoa en kellottanut. Akkuna oli muutaman lennon lentänyt Turnigy Nanotech 3s2250 mAh

Keli senkun parani pitkin päivää ja niinpä päätin hakea haavoihini balsamia bensan sijaan lentämällä koneessa olevan akun tyhjäksi. Nyt oli pitkästä aikaa todella hyvä keli ja ilmassa oli termiikin merkkejä. Kokonaislentoajaksi tuli mukavasti 48'02". Ajoin vielä myöhemmin toisen lennon erittäin hyvissä olosuhteissa. Koneessa oli nyt taas videokamera kyydissä. Nyt pääsin vihdoinkin paljon lentomaileja nähneellä balsaruuhella jo kunnon termiikkilentoon. Oli aika mieletöntä, että pääsin tällä peruspulkalla ajamaan varttitunnin luokkaa olevaa termiikkilentoa. Missään tajuttoman kovassa nostossa ei oltu, olihan pelto varmaan hyvinkin märkää varsin sateisen heinäkuun seurauksena. Oli, miten oli, mutta kotipellon päällä kuitenkin nosti tasaisesti. Nyt milessä oli selvää nälkää, ja ajoin kaikki nostavat niin loppuun, kuin suinkin pystyin. Hyvä resepti termiikkikartoon näytti olevan se, että trimmasin koneeseen kevyttä vetoa ja sitten pienellä sivuperäsimen tökkimisellä kone pysyi hyvässä kaarrossa. Koneen lentoajaksi tuli aika kova lukema; 59'05". Tosin tajusin käynnistää sekuntikullon vasta ensimmäisen moottorinousun jälkeen, joten muutamia sekunteja loppulukemista jäi uupumaan, miten paljon, niin se on sitten sitä kuuluisaa spekulaatiota.

Päivän huonosta tuurista huolimatta sain todella rentoa ja nautinnollista termiikkilento parhaimmillan lähes kahden tunnin rautaisannoksen. Ennen sähkö-Pööniksin lentoja tulin jos surffanneksi netissä sen verran, että selvitin Astran siiven saatavuuden varaosana. Täydellinen siipi päälystettynä maksaa karvan alle satasen ja siihen sitten pari kymppiä postikuluja päälle, että paketti tulee Tsekeistä Koto-Suomeen. Maksetaan ja laitetaan tilaukseen, sen verran mukava kone Astra on. Puolen vuoden aikana kone ehti olla ilmassa aika monta tuntia, katsotaan, jos jaksan laskea tunnit yhteen muistiinpanoistani.


27.07.

Päivä aukeni, tyynenä, kirkkaana ja aurinkoisena, juuri sellaisena, kuin kaikkien muidenkin lomapäivien olisi pitänyt alkaa, mutta perskeles kun eivät vaan auenneet tällaisina vasta nyt, kun lomat lakavat olla lepo. Mutta palataanpa asiaan. Olin tuunannut SIG Piper J3 Cupia viime päivien aikana hieman skalemisemaan suuntaan, mitä pienellä vaivalla saa tehtyä. Laskutelineiden rautalangat piilotettiin ja niiden väli pistettiin balsalevyä ja ne päälystettiin ohuella lasikuitukankaalla ja lakalla. Lopuksi päällemaalattiin maastovirhreää sprymaalia Tarjoustalon valikoimista. Seuraavassa vaiheessa pitää viritellä laskutelineiden alle sinne kuuluvat tukirakenteet. Tämän lisäksi cowling hoittiin ja maalattiin samaisella värisävyllä. Tulos oli aavistuksen laikukas, mutta sehän vaan elävöitti wanhan sotaratsun pintaa. Koneella on jo ikää 22 vuotta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tekniikkapuolella olin jo edellisenä iltana sovitellut, miten kaksi 3s pakkaa istuisi Cubin keulille. Pidempi lentoaika ei olisi pahitteeksi, samoin kuin aktiivinen lisäpaino hilaisi painopistetta hieman eteenpäin, niin ei tarvitsisi olla korkkaritrimmi kokonaan työnnöllä. Nokka on sisältä kohtalaisen ahdas kahdelle 3s-pakalle, mutta sovittelin vanhoista Kokamin akuista nyt siis sellaisen 3s2p 2400mAh ajoakun. Sopivat yhdysliittimetkin oli joskut tullut tehtyä valmiiksi. Asensin akun koneen sisuksiin jo kotona, sillä asennus on paljon helpompaa ilman siipeä.

Kentällä oli ihanteelliset olosuhteet. Tuuli oli lähestulkoon tyyni kun kokosin J3:n lentokuntoon. Tarkistin vielä painopisteen, joka oli nyt lupaavasti lähempänä sallitun alueen keskustaan, kuin takareunaa. Tätä jo ennakoidan kevitin hieman korkeusvakaajan trimmiä. Tässä vaiheessa pienoinen tuuli honköili kaupungin suunnalta, joten päätin otta koneen ilmaan poikittain rullaus- ja kiitotien risteyksestä, mitä riittä hyvin tehokkaille sähkökoneille.

Kone taisi nousta ilmaan hieman alinopuedella, koska lento oli aikamoista epästabiilia kiikkumista ja lisäksi ennakoiva trimmin siirto oli virhe. Kone kiikkui ja keinui kuitenkin kiitoradan yli ja tupsahti asfaltien viereisiin nurmimättäsiiin. Neljän millin hitsipuikosta kasattu laskutelina oli ottanut vähän siipeensä, eli suomeksi sanottuna vääntynyt, mutta sen sai käsin vääntämällä takaisin muotoonsa. Siinä oli kaikki.

Sitten uusi yritys ja tällä kertaa lähdettiin ilmaan ihan kiitoradalta kohti Loimijokea. Kone irtosi nyt kentästä ihan normaalisti ja lähdin kaartamaan koneella pellon ylle. 3s2p-pakalla ajettaessa kyllä huomasi, että se ei enää ollut ihan nuori, eikä vetreä, vaikka sähkistä pakat ovat vielä ihan reippaasti kyydinneet, ja olihan pakkayhdistelmä kohtalaisen painava. Nyt koneella sai ajella melkein jatkuvasti yli puolen kaasun, mutta ihan mukavasti Piper liikahti tälläkin akkukokeilulla.

Lentelin Piperillä sellaista peruskaartelua ihan vaan kentän läheisyydessä, kun akkujen kestosta ei oikein ollut mitään käsitystä. Vastaripuolelle virtaa antoi 4-kennon Eneloop-akku, joten nyt ei tarvinnut pelätä sitä, että kontrolli häviää ilmassa. En kellottanut lentoa, mutta ehkä pers'tuntumalla viiden minuutin lennona ja parin lähestymisen jälkeen tulin koneella laskuun. Sain koneen ihn nätisti laskuun ja rullailin sen sitten takaisin varikolle. En enää vaihtanut koneeseen toista akkuparia. Minulla oli siis varalla 3s2p 2259 Turnigy Nanotech-akkusetti, joka on vielä aika uutuudenkarhea ja josta olisi varmaankin saanut enemmän puhtia, kuin vanhoista Kokamin kennoista.

Sitten vaihdettiin kireämpään peliin eli Edgeen. Olin sitten edellisen lennon askarrellut koneeseet magneettikiinnitteiset kabiinin lukituksen, joten akun vaihto käy nyt vähän joutusammin, kun ei enää tarvitse ruuvailla kabiinia kiinni. Ensimmäiselle lennolle lähdetiin akulla nr 1. Ensimmäinen lentoonlätoyritys pahatui poikittain kiitotien risteyksestä, mutta lähtö meni kiemurteluksi ja päätyi penkan heinikkoon. Seuraavalla yrityksellä sitten päästiin jo ilmaan. Nousun jälkeen huomasin, että ajastin oli jäänyt laittamatta päälle. Äkkiä vaan kello tikittämään. Kaikkea temppua tuli taas väännettyä ilmassa. Tulin laskuun terminaalin suunnalta reilun viiden minuutin lennon päätteeksi.

Kaikki neljä Turnigy Nanotech 3s2700mAh 65/130C akkua tuli jaettua tyjhiksi lentoaikojen ollessa seuraavanlaiset; #1 = 5min, #2 = 5'28", #3 = 5'23" ja #4 = 5'00”. Ajoin vielä ihan kokeeksi yhden lennon DualSkyn 3s2650 mAh akulla, joka hiipui neljän minuutin lennon jälkeen. On todellinen ilo ajaa pientä ja varsin sähäkkää sähkötaitolentokonetta. Kylkilennot sujuvat todella mallikkaasti nyt molempiin suuntiin ja ulkopuolinen kylkilento vaakaympyrä vasemman kautta menee tyylipuhtaasti läpi, ainakin omiksi tarpeiseni.

Lopuksi päätin vielä kokeilla, miten kone kulkee 4s3300 mAh-akulla. Koekäytön peruteella moottorissa oli aika reilusti vetoa ja kone lähti sen enempä miettimättä ilmaan. Lentonopeus oli jo aika haipakkaa. Mitään kovin ihmeellistä en ehtinyt kokeilla kun huomasin, että yks' kaks' kone oli tulossa holtittomasti kohti maata, eikä korkeusvakaaja reagoinut mitenkään. Kone rysäti aika komeasti rullaustien reunaan lähempänä konehallia. Kauhukseni huomasin, että koneen jäännöksistä alkoi tupruta runsaasti harmaata savua.

