2011

01.01.

Uusi lennokkivuosi 2011 alitettiin lennättämällä eBP-sähköliidokkia. Pakkasta oli alle -10C, mutta tuuli oli jonkin verran, mikä lisäsi sen purevuutta. Lennättelin makasiinin päässä pellolla, jossa olin aikaisemmin edellisenä päivänä käynyt sotkemassa hankea lumikengillä. Yön oli oltuaan hanki oli jo sen verran kovettunut, että se ei enää uppottanut yhtään tavallisilla jalkineilla.

Akkuna oli Turnipsin 3s2650mAh-paketti. Keli oli jotenkin levoton tai sitten tällä akulla painopiste on edelleenkin hakusessa, mutta joka tapauksessa kone oli aika rauhaton ajaa.

En kellottanut lentoa, mutta ajoin jotain puolen tusinaa moottorinousua. Mitään superkorkeita vetoja ei voinut ottaa, koska taivas oli taas tasaisen harmaa. Yhdessä laskuyrityksessä kone keikkui sen verran pahasti, että ei muuta kuin kaasutikku etukenoon ja uusi yritys lähestymisineen, joka päättyi hyvään normilaskuun.

Lennon jälkeen käytin vielä moottoria ihan vaan testatakseni, miten paljon siellä oli kapasiteettiä jäljellä, ja olihan sitä vielä ihan kohtalaisesti.


15.01.

Lumikentät kutsuvat, tosin selvyyden vuoksi puhuttakoon ihan yksikössä ja toisekseen kenttä oli aurattu ihan meitä lennokkiharrastajia varten. Lauantai aukeni kylmänä, -20C, kauniin aurinkoisena ja pilvettömänä päivänä ja kaiken lisäksi keli oli lähestulkoon tyyni. Päälle pakattiin paljon. alakerrassa oli lyhyet kalsari, sitten pitkät kalsarit, mikrofleecehousut ja lopuksi lappuhaalarimalliset lasketteluhousut. Yläpäässä oli alla t-paita, sitten college-paita, pitkähihainen mikrofleeceasun paita, päällä sitten viimeisenä fleeceirtotakilla varustettu goretex-kuoritakki, kerroksia siis kaiken kaikkiaan viisi. Jalassa villapohjaiset talvisukat, anopin kutomat villasukat ja lopuksi goretex-maiharit.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Saavuttuani kentälle, Pekka lennättelikin jo Clipperiä. Lennätin Junnulla pari 15 minuutin mittaista lentoa. Moottorin kanssa oli jonkin verran ongelmia. Yhdessä heittolähdöstä moottori sammui heti ja kone tössähti nätisti laskutelineilleen, jotka ottivat levitessään liike-energian pois.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa
Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tämän jälkeen yksi toinen lento jäi myös aika lyhyeksi moottorin sammuttua. Ajoin vielä tämän jälkeen yhden varttitunnin lennon junnulla. Parhaimmillaan ajelimme Pekan kanssa peräkkäin ja välillä rinnakkain. Lennätyksen lomassa piti aina välillä käydä kävelemässä Lissun kanssa ja taas sai veren kiertämään. Toki ohjelmaan kuuluivat pakolliset tee- ja kahvitauot. Paikalla käväisi nyt Kike jossain vaiheessa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Vaikka pakkasta oli aika reippaasti se ei haitannut meidän wanhojen pioneerien harrastamista. Lennunetin porukat saavat ihan rauhassa viritellä lohkolämmittimiä moottoreihinsa, me ei sellaisia olla koskaan tarvittu, eikä tulla tarvitsemaankaan. Päinvastoin olosuhteet olivat aivan täydelliset onnistuneelle ja ikimuistoiselle talvilennätyspäivälle, vaikka aina välillä oltiinkin viikset jäässä ja turpa huurussa.

Aikaa kentällä vierähti itselläni noin neljä tuntia. Pekka jäi vielä ulkoiluttamaan Lissua ja raportoi myöhemmin, että pakkasta oli jo -23C siinä vaiheessa kun hän lähti kentältä pois. Myöhemmin tutkiessani verstaalla Junnua huomasin taas, että tankki oli päässyt vuotamaan rungon sisälle polttoainetta. Tästä siis ihmeelliset käyntiongelmat johtuivat, kun moottoria ei saanut oikein millään säätöihin ja ilmassa moottori ei kestänyt kunnolla täyttä kaasua. Kavanin tankin musta kuminen muovitulppa oli vuosien saatossa kovettunut ihan kivikovaksi ja liekö sitten näin kovilla pakkasilla kutistunut sen verran, että tankki pääsi falskaamaan ja vuotamaan rungon sisälle. Tungin rungon sisälle toista metriä pehmeää talouspaperia, että saan taas imeytettyä ainakin osan sinne tihkuneesta polttoaineesta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa
Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa
Photo by Jari Vehmaa


06.02.

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi kokeilla kuukausi sitten verkkokauppa.comista hankitun Opticam MD80 ActionCam -kameran käyttöä ilmavideokuvauksessa. Vakoilukoneena oli tietysti jo tähän päivään mennessä kaiken kokenut Electric Blue Phoenix, jonka selässä muutama kymmenen grammaa ei tunnu missään.

Kieltämättä lähdin vähän huonosti valmistautuneena videokokeiluun, kameran akku oli ladattu ties koska ja muistikortillakin oli kaikkea turhaa tauhkaa tilaa viemässä. Vaikka aamupäivä olikin pilvinen ja harmaa, ei kameran merkkivaloledeistä meinannut saada mitään selvää. Tässä suhteessa käytettävyys koki jo pahan kolauksen, koska ei voi tietää varmaksi, onko kamera edes päällä.

Kamera oli asennettu pakkauksen mukana tulleeseen muoviseen, tyvestä saranoituun jalustaan. Varmuuden vuoksi kiersin reilun kumilenkin moneen kertaan kameran ja telineen ympärille, sillä en jaksanut uskoa, että kamera pysyisi menossa mukana pelkän napsautuslukituksen avulla. Olin laittanut kameraa lisäksi käsilenkin, josta sen saa sidottua koneen rakenteisiin, jos nyt jostain syystä koko hökötys irtoaa, niin jääpä se ainakin roikkumaan koneesta. Kameran jalustimen alaosa jäi siivenkiinnitys kumilenkkien alle varsin tukevasti. Kamera oli suunnattu suoraan eteenpäin.

Kamera oli jo päällä kun tein viimeisiä lennonvalmisteluja. Sitten ei muuta kun kone käteen, moottori laulamaan ja rivakalla viskaisulla Blue Phoenix-sähköliidari lähti taivaalle kuvaamaan meikäläisen ensimmäistä lennokista käsin kuvattua lentovideota. Lentelin koneella ihan tavallisesti, ajattelematta yhteen sen enempää, millaisessa kuvakulmassa kone milloinkin on ja mitä kohdetta se suurin piirtein kuvaa. Muutaman minuutin lennon jälkeen otin koneen laskuun hangelle, johon oli yön aikana satanut muutama sentti uutta ja kevyttä lunta. Kesti hetken, ennen kuin pääsin rämpimään lennokin luokse ja sammuttamaan kameran. Mutta katsokaa itse tästä Youtube-videosta:



Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Koska kamerassa ei ole mitään näyttöä, kuvaustulosten katseleminen paikan päällä on mahdotonta ilman, että siirtäisi heti kuvat tietokoneelle. Tein vielä toisenkin kuvauslennon, joka oli kestoltaan muutamia minuutteja. Koko ajan keli sen kun vaan parani.

Kolmannelle lennolle en ottanut kameraa mukaan. Olosuhteisiin nähden keli oli mitä upein liidokkisää, DualSky 3s 2650mAh -akussa riitti vielä kahden kuvauslennon jäljiltä puhtia melkein kyllästymiseen asti ja vedin varmaankin lähemmäs kymmenen moottorivetoa. Oli nautinto ajaa täysin trimmissä olevaa liidokkia hyvässä kelissä. Nyt kyllä pysyin aika tarkkaan lennokin kanssa anoppilan pellon yllä, enkä päästänyt konetta turhan kauas. Kone killui taivaalla puolisen tuntia.

Välillä piti käydä syömässä ja puolen päivän jälkeen jatkoin ilmakuvausvideointia polttomoottorikoneella, joka oli tietysti Junior 60" -old timer. Olin aikaisemmin verstaalla huoltanut koneen viimeksi tapahtuneen polttoainetankin vuodon jäljiltä ja korkeusvakaajakin oli osittain uudelleen päällystetty isolla ja yhtenäisellä kalvolla aikaisempien tilkkutäkkikorjausten sijaan. Nyt iltapäivällä keli oli parantunut entisestään; taivas oli kirkas ja ilmassa oli jo muutenkin paljon kevättä.

Kiinnitin kameran siiven kärkeen kahdella vahvalla kumilenkillä, tällöin potkuri ei näkyisi kuvassa. Olin eilen käytellyt ja säädellyt OS-moottoria, jonka säädöt olivat edellisen lennätyksen jäljiltä sekaisin, kun tankkivuodon aiheuttamaa käyntihäiriötä yritettiin korjata neulan ja vastaneulan avulla. Moottori kävi nyt hyvin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Heti heitettyäni koneen ilmaan, olin ihan ihmeissäni, miten oudosti se käyttäytyi; se kampesi ihan älyttömästi kameran puolelle, ensin ajattelin kameran painoa, mutta kuitenkin se suurin syy oli loppujen lopuksi kameran aiheuttaman ilmanvastus, joka vaikutti ihan siltä kuin siivekekoneen siivekkeiden keskitys olisi ollut tosi pahasti poskellaan. Sain tehdä oikein kunnolla töitä, että kone pysyi lapasessa. Oli ihan turha toivo edes ajatellakaan varsinaista kuvausta. Sain koneen trimmattua ja aika pian toin sen ihan nättiin laskuun, joka tosin päätyi nokilleen. Mutta pääasia oli, että ehjänä selvittiin maahan.

Seuraavalle lennolle siirsin kameran siiven keskelle ja käänsin sen kuvaamaan pyrstön suuntaan. Tällä kertaa wanha ja säyseä Junnu oli palannut. Lentelin koneella taas aikani ja välillä lensi melkein pellon pinnassa. Nyt oli siis parempi mahdollisuus keskittyä kuvaamiseen, kuin itse lennätykseen. Päätin lennon nättiin laskuun, jossa kone rullasi kauniisti neitseellisellä hangelle ennen kuin pysähtyi.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

En saanut enää kameraa päälle, mutta en tiennyt vielä, että se johtui 2G muistikortin täyttymisestä. kolmannen ja viimeisen lennon ajoin siis ilman kameraa ja lento oli taas sellainen perinteinen "tankki tyhjäksi ja sitten laskuun" -lento. Pörräsin koneella varmaan noin 20 minuuttia ennen kuin Ossi sammahti.

Pääsin purkamaan kuvat vasta saavuttuani kotiin Helsinkiin. Blue Phoenixin kahdesta kuvauslennosta, se ensimmäinen oli onneksi onnistunut ja talviset maalaismaisemat olivat kauniita ilmasta käsin. Moottorin käyttö ja potkurin sopiva kierrosluku aiheuttivat kuvaan useden saman suuntaisten viivojen tyyppisen häiriön. Mutta tietysti sitten liito-osuuksilla tulikin aivan virheetöntä kuvaa. Lasku oli hyvin onnistunut. Kuvasta katsoen näyttää siltä, että pihatien puissa kolisee pian, vaikka kone jäi ihan turvallisen välimatkan päähän pihatiestä. Liidokin toisella kuvauslennolla kamera ei sitten ollutkaan mennyt päälle, mutta pääasia oli, että debyyttikuvauslento oli onnistunut yli odotusten.

Juniorin kyydissä tuli niin kauheaa tärinää kuvaan, että melkein alkaa voida pahoin sitä katsoessaan. Tyhjäkäynnillä körötellessä kuvanlaatu on ihan kelvollista, mutta heti kun vähänkin avaa kaasua, niin johan kuva menee katselukelvottomaksi. Taaksepäin kuvatessa Junnun sivuvakaajankin näyttää ihan vetelältä ja tärisevältä hyytelöltä.

Sanottakoon yhteenvetona, että tämähän vasta onkin hauskaa puuhaa ja taas tuli tehtyä lennokilla jotain uutta, mitä en itse ole aikaisemmin kokeillut! Jatkossa kamera pitää ladata kunnolla, vaikka virta ei kesken loppunutkaan ja 2G muistikortilla operoidessa se pitää tyhjentää ennen kuvaussessiota tai sitten hankkia varalle isompi kortti. Polttomoottori koneeseen voi miettiä vielä jotain tärinävaimennettua juttua itse koneen ja muovisen kamerajalusta väliin. Junnu kun on niin hyvä ja monikäyttöinen kone, niin sillä olisi vielä paljon käyttöä ilmakuvauksessa.


19.02.

Aamulla pakkanen hätyytteli lähemmäs -30 astetta, mutta päivän mittaan sää lauhtui jonkin verran ja mittarissa olikin enää vaivaiset -15C kun lähdin taas ilmakuvauslennolle. Ilma oli täysin tyyni ja kirkas aurinko paistoi siniseltä ja täysin pilvettömältä taivaalta.

Ensinnäiseksi heitin lyhyen trimmauskeikan Blue Phoenixillä, jonka sisuksissa oli Turningyn 3s2650 mAh-pakka. Pienen moottorivedon ja rauhallisen liitelyn jälkeen totesin, että kone on vihdoinkin trimmissä. Sitten kamera katolle ja menoksi.

Photo by Jari Vehmaa

Taas oli pientä epätietoisuutta siitä, että oliko kamera päällä vai ei. No, joka tapauksessa akun puhti loppui heti alkuunsa ja lento jäi ihan pieneksi pyrähdykseksi. Seuraavalle yritykselle akuksi otettiin Kokamin 3s2400 mAh-pakka, joka on vähän turhan ahdas koneen sisuksiin. Käynnistin kamaran jo siinä vaiheessa kun sain koneen lentovalmiiksi ja marssin kamera käynnissä lennätyspaikalle.