Juoksin paikalle ja näky oli aika lohduton; koneen runko oli aivan silppuna siiven jättöreunaan asti, toinen siipi oli ruttaantunut pahasti ja ehjempikin puolisko oli saanut kipeetä tyveen. Moottoricowling oli muuttunut takaisin lasikuitukankaaksi, akku oli täysin levinnyt ja sen lisäksi puoliksi palanut ja hiiltynyt, moottori oli solmussa ainakin akselin osalta. Heti paikanpäällä irrotin akun ja potkin sen keskelle asfalttia ja savuaminen alkoi sitten loppua siihen paikkaan. Tällainen kiinanarffi, mikä on aika heppoista rakennetta menee uskomattoman pieneksi silpuksi; ihan kuin jostain silppurista läpiajettua. Huomasin, että korkeusvakaajan horni pyöri ihan holtittomasti, vielä servoa avaamatta näytti siltä, että servosta olisi mennyt metallirattaat, mikä vaikuttaisi kyllä aika uskomattomalta. Katsotaan tässä joku päivä servon sisuksiin ja raportoidaan siiten sitten tänne erikseen. Servon piti vääntää kyllä kohtalaiset 2,5kg, eikä konetta ole koskaan ajettu mukkelismakkelis, joten se ei kaiken järjen mukaan ole saanut mitään ihmeempää mälliä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Purin tekniikan hieman myöhemmin Matkussa. Moottorin alumiininen potkuriadapteri oli niin pahasti vinossa, ettei potkurin jämiä saa siitä irti ilman rälläkkää tai rautasahaa. Jotain tuntui myös rahisevan moottorin sisällä, pitää sekin avata tässä joskus. Toivottavasti ei olisi ihan kokonaan tuhoutunut. Turnigyn 60 A Plush-säädin oli edelleenkin pysynyt kokovanerisen moottoripukin kyljessä kiinni velcopannan kera. Varmaankin tukeva vaneri ja hyvä kiinnitys olivat suojelleet säädintä, sillä se näytti ehjltä, ainkain ulkoisesti. Kutistesukka oli tosin vähän nirhautunut jostain kulmasta samoin, kuin toinen akkujohdon kuori oli haljennut pikkaisen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Futaban vastaanotin oli pakattu ja kiinnitetty niin hyvin, mutta kuitenkin joustavasti, että se olisi toivon mukaan ehjä ja toimiva, sillä onhan se selvästi kallein yksittäinen komponentti. Korkeuvakaajaan servoa lukuunottamatta kaikki muuta vaikuttivat olevan ehjiä silmämääräisesti. Kaikki pitää vielä testata, että miten toimivat. Purin koneesta kaikki nippelit ja nappelit. Laskuteline oli ainoa isompi osa, jonka jätin jäljelle. Kaiken muun silpun laitoin muovipussiin.

Tässä vaiheessa oli hyvä tutkia koneen rakenteita perusteellisesti. Siipi vaikutti kohtalaisen tukevalta, sillä se kesti jopa hetken sitä että seisoin sen tyviosan päällä. Kaikki siipikaaret olivat noin parimillistä liteply/hötövaneeria, samoin kuin keskisalkokin, joka oli laserleikattu samasta materiaalista. Siiven torsio ja muut balsalla päälystetyt kohdat olivat kahden millin tavaraa. Lopuksi sotkin koneen vähäiset maalliset jäännökset vieläkin pienemmksi silpuksi, jotta Loimi-Hämeen jätehuollon harmaa jäteastia ei täyttyisi turhan paljoa sitä, mitä Edgestä jäi jäljelle.

Sieltä Edgeä odottaa viimeinen matka mitä todennäköisemmin Forssa Kiimassuon jätteenpolttolaitokselle, jolloin Egde-vainaa pääsee autuaammille lentokentille, missä aina aurinko paistaa ja lempeä kesätuuli puhaltaa ja missä ei koskaan mene rattaat servosta, eikä muitakaan harmeja tule, vaan edessä on iankaikkinen elämä pelkkää vaakakierrettä ja kylkilentosilmukkaa ja akkkujakaan ei tarvikse koskaan ladata, siltä virtaa riittää ikuisesti. Aamen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


03.08.

Lomat on pidetty ja viikko on jo oltu jälleen sorvin ääressä. Pitkästä aika päätin harrastaa työmatkalennätystä Leppävaaran golfkentällä. Koneen oli tietty SuperZoom, kun mitään muuta ei oikein ole jäljellä tähän tarkoitukseen.

Olin paikalla on aikaisin vähän seitsemän jälkeen. Nurmikko oli vielä kosteana aamukasteen jäljiltä. Vaikka kello ei ollut paljoakaa, niin tuuli puhalteli jo. Lenteli kaiken kaikkiaan kolme lentoa ja kaikilla lennoilla oli eri akkutyyppi; DualSky 3s1300mAh ja Turnigy Nanot 3s1000mAh ja 3s1300mAh. Kaiken maalman kiemuroita ja koukeroita yritettyyin kientää ja vääntää taivaalla, mitä nyt meikäläisen rajoittuneesta repertuaaista löytyy, kun kissojen ja koirien kanssa oikein haetaan. Tyydyin vain kolmeen lentoon, vaikka mukana olivatkin kaikki iskussa olevat tonniset akut, koska tuuli sen verran, ettei keli ollut kaikkein ihanteellisin SuperZoomille.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


08.08.

Aamupuuroa syödessäni ilma näytti niin tyyneltä ainakin omassa pihassa, että päätin viettää taas parasta laatuaikaa housut jalassa, eli käväistä Leppävaaran harjoitusgolfradalla ajamassa SuperZoomilla edellisestä sessiosta ajamatta jääneet akut tyhjiksi. Vaikka kotona näyttikin tyyneltä paikan päällä oli pienoinen, mutta aika tasainen tuuli. Pakissa oli neljä tonnista akkua, jotka ajoin siis kaikki tyhjiksi.

Ohjelmassa oli enimmäkseen kylkilentoa ja kylkilentoympyröitä. Kylkilentoympyrät vaakatasossa sujuvat jo kohtalaisen hyvin; vanha koirakin oppii jotain uutta. Parhaimmillan tulin ajaneeksi pari kierrosta. Kylkilentosilmukkaa pystysuunnassa en onnistunut vielä ajamaan, vaan liike jäi vajaaksi. Ensimmäisen erän Turnigy 3s1000mAh-akuista nr. 2 alkaa osoittamaan jo väsymisen merkkejä. Toki kone pysyy sillä ilmassa, mutta koko ajan saa ajaa täydellä kaasulla, eikä mitään tehoreserviä ole lainkaan. Viimeisen lennon ajoin Turnigy Nanotech 3s1300mAh-akulla ja siinä vaiheessa tuuli alkoi olemaan jo aika navakkaa EPP-härpäkkeelle ja kun kaikki akutkin oli ajaettu tyhjiksi, niin olikin jo kiva jatkaa matkaa töihin; virkeänän ja aku ladattuna kuten sanonta kuuluu, vaikka fyysiset akut olivatkin tyhjiä, mutta henkinen akku oli ladattuna.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


11.08.

Olin sopinut lennätykset täksi aamuksi Xxxxxn kanssa. Päivä alkoi hieman pilvisenä Matkun suunnalla, mutta oli tyyntä. autossa oli jo entuudestaan SuperZoomin ja sen seuraksi otettiin hieman järeämpää kalustoa elikäs Hots, jossa oli edellisen lennätyssession jäljiltä uudet laskutelineet, tai ei ne mitkään uudet olleet, vaan Kaoksesta lainatut. Olin vielä loman viime päivinä ehtinyt paneutumaan Hotsin nokalle olevan GMS 76-moottorin kaasutinongelmiin ja sain moottorin mielestäni hyvin pelaamaan. Kaasuttimen rungossa oli nyt nyloninen M3-pultti, jonka kanssa rumpu tuntui nyt pelaavan paljon jouheammin, mikä metallisen pultin kanssa.

Tullessani kentälle, keli oli mitä parahin lennätykselle. Oli aivan tyyntä ja tuulipussi roikkui aivan paikoillaan. tämän lisäksi ilma oli lämmin, mutta pilvinen. Xxxxxa odotellessani oli jo ehtinyt ajella SuperZoomilla kolme akullista ihanteellisissa olosuhteissa.

Ykkös-Junnu lensi myös parin kuukauden tauon jälkeen. Ensimmäisellä lennolla moottori vähän piiputti ja lento päättyi ojan yli paju-nokkos-ohjaderyteikköön, jossa sai kahlata kainaloitaan myöten risuissa. Seuraavall yrittämällä päästiin jo 11 minuutin lentoaikaan ja viimeisellä lennolla normiaikoihin eli 27 minuuttiin. Junnun pyrstö kaipaa näemmä saranahuoltoa ja siiven päälysteitä pitää korjailla.

Sitten otettiin Hots pakasta. Aluksi oli vähän käynnistysongelmia, mutta sen jälkeen moottori kävi ja kukkui hienosti. Moottori kävi luotettavasti niin Pienillä kierroksilla, että koneen sai huoletta rullattua kiitoradalle ja sitten puolestaan nousukiitoon lähtiessä moottori ei miettinyt yhtään kun kaasun Avasi täysille. Ilmassakin moottori mylvi ja ärjyi ihan luotettavan oloisesti ja konetta oli nautinto ajaa kunnolla ja lujaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Vaakakierteissä on aina ollut havaittavissa, että kone tekee kierteet tosi nopeasti oikean kautta, mutta vasemmanpuoleiset vaakakierteet lössähtävät tynnyriksi. Ei tämä asia sinänsä vaivaa minua, mutta muuten vaan mielenkiintoinen seikka. Koneella tuli ajettua kaiken kaikkiaan kolme toistensa kaltaista lentoja aikojen ollessa parhaimmillaan kymmenen minuutin luokkaa; 7'46”, 8'30” ja 10'03”. Sellainen pikkupuute havaittiin, että moottorin näillä säädöillä moottori ei oikein tahdo sammua radioista käsin. Xxxxx lennätteli Tiikeriänsä tuttuun malliin. Harmitti oikein, kun piti jo puolen päivän jälkeen laitta pillit pussiin ja lopetta mahtavan upea lennätyspäivä kesken kaiken, kun iltapäiväksi oli jo varattu oluen huurteista ohjelmaa tirisevän grillin kera. Joku pienkonekin tuli kentälle laskuun.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


12.08.

Sunnuntaina sain tekstarin, että Senttilä olisi kentällä koelentämässä Stinsson Reliant-konettansa. Konehan on varsin klassinen kaunotar kultaiselta 1930-luvulta. Tämä yksilö taitaa olla samaa alkuperään, mitä Hobby King myy. En päässyt kentälle ihan heti ja itselläni oli mukana vain autossa aina mukana oleva Super Zoom, mutta olihan kentälle mentävä. T. Paasikivikin oli laittanut jo eilen viestiä, että hän saattaisi olla tulossa kentälle. Siitä onkin kulunut vuosi jos toinenkun olen Teemun viimeksi nähnyt. Xxxxxlla oli Tiikeri.

Kesti taas aika pitkään, ennen kuin Timo sai koneensa ilmaan. Tyypillisesti puolet ruuveista ja muttereista puuttui ja lopuista puolet oli liian löysällä. Tämän seurauksena ensimmäisen lennon aikana potkuriin oli hioutunut syvä ura puoliksi irti olevan cowlingin hangatessa siihen lennon aikana. Aikansa ruuvailtua Timo sai kun saikin koneensa ilmaan ja hienostihan se lensi. Aika pian nousun jälkeen moottori kuitenkin sammui ja Timo otti koneen laskuun, joka onnistui hienosti. Alla Teemun ottama hieno kuvasarja, joista olen rajannut jotkut kuvat:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Itse lentelin SuperZoomilla lähinnä näytösluonteisesti, kun kerran Teemu oli paikalla hyvän digijärkkärin kanssa. Hyvät lentokuvat ovat aina tervetulleita lennokkipäiväkirjaani. Ajelin kaikkiaan kolme akullista. Tässä Teemun otoksia meikäläisen lennätyksestä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kuvailin vastaavasti, kun Teemu lennätteli paria sähkökonettansa; Hyperionin Su-31 10e-kokoluokassa ja Fournier RF5 "Tuulia 2" kv 1,55m.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


14.08.

Sain päähänpiston, että lähden Viikkiin lennättämään SuperZoomia pitkästä aikaa. Minulla ja Vellulla oli yhteiset karkelot joskus toukokuussa viimeksi. Futismaalien puolella oli käsittämättömän autiota, eikä pelaajista olllut tietokaan, vaikka olikin kaunis ja tyyni loppukesän ehtoo, mutta tämä jos mikä sopi varsin hyvin minulle.

Zoomi lähti ensimmäisellä lennolle Turnigy Nano 1000mAh nr.2 -akulla. Ajattelin ensimmäistä kertaa kellotella Zoomin lennot, että tiimasta saisi jonkinlaista käsitystä. Uudella tonnisella akulla pääsi 5'58” lentoaikaan, vaikka kennokohtainen cut off-jännite oli Turnigy Plush -säätimen high-asetuksessa(3,1V/kenno). Toiselle lennolle lehdettiin jos parhaat päivänsä nähneellä DualSky 3s1300 mAh pakalla, joka oli alkanut pullistelemaan jo aikapäiviä sitten. Kesken lennon akkun sitten meni kyykkyyn kesken kaiken ja koneen laskua ei oikein voinut valmistella, mutta onneksi vain laskutelineiden kiinnitysruuvit lähti puusta irti.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Onneksi telineet löytyivät nurmikolta ruuveineen ja prikkoineen päivineennnnn ja laskutelineet olivat taas hetken kuluttua Zoomin alla. Kolmannelle lennolle lähdettiin Turnigy Nano 1000mAh nr.1 -akulla, jolla tiimaa kertyi 6'19”. Seuraavaksi lähdettiin lentoon Turnigy 3s1000 mAh-pakalla, mutta akku kyykkäsi heti alkuunsa ja tas ruuvattiin laskutelineitä uudelleen alle. Toinen vastaava pakka kyykkäsi jo ihan koekäytössä, joten kaikki Turnigy 3s1000 mAh-pakat ovat valmiita patteripalauspisteeseen. Tämä vanhempaa hankintaerää olevat pakat kestivät 25 sykliä, kun kolmen kappaleen uudempi erä ei kestänyt edes kymmentä sykliä.

Loput kaksi lentoa lennettii Turnigy Nano 3s1300 mAh-pakoilla. Ensimmäisellä päästiin 7'30” lentoaikaan ja toisella 5'30” aikaan, kun telineet putosivat kesken kaiken alta pois, niin en siten viitsinyt pöristellä ihan loppuun asti, vaan kone piti ottaa hallitusti alas ja hyvinhan se meni.

Lennoissa ei ollut mitään ihmeellistä. Harjoittelin todella paljon kylkilentoa kumpaankiin suuntaan ja kylkilentoympyrä sujuu jo hienosti ja parhaimmillaan niitä menee jopa kaksikin peräkkäin ja kyljellään voi ajella jo aika sujuvasti, melkein kun selällään konsanaan. Vellu piipahti jossain välissä moikkaankaan, mutta muuten sain lennätellä ihan yksikseen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


15.08.

Viikkiin lähtö oli taas aika hetkellinen oivallus, mutta kun on näin kauniit ja tyynet kesäillat, niin olisihan se väärin jättää tilaisuudet käyttämättä. Tällä kertaa ei ollut edes kameraa mukana. Akkusorttimentista oli nyt siis karsittu kyykänneet yksilöt pois ja mukana oli pelkästään Turnigy Nano-pakkoja joko 3s 1000mAh tai 1300mAh.

Tänään yrititin ajella lennot niin, ettei säädin katkaisisi, vaan laskuun tultaisiin vielä pienellä kapasiteettireservillä. Niinpä ensimmäisellä tonnisella lennettiin 5'59” aika. Harmittavasti laskussa sivuperäsin sai sen verran maakosketusta, että alin sarana repeytyi irti muutaman styrsapallon kera. Työnsin saranan takaisin koloonsa ja toivoin, että se pysyisi paikoillaan.

Seuraava lento lennettii toisella tonnis-pakalla, mutta aika pian ilmassa tuntui siltä, että sarana oli taas irti ja kone piti ottaa laskuun. Toin koneen varikolleni ja tokisin lennätystä katsomaan tulleelle Vellulle, että tää tais olla nyt tässä tällä kertaan. Vellu sanoi, että kyllä häneltä pikaliimaa saa, mutta aloin jo laittamaan kamoja nippuun. Vellun lähdettyä aloin tulla katuma päälle ja niipä päätin soittaa Viiki Air Servicen päivistys-numeroon, eikä kesänyt hetkeäkään, kun reipas ja palvelualtis fillarilähetti olikin jo varikollani pikaliimaputelin kanssa. Zoomin sarna oli taas kiinni kunnolla.

Kahdella 1300mAh-akuilla ajettiin 5'31” ja 5'23” mittaiset lennot ja kylkilentoa harjoiteltiin taas niin maan perusteellisen paljon kaikissa eri muodoissaan. Harjoitusten lomassa sattui muuten ihan hausta yksittäinen sattumus. Ajelin kyljellään hieman yläviistoon, kun irrotin otteet tikuista ja kas kummaan kun kone jatkoi kauniisti ja tyylipuhtaasti jonkin matkaa lentorataansa. Lopettelin 21:30 aikoihin ja silloin alkoi olemaan jo kohtalaisen hämärää.

SuperZuumiin pitänee tehdä korkeampi kannusteline, niin että jyrkemmälläkin kohtauskulmalla laskuun tultaessa iso sivuperäsin lappu ei saa maakosketusta. Nurmikentällä operoiminen on vielä aavistuksen iskialttiimpaa, kun sivuperäsin voi osua johonkin nurmimättääseen.


19.08.

Sairasvuotelta päästiiin jo sen verran ylös, että menin Viikkiin lennättämään. Sää oli yön aikana muututnut tosi paljon; kaunis, lämmin ja aurinkoinen päivä oli muisto vain. Taivas oli harmaa ja lämpötilakin oli laskenut aika paljon. Pilvien tummuus ounastli sadetta ja ensimmäiset pisarat tulivat tuulilasiin jo Käpylässä.

Paikan päällä tuuli jonkin verran, mutta ihan kelvolliselta lentosää muuten vaikutti. Lentelin kolme akkua tyhjäksi, kun satunnaisia vesipisaroita alkoi tulla enemmän, mutta tässä vaiheessa ei vielä pakattu kamoja eikä lähdetty pois, kun yksi akku oli vielä ajamatta. Missään vaiheessa ei oikein voinut puhua sateesta ja niinpä sain kaikki akut lennety vielä hyvän sään aikaan.

Reipas tuuli haittasi vähän lennätystä, mutta muuten kylkilennon rankka harjoitteleminen jatkui ennallaan. Lentoaikaa kolmella akulla tuli 21'19”.



20.08.