Kone lähti reippaasti ilmaan. Millaistahan kuvamateriaalin nyt mahtoi mennä talteen, kun sää oli näinkin aurinkoinen ja ilma oli täysin tyyni. Lentosää oli taas mitä erinomainen ja kone pysyi pitkään ilmassa. Tyydyin lentelemään turvallisesti anopin pellon päällä. Akku ei loppunut kesken, vaan tyydyin ottamaan koneen laskuun. Tein pellon päällä vielä yhden kierroksen, koska kone näytti olevan vielä liian korkealla laskua varten. Korkeutta hukkui niin hyvin, että moottoria piti vähän käyttää, ettei kone olisi jäänyt turhan pitkälle pellolle. Tässä on taas kerran Youtube-video koko kansan katseltavaksi. Kone sakkaa muuten noin 7:30 kohdalla aika reippaasti moottori vedon päätteeksi. Paikoitellen lentovideo on käsittämättömän tasaista katseltavaa.

Akku oli tämän lennon päätteeksi jo sen verran finaalissa, että se jäikin sitten tämän päivän viimeiseksi lentovideoksi.


20.02.

Pilotti vietti 45-vuotissynttäreitään mm. lennättämällä Blue Phoenix-sähköliidokkia. Tänään pidettiin välipäivä kuvauksista. Pakkasta oli nyt vain -11C, mutta tuulta oli jonkin verran ja sininen taivas jonnekin pilviharson taakse, jonka läpi aurinkokin loimotti. Tähän päälle vielä hieman eilistä kevyempi vaatetus, niin kaiken kaikkiaan keli tuntui paljon eilistä kylmemmältä. Akkuna oli samainen Kokam, jolla eilenkin pöristeltiin. Akku saa olla DualSkyn merkin kohdalla, tai jopa aavistuksen siitä taaksepäin, sillä nyt Pööniksi tuntui olevan aavistuksen verran nokkapainoinen, mutta tällä painopisteen sijainnilla ja hieman painavammalla akulla oli takuuvarma läpäisykyky hieman tuulisemmassa säässä. Akulla saatiin jotain viisi moottorivetoa, ennen kuin se alkoi osoittaa latauksen loppumista. Hienon lennon päätteeksi otin koneen laskuun niin lähelle pihatien reunaa, mitä aurauskinokset vaan antoivat myötä.

Photo by Jari Vehmaa


21.02.

Sää oli tänään täysin lauantain kaltainen. Aamupäivällä pakkasta oli vielä -18C, mutta sitten myöhemmin iltapäivällä enää kymmenisen astetta. Aamulla on joka paikassa käsittämättömän kaunis kuura, joka oli ikuistettava ennen kuin tuuli puhaltaa sen pois.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Phoenixin selässä oli nyt Turnigyn kamera ja koneen sisällä oli Kokam 3s2400 mAh -akkupaketti. Lentelin jonkin aikaa Phoenixillä. Tein vielä samalla akulla toisenkin kuvauslennon. Lentojen jälkeen kävin katsomassa raakamateriaalin studioillani, huomasin, että kamera oli lopettanut toimintansa jossain vaiheessa, eikä mikään lasku ollut videolla mukana. Tässä kuitenkin näytteenä Turnigyn kuvamateriaalia Jarin lennukanavalta:

Tein myöhemmin toisen kuvaussession ajoakun ollessa DualSkyn 3s2650 mAh-paketti. Tällä kertaa Turnigyn kamara oli aavistuksen jämäkämmin koneen katolla; kamerateline oli vedetty mahdollisimman lyttyyn, sillä ensimmäisellä kuvauslentokerroilla jatkovartta oli ulkona sen verran, että sen heiluminen näkyi tärinänä kuvassa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kuvauksen jälkeen lentelin samaisella akkupaketilla peruslentoa, koska ilma oli mitä parhain ja kone trimmissä ja lentokunnossa. En kellottanut lentoa, kun nyt kameran kanssa touhutessa on muutenkin kaikenlaista ylimääräistä säätöä.

Kolmannella kuvaussessiolla lennettiin taas Kokamin akulla. Nyt kamarana oli Opticam. Taas kerran oli vaikeutena nähdä, oliko kamara päällä vai ei. kaarrellessani aika matalalla pihatien takana naapurin pellon päällä, ohjaimet tuntuivat menevän laitaan samalla kun avasin kaasun. Ihan hullun tuurilla saatiin ainutlaatuista kuvamateriaalia tutkintalautakunnan käyttöön. Maakosketuksessa kamera oli irronnut kumilenkkien alta. Kone selvisi ilman mitään vahinkoja.

Lensin tämän jälkeen vielä toisen kuvauslennon. Ennen lentoa en huomannut katsoa akun sijaintia, sillä koneen tullessa hankeen edellisellä kerralla, akku oli nytkähtänyt jonkin verran eteen päin, mikä tietysti näkyi painopisteen paikassa ja koneen trimmiominaisuuksissa. Jostain syystä nyt Opticam oli lopettanut kuvaamisen ilmassa jostain syystä. Hyytyyköhän kamera tai sen LiPo-akkupakkasassa ja kovassa potkurin aiheuttamassa viimassa? Toisaalta kameroiden speksit toimintalämpötila-alueen osalta on varmaan ylitetty näiden kolmen päivän aikana mennen tullen.

Photo by Jari Vehmaa

Auringon painuessa jo maaten metsän taakse lähdin päivän viimeiselle kuvauslennolle Opticamin kanssa. Akkuna oli DualSkyn pakka. Kone oli hieman epästabiili ajettava, vaikka akku oli mielestäni ihan oikein merkkien mukaan asetettu rungon sisälle. Taivas oli nyt hieman toisen näköinen kun aurinko laskuaan unten maille.

Tulipa lennettyä paljon lentokuvauksen puitteissa. Koska Turningyn kameran sielunelämä on vielä osittain hämärän peitossa olemattomien käyttöohjeiden vuoksi, niin itse epäilin kamaran sammumisen syyksi kameran olmista äänimoodissa. Plussana mainittakoon kamerasta se, että sen merkkivalot ovat kirkkaana päivänä paljon helpommin havaittavissa, mitä Opticamin. Opticamin sammumista pitää vielä tutkia paremmin ja kokeilla pysyykö kamera päällä, jos akku on ladattu kunnolla. Nyt molempien kameroiden akut on ladattu pari päivää sitten ja sen jälkeen ne ovat latautuneet ehkä aavistuksen verran ollessaan kiinni miniläppärissä kuvien katselua ja siirtoa varten.


13.03.

Olin kait tuonut Pikku-Junnun Helsinkiin jo viime vuoden puolella siinä toivossa, että joskus muka ehtisin käydä sitä lennättämässä. Aina viikonloppuisin tuntui olevan kuitenkin jotain hyvää tekosyytä; siivousta, huonoa keliä tai muuten vaan saamattomuutta. Arkipäivät olivat sitten sydän talvella niin lyhyitä, ettei työpäivän jälkeen ollut juurikaan enää valoisaa hetkeä, että olisi päässyt lennättämään. Olin päivittänyt Hitec Focus 4-lähettimeen viikolla Hobby Kunkusta tilaamani LSD-kennot. Juu, kyseinen termi tarkoittaa siis Low Self Discharge -kennotyyppiä, siis jotain samansuuntaista, mitä eneloopit ja recykot ovat.

Nyt kuitenkin repäsin ja tallustelin Junnun runko ja radiot muovipussissa ja siipi kainalossa kohti keskuspuistoa. Sää oli talvinen ja ilmakin oli ihan riittävän tyyni Pikku-Junnun ulkoilua varten.

Ajattelin, ettei tähän vuoden aikaan ole vielä jousiammunnan harrastajiakaan paikalla, mutta olin näköjään väärässä kun saavuin perille. Paikalla oli pari tyyppi, joista toinen ampui taljajousella. Valmistelin tällä aikaa Junnua lennolle ja kun he lopettivat, niin sitten tuli minun vuoroni.

Ympyrä oli sulkeutunut, sillä lensin Pikku-Junnu joitain vuosia aikaisemmin juuri tällä samalla paikalla. Aukea tuntui edelleenkin yhtä pieneltä ja ahdistavalta kuin ennen. Varmaan sillä oli myös merkitystä, mistä kohtaa lennätin, aina siitä varustekontin nurkalta. Oma vika, eihän tästä saa kunnon sektoria millään ja kun syvyysnäkö on mitä on, niin ahtaalta tuntuu.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lennättelin Junnua pariin otteeseen. Lento oli sellaista peruspörräystä, joka ei nyt oikein kehitä taitoja mihinkään suuntaan. Mutta ehkä sitäkin tärkeämpi seikka oli saada jokin lennätys aikaiseksi täällä Hesassakin, jossa on sentään tullut asuttua jo 16 vuotta.


19.03.

Tänään olikin sitten kunnon takatalvi ja lunta pyrytti oikein kunnolla ja koko päivän. Päivä oli aamusta asti harmaanvalkoinen, horisontin hävitessä sakean pyryn liittäessä valkoisen hangen saumattomasti samanväriseen taivaaseen. alussa tuli pakkaslunta, mutta sitten sää alkoi lämmetä muuttaen lumen rännäksi. Jossain välissä iltapäivää pyry lakkasi sen verran, että pääsin korkkaamaan Junnu II:n. Huomasin heti alkuun, että kaasu ei sulkeutunut, mutta kun oli kova kiire ensilennolle, en alkanut korjaamaan moista kosmeettista sivuseikkaa. TT 25 GP-moottori lähti helposti käyntiin ja kiersi mukavasti.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Sitten vaan kone ilmaan rivakalla heitolla ja ei muuta kuin testaamaan uutta Junnua. Ilmassa uuti tulokas tuntui käyttäytyvän ihan odotusten mukaisestikin. Ehkä kaasuservon liikerata olisi sittenkin pitänyt katsoa kohdilleen, sillä lennokki kävi aika reippailla kierroksilla, vaikka kaasutikku ja trimmi olivatkin kiinni, joten hidaslento-ominaisuuksia ei vielä tällä ensimmäisellä lennolla päästy kokeilemaan. Nyt piti siis vaan tyytyä pöristelemään vanhaan ja tuttuun tyyliin tankki tyhjäksi. tässä yksilössä olikin nyt hieman totuttua pienempi tankki eli "vain" 150ccm, mutta kyllä silläkin sai ajella ainakin varttitunnin. Lennon aikana ilmeisesti renkaat kolisevat akseleissaan, sillä ilmasta kuului jonkin sortin räminää. Renkaathan ovat aika isot, ja niiden ollessa passelit jollekin 5mm teräslangalla, joten kyllä ne maassakin tuntuvat aika lailla olevan löysät Junnun laskutelineen materiaalivahvuuteen. Jälkeen päin rakentamani pyrstöevä ei vaikuttanut mitenkään painopisteeseen koneen tämän hetkisellä varustuksella. Ehkä TT 25 GP-moottori, alumiinispinneri ja isot noin 10 cm renkaat tasapainottivat lisääntyneen takapainon.

Moottorin sammuttua, Junnu liiteli tosi pitkään, pitkään. Oli tosi upea nautinto ajaa hiljaa ja ylväästi liitävää old timeria. Kurvasin Junnulla laskuun aika lähelle lennätyspaikkaani ja kone kohisi tullessan laskuun. Kone upposi pehmeään lumeen mahaansa myöten. Ennen toista lentoa, säädin kaasun liikeradan niin, että moottorin saa sammutettua kaasusauvasta. Lennon jälkeen pakoputkenpuoleinen kylki oli aikamoisen öljymöhnän peitossa, käyköhän moottori vielä turhan rikkaalla?

TT 25 GP-moottori on aika nöyrä käynnistymään. Nyt toiselle lennolla oli mukavampi lähteä, kun tiesin, että moottorin saa sammumaan radioista tarpeen sitä vaatiessa. Nyt pääsinkin sitten jo herkuttelemaan Junnun hyvillä hidaslento-ominaisuuksilla. Ajelin koneelle varttitunnin verran, ennen kuin menovesi loppui taas ja liihottelin sillä laskuun pihatien tuntumaan. Lentojen päätteeksi koneen siivoaminen olikin aika urakka.


20.03.

Tänään sunnuntaina päivä valkeni sitten täysin eilisen vastakohtana; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta muutamien valkoisten pilvenriekaleiden lipuessa taivaan kannen poikki. Olin jo aikaisemmin ladannut LiPo-akun ihan siltä varalta, jos tänään olisi hyvä liidokkikeli. Tämä oli kuitenkin varasuunnitelma, sillä tarkoitukseni oli pörrätä vielä tänäänkin kakkos-Junnulla, että kaikki pikkuviat ja puutteet saadaan selville. Junnu oli yöpynyt talouskeskuksen pannuhuoneen eteisessä. Kun laiton virrat päälle lähettimeen, huomasin, että koneessa oli ollut sähköt päällä koko yön ja laitteet vatkasivat epämääräisesti. Hain sisältä laturin virtalähteineen ja vastaanottimen akku 1A:n reflex -lataukselle ja sitten varasuunnitelma käyttöön. Puolen päivän aikaa tullut hetkellinen pilvisyys oli onneksi häipynyt taivaan tuuliin.

Photo by Jari Vehmaa

Hain verstaalta Electric Blue Phoenix-sähköliidokin jonka sisuksiin tungit täydessä latauksessa olevan DualSky 3s2650mAh-akkupakan. Kone kiipesi varsin reippaasti korkeuksiinsa. Ilma ei ollut ihan tyyni, vaan pieni ja sopiva tuulen vire auttoi mukavasti koneen nousuissa. Välillä ajoin koneen todella korkealle ja siellä tuntuikin puhaltavan paljon reippaammin, mitä maan kamaralla. kone oli hyvin trimmissä ja oli nautinto ajella sähköliidokkia upeassa ja aurinkoisessa kevätsäässä. Hiljaisuuden keskellä kuului ainoastaan jo kevättä tippuvat vesirännit. ajelin koneella ainakin kuusi reipasta moottori vetoa. Lentoa en kellottanut, mutta niskan jäykkyydestä olisin arvioinut sen kestäneen ainakin 20 minuuttia tai jopa enemmän.

Sitten laskussa oli taas ongelmia. Kone oli aika kaukana pellolla ihan vakaassa lentotilassa ja kohtalaisen matalalla. Mutta sitten taas pienellä moottorin käytöllä se lähti lapasesta tutuin lopputuloksin; muutaman holtittoman kierteen jälkeen kone oli pystyssä keväisessä lumihangessa. Kesti aikansa ennen pääsin lumikengillä koneen luokse. Siipi oli liikahtanut sen verran taaksepäin hankeen iskeytyessään, että servoluukkua korottavat balsariman suikaleet olivat irronneet ja katkeilleet. Tämän lisäksi hieman jo säröllä ollut hapero runko oli vähän revennyt lisää. Kaiken kaikkiaan nämä pikkukosmeettisuudet saadaan fiksattua vajaassa puolessa tunnissa sitten seuraavalla kerralla kun olen verstaalla yövuorossa. Luulenpa, etten aja konetta enää becin varassa, vaan kone saa sisuksiinsa vastarin akun. En nyt sitten alkanut fiksaamaan konetta. Liidokin hakureissun aikana lumikengät irtosivat pariin otteeseen niin, että remmit olivat pitkin saappaan vartta ja aina välillä jalka sukelsi syvällä hankeen. Varmaan tässä saappaan varsi pääsi haukkaamaan lunta sisäänsä sillä tunsin miten hakureissun aikana toisen sukan suhteellinen kosteus alkoi nousta tosi korkeaksi. Piti siis käydä vaihtamassa kuivat villasukat ja jalkineet jalkaan ennen kuin pääsin taas Junnun kimppuun.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Aikaa oli mennyt melkein puoli toista tuntia siitä, kun laitoin Junnu II:n lataukseen ja laturi oli tällä välin ehtinyt pukata vastaanottimen akkuun jo 1145 mAh, joka riitti kyllä mainiosti old timer -lennättelyyn. Nyt sitten siis uutta kalustoa kehiin ja ei muuta kuin menoksi. Sainkin heti alkuun moottorin nestelukkoon ja potkuri irtosi spinnereineen. Kirstin ne uudelleen akselilleen, mutta ne jäivät sen verran huonoon asentoon, ettei potkurista voinut heittää moottoria käyntiin, joten jatkoin käynnistelyä startterilla, mutta yritin olla tällä kertaa varovaisempi. ensimmäisestä heitosta moottori sammui aika pian ja kahlasin koneen hangesta ilman lumikenkiä. Uudella yrityksellä käytin moottoria pidempään ennen lentoon lähtöä. Huomasin taas, että yön yli kaasuservon keskitys oli taas muuttunut kummallisesti. Nyt pääsin koneella ilmaan. Lentelin koneella kymmenen minuuttia kuin sain kutsun Cafe de Anoppilaan ja toi koneen laskuun ilman, että olisi ajanut tankin tyhjäksi.

Lakisääteisen kahvitauon jälkeen huomasin, että moottori oli melkein irti. Varmaankin startterilla käynnistely oli täristänyt peltiruuvit löysälle, vaikka koneen kalustuksen yhteydessä oli lorauttanut pikaliimaa ruuvinreikiin, niin että ne tuntuivat tosi tiukoilta. Moottorin sai kiristettyä aika nopeasti kenttäolosuhteissa ja taas oltiin lentovalmiina. Ajelin koneella vielä toisenkin lennon, siis kaiken kaikkiaan kolme lentoa tänään. Olin havaitsevinani välillä moottorin ryntäilyä ajoittain kovemmille kierroksille. Tämä tapahtui aina käännöksen jälkeen vastatuuleen. Välillä kone keikkui ja hytkyi, enpä tiedä oliko se vaan tuuli, joka konetta heilutteli, vain mikä. Viikonlopun aikana Junnu oli ilmassa puolitoista tuntia ja viiden lennon seurauksena saatiin vaativa koeajo-ohjelma ajettua läpi ja pieniä puutteita ja tarkistettavia asioita löytyi, jota pitänee laittaa kuntoon ennen seuraavia lentoja. Kaiken kaikkiaan Junnu II on kelpo ja toimiva peli.


09.04.

Viikonlopuksi oli luvassa ihan kaunista säätä, joten lennätystä oli taas suunniteltu pitkin viikkoa Pekan kanssa ja olipa Anttikin kuulemma tulossa. Jo heti aamusta anoppilan pihametsän puut heiluivat siihen malliin, että jo sisältäkin näki, että lujaa tuuli paukutti.

Pakkasin autoon mukaan molemmat Junnut ja eBP:n. Pekalla oli mukanaan Mystery-sähköliidokki ja Vanquish-pikkusähköstuntti. Antilla oli mukanaan näppärän kokoinen delta, jossa oli viilattu ASP25 pillin kanssa.

Pekka ajoi ensimmäisenä sähköliidariaan, joka nousi kovassa tuulessa hyvin ripeästi. Vaikka sää oli aurinkoinen, niin tuuli oli aivan poikittainen kenttään nähden ja sen lisäksi erittäin kova ja vieläpä puuskittainen eli kaikkein pahin mahdollinen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Junnu II debytoi nyt ensimmäistä kertaa Forssan lentokentällä. Kone lähti heitosta hyvin lentoon ja nousu vastatuuleen oli taattu. kone toimi ilmassa kaikin puoli odotusten mukaisesti, vaikka koelentojen jäljiltä puutelistassa olikin yhtä sun toista, mutta onneksi sain ne kaikki laitettua kuntoon perjantai-iltana. Vanhempi Junnu oli nyt mukana vähän niin kuin varakoneena. Ajelin Junnulla aika reippaalla kaasull, sillä muutoin vastatuuleen ei oikein olisi päässyt etenemään. Laskun otin suoraan poikittain kiitorataan nähden. kaartelin kentän päällä parikin kertaa korkeutta tappaakseni. Sitten vaan riittävällä kaasulla kenttä kohden niin, että kone tuli pienellä maanopeudella ja sen jälkeen sitten kaasu hiljaksiin kiinni, niin kone laskeutui suoraan pyörilleen pehmeään ja märkään lumimoskaan, mitä oli vielä kentällä siellä täällä muistona talvesta. koneen toinen lento oli ihan ensimmäisen kaltainen. Yhteistä molemmille lennoille oli se, että en poikkeuksellisesti tullut ajaneeksi tankkia tyhjäksi, koska tällä tuulella Junnulla ei olisi liidelty metriäkään eteenpäin.

Antti lensi deltallaan yhden lennon. en ole aikoihin kuullut minkään lennokkimoottorin kiertävän niin kuin Antin viritetty ASP. Kone ampaisi Pekan heittämänä heti reippaasti ja ilmassa kone kulki aivan sairaan nopeasti ja esimerkiksi vaakakierteet olivat käsittämättömän nopeita. Myönnettäköön, että omassa lapasessa tämä kone ei olisi pysynyt lainkaan. Laskuun kone tuli ihan inhimillisellä nopeudella, mutta laskun päätteeksi se päätyi kiitoradan ja pellon välisen ojan päälle lumivesimössön. Oli porukasta ainoa jolla oli ylipäätään kumisaappaat jalassa, mutta niistäkin loppui varsi pari metriä ennen konetta, eikä sitä pystynyt edes kurottelemaankaan. Pekka ja Antti karsivat jostain löytämänsä koivun karahkan, jolla sain ongittua koneen sen verran lähelle, että sain sen jo otettu käsiini.

Lennokkitoimintaa haittasi erittäin pahasti joku espoolainen(?) kopteriharrastaja, jonka sähkökopukka oli ilmassa koko ajan. Tämän lisäksi hänen autonsa tukki puoliksi rullaustien ja auton vieressä puksutti koko ajan agregaatti tahkoten latausvirtaa ajoakuille. Sitten keskelle kenttää oli vielä isketty jotkut maaliliput, tosin tällä kertaa meillä ei ollut mukana rullausta vaativaa kalustoa, joka olisi vaatinut esteettömän rullaus- ja kiitotien.


17.04.

En saanut lennätyskaveria Pekasta enkä Antista, mutta Riston kanssa tärppäsi. Yhteisestä harrastehetkestä lieneekin jo vierähtänyt ainakin vuosi, ellei jo enemänkin aikaa. Otin mukaan kalustoa seuraavasti; Junnu 2, Kaos ja eBP.

Risto olikin jo kentällä saapuessani paikalle ja hän laittoi lentokuntoon Aero 40-polttiskonetta, jonka keulilla on Enyan 6,5ccm moottori. Tässä vaiheessa tuuli oli vielä aika kohtalainen, mutta poikittainen. Kone ei ole ollut ilmassa pitkään aikaan, mutta pienen herkistelyn jälkeen moottori pärähti käyntiin ja kone olikin jo ilmassa. Itse laittelin tällä välin Junnua lentokuntoon.

Lensin Junnulla varman päälle, enkä antanut moottorin sammua ilmassa polttoaineen loppumiseen, sillä kone ei moottori sammuksissa olisi juurikaan edennyt vastatuulessa. Pörräsin koneella jonkun varttitunnin. Jossain vaiheessa ultra rullasi kiitoradan päähän ja kupeksi siellä niin pitkään, että pelkäsin Junnun tankin kuivuvan sillä välin, mutta onneksi ultra sitten lähtikin lentoon ja otin Junnu aika pian sen jälkeen laskuun ja kappas vaan, ja tankki olikin jo ihan kuiva ja moottori sammahti muutamaa metriä ennen laskua. Lasku oli kuin hissillä olisi tultu alaspäin kunnon vastatuulessa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Toiselle lennolle Risto viritteli tilaamani mini-videokameran koneen kylkeen teippivirityksellä. Ja sitten vaan materiaalia purkittamaan taivaalle. Myöhemmin Risto kertoi, että kamera oli sammunut ilmassa ensimmäisen puolen toista minuutin jälkeen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lensin Junnulla vielä toisen lennon. Ennen sitä huomasin taas, että moottori oli löysällä, eikä siinä auttanut muu kuin kiristää taas kerran peltiruuvit. Jotain parempaa pitää keksiä kyllä ennen seuraavaa lentoa. Tuuli sen kuin voimistui kohti puolta päivää mennessä, mutta Junnu tuntuu toimivat hyvin kelissä kuin kelissä. Otin tämän laskun moottorin käydessä ja yritin vähän rullata koneella varikolle päin, muuta tuuli oli sen verran kova, että se heitti koneen katolleen.

Päivän päätteeksi avasin klassikkostunttikauden lentämällä Kaosta yhden kerran. Kaasuservo vähän takelteli ja se pitää vaihtaa ennen seuraavia lennätyksiä, mutta muuten meni hyvin. Nousu oli kyllä hurjan vaarallisen näköinen, mutta kone irtosi käärmeilyn jälkeen ihan nätisti kentästä ja tuntui toimivan ilmassakin hyvin. ennen lentoa kaasuservon liikerataa piti säätää, kun moottori sammui turhan herkästi kaasutikusta.

Aluksi iso siivekekone reippailla ohjainliikkeillä oli vähän outo, mutta kone pysyi hyvin näpeissä. Lasku oli kaikin puolin onnistunut. Ainoa vaurio mitä koneeseen tuli, tapahtui sen jälkeen kun oli irrottanut siiven ja kasailin kamojani autoon. Siipi oli irrallisena nurmikolla auton vieressä, kunnes kova tuulenpuuska tarttui siihen ja heitti sen autoa päin niin, että siiveke irtosi. kovasta tuulesta huolimatta lennätyspäivä oli onnistunut odotusten mukaisesti. Vaikka tuuli olikin kova, siinä oli jo häivähdys lämpöä. Lopuksi parit seepia-sävyiset nostalgiakuvat tämän päivän karkeloista.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


30.04.

Lähdin Forssan lentokentälle Junnu 2 mukanani. Olin perjantai-illan värkännyt verstaalla puutelistan korjauksia Junnuun ja Kaokseen, jotka tulivat esille edellisellä lennätyskerralla. Nyt Junnu 2:n moottori on kunnolla M3-pulteilla kiinni kovapuulistoissa ja tankki oli vahvalla 2-puoleisella teipillä kiinni samoissa listoissa. Vettä ripotteli vähän jo anoppilasta lähtiessäni, mutta kentällä oli ihan kuivaa. Tuuli puhalteli kohtalaisesti, mutta olipa sentään kentän suuntainen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Aluksi Junnun keulilla oleva Thunder Tiger 25 GP-moottori sammahteli muutaman kerran siinä vaiheessa, kun oli jo valmis heittämään koneen ilmaan. Pitkästä aikaa minulla oli sekuntikello kiinni radiotelineessä, joten lentoajat saatiin nyt tarkasti. Lensin Junnulla vaihtelevalla nopeudella ja korkeudella. Reilun kymmenen minuutin kohdalla moottori alkoi vähän köhimään, joten ounastelin polttoaineen loppuvan pian, enkä sitten ajanut konetta enää kovinkaan kauas, sillä tällä tuulella Junnun eteneminen vastatuulessa olisi ollut sangen olematonta. No, tankissa riittikin menovettä vielä pariksi minuutiksi ja toin koneen varmuuden vuoksi moottori käydessä nättiin laskuun. Tankin pohjalla oli ehkä puoli sentti vielä polttoainetta ja sillähän olisi ajellut vielä vaikka kuinka kauan. Lentoajaksi tuli lähes 12 minuuttia.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Seuraavalla lennolle laihensin sitten seosta ja moottori kävi selvästi kovemmilla kierroksilla täydellä kaasulla. Nyt kone kulki ilmassa jo ihan toiseen malliinsa, vaikka ihan tämä mikään pylon ole. Innostuin turhan paljon revittelemään koneella. Sitten lentoajan ollessa 1'48" ja koneen ollessa kurvissa tuulipussi takana olevan pellon päällä, siiven toinen puolisko päätti repeytyä irti. Mitäpä siinä sitten muuta, kuin moottori sammuksiin radioista käsin ja toivomaan parasta, ettei kone olisi ihan tuusan nuuskana pellossa. Siiven puolikas pyöri vielä aikansa ilmassa siinä vaiheessa, kun runko oli jo kohdannut isänmaan hieman pehmeän pellon pinnan muodossa. Koneen runko oli peltosarkojen välisen ojan pientareella ja olipa sentään yhtenä kappaleena.

Kone ei ollut kovinkaan kummoisesti rakennettu, siivessä oli paljon kohtia, missä ei ollut lainkaan käytetty liimaan, esimerkiksi etutorsio oli kiinni vain siivenetureunasta ja keskisalon kohdalta, siipikaariin torsiota ei ollut lainkaan liimattu, eikä edes päittäin siiven keskikohdan torsioon. Lisäksi siiven kolme palan yhdistämiseen oli käytetty heppoisia liteply "vahvikkeita", jotka eivät todellisuudessa kestä yhtään mitään.