Ajelin taas Viikkiin lennätämään. Kun tallustelin lennätyspaikalle, niin bongasin pari lennokkikaveria, joilla oli ihan selvästi samat elkeet, mitä minulle. Johan siitä olikin kulunut aikaa, kun on Viikissä viimeksi ajanut muiden kanssa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pellolla oli kolmen lennättäjän lisäksi todella paljon pallon potkijoita, mikä haittasi pahasti lennätystoimintaa, kun ei voinut ajaa parhaalta paikalta. Kellottelin taas huolellisesti lentoni viiden minuutin pintaan. Kaiken kaikkiaan neljällä akullisella tuli lentoaikaa mukavat 22'18”. Tällä keraa määrätietoinen treenaaminen jäi vähemmälle ja lennäys meni enemmän tai vähemmän ympyrän ajamiseksi, toki niin paljon aina koitettiin vääntää kuviota, kuin suinkin oli mahdollista.


25.08.

Menin taas aamusta Forssan kentälle lennättämään. Paikalla oli Xxxxx Tiger-trainerinsa kanssaa Timolla oli joku Pilotin ikivanhasta sarjasta rakennettu QB60-ylätasokone, joka oli varisn persoonallisen näköinen. Itselläni oli mukana Wara-Junnu ja Hots. Kentällä oli todella kaunis ja lämpöinen elokuun päivä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Aloitin pelin valttiässällä elikäs Hotsilla. Kone lensi hyvin, joskin moottori oli aavistuksen verran rikkaalla. Lentoaikaa kertyi 8'18” verran. Seuraava kierros jäähdytltiin Junnulla ja tiimaa kertyi mukavasti 20'17”. Peli jatkui sitten kaas kuumemmalla kalustolla. Lennättelin ihan suunnitelmallisesti Hotsilla kahdeksan minuutin pintaan meneviä lentoja, kun koneella voi ajaa jopa 11 minuutin lentoja. Nyt lentoaikaa tuli 8'46”. Ilmassa moottori oli taas aavistuksen rikkaalla käyvän oloinen.

Sitten taas vaihdettiin Junnuun ja koneella ajettin rentoa old timer pöristeltyä 16' 51” verran. Yksi läpilasku jäi kenttään ja kone sotkeutui heinään moottorin kuitenkaan sammumatta, niin siita sitten taas otettiin kone ilmaan, kun se oli ensin saatu asfaltille. Seuraavalle Hotsin lennolla laihensin moottoria hieman ja se huomasi käynnissä hyvin, moottori kiersi nyt kunnolla. Lentoaikaa kertyi tällä lennolla 7'40” verran.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tahkosin Junnulla vielä yhden lennon. Kone päätyi pari kertaa ruohonleikkuriksi moottori sammuen, ennen kuin sain koneen vihdoinkin ylös. Junnulla pöristeltiin taas parin kymmenen minuutin pintaan, eli tarkallen ottaen kello seisahtui lukemaan 19'07”. Kaiken kaikkiaan Junnulla lennettiin kolmella lennolla melkein tunnin verran.

Hotsin kanssa oli käynnistysongelmia, moottori ei edes luvannut. Hehkutikkuni ei näyttänyt tomivan, ja tämän lisäksi vaihdoin moottoriin HobbyKingin hehkutulpan (nr.6). Xxxxxn tikulla ja uudella tulpalla moottori käynnistyi hyvin ja toimi ilmassa ihan moitteettomasti. Ajelin koneelle 8'48”. Päivän aikana Hotsille kertyi lentoaikaa kutakuinkin 30 minuuttia ja kaluston kokonaislentoaika oli 1,5h. Myös Xxxxxn ja Timon koneet pelasivat mukavasti.


02.09.

Heinäkuussa autuaammille lenntokentille siirtyneen Edge 540:n tilalle on tullut uutta kalustoa. Hoppulan Saksan varastolta tulla tupsahti Turngy Su-26 kone. Konetta ajetaan pitälle samalla tekniikalla, mitä Edgeäkin:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


05.09.

Pari viikon tauon jälkeen tuli harrastettua lennätystä pk-seudulla ja tällä kertaa työmatkalennätyksen puitteissa. Kalustona oli yllättäen jo paljon lentomaileja nähnyt SuperZoom kone ja näyttämönä Leppävaara. Olin golf-kentällä joskus 7:20 paikkeilla; sää oli aika harmaata ja tuulikin oli jo herännyt, joskaan siitä ei ollut vielä suoranaista haittaa.

Lähdin ensimmäiselle lennolle 3s1300mAh-akulla. Parin minuutin lennätyksen jälkeen jossain vaakakierteessä akku singahti irti kiinnityksistään, vaikka käytössä olikin ollut jo keväästä asti erillinen panta pitämässä akkua paikoillaan. Eikä siinä vielä kaikki. Akku veti mukanaan nopeudensäätimen ja jotka molemmat putoa tupsahtivat märälle ja pehmeällä nurmikolle. Itse kone tuli pian perässä nokilleen maahan. Kaluston ei käynyt kuinkaan, mutta mukana olleen uuden ja leveämmän akkupannan säädössä meni oma aikansa ennen kuin kalusto oli taas ilmassa. Viheriölle tuli vanhempi rouvashenkilö ulkoiluttamaan Reino-nimistä mäyräkoiraa, joka tuntui olevan erittäin innostunut ilmassa pyörivästä lennokistani. Sain kuitenkin otettua laskun ihan rauhassa. Lensin toisella 1300-akulla 5’21” mittaisen lennon.

Ekasta lennosta en sitten yllättävän välilaskun vuoksi saanut lentoaikaa talteen. Kotona kun illalla latailin akkuja, niin molempiin pakkoihin näytti menevän suurin piirtein saman verran latausta, joten tästä voidaan aproksimoida, että ensimmäinenkin lento oli noin viiden minuutin luokkaa. En sitten enää lentänyt loppuja 1000-akkuja, vaan jatkoin matkaa töihin, koska tuulikin vähän haittasi jo.


06.09.

Lennätykset jatkuivat taas tänään Leppävaaran harjoitusgolfradalla. Olin eilen kotona virittänyt uutta akkupantaa paremmin toimivaksi ja niinpä akut pysyivät hyvin lennokin kyydissä kaiken maailman kieputuksita riippumatta. Isommilla 3s1300-akuilla lensin reilun kuuden minuutin lentoja 6’20 ja 6’29” ja pienemmillä tonnisilla ajelin pedantisti viiden minuutin pintaan: 5’06” ja 5’13”. Kaiken kaikkiaan monipuolista kieputus- ja kylky/selkälentoaikaa kertyi mukavasti 23’08” verran. Kyllä oli mukavaa mennä töihin fyysiset akut tyhjinä ja henkiset LiPot täydessä latingissa, tästä saa oikein kunnolla potkua päivään :)


13.09.

Työmatkalennätys ruletti taas tänään. Olin Leppävaarassa joskus 7:30 aikoihin. SuperZoomiin oli asennettu nyt korkeampi kannus ja parempi akkupanta on jo parilla aikaisemmalla kerralla toduttu toimivaksi entiseen verrattuna. Maa oli paikan päällä tosi märkää yön jäljiltä ja ruohosilppu jäi kiinni joka paikkaan.

Lähdin ensimmäiselle lennolle Turnigy Nano 3s1300-akulla ja koneella lennettiin tuttua temppusorttimenttia. Tänän lennon aikana kone ehti olla ilmassa melkein kuusi ja puoli minuuttia ennen kuin otin sen laskuun ja siinä samassa säädin sammuttikin jo moottorin. Kieltämättä akulla tuli ajettua turhankin pitkään, mutta näin nyt tällä kertaa. Seuraavalle lennolle lähdettiin samalla akkukapasiteetillä. Nyt pelattiin varman päälle ja otin koneen laskuun jo reilusti ennen kuuden minuutin täytymistä. Kylkilentosilmut sujuivat jo aika mukavasti. Kone tuli laskuun ihan normaalista, mitä nyt lopussa kone usein tuppaa laskun lopuksi tupsahtamaan nokilleen. Jostain syystä tämä näytti olevan liikaa hiilikuitulaskutelineille, joiden toinen varsi murtui aika yllättäen viistosti kiinnitysruuvien reijästä. Lennot loppuivat luonollisesti tähän ja matkaa jatkettiin töihin.

Kun tulin töistä kotiin vaihdoin Superzoomin alle vastaavt laskutelineet, jotka korjasin kesän aikana, kun ne keväällä murtuivat jo kertaalleen. Samalla olivat tietysti aamulla ajetut akut latauksessa. Ilta uhkasi venyä sen verran myöhäiseksi, että otin akun mukaan, vaikka ihan täynnä ne eivät vielä olleetkaan. Tällä kertaa suuntasin Viikkiin. Paikan päällä totesin tuulen olevan vielä aika navakka styrsapaalille, mutta lentoon lähdettiin taas.

Ajelin reiluja viiden minuutin lentoja 3s1300-akuilla. Ja samoissa ajoissa pysyin myös pienempien tonnisten kanssa. Kahden ensimmäisen lennon aikana tuuli oli sen verran kovaa, että se haittasi todella paljon mm. kylkilentoa.

Tämän jälkeen keli sitten tyyntyikin aika pian, mutta myös hämärä alkoi jo hiipimään. Tonnisilla ajettaessa ajoin pitkään aikaan reilun tonttauksen. Vähän vajaaksi jääneen ja liian matalalla ajetun kylkilentosilmukan päätteeksi kone tuli ihan suoraan nokilleen. Onneksi ehdin vetää kaasun pois, eikä koneeseen tullut yhtään mitään, joten lennot jatkuivat välittömästi. Tämän päivän aikana styrsapaalilaatuaikaa kertyi kuudella lennolla 33’46” verran.