Suurimman vauriot runkoon tuli siitä, että liteply-runkokaaret, joihin laskutelineet oli kiinnitetty, hajosivat ja näin olleen maakosketuksessa rungon läpi menevät teräslangat rikkoivat rakenteita päästessään liikkumaan. Tuliseinä oli samaa hötövaneria ja sekin hajosi laskutelineiden kiinnityksen kohdalta ja meni näin ollen kokonaan uusittavaksi. Peräsinlaput irtosivat kuitusaranoiltaan. Rungosta oli irronnut muutamia poikkitikkujen saumoja ja muutama oli mennyt poikki tai kokonaan irronnut. Pari menee vielä uusittavaksi sen vuoksi, että siivenkiinnitystapin saumasta oli polttoainetta päässyt imeytymään muutamaan runkorimaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Täytyy jatkossa olla vähän tarkempi keneltä puusilmältä koneita jatkossa ostetaan. Lennokki on aikalailla samanlainen kuin omakotitalokin; kun rakennat sen itse, tiedät miten se on tehty ja mitä materiaaleja missäkin on käytetty. Tässäkin tapauksessa realisoitu ilmailun riskisääntö; yksi toteutunut riski ei vielä aiheuta katastrofia, mutta kaksi aiheuttaa. Huonosti rakennettu kone kesti rauhallisen lennätyksen, mutta rakenteellisen kestävyyden ylittänyt nopeus aiheutti siiven katkeamisen.

Kentällä otetuissa kolarikuvissa kone on aika ehjän oloinen, vaikka sisustassa on enemmänkin silppua, purettuna näky on jo lohduttomampi. Purin sunnuntain aikana koneen balsalevyt rungosta, jotta pääsin liimaamaan auenneet saumat ja korvaamaan katkenneet ja irronneet poikkirimat. Koneen runko tuli siis korjattua saman tien rimoituksen osalta. Tuliseinän vaihto lienee hankalin homma, koska se pitäisi saada tehdyksi koneen nokkaa sen enempää enää hajottamatta. Sitten uudet runkolevytykset niin, että puunsyyt ovat poikittain, näin levytys tukee runkoa paremmin. Lopuksi sitten tulee päällystys. Siivelle en vielä tehnyt mitään. Siiven puolikkaista pitää veistää liteply vahvikkeet pois ja siiven välikappale pitää avata kokonaan rimojen kohdalta tai rakentaa kokonaan uudestaan. Tämän jälkeen uudet lentokonevanerit vahvikkeet ja siiven liimaus kasaan, viimeistely ja päällystys.


21.05.

Forssan "perinteinen" Liidokkiralli 2011 kuivui valitettavasti kasaan jo toisena peräkkäisenä vuotena. Ensin kaikki kutsuvieraan peruivat tulonsa ja viimeinen niitti oman porukan kokoontumiselle oli 10m/s tuuli, missä pienempitehoisella sähkiksellä ei päässyt kuin taaksepäin.

Verstaalla tapahtui sen sijaan paljonkin; Builderin veljekset Bob ja Pete kävivät oikein urakalla Junior 2:n kimppuun ja uutta balsalevyä läiskittiin rungon kylkiin ennätysvauhdilla ja saivathan pojat aikaiseksi uuden tuliseinän ihan onnistuneesti jälkiasennuksena. Vielä pohjan levytys, niin runko voidaan lakata ainakin sisältä päin ja miksei ulkoakin, ainakin pakoaukon puolelta, niin öljymömmö ei imeydy niin helpolla balsaan, miten nyt oli käynyt. Sitten uudesti syntynyt runko seisookin pian taas omilla laskutelineillä.

Photo by Jari Vehmaa


22.05.

Sää lämpeni jonkin verran eilisestä ja herättyäni pakkasin Kaoksen autoon ja huristelin Forssan lentokentälle. Kentällä tuuli puhalteli lähes kentän suuntaisesti ja onneksi se ei ollut ihan kauhean puuskainen.

Tankki täyteen ja menoksi. Kone nousi tosi nätisti kiitotiestä ilmaan ja nyt kannuspyöräkone oli tosi namu ajaa. Ensimmäisellä lennolla Kaos tuntui ilmassa hieman tuhnuiselta nuhapumpulta ja niinpä otin koneen laskuun muutaman minuutin lennon jälkeen. Laskukin oli helppo ja kaunis kovaan vastatuuleen. Säädin moottori hieman laihemmalle ja sitten taas ilmaan. Nyt ajelinkin koneella perinteisen 8 minuutin mittaisen lennon. Ilmassa tuli taas väännettyä kaikki tempunpoikasta, mitä vaatimattomasta repertuaarista nyt sattuikin irtoamaan. Kolmannelle lennolle kertyi tiimaa hieman enemmän eli 10 minuuttia. Laskun jälkeen sain rullata koneen takaisin varikolle.

Neljäs lentoonlähtö oli vähän takkuamista; moottori sammui pariin otteeseen kiitoradalle päästyäni ja pariin kertaan tuulipaino niin paljon kevyttä perää, että kone päätyi nurmikon puolelle ruohonleikkuriksi. välillä ajattelinkin, että oliko tämä jonkin ennen, että olisi paras lopettaa lennot tähän, kun kone oli vielä ehjä, mutta mitä vielä ilmaan oli päästävä. Otin koneen ilmaan jarrulähdöllä, joka ei ollut kaikkein kaunein, mutta hieman siipi maata viistäen lähdettiin reippaalla vauhdilla ilmaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Noin 10 lentominuutin kohdalla ajattelin ottaa koneen laskuun, mutta siinä vaiheessa aikaisemmin kentälle laskeutunut ultra rullasikin kohti kiitoradan päätyä. Polttoaineen kulutuksen suhteen oltiin jo siinä rajoilla, että kovin pitkään kruisailuun niillä liemillä ei enää olisi ollut varaa. Ultran päästyä kääntöpaikalle siirryin kiitoradalle ja otin koneen nopeasti laskuun. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Parin tunnin aikana tuuli oli yltynyt jos sen verran kovaksi puolen päivän jälkeen ja nälkäkin kurni jo mahassa, että oli aika putsata ja pakata kone ja ajella anopin höyryävien lihapatojen ääreen.


29.05.

Pitkästä aikaa päätin lennätellä Helsingissä ja tallustelin kamat Ikean kauppakassissa keskuspuistoa kohti. Sää oli aika harmaa, pilvinen ja sadetta enteilevä, mutta pakko oli vaan lähteä pienellä riskillä. Suuntasin ensin jousiammuntaradalle, mutta siellä oli vajaat kymmenkunta henkeä, jos kyllä poistui puolet aika pian kun saavuin sinne, mutta loput olivat sen verran sitkeitä, että katsoin parhaaksi lähteä katselemaan toista paikkaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ratsastustallien hiekkakenttä oli ihan tyhjä, mitä nyt aina välillä joku, joka oikaisi kentän poikki. Kasasin Pikku-Junnun lentokuntoon ja ensimmäisen keikan ajoin itse kasatulla LiPo-akulla. tällä akulla ajettaessa kone oli aavistuksen takapainoinen ja kiikkerä. Toiselle lennolle vaihdoin FullyMaxin 2s2200mAh-akun, joka teki koneesta selvästi paremman ajettavan. Lensin tällä akulla pariin otteeseen muutaman minuutin mittaisen lennon.

Tällä lentokeikalla sai pienoista tyydytystä lennätyksen krooniseen nälkään. Lennätyspaikka ei ollut kuitenkaan kovinkaan hääppöinen, sillä en tykkää lennättää ahtaassa paikassa, jossa on vielä kaiken lisäksi jatkuvasti ihmisiä liikkumassa. Lentojen päätteeksi vettä alkoi ropsimaan jo siihen malliin, että oli parasta laittaa kamat nippuun ja suunnata kohti kotia.


05.06.

Kävin katsomassa Variston lennokkikentällä Rakun järjestämät RC-Freestyle 2/4 -osakilpailun. Sää oli mitä parhain tällaiselle tapahtumalle ja yleisöäkin oli riittämiin. Olympus lauloi ja kuvat puhukoon puolestaan, mitä sitä turhia selittelemään:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


09.06.

Työmatkalennätys. Nyt sekin on sitten koettu. Lähdin kotoa liikenteeseen hieman ennen aamu seitsemää ja mukana Ikea-kassissa oli Pikku-Junnu ja radiot ja taskussa oli parit 2S-akut. Olin Leppävaaran kadun päässä olevalla golf-harjoituskentällä seitsemän maissa. Valitettavasti jo tähän aikaa oli tuuli virinnyt.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tallustelin kassini kanssa viheriölle, jonka reunoilla kulki vasta muutamia satunnaisia koirien ulkoiluttaja ja ruohikolla oli lokkeja tonkimassa aamiaistaan. Laitoin koneen nopeasti lentokuntoon ja sitten vaan ilmaan. Akut oli ladattu viimeksi ties koska, joten terävin puhti oli poissa.

Ilmassa tuuli riepottelin heiveröistä Pikku-Junnua ja otinkin ensimmäisen lennon ihan vaan konetta trimmatakseni ja ottaakseni tuntumaa lennätyspaikkaan. En lentänyt kovinkaan korkealla, vaan kaartelin pinnoissa. Ajoin vielä toisenkin lennon samaisella 2s2200 mAh-akulla. Yhteensä kone oli jotain varttitunnin verran ilmassa kahdella eri lennolla. Kaiken kaikkiaan Leppävaaran harjoitusgolfkenttä on ihan mainio lennätyspaikka pienelle sähkökoneelle. Täällä pitää käydä vielä joskus toistekin.


10.06.

Päästyämme malle, otin Pikku-Junnun heti takontista ja aloin kasaamaan sitä lentoa varten. Minulla on sellainen tuntuma, että GWS Naro BB -servojen keskitys hieman vaeltelisi. Lähdin ensimmäiselle lennolle 2s2200-akulla. Juuri sillä hetkellä oli aika tyyni kohta, kun paiskasin koneen ilmaan. Trimmit vaan tuntuivat olevan ihan pielessä taas kerran ja lento oli kaikamoista käärmeilyä ja koukkimista.

Toisella lennolla kone oli jo wnaha tuttu Junnu. Aika pien sitten virisikin kohtalainen tuuli ja vanha 2s-akku oli hieman tehoton vastatuulen ajettaessa. en pörrännyt tällä kovinkaan pitkään vaan odottelin uuden Turnigy 3s1000mAh-akun latautumista. Potensky ruuvasi ihan eri malliin uuden karhealla akkupakalla ja kone lähti terhakkasti lentoon heittolähdöstä. Tuuli oli edelleenkin samankaltainen, mitä tuntia aikaisemmin, mutta nyt Pikku-Junnussa oli penetraatiota vastatuuleen ihan erimaliin ja täydellä kaasulla ajettaessa kone kohosi hyvin nopeasti. 3S-pakka on ihan ehdoton vähänkin kovemmalla kelillä ajettaessa ja nyt kone li mukavan suorituskykyinen ja voimareserviä oli mukavasti. Lentelin uudella akulla 20 minuutin lennon.

Kello 22:00 jälkeen menin kolmannen kerran pellon reunaan tuulen tyynnyttyä. Nyt Junnun sisuksissa oli jälleen 2s2200mAh-akkupakka. Tämä oli nyt oikea setup tyynen suvi-illan old timer-nautiskeluun. Nyt kone oli aikamoinen namu ajettavaksi. Kyllä se vaan on niin, että Pikku-Junnu on parhaimmillaan tyynenä kesäiltana. Pörräsin koneella vartin verran. Onneksi kone on niin leppoisa ajettava tällä kelillä, että toisella kädellä voi keskittyä hyttysten hätistelyyn. Pikkusiivekkäät olivat tulleet apajille tuulen tyynnyttyä.


11.06.

Päivä alkoi hyvin helteisenä jo aamusta alkaen, mutta silti piti saada sähkö-Pöönixi tulille. Kyytiin laitettiin vielä Opticam-videokamera tekemään autenttista lentodokumentaatiota. Konehan ei ole ollut ilmassa nyt vähään aikaan ja ensimmäinen lento oli taas sellaista höykytystä. Akku ei ollut ihan kohdillaan minkä seurauksen painopiste tuntui olevan turhankin takana. Koneella lennettiin näillä säädöillä reilun viiden minuutin mittainen lento.

Parhaimmillaan tai pahimmillaan elohopea kipusi varjossa olevassa lämpömittarissa ennätykselliseen +33 C lukemaa, vaikka mittari valehtelisikin asteen tai jopa pari, niin kyllä tässä kelissä on kestämistä. Hieman myöhemmin päivällä Ajoin Pöönixillä varttitunnin lennon ilman kameraa. Tällä kertaa kone oli jo trimmeissään ja lennätys alkoi olla nautittavaa. Tuuli kyllä vähän riepotteli konetta.

Lähdin päivän toiselle kuvauslennolle saunan jälkeen joskus kello 21:00 jälkeen, kun ilma oli jo täysin tyyntynyt. tässä kelissä Electric Blue Phoenix on parhaimmillaan. Tyynessä ja lämpöisessä Suomen suvessa lennätys oli yhtä nautintoa ja toivottavasti tuli hyvää lentovideota. Reilun 21 minuutin lennon jälkeen otin koneen laskuun. ja kävin heti siirtämässä videon pätkän läppärille. Harmikseni huomasin, että kamera oli ollut aavistuksen verran ylöspäin, jolloin normilennossa kuvassa näkyi vain suurimmaksi osaksi taivasta. ja maisemaa oli vain ohut kaistale ruudun alareunassa.

Tästä harmistuneena lähdin vielä kello 22:00 jälkeen neljännelle lennolla ja kyydissä oli jälleen kamera, mutta kuvauskulma oli nyt tarkistettu aavistuksen alaviistoon, että vehreät maalaismaisemat tallentuisivat videolle. Lento oli yhtä tasaista ja nautittavaa, miten tuntia aikaisemmin tehty kuvauslento. Nyt lensin ja kaartelin koneella rauhallisesti 22 minuutin verran. Laskeutumisen jälkeen kävin taas heti siirtämässä videon läppärille ja nyt tuli todella hyvälaatuista kuvaa, joka on aina silloin tällöin erittäin vakaata. Iltalentojen huono puoli on ilmojen tyyntymisen myötä apajille ilmaantuvat hyttyset, joita saa huiskia pois oikein urakalla.


12.06.

Olin pitkästä aikaa sopinut lennätykset Xxxxxn kanssa. Pakkasin autoon Kaoksen ja kuvauskoneeksi Electric Blue Phoenixin ja lähdin ajelemaan kenttää kohti yhdeksän jälkeen. Tuuli oli aika tyyni vielä klo 9:30 paikkeilla.

Photo by Marko Vehmaa Photo by Marko Vehmaa

Photo by Marko Vehmaa Photo by Marko Vehmaa

Olin aikaisemmin vihjannut Markolle, että hän voisi tulla kuvaan kentälle. Kaikki tämän päivät kuva ovat siis Marko Vehmaan kuvaamia. Olin vielä siinä vaiheessa yksin, kun lähdin Kaoksella ensimmäiselle lennolle. Tuuli oli aivan olematon ja sekin vähäinen lehmän hönkäys, mikä kävi, oli aivan kentän suuntainen. Lensin Kaoksella vajaan 10 minuutin lennon ja Xxxxx tuli paikalle siinä vaiheessa, kun otin koneen laskuun. Lensin Kaoksella kaiken kaikkiaan neljä hyvin samankaltaista lentoa. kannuskoneen kanssa on taas tauon jälkeen opettelemista; lähdöissä on vielä aavistuksen verran käärmeilyä ja laskuissa kone tahtoo vähän pomppia. Ilmassa kone tuntui olevan kuin kala vedessä ja se toimin kaikin puolin erinomaisesti näinkin lämpimässä säässä. Temppusorttimenttiin kuuluivat sisä- ja ulkopuoliset silmukat, vaakakierteet, vaakakahdeksikot, syöksykierteet ja selkälento. Paikalla oli myös Henri Hiisilä, johon olen törmännyt noin kerran kesässä. Hänellä on yleensä joku pieni sähkökone ja lapset mukanansa.

Photo by Marko Vehmaa Photo by Marko Vehmaa

Photo by Marko Vehmaa Photo by Marko Vehmaa

Photo by Marko Vehmaa

Kaoksen lentojen välissä ajoin pariin otteeseen Electric Blue Phoenixia. Ensimmäisellä lennolla oli kamera kyydissä ja laadukasta lentovideota tuli lentopaikan ympäristöstä yli 20 minuutin verran. Jälkimmäisellä lennolla minulla ei sitten enää ollutkaan kameraa koneessa, vaan tyydyin lentelemään muuten vaan. Lähdin kentältä yhden aikoihin pois. Kiva ja hyvin onnistunut reissu, jota Marko oli mukana kuvaamassa. Hänellä on digijärkkäri mukana 200mm putkella. Hieman puolen päivän jälkeen tuuli nousi aavistuksen verran niin, että se tuntui mukavan vilvoittavalta. Tietysti keli oli aika raskas ja kolme litraa meni vettä, OS 61FX-moottori ei ollut lämmöstä moksiskaan. Forssan Lehden mittarissa oli +29 C kun ajoin siitä ohi.

Loppukevennykseksi päivän tuubiannos:



01.07.

Kesäloman alkua juhlistettiin tietysti lennätyksellä kun päästiin kesäkohteeseemme. Sää oli ollut jo pari päivää varsin helteinen lämpötilan huidellessa jossain +25C ja +30C asteen välillä. Pikku-Junnu nousi vankoille siivilleen turnipsin 3s1000mAh akun voimalla. Kone on 3s-pakalla mukavan suorituskykyinen ja koneella saa äkkiä kerättyä kiitettävästi korkeutta. Pörräsin koneella noin kymmenen minuutin verran ennen kuin otin koneen laskuun kotitien yli pihaan. No niin, tästä se loma sitten voi alkaa kunnolla.


02.07.

Jo aamupäivällä lämpötila oli aika nopeasti jo +30C asteessa ja huiput olivat +33C sitten iltapäivällä. Kumpupilvien pohjia lähdettiin tutkimaan Electric Blue Phoenix -sähköliidokilla, jona sisuksissa oli Kokamin 3s2400mAh-akkupaketti. Vaikka painopiste olikin maassa kokeillessa kohdillaan (sama paikka, mitä 2650mAh akku), niin ilmassa oli alussa jonkin verran trimmaamisen tarvetta. Lennätyksen lomassa sain koneen trimmattua, mutta silti siinä oli jonkin verran yliohjautuvuuden tunnetta.

Missään ihmeellisimmissä nostoissa en ollut, mutta aina silloin tällöin ajettiin jonkin nousevan läpi tai läheltä, mikä näkyi koneen heilahteluina. Tämä päivä lienee kuumin päivä, jolloin olen ylipäätään ajanut sähköliidokkia. Ihan peruskruisailulla lentoaikaa kertyi kiitettävät 26´32". En ajanut akkua ihan tyhjäksi, joten yhteen nousuun olisi voinut olla vielä akussa paukkuja. Hikisen lennon päätteeksi istutin koneen tarkkaan laskuun pellon ja kotitien väliseen heinikkoon. Ja nyt äkkiä uimaan...

Lataisin kokeeksi Etecin 3s1250 mAh akkua, että onko siitä vielä akuksi. Paras tapa kokeilla akkua oli laittaa se Pikku-Junnuun ja lähteä purkamaan akkua ilmassa. Yllätykseksi akku tuntui toimivan Pikku-Junnussa ihmeen hyvin ja moottorissa tuntui olevan mukavasti tehoa. Lensin koneella reilun kymmenen minuutin lennon. Lennon jälkeen akku tuntui olevan aika kuuma. Tosin se on jo niin vanha, että turha sitä on sen enempää mihinkään säästellä.

Latasin akkua lennon jälkeen jonkin aikaa, melkein täyteen ja sitten taas Pikku-Junnu ilmaan. Nyt iltasella ilmassa oli niin paljon kaikkea ihmisverestä käyttövoimansa saavaa itikkaa, että niiden huiskiminen tuntui jo vievän päähuomion itse lennätyksestä. Onnistuin kuin onnistuinkin pitämään koneen ilmassa arviolta saman verran, mitä edellisellä latauksella. Nyt akku hiipui sen verran nopeasti loppuun asti, että kone jäi johonkin viiden metrin päähän viljapeltoon. Sporttisandaalit olivat aikamoisessa savessa kuin sain tetsattua koneen takaisin pihatielle.

Illan viimeinen Pikku-Junnu -lento lennettiin DualSkyn 3s1300-akulla, joka sekin on jo maalisuoralla, mitä katsoo akun pullistumiseen. Ensimmäinen lento jäin aika lyhyeksi, koska paarmat olivat syödä pilotin elävältä. Toiselle lennolle kävin hakemassa tuulitakin päälleni, jotta lennätyksestä tulisi jotain tällä kertaa. Lentelin koneella varmaankin varttitunnin enne sen ottamista laskuun. Kone jäi taas muutaman metrin päähän pellolle ja sandaalit olivat taas savessa. Iltakin alkoi jo hämärtyä, joten oli aika laittaa akut lataukseen ja itse vetäytyä yöpuulle.


03.07.

Lähdin iltapäivällä koittamaan keliä Electric Blue Phoenixillä, Setup oli sama, mitä eilenkin eli sisuksissa oli Kokamin 3s2400 mAh -akkupakka. Vieläkin taitaa olla painopisteongelmia tämän akkukoon kanssa. Tämän lisäksi keli oli aika tuulinen ja muutenkin levoton. Koneen meno oli välillä aika railakasta. Tuntui, että olin koko ajan laskevissa tai että koneen siipien alla ei ollut lainkaan ilmaa. Tässä höykytyksessä lentoaikaa kertyi vaivaiset 16'32", Laskukin oli aika sompailemista tuulen tempoillessa konetta sinne sun tänne. Lopuksi kone jäi pellolle hieman tavallista kauemmaksi.

Photo by Jari Vehmaa

Illemmalla, puoli seitsemän jälkeen ajelin Jokioisten kautta Forssaan mukanani Kaos, johon olin edellisenä iltana uusinut laskutelineiden Kavanin laadukkaat tarvikeakselit, jotka toivon mukaan kestävät paremmin, mitä bulkki M4-pultit.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kentällä tuuli kohtalaisesti, mutta sentään kentän suuntaisesti ja joelta päin. OS 61FX-moottori käynnistyi helposti, käyden aluksi aikansa väärin päin. Kentällä oli heinät edelleenkin niittämättä, mutta lennokkisäännöt olivat sentään ilmestyneet ilmoitustaululle. No niin, ja nyt takaisin asiaan. Annoin moottorin käydä hetken; täysillä ja tyhjäkäynnillä. Ohjainpintojen tarkistus ja sitten rullailin koneella kiitoradalle. Keula kohti jokea, kaasu auki, kone hieman käärmeilee nousukiidossa, mutta sitten veto ja kone ylös ilmaan.

Ilmassa kone toimi ihan niin, miten edelleenkin. Tuuli oli aika kova edelleenkin ja lennätys jäi tällä kertaa ihan vaan peruskruisailuksi ilman mitään sen kummempaa tempun vääntämistä. Näin iltalennätyksessä on se huonopuoli, että aurinko paistaa silmiin kaupungin suunnalta. Tullessani laskuun, tein ensimmäisen laskukierroksen metsän päältä lähestymällä, mutta kone oli tuolloin vielä turhan korkealla. Juuri tällöin aurinko meni sopivasti pilveen ja ei muuta kuin täyskäännös ja uuteen laskuun vanhan kaavan mukaan. Laskussa tuuli paukutti jonkin verran, joten laskuun sai tulla kohtalaisilla moottoritehoilla. Lasku oli ihan onnistunut, mitä kone nyt pomppi muutaman kerran. Lopuksi kone pysähtyi ja sammui reunaheinikkoon.

Tankkasin konetta toiselle lennolle, mutta kun tuuli ei näyttänyt yhtään laantumisen merkkejä, rupesin sittenkin veivaamaan tankin tyhjäksi, enkä enää lentänyt toista kertaa.


04.07.

Lennätykset jatkuivat tänään iltapäivällä Forssan retken jälkeen. Ilma oli harmaa, tyyni ja viileä (+22C), tuntui varsin mukavalta skandinaavin iholla pitkästä aikaa. Nyt jos koskaan on hyvät olosuhteet lähteä tekemään tarkempia painopistetutkielmia Electric Blue Phoenixillä. Sisällä siis taas Kokamin n3s2400 mAh pakka ja menoksi. En saanut konetta vielä kovinkaan korkealle, kun säädin sammutti moottorin Saaren makasiini suunnalla. Sompailin sieltä sitten hieman vikuroivan liidonkin takaisin lähtöpaikalle. Tällä pyrähdyksellä kone oli ilmassa melko tasan minuutin ajan. Kokeilin vielä maassa moottori, niin säädin sammutti sen melko heti. Olin kyllä muistaakseni ladannut akun edellisenä päivänä. Jatkossa pitänee tarkkailla löytyykö akusta ruutia jatkossakin, vai alkaako se olla valmis poistettavaksi.

Seuraavalla lennolla laitoin samanlaisen Kokamin pakan koneeseen, mutta nyt 5 mm taaemmaksi, mitä se on aikaisemmin ollut. Pidin Kokamiin akkuja samalla merkillä, mitä 2650 mAh:n Dualskyn akkuja. Nyt vielä painopisteen tarkistus ja taas menoksi. Tästä akusta riitti puhtia ja koneen lento ja ohjattavuus oli selkeästi rauhoittunut verrattuna aikaisempiin lentoihin.

Vielä viimeistely trimmeistä, niin 2M-liidokkinautinto oli taas kerran vertaansa vaille. Sivuperäsin trimmi saa olla servovivun verran vasemmalla ja korkkaria sitten kelin mukaan. Nyt oli aika tyyni ilma, joten trimmasin liidarin kellumaan ilmassa. Ajoin koneella varmaankin jotain viisi moottorivetoa. Ihan hirveän korealle en ajanut sitä, sillä tasaisen harmaa taivas ei ole paras mahdollinen tausta. Varsinkin joissain nousuissa, kun koneen on pituusakseli on suoraan katseen suuntainen, niin tällöin se kerta kaikkiaan häviää taivaalle, kun koneen otsapinta-ala on tuolloin kaikkein pienimmillään lennättäjään nähden. Kurvailin koneella 20'40" verran tällä kertaa. Nyt pitää muistaa jatkoa varten, että Kokamin akut pitää olla kyljessä olevan velcro-tarran takareunan tasalla, niin näillä säädöillä koneen painopiste on hyvä.

Olin päivä mittaan kolvaillut liittimet Turnigy 30A Plush-säätimeen, joka oli tarkoitus istuttaa Super Zoommin nokalle. Alussa säätimen ja radioiden kanssa oli vähän haparointia, mutta kun moottori saatiin ensin pyörimään edes väärinpäin, niin loppu olikin jo selvää. Akuksi tuli tietysti aikoinaan ihan tätä varten tilatut Turnigy 3s1000 mAh-pikkupakat. Akku lätkäistiin koneen kylkeen, painopisteen tarkistus ja sitten taas pellon reunaan. moottorissa tuntui olevan ihan kiitettävästi puhtia, mutta se myös vinkui aika kovaa tällä säätimellä, tosin mitään tarkkaa referenssiä aikaisemman säätimeen ei ole olemassa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

EPP-himmelin oli tietysti pitkästä aikaa vähän outo ajettavan, muuta totta kai se pysyi lapasessa. Tietysti pienoinen tuuli teki omat lisänsä tähän. Kone pitää trimmata tyynemmällä kelillä. Nyt tyydyin lentämään ihan vaan peruskaahausta. Nyt en lennättänyt kovinkaan pitkään, mutta pääasia oli, että kone on taas lentokunnossa ja toimii. Siipiheikko-Junnukin on taas päällystystä vaille valmis rungon osalta:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


05.07.

Tälle päivälle oli sovittu Pekan ja Jarin klassikkostunttipäivä. Pekka oli laittanut pajallaan Curareaan kuntoon, mm. vaihtanut moottorin. Minulla oli mukanani tämän kevään ja kesä lentänyt Kaos, jolla on ikää jo yli 20 vuotta. T. Kokkosen mukaan kone on rakennettu joko 1988 tai '89, no joka tapauksessa kone alkaa olla jo kunnioitettavassa iässä. Varakoneen oli Electric Blue Phoenix-sähöliidokki ja olin ladannut molemmat Kokamin akut ja myös DualSkyn.