18.09.

Sain taas aikaiseksi lähteä Viikkiin lennättämään.Kyytiin oli pakattu myös Pikku-Junnu, sillä työlistalla oli jo pitkään ollut vähällä käytöllä olleiden FullyMax 2s2400mAh-akkujen koeponnistaminen, että onko niistä vielä aktiivikäyttöön. Viimeisn muistikuva akuista oli, etteivät ne kovinkaan pirteästi konetta kyydinneet.

Ensimmäiselle lennolle lähdettiin ihan tehtaan 2s-paketilla. Keli oli aika rauhallinen, niin pääsihän koneella jotenkin eteenpäin, mutta mistään vauhdin hurmasta ei voinut puhua samana päivänä. En tullut kellottaneeksi lentoa, mutta aika pitkään tällä pakalla sai kuitenkin körötellä. Seuraavaksi koneeseen laitettiin tonttiin tulleesta 3s-pakasta modattu 2s-pakka, FullyMaxin tuote sekin, vaikka pinnassa onkin tätän ykyään blankot kutistemuovit. Kellotin tämän lennon kokeeks. En ajanut akkuja tyhjiksi, vaan otin koneen laskuun kellon näyttäessä 10'03”.

Vellukin saapui paikalle, kun olin lähtiessäni vihjannut hänelle aikeistani. Vellulla oli sen verran latingia laitteissa, että sai EPO-liidokinsa ilmaan, vaikka näin iltasella ei enää nostoista päässytkään nauttimaan, mutta otain värettä olimassa kuulemma oli.

Ajelin Junnulla vielä lataukset pois uudemmista Turnigy Nano 2s1800-pakoista. Ensimmäisellä akulla ajelin 11'35” mittaisen lennon ja toisella akulla hieman pidemmän; 13'51”. Kyllä se vaan on niin, että 2s-pkata; oli ne uudet tai vanha, niin ne toimivat parhaiten tyynen kesäillan kruisailuakkuina ja tuulisempaan keliin pitää olla sitten 3s-akut.

Näistä 3-s -akuista puheen ollen, ajoin mukana olleella Super Zuumilla yhden lennon tonnisella pakalla lentoajan ollessa 5'08”. Junnun parissa olikin aikaa vierähtänyt kellotettuna ainakin puoli tuntia ja todellisuudessa varmaankin lähemmäs 40 minuuttia, niin hämärä hiipi taas Viikin niityille ja lennättäjien piti pistää pillit pussiin ja lähteä kotiin. Kamerakin oli mukana, mutta sen akut olivat valitettavasti niin huonossa hapessa, että ainoastaan yhden kuvan sai otettua.


21.09.

Kävin ulkoiluttamassa SuperZoomia taas Viikissä. Keli oli pilvinen ja tuuli oli ihan siedettävä. Treenaus keskittyi taas kulkilentoon ja esim. parikin kylkilentoympyrää peräkanaa menee ihan leikiten ainakin vastapäivään. Kulkilento ylipäätään vasemman kallistuksen kautta vaatii vielä harjoittulua. Vaikka pidin pedantisti kiinni ennakoiduista lentoajoista, niin silti säädin sammutti moottorin kerran 1000mAh- ja 1300 mAh -akuilla. Laadukasta EPP-kieputusta kertyi tälle illalle aika tarkkaan 22 minuutin verran.


29.09.

Pääsin pitkästä aikaa Forssan kentälle päristelemään polttiskoneilla. Hots polttelee edelleenkin näpeissä ja onhan kone muutenkin kuluneen kesän aikana näyttänyt kyntensä. Erityisesti koneen kylkilento-ominaisuudet ovat lahduttaneet. Lauantai avautui kohtalaisen kauniina päivänä, kun ajelin kentälle. Aluksi en saanut moottoria millään toimimaan HK tulpalla (nr.6). Edellisten lentojen jäljiltä naula oli auki tasan kaksi kierrosta. Vaihdoin tilalle pomminvarman OS8-tuplan ja heti GMS 76 lähti käymään ja kukkumaan vanhaan malliin. Lensin koneella ennätykselliset viisi lentoa, keikkojen ollessa 8'38”, 9'24”, 9'32”, 9'15” ja 9'46”, lentoaikaa kertyi peräti paria sekuntia vaille 47 minuuttia.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Paljon tuli veivattua kuviota jos jonkinmoista pitkin Forssan taivasta. Tulinpa nyt ajaneeksi ensimmäiset kylkilentosilmukat polttiskoneella. Ajoin ne turvallisen korkealla, kun vielä ei ollut oikein tiedossa miten hyvin kone pysyy lapasessa ja miten hyvin ympyrät menevät ja hyvinhän ne menivät. Laskut eivät olleet ihan tyylipuhtaita, viimeistä lukuun ottamatta, jonka päätteeksi sain rullattua koneen takaisin starttipaikalle. Sää parani päivän edetessä ja välillä jopa aurinkokin pilkahti; tämän näkee hyvin kuvista. Päivä oli kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut ja koneella tuli vedeltyä pitkät tiimat hyvässä kelissä. Lentojen välillä ei sylinteri juurikaan ehtinyt viilentyä, kun kone oli taas tankattu ja valmiina seuraavalle lennolle. Lentojen päätteeksi latasin vastaanottimen akun, jonne meni 427mAh. Tästä voidaan laskea, että Hots kuluttaa ilmassa 9mA/min


01.10.

Aamulla töihin lähtiessäni sää oli kauniin kuulas ja kun kerran auto on käytännössä liikkuva hangaari, niin pakkohan oli käydä Leppävaaran viheriö katsomassa. Paikan päällä olikin usvaa ihan pinnoissa, mutta kun ilma oli lähes tyyni, niin voinette vain arvailla, miten tässä taas kerran kävi. Ensimmäisellä lennolle lähdettiin 3s1300mA-akulla ja taas hiottiin kylkilentoa. Lentoaikaa kertyi vähän yli 5 minuuttia. Toinen ja samalla viimeinen lento ajettiin tonnisella akulla, josta riitti lentoaikaa vajaat viisi minuuttia. Olikohan yöllä ollut jo pakkasta, kun nurmikko vaikutti olevan jo ihan kuuran peitossa. Lähestyvä talvi näyttää antaneen ensimmäiset merkkinsä. Ilmakin oli jo aika kylmä klo 7:30 jälkeen ja sormetkin olivat jo hieman kohmeessa. Saatiinpa taas tänään kymmenen minuuttia (5'19” + 4'53”) laadukasta EPP-kieputustiimaa, josta taas jäi toivon mukaan jotain selkäytimeen.

Photo by Jari Vehmaa


03.10.

Leppävaarassa poikkeaminen kuului taas työmatkaan. Paikalla puhalteli jonkin verran tuuli, mutta laittelin SuperZoomin lentokuntoon. Lensin kaikki neljä akkua tyhjiksi ja nyt sattui tulemaan erittäin tasainen sarja lentoaikoja: 4'58”, 4'57”, 4'58” ja 5'01”. Lennot menivät jo aika perinteisesti toissapäiväisen ”harjoitusohjelman” toistona. Viimeisellä lennolla tonninen akku hyytyi ilmassa ja kone piti kävellen hakea jostain 50 metrin päästä. Töihin lähdettiin LiPot tyhjinä, henkiset akut täysinä ja varpaat märkinä.


04.10.

Aamulla jäi vähän kaivelemaan, kun en sitten kuitenkaan tullut koukanneeksi Leppävaaran golf-kentän kautta kun ajelin töihin. Tilanne piti tietysti korjata iltapäivällä, kun lähdin töistä kotiin. Paikan päällä oli yksi golffari, jolle sopi, että pörrään pienellä sähkökoneella samalla kentällä.

Harmi, vaan, että tuulta tuntui olevan melkein haitaksi asti. Tämän lisäksi aurinko oli jo niin matalalla, että aina silloin tällöin pilviverhon rakoillessa se sattui Paistamaan suoraan silmiini. Periksi ei annettu ei hommaa kesken jätetty ja niinpä ajoin kaikki neljä akkua tyhjiksi. Lentoaikaa tuli taas perinteiset ~20 minuuttia. Ensimmäiseksi ajettiin 1300 mAh-akut ja tonniset lopuksi. Säädin ehti tosin sammuttaa tonnisten kohdalla moottorin ennen kuin viisi minuuttia tuli täyteen. Tällä tuulella kieputettiin kyllä konetta hullun lailla, mutta tuuli toi siihen omat haasteensa.

Lopuksi vähän mittausdataa:


09.10.

Päivällä käydessäni lounaalla töissä, sää oli sen verran huokutteleva; tyyni ja seesteinen, vaikkakin kostean oloinen, että päätin töistä lähtiessäni pyörähtää Leppävaaran kautta. SuperZuumilla kirmattiin taas ilmassa ties missä asennossa. Akkuna oli 3s1300 Nano ja tällä ensimmäisellä lennolla päästiin 5’05” lentoaikaan. Kun kävin hakemassa koneen pois viheriöltä, niin siinä samassa sitten alkoikin jos sataa pikkaisen. Lennot oli siltä erää pakko lopettaa siihen ja pistää pillit pussiin ja ajella kotiin päin.


19.10.

Sorruin taas työpäivän jälkeen koukkaamaan Leppävaaran kautta ja rakkaat lukijat, varmaan arvaattekin miten siinä kävi. SuperZuumi oli tietysti jo hetken kuluttua ilmassa ja amppeerit virtasivat LiPo-akusta säätimen läpi Axin moottorin, joka pyöritti potkuria iloisesti. Sääkin oli todella hyvä, jopa aurinkoinen. Tässä on vaan se huono puoli, että tällä lennätyspaikalla iltapäivisin aurinko paistaa aina silmiini, eikä nytkään minulla ollut aurinkolaseja. Sitten se tapahtui. SuperZuum tuli hyvin reippaalla nopeudella aikalailla pystysuoraan tonttiin. Kone oli tässä tilanteessa auringossa ja minä arskasta sokaistuneena en ollut tilanteen tasalla ja matalalla kurvailu ja temppujen vääntö kostautui nyt pahimmalla mahdollisella tavalla. Kone tuli tonttiin aika lähelle siihen, mistä lennätän.

Koneen vauriot olivat seuraavat; laskutelineet repeytyivät yhtenä pakettina runkovahvistuksien kera; moottori irtosi ”tuliseinineen” lohkaisten mukanaan moottorin alapuolella olevaan runkoa. Kaikki irronneet palat olivat isoja ja olivat irronneet suhteellisen siististi samaa linjaa pitkin, jolloin koneen korjaaminen on helppoa. Harmi vaan, kun en tullut ottaneeksi autenttista onnettomuuskuvaa lukijakunnan ihmeteltäväksi.


20.10.

Edellisellä kerralla käydessäni maalla, liimailin SuperZuumin kasaan uretaaniliimalla. Samalla vaihdoin koneeseen sivuperäsin servon, niin sekin pitkään listoilla roikkunut homma on nyt tehty. Mutta nyt kone oli taas lentokunnossa ja lopputulos, siis korjauksen jälki, on aika siisti, mitä nyt vähän siellä sun täällä on pursuillutta liimaa, mutta ne voi sitten joskus siistiä pois, kunhan koneen saa taas säätöihin ja trimmeihin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Otin koneen ilmaan. Ensi tuntuma oli kyllä aika outo, moottorin vetokulmissa on selvästi jotain outoa ja lisäksi moottori oli hieman tehottoman oloinen. Kone meni kyllä näilläkin säädöillä kylkilentoa. Jossain vaiheessa tuli ottaneeksi koneen laskuun hieman kauemmaksi viheriölle, niin lasku oli vähän töksähtävän oloinen ja siinä rytäkässä taas kerran hiilikuitulaskutelineet naksahtivat poikki. Lennot ja konee trimmaus loppuivat tällä kertaa taas tähän. SuperZoomilla on ollut nyt pitkään ”yhden akun”-putki. Nyt pitäisi saada aikaan taas positiivinen kierre.


27.10.

Ajelin puolen päivän jälkeen Forssan lentokentällä ja olin pakannut mukaani Hotsin ja Wara-Junnun. Ilma oli kaikin puolin mitä kaunein alkutalven päivä; maassa oli lunta pari senttiä, kasvit ja puusto oli kauttaaltaan kauniissa huurteessa ja kuurasssa. Aamulla oli tosin pakkasta -15C verran, mutta onneksi keli lauhtui sitten aamunlukemista. Kentällä oli lähes tyyntä ja yksi ultra teki lähtöään tullessani perille..

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Wara-Junnun Ukkos-Tiikeri käynnistyi yllättävän helposti. Yritin aluksi ottaa maalähdön,mutta koneen päädyttyä reunaheinikkoon, päädyin kitenkin ottaa koneen ylös heittämällä. Tällä ensimmäisellä lennolla pöristeltiin 13' 21” mittainen lento. Lennon päätteeksi tankki oli vielä puolillaan. Seuraavalle lennolle lennolla säädettiin moottoria vähän enemmän ja niinpä tällä kertaa ajettiin jo ihan normilento, siis 22'08”.

Junnun jälkeen vaihdettiin vähän kuumempaa kamaa ja ja Hots valmisteltiin lennolle. Kone oli lentänyt edellisen lennon joskus syyskuun puolella ja mottori kävi silloin kuin kello, mutta nyt alkovat taas samanlaiset käyntivaikeuden, mitä heinäkuussa oli. Moottori ei pysynyt edes kunnolla käynnissä millään pääneulan asennolla. Sitten kiersin vastaneulaa vartin laihemmlla, niin moottori oli taas kuin ennen; kävi nätisti pienillä kieroksilla ja lähti siitä täydelle kaasulle. Otin koneen ilmaan ja sain ajettua ehkä kentän pariin kertaan päästä päähän, kun moottori sitten kuitenkin sammui ilmassa. Enpä muista olisinko koskaan aikaisemmin liidellyt Hotsilla, mutta hyvinhän se ilmassa pysyi ilman moottoria ja liitelyn lopuksi kone istui nätisti kentälle.

Photo by Jari Vehmaa

Tahkosin GMS 76-moottoria vielä aikani rähmällään lumisella kentällä, kunnes mitta alkoi olla täynnä ja totsein, että wanhassa Wara parempi ja Wara-Junnu tankattiin jo moottori pöräytettiin käyntiin. Sain koneen nyt maasta hyvin ilmaan. Kentällä olon aikana taivas oli harmaantunut. Vaikka olisi ollut varaa ajaa korkeammallakin, oli pitkästä aikaa kiva ajella timerilla läpäreitä ja muutenkin pöyritellä konetta pinnoissa. Lentoaikaa kertyi viimeisellä lennolla kohtalaiset 17'54” ja päivän old timer -tiima tuli reilut 53 minuuttia. Kentällä oli tänään harvinaisen paljon ultralentotoimintaa, melkeinpä ihan vaivaksi asti, näin lennokkiharrastajan näkökulmasta.


28.10.

Olin sopinut eilen lennätykset Riston kanssa ja houkuttelin Henriäkin kentälle. Aamulla ennen yhdeksään sää oli Matkussa aivan suomuisen tukkoinen, mutta lähdin kuitenkin kenttä kohde, nyt oli mukana vain Sähkö-Pööniksi. Plakkarissa oli muutakin kalustoa odottamassa koelentoa, mutta huono keli pakotti nyt kuitenkin jättämään korkkaamattomant lentopelit werstaalle. Tampereen tiellä olikin jos sitten kaunista, selkeää ja kirkasta, mutta lähestyessäni Forssa taivas meni taas yhtä tukkoiseksi.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Risto olikin jo kentällä saavuttuani sinne ja aika pian tuli Henrikin. Lähdin koittamaan keliä Pööniksillä, mutta muutamassa kymmenessä metrissä koe oli jo aika pilvessä ja konetta piti ajaa pers'tuntumalla. Kaartelin Pööniksillä aikana pinnoissa ennen kuin otin koneen laskuun. Henri revitteli Blixterillä ja Risto ajeli omaa sähköliidokkiaan. Välilläkeli yritti aueta, mutta ei kuitenkaan onnistunut. Saimme Risto kanssa otettua vielä yhdet vaatimattomat yhteislennot.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa



02.12.

Tänään päästiin kunnolla talvilennätyksen makuun. Lunta oli maassa jo ihan kohtalaisesti. Pitkän tauon jälkeen ainoastaan wanha veteraani Electric Blue Phoenix oli iskussa. Elohopea oli pudonnut -16 C lukemiin siinä vaiheessa kun astelin lumisen kotipellon reunaan. Kädessäni minulla oli villarukkaset, joissa on avonaiset sormenpäät ja erillinen ”sarannoitu” tumppuosa sormien suojaksi. Potkuriviima oli ihan tautisen purevaa sormiin, joita alkoi aika pian kivistelemään. Kone viskattiin pikimmiten ilmaan Turnigy Nano 3s2250mah pakan vauhdittamana, josta tuntui riittävän potkua ihan kivasti. En tullut kellottaneeksi lentoa, mutta pers'tuntuman perusteella lentoaika liikkui jossain varttitunnin luokassa. Pelto oli kauttaaltaan puuterilumen peitossa ja niinpä laskuun tullessa kone suhahti pehmeään hankeen niin, että ainoastaan sivuperäsin ja siivenkärjet jäivät näkyviin. Harmi ettei tilateesta tullut otettua yhtään valokuvaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


23.12.