Olin kentällä jo 12:40 aikoihin. Taivas oli tasaisen harmaa ja onneksi tuulikin oli lähes tyyni tai sekin vähän tuuli 22:n suunnalta. Kokosin ja tankkasin Kaoksen valmiiksi Pekkaa odottamaan. Tällä välin laitoin Pööniksin lentokuntoon ja lähdin tunnustelemaan keliä. En ehtinyt lennättää vielä pitkäänkään, kun toisella moottorivedolla koneesta kuului outo ääni ja näin kuinka potkuri/spinneripaketti irtosi koneen nokalta ja putosi rullaustien päässä olevaan joutomaaryteikköön. Koneen lento-ominaisuudet eivät tästä menetyksestä juurikaan muuttuneet, mutta kone oli otettava laskuun. Juuri tällöin Pekka saapui kentälle, kun lähdin tetsamaan ryteikköön. Hetken samoiltunani ja nokkosten poltettua jalkani, löysinkin kadonnen lampaan. Palatessani varikolle pari kyytä luikertelin pakoon ihan jalkojeni juuresta. Se ei ole mikään ihme, sillä lentokentän tienoo on tunnetusti kyiden asuinaluetta. Onneksi minua ei mikään purrut, kun jaloissani oli vaan sporttisandaalit ja pohkeen puoliväliin tulevat housut.

Photo by Jari Vehmaa

Pekalla oli Curaren lisäksi Evo-Dara. Ensimmäinen lähtö Kaokselle oli aikamoista luikertelua, kun sivuperäsimen puolittavat eivät olleet käytössä. Ilmassa väännettiin taas jos jonkinmoista kuviota ja kiemuraa. Pekan Curare oli iskussa ja kone kulki tosi lujaa ja äänet olivat mahtavat, koska pillin adapteri falskasi hieman pakoaukon juuresta. Sitten kun Evo-Dara oli ilmassa, niin se vasta lujaa kulkikin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kaosin lentojen välissä lensin sähköliidokilla. Nyt kun oli saanut taas potkurin koneen nokalla, niin uudelleen ilmaan vaan. Tällä lennolla minulla ei ollut kelloa, eikä kameraa kyydissä. Kellon puuttuminen haittasi paljonkin, sillä nyt oli aivan ilmiömäinen liidokkikeli, mitään ihmenostoja ei ollut, mutta tasaisen kantavaa tuntui olevan siellä sun täällä. Välillä pyörin jossain nostavassa ison lintuparven kanssa. Kone tuntui pysyvän ilmassa ihan kyllästymiseen asti. Toisaalta teki mieli lähteä uudelle lennolle kamaran kanssa, joten aloin tuoda konetta laskuun, mutta suuremman voimat tuntuivat olevan asiasta eri mieltä. Niskan jäykkyydestä päätellen kone oli ollut ilmassa ainakin 20-25 minuuttia.

Asensin kamera koneen katolle ja taas menoksi. Nyt ei ollut enää yhtä hyvää keliä, mitä vielä heti aikaisemmin oli. Vaikka ei nytkään ollut moittimista, sillä kuvauslennollakin aikaa vierähti varttitunnin verran. Jospa materiaali päätyisi taas tuubiin pienen editoinnin jälkeen.

Anttikin tuli paikalle mukanaan sähkö-Oxalys -stuntti ja tosi siro ja erittäin siisti pieni sähkökäyttöinen old timer Miss Sticks, joka oli päällystetty kauniisti punaisen ja keltaisen läpikuultavilla sävyillä. Pienillä tehoilla kone tuntui suorastaan pysähtyvän ilmaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ensimmäisen lennon Kaos kävi ehkä turhankin rikkaalla ja niinpä laihensin seosta neljännes kierroksen verran, mikä terästi moottorin käyntiä. Lensin koneella kaiken kaikkiaan neljä aikalailla toistensa kaltaista lentoa. Kolmas lasku oli kaikista huonoin, koska kone oli laskuun tullessaan sen verran sivussa, että se tupsahti kiitoradan viereiseen heinikkoon harmittavasti koneen kärkivälin verran vain sivuun asfaltista. Neljännen eli viimeisen lennon päätteeksi huomasin että koneen pyrstö, siis sivari-korkkariyhdistelmä antoi hieman periksi koneen oikealta reunalta korkeusvakaajasta väännettäessä. Jää vain arvailujen varaan, että oliko kone saanut siipeensä edellisessä pöheikkölaskussa. Onneksi vaurio on helppo korjata lirauttamalla pikaliimaa murtumalinjaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lensin vielä Pööniksillä pari muuta lentoa. Jossain välissä Antin lennättäessä Oxalys-stunttia, koneen moottorista kuului tosi outo vinkaisu, jonka jälkeen Antti ottikin koneen heti laskuun. Oudon äänen syy ei selvinnyt vielä kenttäolosuhteissa.

Photo by Jari Vehmaa

Pekka ajeli Curareaan vielä muutaman kerran. Siinä vaiheessa kun aloin pakata omaa kalustoani autoon, kello olikin jo 18:40. Ajaessani iltaseitsemän jälkeen Forssan Lehden ohi, lämpömittari näytti +20 C. Päivä olikin ollut selvästi viileämpi, eikä kentällä olisi voinut olla näinkään pitkään kovinkaan paahteisissa olosuhteissa. Kentällä vierähti melkein lakisääteisen työpäivän verran laatuaikaa ja vieläpä eriomaisessa seurassa. Oli tosi mukavaa pöristellä kunnolla vanhassa kaveriporukassa.


06.07.

Parin pilvisemmän päivän jälkeen tänään helteet palasivat puolen päivä tietämillä. Päivän parhaat hetket menivät sosiaalisen aktiviteetin puitteissa ja vasta illalla pääsin seisomaan pellon reunaan radiolähettimen kanssa. Electric Blue Phoenix oli tänään varustettu taas kuvauskoneeksi. Akkuna oli Kokamin 3s 2400mAh-pakka. Lensin koneella yhden, noin 20 minuuttia pitkän kuvauslennon. Lento oli sellaista peruslentoa anoppilan tilusten yllä. Nämä nurkat alkavat pian olla niin perusteellisesti kuvattuja, että uusia maisemia pitää pian alkaa etsiä.


07.07.

Tänään iltapäivällä oli lämpötila varjossa +29C siinä vaiheessa kun varustin Electric Blue Phoenixin päivälennolle. Akkuna oli DualSkyn 2.65Ah -akku. Ilma oli aurinkoinen, taivaalla kumpupilviä ja tuulesta ei ollut juurikaan tietoa. Parilla ensimmäisellä moottorivedolla ei päästy juuri mihinkään, vaan homman oli melkein mäenlaskua. Sitten neljännellä tulin täräyttäneeksi koneen tosi korkealle ison tummapohjaisen pilven alle ja sinne se jäin kuin hyllylle. Phoenix-sähkäri oli taas kerran sen verran kovassa imussa, että minua alkoi jo hirvittää.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Se on hassu, kun koneen saa kunnon tinttiin, niin ei sekään ole sitten hyvä. Kone oli kuin liimattu pilven alla ja imua ylöspäin tuntui olevan koko ajan yhä enemmän. Oli pakko trimmata koneeseen työntöä parin, kolmen trimminaksun verran, mutta sekään ei pahemmin tuntunut auttavan. Välillä ajoin koneen jo vähän kauemmaksi siniselle taivaalle, mutta siellä taasen kone tuntui hukkuvan kokonaan taivaalle, joten oli taas pakko mennä ajamaan pilvine alle, jossa koneen näkyvyys oli sentään ihan toista luokkaa. Killuin koneella varttitunnin verran taas pilven alla, vaikka yritinkin aina välillä tehdä kaikkeni, että pääsisin sieltä pois. Sain otettua akullisella jotain kuusi tai seitsemän reilua moottorivetoa, joiden siivittämänä kokonaislentoaikaa tuli tämän kesän ennätykset 37'38". Kyllä lennon jälkeen vesi maistui kummasti!


09.07 - 10.07. Flying Legends @ Duxford 2011

Toisen maailman sodan aikaisten lentokoneiden ympärille rakentuva perinteikäs Flying Legends- lentonäytös osui tänä vuonna heinäkuun päiville 9.-10. Paikkana on itseoikeutetusti Duxford, jossa on vertaansa vailla oleva Imprial War Museum. Museon nettisivuilla sitä hehkutetaan Euroopan upeimmaksi ilmailumuseoksi, eikä syyttä; nähtävää riitti hallikaupalla, eikä kaikkia halleja ehditty edes läpikäymään. Paikka oli siis arvoisena kyseiselle lentonäytökselle, koska juuri tältä lentokentältä käsin on tehty eurooppalaista sotahistoriaa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Duxfordin lentokenttä rakennettiin ensimmäisen maailman sodan tiimellyksessä vuonna 1917. Hieman ennen sodan päättymistä siellä avattiin jo ensimmäinen lentokoulu ja sodan loputtua sinne koottiin mantereelta pois vedetyt lentolaivueet. Lentotoiminta Duxfordissa jatkui sotien välisen ajan taukoamatta. Britannian julistettua sodan Natsi-Saksalle 3. syyskuuta 1939, Duxfordin lentokenttä tuli olemaan tärkeä ja merkityksellinen paikkansa tulevina ja vaikeina sotavuosina, jotka Sir Winston Churchill kiteytti kuuluisaan lausahdukseensa - Minulla ei ole teille tarjolla mitään muuta kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä.

Kun taistelu Britanniasta eli Britannian ilmasota oli käyty, Duxfordin lentokentässä tuli eräänlainen tutkimuslaitos, jossa tutkittiin ja restauroitiin lentokuntoon sotasaaliiksi saatuja saksalaisvalmisteisia lentokoneita. Tämä oli tärkeää työtä, ettei vihollinen saanut liian pitkää teknistä etumatkaa. Myös Britannian uutta hävittäjäkalustoa kehiteltiin juuri täällä.

Lentokenttä sai aivan uuden roolin, kun sieltä käsin tehtiin ensimmäinen ilmaisku Pohjois-Ranskaan 20. kesäkuuta 1942. Jenkit aloittivat jo saman vuoden keväällä vyörymisen Duxfordiin ja täysi lentotoiminta oli käynnissä sitten jo seuraavana vuonna 1943. Kentältä operoi 78th Fighter Group, joka lensi P-47 Thunderbolt- ja P-51 Mustang-hävittäjillä, joita oli näyttävästi edustettuna lentonäytöksessä. Hävittäjien pääasiallinen tehtävähän oli suojata raskaita ja hidasliikkeisiä pommikoneita, jotka valoisaan aikaan kävivät tyhjentämässä pommilastinsa Saksaan ja miehitettyyn Eurooppaan.

Sodan päätyttyä ja jenkkien lähdettyä, Kuninkaalliset Ilmavoimat(RAF) aloitti operoinnin nykyaikaisella suihkuturbiinikalustolla. Sittemmin lentokentän epäedullinen sijainti ja tulevat suuret modernisointikustannukset johtivat siihen, että viimeinen RAF:n hävittäjä lensi kentältä 1961.

Sittemmin Imprial War Museum alkoi etsiä uutta entisöinti- ja näyttelypaikkaa Lontoosta ulos kasvaneelle materiaalilleen ja sai luvan käyttää Duxfordin lentokenttää. Vuonna 1977 kiitotien maa-alueet ostettiin ja Duxfodiin kohosi Euroopan näyttävin elävä ilmailumuseo, jossa hallien kiertämisen lisäksi voi osallistua mitä erilaisenpiin ilmailuaiheisiin tapahtumiin, joista perinteinen ja tänä vuonna jopa dramaattinen Flying Legends on parhaimmasta päästä.

Duxford sijaitsee aivan M11-moottoritien kupeessa ja tänne on lyhin yhteys Lontoon Stanstedin lentokentältä, josta voi vaikkapa vuokrata auton ja lähteä puikkelehtimaan vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, mikäli haluaa jännitystä elämäänsä jo ennen lentonäytöstä. Muualta Lontoosta on näppärintä ostaa junalippu Cambridgeen, jonne junalla hurauttaa junavuorosta riippuen noin tuntiin. Lontoo on kooltaan jo sellainen, että liikkumiseen pitää varata runsaasti aikaa, esteitä ja yllätyksiä voi aina sattua.

Majoitusvaihtoehtona Cambridge on lyömätön, rautatieasemalta on ilmainen bussikuljetus lentonäytösalueelle ja iltaisin voi tutustua arvostettuun ja vanhaan yliopistomiljööseen, jolla on jo 800-vuotinen historia takanaan tai sitten paikalliseen pubikulttuuriin taikka molempiin. Parantumattomana ilmailufriikkinä olin tietysti hankkinut etukäteen lipun molemmille näytöspäiville, sillä näytös oli tämän matkan pääasiallinen tarkoitus ja ilmailua ja sen historiaa oli tarkoitus aistia koko rahan edestä ja joka ikisellä solulla.

Hotellilta käveli alle vartissa rautatieasemalle, josta siis bussit lähtivät aamulla kohti Duxfordin lentokenttää. Bussimatka taittui muiden ilmailuhullujen seurassa noin varttitunnissa. Hieman ennen lentokenttää liikenne seisahtui pieneksi hetkeksi, mutta alkoi jälleen soljua sujuvasti. Etukäteen lippunsa ostaneet näytösvieraat pääsivät omasta sisäänkäynnistä näytösalueelle.

Lentokentän lisäksi alueella on kahdeksan erilaista näyttelyhallia, jotka käsittävät ilmailun merkittävämpiä lentokoneita, lähinnä sotilaskoneita. Mutta nyt ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus keskittyä varsinaiseen lentonäytökseen ja ehkä sunnuntaina sitten kiertää halleja niin paljon läpi, mitä ehtii ennen näytöksen alkua. Näytösalueen kartassa oli valmiit suunnitelmat erilaisille kohderyhmille, miten hallit kannattaa kiertää läpi.

Ilmassa oli suuren ilmailujuhlan tuntua ja heti aamusta. Kultaisen näytöspassin ostaneille vieraille oli erotettu omat katsomoalueensa, viini- ja ruokatelttoineen sekä tuoliriveineen, josta pääsi aavistuksen verran lähemmäksi kiitoradan reunaa. Ehkäpä voisin hemmotella itseäni tuollaisella paremman väen pääsylipulla sitten kun tulee seuraavat pyöreät vuodet tulevat täyteen, mutta nyt oli tyytyminen tavalliseen lippuun ja seisomapaikkaan.