Talvi oli tullut jo kunnolla Lounais-Hämeeseen ja aamusella pakkastakin oli jo -13 C. Aamu näytti kaikin puolin hyvältä lennätyspäivältä ja niin olikin varautunut tähän lataamalla Wara-Junnun, lähettimet ja tarvittavat ajoakut. Kentän auraustilannetta olikin jo kysellyt edellisenä päivänä ja se oli kuuleman mukaan lingottu kauttaaltaan, joten puitteet olisivat kaikin puolin kunnossa. Wara-Junnun lisäksi otin mukaani Electric Blue Phoenixin, joka on aina valmiina, oli keli mikä tahansa. Kentällä oli kohtalaisen navakka ja pureva tuuli, kun laittelin vehkeitäni pelikuntoon, muita harrastajia ei näkynyt mailla eikä halmeilla, vaikka kentä oli mitä erinomaisimmassa kunnossa. Kuten alla olevista kuvista näkyy, niin nyt oltiin viimoisen päälle; käytössä oli Yaesu VR-120 -skanneri ja päällä huomioliivit, kuten kenttäsäännöissä sanotaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Mutta mennäänpä asiaan, laittelin ensimmäisenä Electric Blue Phoenixin lentokuntoon. Kentällä tuuli hieman vinottain Loimalammilta päin. Blue Phoenix lähti iloisesti lentoon; lähdin aluksi hieman pienemmällä kaasulla ja siitä sitten hiljalleen kiihdyttäen. Kyllä se kylmä ilmakin kannattelee ja niinpä kone pysyi ihan mukavasti ilmassa. Koska tuulta oli ihan mukavasti, kone kiipesi reippaasti moottorilla ajettaessa vastatuuleen. Taivas oli nyt aamusta klo 11 paikkeilla vielä vähän valkoisenharmaa ja muutamina hetkinä oli vähän hankala havannoida konetta. Myötätuuliosuuksilla koneen päästessä vähän kauemmaksi Finlaysinin suutaan, ei penetraatio riittänyt tuomaan konetta kentälle, vaan se piti ajella pienellä kaasulla takaisin. Lentoa en kellottanut, enkä ajanut akkua tyhjäksi, kun vihdoinkin otin koneen laskuun. Hehtaariarviolla kone oli ilmassa ehkä 15-20 minuutin ajan; ihan mukavasti näin pakkassäässä,

Seuraavaksi laitoin Wara-Junnun lentokuntoon. Käsin veivattava polttoainapumppu oli ihan kuiva ja ryytynyt; sitä piti ensin hyvin varovaisesti veivata, ettei rattaat olisi menneet solmuun. Mutta pumpun notkistuttua, se alkoi hiljalleen imeä polttoainetta ja Junnu sai sitä tankkiinsa. Aluksi moottoria sai pyöritellä hetkisen startterilla, ennen kuin TT-moottori hörähti pätkien käyntiin; kun suojarasvat oliva palaneet pois, niin moottorin käyntikin palautui normaaliksi.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Kokeilin pitkästä aikaa vuosia sitten hankkimaani lähetinhuppua, jonne lyhyt antenninen giga-lähetin sopikin hyvin. Tässä vaiheessa kentällä oli jo virinnyt ultratoiminta. Vein junnun kiitoradalle siivenkiinnityskumilenkeistä roikottaen ja nokka suunnattiin kohti Loimijokea ja sitten vaan annoin hanaa ja sivarilla pidettiin kone suurin piirtein linjassa, niin siitähän se Junnu kohosi vankoille siivilleen, kuten niin monesti aikaisemminkin. Lentää liihottelin Junnulla aikani, kunnes moottori alkoi osoittaa ilmassa piiputtamisen merkkejä.

En tohtinut ajaa tankkia kuivaksi tai antaa moottorin muuten vaan sammua ilmassa, koska kentällä oli muutakin toimintaa, niinpä muutaman laskukierros kaartelun jälkeen toin koneen laskuun. Koneen ollessa jossain metrin korkeudella, sammutin moottorin throttle cutilla, mutta TT sätki ja sytki siinä vielä hetken ennen kuin se sammahti lopullisesti. Lennon päätteeksi kurvasin koneella vastatuuleen, eli kohti rullaustien ja kiitoradan liitosta ja kone laskeutui hienosti kutakuinkin keskelle ojan päälle. Tästä olikin lyhyt matka kantaa kone takaisin varikolle. Lähetihupun ikkuna oli vetänyt huuruun, joten vaivautunut katsomaan, miten pitkän kone oli lentänyt. Soppaa oli tankissa vielä puolet jäljellä, joten lentoaika on ollut korkeintaan varttitunnin luokkaa.

Seuraavalle lennolle avasin neulaa varttikieroksen verran. Jonkin aikaa odottelin koneen moottorin käydessä myllyn lämpemistä ja ”tornin” lupaa. Sitten taas kone raahattin kuin jojo kumilenkeistä roikottaen kiitoradalle ja kone kistaisiin siitä ilmaan reippaan nousikiidon siivittämänä. Junnun ensimmäisen lennon aikana taivas olikin jo auennut ja oli kiva ajella, kun taivas oli sininen. Junnun lentojen lomassa pari Ikarus C42-ultraa nousi ilmaan. Junnulla tuli ajettua vaihtelevilla lentokorkeuksilla, välillä jossain tosi korkealla ja sitten taas ajettin pinnoissa ja herkuteltiin läpilaskuilla. Tällä neulan säädöllä moottori kävi paljon paremmin, mitä ensimmäisellä lennolla.

Jossain vaiheessa moottori alkio kuitenkin piiputtamaan ja en sitten enää tohtinut lähteä enää mihinkään kauemmaksi. Moottori sammahti sitten pellon päällä Tarjoustalon suunnalla, josta se lentää liihotti hankea viistäen vielä nippa nappa varsinaiselle kiitoradalle. Renkaat hipaisivat kinosta aurausvallin kohdalla, mutta kone sitten pysähtyi viistosti auratun baanan toiseen reunaan. Nyt stoppasin ajastimen lennon päätteeksi ja se näytti jotain 24 minuuttia, josta muutama minuutti meni käynnistykseen ja moottorin lämmitykseen, kun en tullut nollanneeksi kelloa lentoonlähdössä. Tällä kertaa tankki oli ajettu lähestulkoon kuivaksi perinteitä noudattaen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lähtiessäni pois ultratoiminta sen kuin kiihtyi. Oli kiva nähdä, että kentällä oli paljon erilaista toimintaa sulassa sovussa. Pois lähtiessä tulikin katseltua heti kerhon ultran lentoonlähtöä ja juteltua Moilasen kanssa. Kentällä taisi vierähtää laatuaikaa kaksi ja puoli tuntia. Kyllä kunnon liihotus- ja pöristelysessio teki taas erinomaisen hyvää, kuten kuvastakin näkee:

Photo by Jari Vehmaa


27.12.

Arki koitti taas kerran joulun pyhien jälkeen, mitkä menivät perheen, kyläilyn ja syömisen merkeissä. Nyt oli pakko päästä jo sulattelemaan kinkkua talvisäähän. Eilen aamulla pakkasta oli vielä reippaasti pari kymmentä astetta ja nyt vuorokauden kuluttua sää oli jo lauhtunut pariin plus-asteeseen. En viitsinyt lähteä kentälle, vaan tyydyin satuloimaan ties kuinka monetta kertaa wanhan ja uskollisen sotaratsun Electric Blue Phoenixin, jolla kaurautin taivaalle komeassa kaaressa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Siinä vaiheessa kun tallustelin kotipellon reunaan ilman oli ihan säädyllinen. Sää vaihtui uskomattoman nopeasti; aika pian alkoi satamaan isoa räntähiutaleita sitten taas jossain vaiheessa pilotin linssit olivat ihan märkäänä vesipisaroista. Vaikka keli olikin hyvin koskean oloinen, pysyi 2m-perussähkis ilmassa kohtalaisen pitkään, jotain varttitunnin verran. Lennon päätteeksi karautin koneen laskuun pihatielle.


28.12.

Olin edellisenä iltana sovitellut lennätystä Riston kanssa. Aamulla herätyskellon oli laitettu pirisemään varmuuden vuoksi kello 8, jotta olisin kentällä jo aamusta aikaisin. Autoon pakattin täyslaidallinen mitä erilaisempaa lentävää kalustoa; polttis-Dara, Wara-Junnu ja Electric Blue Phoenix. Välillä mietin, että oliko aamuinen ajankohta huono, mutta kun näin oli sovittu, niin niillä säädöillä sitten mentiin.

Riston kanssa olin sopinut treffit noin klo 10;ksi. Kentällä oli aika reipas ja poikittainen tuuli Finlaysonin suunnalta. Luntakin oli jotain viisi senttiä tai enemmän. Laittelin aika nopeasti Phoenixin lentokuntoon ja kone paiskattiin ilmaan. Kone kiipesi hyvin jo puolella kaasulla reippaaseen vastatuuleen. Aikani kurvailtua muistin, että taisin luvata ilmoitella Ristolle, kun olen lähdössä kentälle päin. No, otin koneen nopeasti alas ja rimpautin luvatun soiton Ristolle, joka olikin jo pakkaamassa autoaan. Luuri alas ja kone ylös. Ajelin samaisella Turnigy Nanotech 3s2250 mAh-pakalla vielä toisen mokoman, kunnes Risto saapuikin kentälle. Jäin siihen sitten katselemaan ja kuvaisemaan, kun Risto laittoi koneensa lentokuntoon ja otti sen ilmaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Laitoin toisen Turnigy 3s2250mAh Nano-akun peliin ja lähdin komannella lennolle. Alussa oli ihan käsittämättömiä stabiilisuusongelmia, jotka selvisivät täysin työnnöllä olevan korkeustrimmin syyksi. Olin huomaamattani sählännyt trimmin pieleen, kun laittelin konettani lentokuntoon. Kun trimmit olivat taas kohdillaan, niin kone lensi kuin unelma. Lennon jossain vaiheessa oli taas pientä ja ihmeellistä häikkää. Lennot jatkuivat kuitenkin normaalisti ja lentelin useampaan otteeseen pinnoissa, kun Risto kuvaili konettani. lnnon päätteeksi säädin piipitteli useamman piippauksen sekvenssiä, josta en ohan tähän hätään osaa sanoa yhtikäs mitään.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Vaikka pakkasta oli ihan vaan pari kolme asetetta, niin lieko kosteus vaiko mikä, mutta kylmyys oli lennätyksen lomassa salakavalasti ujuttautunut luihin ja ytimiin. Päällä oli kuitenkin mm. pitkähihainen ja -lahkeinen mikrofreece väliasu ja päällä kevyt toppapuku. Päätimme kuitenkin Riston kanssa laittaa pillit pussiin ja lopettaa talvisen sähköliidokkilennätyksen tältä erää tähän. Lähtiessämme pois kenttää tultiin linkoamaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ajoin sitten Matkussa Wara-junnulla yhden 17 minuuttia kestäneen lennon, kun kerran tavarat olivat edelleenkin auton peräkontissa odottamassa kovaa käyttöä. Käytin pitkästä aikaa 2T-bensaa starttiapuna ja kas kummaa, Ukkos-Tiikeri käynnistyi tosi nöyrästi jo parilla startterin pyörähdyksellä ja kaiken lisäksi mylly pyöri kertalaakista oikein päin ja käydä puksutti muutenkin varmatoimisen oloisesti. Lentelin koneella kotipellon yllä aikani, kunnes moottori sammahti. Lensin kaiketi yhden laskukierroksen liikaa, kun Junnu ei jaksanut enää puskea vastatuuleen pihatielle asti, vaan loppuliuku jäi noin kymmentä metriä vajaaksi.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kello 16:00 aikoihin piti vielä viritellä Phoenix lentokuntoon ja vähän näyttää Pikku-Erikille, miten lennokki lentää. Koko päivän autossa olleet vanhat Tomilta ostetut 3s2400mAh Kokamit hyytyivat jo kaasua avatessa. Pitää tutkia vielä tarkemmin ovatko akut jo kierrätystavaraa. Ne oli kuitenkin ladattu täyteen ja olivat kaikin puolin balanssissa. Pääsin sitten ilmaan vihdoinkin 3s2650mAh DualSky-akulla. Kone lensi ihan hyvin täysin tyynessä kelissä. Ilta alkoi kuitenkin hämärtymään, eikä nyt tietenkään ollut tarkoitus ajaa sen pitkempää sessiota, kunhan vähän näytettiin, miten kone lentää.