Pulittamalla £5 lisää, oli mahdollisuus päästä yleisön edessä olevalle rullaustielle, jonka varteen oli näyttävästi parkkeerattu esille koko hävittäjäkalusto. Pakkohan sinne oli päästä. Suomalaisen lentonäytöksen kohokohta on yleensä yksi toisen maailman sodan aikainen hävittäjä; joko Spitfire tai Mustang, mutta täällähän näitä sotakoneita oli kokonainen lentokentällinen.

Paikalla oli pelkästään jo kuusi kappaletta viimeisen päälle kiillotettua ja puunattua P51 Mustang -hävittäjiä, joista kolme kuului amerikkalaiselle The Horsemen -taitolentoryhmälle, joka lentää ainoastaan kyseisillä, toisessa maailman sodassa palvelleilla hävittäjillä. Koneet oli tuotu Yhdysvalloista juuri tätä lentonäytöstä varten. Toisen maailman sodan aikana Mustangeja tuotettiin sotanäyttämölle lähes 15 000 kappaletta, hinnan ollessa $50 000 kappaleelta. Nyt koneita on enää jäljellä vain 150, keskihinnan ollessa noin kaksi miljoonaa dollaria.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Näytöksen dramaattisin tapahtuma vähensi jo ennestään uhanalaista Mustang-kantaa yhdellä yksilöllä. Sunnuntaina näytöksen loppuylilennon jälkeen Douglas Skyraider osui ilmassa yhteen P-51 Mustang "Big Beautifull Doll":n kanssa, jonka pilotti Rob Davis pelastautui laskuvarjolla aivan viime hetkellä noin 200 jalan korkeudesta. Skyraider onnistui laskeutumaan kentälle, vaikka sen toinen siivenkärki olikin lyhentynyt toista metriä. Uutisvideolta katsottaessa Mustang on aika lohduttoman näköinen täysin tunnistamaton romuläjä keskellä peltoa, mutta onneksi henkilö-vahingoilta vältyttiin niin ilmassa kuin maassa. Youtubesta löytyy Robin haastattelu ja muuta kolariin liittyvää materiaalia.

Big Beautifull Doll in Memoriam:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Mutta nyt palataan takaisin lauantaihin. Mustangien lisäksi kentällä oli näyttävästi esillä Republic P-47 Thunderbolt, Red Bull:n omistamat F-4U Corsair ja auringon kanssa kilpaa loistava P-38 Lightning, P-40 Warhawk, venäläinen YAK-9, kolme kappaletta saksalaisia Messerschmitt 109-hävittäjiä, Hawker Hurricane, taittuvasiipisiä laivastohävittäjiä; Corsair, Skyraider, Bearcat, Seafury. Listalta puuttuu moni muu kone, kun tyypit ovat unohtuneet vuosikymmenten aikana.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ensimmäisen maailmansodan aikaista kalustoa oli esillä vain replikoina; kolme kappaletta kolmitasoista Fokker Dr.1- ja Nieuport 17-koneita. Fokker Dr.1 -koneesta teki kuuluisan Manfred von Richthofen eli "Punainen Paroni", joka lensi tällä konetyypillä muiden saksalaisten lentäjä-ässien ohella. Sunnuntaina, ennen Mustangin tuhoutumista yksi Fokker Dr.1 pöllähti nurmikolla nokilleen, mutta siinä ei tainnut mennä edes potkurikaan poikki.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Rullaustiellä riitti siis kuvattavaa runsain mitoin ja aika hurahti sanan mukaisesti kuin siivillä kameran räpsiessä ainutlaatuisia kuvia ainutlaatuisista lentävistä legendoista, joita ei tulla koskaan näkemään Suomen taivaalla. Koneita vartioi sodan ajan asepukuihin sonnustautuneet sotilaat, sotapoliisit kivääreineen ja pistoolein ja sairaanhoitajat valkoisine saumasukkineen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Hieman kauempana yleisön edessä eristetyllä alueella museon mekaanikot käyttivät V12 Rolls Royce Merlin- ja Griffon- moottoreita, joissa sylinteritilavuutta piisaa ämpärikaupalla. Moottorit olivat henkilöauton peräkärryihin asennetuissa koekäyttöpukeissa. Potkurit olivat lavoiltaan lyhennettyjä, että moottorit olisivat ylipäätään pysyneet paikoillaan. Räväkällä kaasuhanan veivaamisella pakoaukoista loi lieskat ja musta, lämmin moottoriöljyn katkuinen pakokaasupilvi pilvi lämmitti mukavasti aina välillä yleisöä. Näytöksen loputtua moottoreita pääsi käsin hypistelemään, mekaanikot tosin varottelivat, että moottorit saattavat olla kuumia.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Runsaan hävittäjäarsenaalin lisäksi kentällä oli Boeing B-17 Flying Fortress "Sally B", ainoa lentokuntoinen yksilö Euroopassa, saksalainen kolmimoottorinen Junkers Ju-52 -matkustajakone, sekä kaksi ilmojen veteraania, kaikkien matkustajakoneiden kantaäitiä Douglas DC-3 -konetta, jollaisen kyydissä on joskus tullut oltua ihan täällä Suomessa. DC-3 -konetta valmistettiin 1930-luvun puolivälistä alkaen vähintäänkin 13 000 kappaletta ja konetyyppi on edelleenkin kaupallisessa käytössä, mikä on käsittämätön saavutus pian 80 vuotta täyttävälle lentokone-legendalle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tässä monimoottorikonesarjassa näyttävintä ja odotetuinta oli Boeing B-17 "Lentävän Linnoituksen" mottoreiden käynnistys, lämmitys, nousu, näyttävät ylilennot ja hidas rullaus lennon jälkeen paikoilleen. Moottorit jyrähtivät toinen toisensa jälkeen käyntiin uskomattoman savupilven saattelemina. Näitä koneita lensi sodan aikana usein täysin vapaaehtoinen miehistö, tai oikeammin nuoriso, sillä miehistö koostui pääsääntöisesti parikymppisistä jenkkipojista, jotka eivät välttämättä omistaneet edes ajokorttia päästessään nelimoottorisen pommikoneen ohjaimiin. Koneen päällikkö oli miehistöä vanhempi, mutta hänkin useimmiten alle 25-vuotias.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kyseistä konetta käytettiin "Memphis Belle"-elokuvan kuvauksissa, joista muistona koneen nokassa oikealla puolella komeilee kyseisen koneen logo. Elokuvan loppuhuipentumassa Memphis Belle palaa nilkuttaen, savuttavana ja lähes alasammuttuna viimeiseltä 25. pommituslennolta, jonka jälkeen miehistö ansaitsee kotiutuksen. Monelta muulta B 17-miehistöltä jäi vain haaveeksi kotiutukseen vaadittava lentomäärä.

Photo by Jari Vehmaa

Yksi näytöksen upeimmista valokuvista tuli otettua kun kaksi P-51 Mustang -hävittäjää oli Sally B:n siivillä. Vaikutelma oli hyvin autenttinen ja se olisi voinut olla oikeasti jostain päin Eurooppaa sodan sekaisina vuosina. Harmi vaan, että kuva tuli otettua liian pienellä resoluutiolla ja se jäi postikorttikokoiseksi:

Photo by Jari Vehmaa

Sally B tuotiin Englantiin 1975 ja sen vuosittainen ylläpito nielee hurjat £400 000. Totta kait hyvää toimintaa piti tukea ostamalla hihamerkki ja avaimenperä. Koneen kunnostuksesta ja historiasta voi lukea kannatusorganisaation nettisivuilta: http://www.sallyb.org.uk/. Ohilennoilla koneen moottori laitettiin savuttamaan, mikä symbolisoi sitä taloudellista haavoittuvuutta, jonka kanssa Sallyn ystävät kamppailevat pitääkseen koneen lentokuntoisena myös tuleville sukupolville.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Näyttävää antia oli myös Lufthansan omistuksessa olevan Junkers Ju-52 -matkustajakoneen lennot, puhumattakaan siitä, kun ilmojen veteraanit DC-3:t lensivät tiukassa muodostelmassa kentän yli. Jostain lähialueen lentokentältä tuli brittiläinen nelimoottorinen Avro Lancaster -pommikone tekemään näyttävät ylilennot.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lauantaina virallinen ohjelma alkoi loppua iltapäivällä kello 17 jälkeen ja sitten taas bussille ja Cambridgeen. Näytöksessä vierähti aikaa reilun työpäivän verran ja taisi ihan ylitöiksikin mennä. Päivän päätteeksi mies ja kameroiden akut olivat ihan loppu.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Sunnuntaina liikenteeseen lähdettiin heti aamusta yhdeksän jälkeen. Toisena ja viimeisenä näytöspäivänä huomasi selvästi sen, että yleisöä oli jo vähemmän liikkeellä mitä ensimmäisenä päivänä. Koska hävittäjärivistö oli kuvattu jo edellisenä päivänä, niin sunnuntaiaamupäivänä oli paremmin aikaa koluta näyttelyhalleja läpi. Ne käytiin pedantisti läpi numerojärjestyksessä. Tietysti kaikkein parasta olisi käydä näyttelyhallit läpi muulloin kuin lentonäytöksien aikana.

Halleista suurin oli 1-halli, jossa oli näytillä mm. Concorden prototyyppi, jonka sisälle pääsi pienestä lisämaksusta. Ykköshalli tuntui edustavan etupäässä brittiläisiä konetyyppejä; Avro Lancaster -pommikone pomminkuljetustraktoreineen ja muine operoinnissa tarvittavine työkoneineen, maailman ensimmäinen suuri deltasiipinen ydinpommikone Avro Vulcan, joka on perinyt nimensä roomalaiselta tulen jumalalta, de Haviland Mosquito, ja monta muuta. Erityisesti minua ilahdutti nähdä Short Shunderland -lentovene, joka oli pitkänmatkan meritiedustelukone ja josta tuli aikoinaan pikkupoikana koottua Airfixin isohko muovimalli.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Edellisen lisäksi mielenkiintoisia halleja oli Battle of Britain (nr 6) jossa oli paljon erilaista materiaalia Englannin kotirintamasodasta, mm. saksalaisia V1-ohjusraketteja, jotka kylvivät tuhoa mm. Lontoossa. Konservointihalli(nr 5) oli lennokkien rakentajalle mielenkiintoinen nähtävyys, jossa oli työn alla olevia projekteja nähtävillä ja jossa näki oikeasti pintaa syvemmälle kaiken sen tekniikan, joka yleensä on piilossa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

American Air Museum-halli (nr7) oli hulppea ja siellä oli näyttävästi esillä toisen maailman sodan ja myös sen jälkeisten vuosikymmenten sotilaslentokoneita. Puoliellipsin muotoisen hallin lattiapinta-alan täytti suurimmaksi osaksi Boeing B-52 Stratofortress, pitkänmatkan 8- suihkumoottorinen pommikone, joka on palvellut aina Vietnamin sodasta Irakiin ja Afganistaniin. Konetyyppi on ollut aktiivipalveluksessa yli 50 vuotta ja se poistunee lopullisesti käytöstä vasta hamassa tulevaisuudessa. Kone on niin valtaisi, ettei hallissa saa mitenkään kokonaista kuvaa siitä:

Photo by Jari Vehmaa

Myös Lockheed SR-71 "Blackbird" oli näkemisen arvoinen ilmestys. Tämä 3,3-kertaisesti äänen nopeuden ylittävä kone on kuin lentokoneen ja avaruusaluksen risteytys. Koneen erikoisuutena on alle äänen nopeudella lennettäessä vuotavat polttoainetankit. Polttoaine siis sananmukaisesti valui liitoksista ulos. Kone kuumenee monikertaisella äänennopeudella niin paljon, että ja siitä johtuvat koneen lämpölaajenemisen ennakoivat toleranssit on suunniteltu toimivaksi vasta moninkertaisella äänen nopeudella.

Photo by Jari Vehmaa

Vaikuttava konetyyppi oli myös Boeing B-29 Superfortress. Samainen konetyyppi nimeltään "Enola Gay" pudotti kapteenin Paul Tibbetsin ohjaamana maailman ensimmäisen sodassa käytetyn ydinpommin "Little Boy":n Hiroshimaan elokuussa 1945. Monet pienemmät monimoottoriset konetyypit; mm. Douglas DC-3, North American B-25 Mitchell, A-10 -maataistelukone, joka oli Persianlahden sodassa jokaisen irakilaisen panssarimiehen painajainen, roikkuivat hallin katosta kuin muovimallit konsanaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Molempina näytöspäivinä mieleenpainuvia olivat hävittäjäkoneiden ohilennot päivän päätteeksi. Sunnuntaina laskin muodostelmissa olevan yhteensä 27 sodan aikaista hävittäjää. Viimeisenä näytöspäivänä koluttiin museon matkamuistomyymälä läpikotaisin, ja ainahan jotain kotiin tuotavaa tulee ostettua. Viimeinenkin päivä venyi suurin piirtein samanmittaiseksi, mitä ensimmäinen.

Matka oli itselläni ensimmäinen ulkomaille koskaan suuntautunut ilmailumatka. Aikataulullisesti kyseessä oli pitkä viikonloppureissu. Matkaan lähdettiin Helsinki-Vantaan lentoasemalta perjantaina iltapäivällä ja kotona Helsingissä oltiin vähän ennen puolta yötä maanantai-iltana. Nyt jälkikäteen ajatellen matkaan olisi voinut lähteä jo perjantaiaamuna, jolloin Cambridgeen saapuminen ei olisi venynyt kello 21 tietämille, kuten nyt kävi. Maanantai meni palautumiseen ja aika jäi hieman jopa Cambridgen kiertoajeluun ja Lontoon parit pakolliset nähtävyydetkin tuli bongattua nopeasti. Toki näin lyhyeen reissuun ei kannata ahnehtia ihan kaikkea.

Photo by Jari Vehmaa

Kaiken kaikkiaan matka oli kokemisen arvoinen ja voin suositella Duxfordiin suuntautuvaa pyhiinvaellusmatkaa kaikille parantumattomasti ilmailukärpäsen pureman saaneille ja ilmailuun lopullisesti koukkuun jääneille. Heinäkuinen Flying Legends -lentonäytös ei suinkaan ole ainoa, vaan IWM:n sivuilta kannattaa katsoa, mitä näytöksiä milloinkin on menossa ja liput saa näppärästi tilattua ennakkoon netin kautta, kuten kaikki muutkin järjestelyt aina hotellia ja lentojen varaamista myöten.