29.12.

Aamu aukeni varsin taianomaisena; kaikki paikat oliva kuuran ja huurteen peitossa ja usva peiit maan ja näkyvyys oli ihan olamton. ilma oli tietty täysin tyyni. Puolen päivän aikaan taivas alkoi osoittamaan sitten jonkin verran selkeämisen merkkejä ja niinpä mielessä alkoi itää ajatus lennätyksestä. Sitten vähän ennen yhden jälkeen kun pakkasin autooni Extra 300:n ja Wara-Junnun, niin sää oli taas menossa huonompaan suuntaan; usva oli ottanut niskalenkin ja luntakin leijaili alas. Päätin kuitenkin käydä katsastamassa tilanteen paikan päällä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kentällä oli aika rajalliset lento-olosuhteet. Kenttä oli kokonaan minun hallussani, eikä oikeaa lentoliikennettä olisi kentällä lainkaan tässä sumussa. Mieleeni tuli ikimuistoinen old timer-pöristely vuosien takaa (07.01.2006), jolloin miehet ajelivat mainioita koneitansa alle 20 metrin korkeudella ja joskus jopa alle sähkötolpan korkeudella. Tällä kertaa puuttuivat vain muut miehet ja heidän koneensa.

Koska kenttä oli taas kerran lingottu huippukuntoon, olisi ollut sääli jättää tilanne käyttämättä ja niinpä laittelin Pikku-Extra 300:n lentokuntoon eli laitoin 3s1300mAh akun koneeseen, kabiini kiinni ja liikkeiden tarkistus. Sitten kiikutin pikkukirpun talviselle kiitoradalle. Nokka kohti Loimijokea ja kaasu auki. Kone kiihdytti hyvin, nosti kannuksensa ja aika pian sen saikin vetää ilmaan. No n+iin, nyt tämänkin projekti on korkattu. Kone pyrki kovasti nousemaan, vaikka painopiste olikin millilleen suositusten kohdalla. Korkkaria aavistuksen verran työnnölle, niin tämäkin puoli oli hallinnassa. Tämän lisäksi kone kampesi aavisuksen verran oikealle, niin trimmasin siivekettä trimmitapin paksuuden verran vasemmalle. Kone lensi hyvin vakaasti ja johdon-mukaisesti. vaakakierteekin menivät ihan kivasti molempiin suuntiin, mutta siivekkeissä voisi ollan enemmän liikettä tai sitten vähän rivakammat servot. Muistin kyllä Hoppulan arvosteluista sen, että vauhtia kannattaa pitää yllä etenkin kaarteissa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa
Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Koneen tuominen laskuun vaatikin sitten kovasti huomiota. Laskussa kone istahti lumiseen asflattiin, mutta samassa telineet lähtivät alta pois. Pienet koneruuvit eivät pitäneet hötövanerissa isompia iskuja vastaan. Ruuvasin telineet taas alle, vaihdoin akun ja sitten lähdettin taas ilmaan. Laskussa ruuvit eivät pysyneet edes senkään vertaa ja väljiksi menneissä reijissä, vaan taas Extrassa oli sisän menevät tai oikeammin alletaittuvat laskutelineet. En sitten näissä olosuhteissa lentänyt tämän enempää. Laskuelineasia pitää ratkaista sitä ennen jollain fiksulla tavalla, tästäkin tuli ensimmäiset ajatukset jo heti mieleeni. Olihan Hoppulan arvosteluissa kirjoitettu myös tästä laskutelineiden heikkoudesta, joten ei se yllätyksenä tullut. siivekkeiden keskitys pitää vielä kerran käydä läpi. Pikku-Extra osoittautui ihan kivaksi koneeksi. Mikään raketti se ei kuitenkaan tällä setupilla ollut.

Laittelin sitten seuraavaksi Wara-Junnun lentokuntoon. Vuonna 1985 hankkimani käytetty Sullivan 24V statterin kykin alkoi olla jo niin sökö, että startterin käyttö oli erittäin hanalaa, kun kykin oli koko ajan päällä. TT lähti bensan avulla hyvin käyntiin. Otin koneen ilmaan ihan oikealla nousukiidolla ja Junnu lähti näisti ilmaan. Muutaman minuutin pörräyksen jälkeen tapahtui sitten jotain, mikä jäi vähän hämärän peittoon. Kone ei ollut kovinkaan korkealla Finlaysonin suunnalla, kun kaarrossa ohjaimet ikään kuin jäivät siihen asentoonsa ja kone tuli laajalla kierteellä tonttiin. Kone jäi aika kauaksi lumiselle pellolle ja siinä oli aika rämpiminen, kun kävin hakemassa sen jostain 200 metrin päästä. Kone oli kaikin puolin täysin ehjä. Ensimmäiseksi tuli mieleeni, että oliko akku kyykännyt, sillä oireet olivat ihan samat, mitä kesällä, kun J3:n akku loppui ilmassa. Varikolla kaikki toimi taas hienosti ja käynnistin moottorin ja otin koneen jälleen ilmaan. Aika pian nousun jälkeen kaartaessani vasempaan, moottori alkoi piiputtamaan sammuen siihen. Tällä kertaa kone jäi kiitoradan ja viereisen pellon välisen ojan paikkeille.

Kolmas kerta toden sanoo, niin myös tänään. TT päräytettiin taas käyntiin ja kone kiikutetiin kiitoradalle, nokka kohti Loimijokea. Kaasu eteen ja kone lähti liikkeelle. Alle kymmenen metrin nousukiidon jälkeen Junnu kohosi siivilleen. Kone toimi ilmassa ihan vanhaan malliin, mutta ajelin varmuuden vuoksi aika lähellä kenttää. Moottori toimi luotettavasti vanhaan malliin ja lentelin ainokaisella tankkauksella sen verran, mitä kahden edellisen lennon jäljiltä oli vielä polttoainetta jäljille. Näin tukkoisessa kelissä kaikkein parasta on matalalla kaartelu ja lukuisat lähestymiset ja läpilaskut.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tankki meni kuivaksi pellon päällä ja tynsin koneen keulaa alaspäin, että vauhti riittäisi vielä kentälle asti ja riittihän se hyvin. Tämän lennon jälkeen lopettelin lentohommat tältä päivältä ja pakasin koneet autoon. Vaikka tämä päivä ei ollut mikään high light, niin eipä kuitenkaan tapahtunut mitään kovinkaan fataalia, vaikka vähän tulikin lisää huoltokohteita. Purin myöhemmin N600AA-akkupakan, josta irtosi 0,4A purkuvirralla vielä mahtavat 282mAh, joten akussa ei ollut mitään vikaa, vaikka se onkin ollut jo pitkään käytössä. Lentojen jälkeen illalla syklitin akun viiden kerran lataus/purku-sekvenssillä ja purettaessa akusta lähti 577 mAh, joka on vielä 96% nimellisarvosta, mikä on vielä kerrassaan mitä mainioin lukema.

Varsin vaiheteleva ja tapahtumarikas lennokkivuosi 2012 päättyy tämänpäiväiseen raporttin täältä sumuiselta Forssan lentokentältä. Uusi vuosi ja uudet kujeet pruukataan sanoa. Lennuwerstaalla ollankin oltu varsin ahkeria ja uutta projektia pukkaa kyllä ilmoille vuonna 2013. Laitetaan tähän loppuun vielä tilastotietoja lennokkipäiväkirjan kävijämäärästä kuluneen vuoden osalta:

Photo by Jari Vehmaa




Valitse:

RC-päiväkirjan alkuun Seuraava vuosi Edellinen vuosi




Copyright © 2002-2018 Jari Vehmaa. Kaikki oikeudet pidätetään.
Sivut päivitetty viimeksi 04.01.2015

Valid XHTML 1.0! Valid CSS!