14.07.

Oli sopinut lennätyksen taas Pekan kanssa. Tälle päivälle oli Pekan mukaan luvattu hyvää ja kaunista keliä, tuulen ollessa vain 2m/s. Ennen Duxfordin reissua, olin saanut Junnu 2:n rungon korjattua ja laitteet asennettua. Siipi oli vielä korjaamatta, mutta vanhemman Junnun oranssi siipi sopi kuin nenä päähän samanvärisen rungon kanssa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Vastarina oli nyt Futaban 2,4GHz yksilö, joten hidas hämäläinen oli nyt ottanut päättäväisen ensiaskeleen kohti gigamaailmaa. Junnun perussäädöt sain hierottua parissa tunnissa kohdilleen, lähinnä tarvittiin servojen liikeratojen säätöä ja suunnanvaihtoa. Throttle cut oli vähän kinkkisempi, mutta sain senkin toimimaan, tosin hieman turhan pienellä liikevaralla. Lähinnä se arvelutti, että sammuuko moottori liian pienillä tyhjäkäynti kierroksilla. Junnu 1,5 oli nyt valmiina kohoamaan siivilleen uuden Futaba T10CG-lähettimen ohjastamana. Toukokuisen maahan kolarin jälkeen en ollut käyttänyt kertaakaan moottoria.

Hybridi-Junnun lisäksi otin mukaani vanhat sotaratsut Kaos, jonka pyrstö oli korjaillut verstaalla aikaisemmin ja Electric Blue Phoenixin. Teknistä rekvisiittaa oli mukana turhankin paljon, sillä jokaiselle koneelle oli nyt sattumien kautta oma lähettimensä ja molemmat digikamerat olivat myös mukanani. Pekka saapui kentälle siinä vaiheessa kun olin saanut levitettyä kamani autosta ulos. Pekalla oli mukana pelkkää sähkökalustoa; Vanquish-pikkustuntti ja Silent Dream 2,8m.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Laitoin Hybridi-Junnun ensimmäisenä lentokuntoon, koska nyt oli vihdoinkin tarkoitus alkaa käyttämään uusia, jo viime syksynä ostettuja radioita toden teolla. Aluksi TT 25-moottori oli täynnä suoja öljyä, kun moottori oli pariin otteeseen nestelukossa ja spinneri pyörähti irti kun moottoria yritti käynnistellä startterilla. Ei muuta kuin tulppa pois ja pyöritin startteirlilla ylimääräiset nesteet taivaan tuuliin tulpan reiästä.

Tämän jälkeen moottori käynnistyikin hyvin. Pekka heitti koneen ilmaan. Junnu lähti lentoon ihan junnumaisesti ja kone tuntui olevan suurin piirtein trimmeissään suoraan pöydältä. Radiotkin tuntuivat istuvan käteen ihan hyvin ja olehan ajanut Hitetceillä tosi paljon parin viimeisen vuoden ajan FC-18-lähettimen lisäksi. Pörräsin Junnulla perinteisesti tankin tyhjäksi ennen kuin laskeudun koneella. Tankki täyteen ja taas menoksi. Nyt moottori sammahti, juuri kun Pekka oli heittämäisillään koneen. Käynnistyksen jälkeen Pekka sääti moottoria hieman rikkaammalle ja nyt uusi yritys. Junnu pyrähti taas iloisesti siivilleen. Moottori sammui ilmassa kuitenkin huomattavasti aikaisemmin, mitä edellisellä "tankki tyhjäksi" -lennolla.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Käynnistin koneen vaan uudelleen ja siivenkiinnityskuminaruista roikottaen vien koneen rullaustien päähän, nokka kohti Vorssaa ja päätin kokeilla, miten kone lähtee maasta ja hyvinhän se lähti ja vieläpä aika lyhyen nousukiidon jälkeen. Ilmassa moottori tuntui käyvän tyhjäkäynnillä varsin reippaasti. Otettuani koneen laskuun ja kun tyhjensin tankin lopettaakseni lennot, aloin tutkimaan kaasun toimintaa, niin se oli varsin epäjohdonmukaista. Tarkempi tutkimus ilman siipeä paljasti, että servopyörässä olevan säätösysteemin pidätinruuvi oli niin löysälle, ettei se pitänyt enää teräslankaan kohdillaan. Kaasu alkoi taas toimia, kun ruuvi kiristettiin.

Lensin päivän akana Junnulla vielä neljännenkin lennon. Välillä lennättelin Pööniksiä. Parilla ensimmäisellä moottori vedolla ei päästy kuin mäkeä laskemaan. Pekka oli samaan aikaan ilmassa "Hiljaisen Unelman" kanssa. Jossain vaiheessa olimme kumpikin hyvin korkealla nostoissa. Pööniksi oli aika huomaamatta päässyt nousemaan tosi korkealle. Laitoin moottorin päälle pienille kierroksille ja trimmasin koneeseen jonkin verran työntöä ja lähdin ajelemaan itseäni kohden. Siltikin kone oli vielä varsin korealla ja sain tehdä töitä oikein kunnolla, ettei taivas olisi syönyt ties kuinka monta kertaa tuhkasta noussutta Phoenixiä. Kone oli ilmassa mukavat 29'47" ja akussa olisi ollut vielä ruutia useampaan moottorivetoon.

Olin liimannut ja vahvistanut Kaoksen pyrstöä korkeusvakaajan alta, kun edellisen lennätyskeikan jäljiltä korkeusvakaajan alla ja rungon yllä sivuperäsiman edessä oli murtumat, jotka antoivat sen verran periksi, että sivu/korkeusperäsinpaketti heilui liian paljon. Olin porannut sivuvakaajan päältä 3 mm terällä vinosti reijät aina rungon läpi ja reikiin työnnettiin bambuisten grillaustikun pätkät ja liimaa perään. Kaos lensi hyvin sellaista peruslentoa. Jonkin verran tein temppuja, mutta en niin paljoa, mitä viimeksi. Ensimmäisessä laskussa sammutin moottorin ja kone liiteli turhankin pitkälle, kun hitaasti pyörivä potkuri ei ollut jarruttamassa.

Photo by Jari Vehmaa

Ajoni Kaoksella kaksi lentoa. Toisen lennon päätteeksi sorvasin laskua pariinkin otteeseen hiljaisilla tyhjäkäyntikierroksilla, mutta keskeytin lähestymiset ja lopuksi tulin laskuun isommilla kierroksilla ihan kentän pintoihin vasta ja vasta sitten otin pienille kierroksille. Lähestyminen oli nyt paljon parempi, mutta kone loikki lennon päätteeksi tosi pahasti. Mitään vaurioita ei kuitenkaan tullut.

Photo by Jari Vehmaa

Paikalle tuli vielä jossain vaiheessa Pikku-Mikko, joka lennätteli sähkökopteriaan. Sää lämpeni ihmeellisesti päivän aikana. Tuuli ei ollut kovinkaan kova. Aluksi se oli ihan poikittainen, eilisen kaltainen, puhaltaen Forssasta päin. Välillä oli ihan tyyntä ja jossain vaiheessa tuuli oli jopa joelta päin. Kentällä tuli taas kerran vietettyä useampi tunti hyvässä kaveriseurassa hienosta harrastuksesta nauttien.

Jouduin lähtemään kentältä melkein kesken kaiken kun, pikkuneidit maalla odottivat jo kovasi kuskia, että he pääsisivät uimaan keppareiden kanssa. Kyllä uiminen sitten virkistikin, pitkän lennätysrupeaman jälkeen. Palattuani uintireissusta aloin purkamaan tavaroita autosta. Tässä vaiheessa Suomen suvi-ilta oli mitä parahin, eikä sellaista saa jättää käyttämättä, kun plakkarissa oli vielä parit ladatut ajoakut. Lähdin ensimmäiselle lennolle samaisella DualSkyn akulla, millä oli lentänyt jo lähes puolituntia aikaisemmin päivällä. Ilma oli aivan tyyni ja kone tunti killuvan kummasti taivaalla. En tullut kellottaneeksi lentoa, mutta niskan jäykkyydestä päätellen taas hätyyteltiin puolta tuntia.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Seuraavalla lennolla vaihdoin akuksi syksyllä ostamani Turnigy 3s2650mAh nano-paketin, jonka oli Pööniksin kyydissä koneen kadotessa viime vuonna marraskuun lopussa. Omilla teillään ollessa akku oli päässyt sen verran alijännitteiseksi, että kennot eivät enää ole kunnolla tasapainossa keskenään ja pakan virranantokyky on kadonnut. Pääsin kyllä koneella ilmaan, mutta täyttä kaasua pakka ei enää kestä ilman pyykkäämistä.

Olin kyllä käyttänyt pakkaa kentällä startteriin, mutta se ei ollut mitenkään pitkäaikaista käyttöä. Hiljaisella ja maltillisella kaasun käytöllä koneella sai jaettua jonkin verran. Lennon päätteeksi laitoin akun vielä uudelleen tasapainottavaan lataukseen, jotta voin tutkia onko akun lopullinen sijoituspaikka patterikeräys piste.

Lähdin illan viimeiselle lennolle Kokamin 3s2400 mAh pakalla. Vaikka akku on selväsi painavin, niin koneen trimmauksella sain sen kellumaan tyynessä ilmassa. Reilun varttitunnin lennon aikana kuvailin konetta samalla kun lennätin sitä. Onneksi Pääniksi lentää kauniisti sekuntikaupalla ilman ohjaustakin. Olihan tuollaisessa toiminnassa omat riskinsä, mutta hyvin kone pysyi aika kuvauslinjassa. Reilun varttitunnin lennon jälkeen otin koneen laskuun ja laitoin sen kyytiin videokamaran ja lähdin kuvauslennolle tyyneen kesäiltaan Opticamin kanssa. Lentelin koneelle taas varttitunnin verran. Video oli kivaa katsottavaa, kun pääsin purkamaan sen miniläppärille lennon jälkeen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Olipa taas kerran upea ja täyteläinen harrastuspäivä ja sitä tunsi olevansa taas kerran elossa. Electric Blue Phoenix oli ilmassa tänään ainakin 1,5h, ellei jopa kauemminkin, astuin 2,4 Ghz-maailmaan korkkaamalla uudet Futabat ja vanha sotaratsu Kaos sai ansaitsemansa kyydit.


17.07.

Ilma oli koko päivät hyvin tyyni, synkkä ja painostavan oloinen, ehkä aina joskus pienoinen tuulen henkäys virisi jostain ja päätyen jonnekin. Olin jo aikaisemmin tasapainottanut Turnigy 3s2650 mAh -pakan ja silloin oli mielessä, että kokeillaan vielä kerran saako akusta enää mitään ulos. Turnipsi sujahti Sähkö-Pööniksin sisuksiin ja ei muuta, kuin taivaalle. Puolikaasulla ajettaessa akku toimiin joten kuten, mutta täydellä kaasulla se menee heti kyykkyyn. Pitänee vielä tutkia, että saako siitä vielä kelvollisen 2s-akun.

Kokeilut jätettiin tähän ja DualSkyn pakka koneeseen ja menokoksi. Tällä akulla sai surutta päästellä urku auki ilman pelkoa, että akku menisi polvilleen. Ensimmäisillä moottorivedoilla päästiin vain noin neljän minuutin liitelyihin. Jossain vaiheessa saaren makasiinin suunnalla oli aikamoinen hissinosto, johon pääsin mukaan parin kertaan, kone kohosi ylöspäin aivan silmin havaittavalla nopeudella ja pienessä hetkessä koneen lentokorkeus oli tuplaantunut. Valitettavasti ilo loppui lyhyeen ja yritin turhaan löytää ympäristöstä jotain vastaavaa nostoa. Toinen käsittämätön paikka on Korpelan pellon nurkka, jossa oli ennenkin pyörinyt kohtalainen matalalla ihan kiitettävän ajan. Niin kävin myös nyt. Sain siis taas pyörittyä kohtalaisen pitkään, ehkä reilut pari minuuttia ihan alle kymmenen metrin korkeudella. Aika tyynessä kelissä lentoaikaa kertyi kummasti 31'35".

Iltakuuden jälkeen tuli Forssan lentokentällä Kaos mukanani. Kentällä ei ollut ketään muuta lennättäjää. Heinä oli vieläkin ajamatta, vaikka homman olisi pitänyt hoitua jo viimeistään perjantaina. Kasasin koneen lentokuntoon, käynnistelin ja rullailin kiitoradalla. Olematon tuuli oli kuitenkin sen suuntainen, että päätin ottaa lähdön terminaalille päin. Olinkohan lennätellyt reilut viisi minuuttia, kun ollessani entisen kaatopaikan metsän päällä, vastaan tulli ultrakevyt. Teen siis sitten nopean ylös vedon ja selvästi ultran yläpuolelle. Lentelen ja pörrään ilmassa vielä jonkin aikaa senkin jälkeen kun ultra on laskeutunut. Lentoaikaa kertyy reilun kuuden minuutin verran. Lensin kaiken kaikkiaan Kaoksella viisi lentoja niiden ollessa vähintäänkin kahdeksan minuuttia ja viimeinen oli yhdeksän ja puoli minuuttia. Elon laskuopilla tästä kertyy päivän kokonaissaldoksi noin 40 minuuttia Laadukasta klassikkostunttilennätystä.

Ilmassa tuli taas kerran käytyä läpi wanhaa ja kulunutta temppuarsenaalia. Ilma oli kaiken puolin mitä parahin lennätykselle; lähes tyyni ilta-auringon laskiessa puolipilviseltä taivaalta. Laskeva ilta-aurinko paistaa tähän aikaan hieman pahasta suunnasta, paistaen suoraan silmiin. Niinpä tyydyn lennättämään selkä aurinkoon päin lentäen poikittain kenttään nähden. Päivän laskuista yksi onnistui erityisen hyvin, kaikki muut olivat välttäviä. Lisää treeniä sillähän ne asiat paranevat...

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Illan päätteeksi puoli yhdentoista aikoihin päätin vielä käydä ulkoiluttamassa Super Zoomia. Kone oli nyt paljon mukavampi ajaa kun oli lähes tyyni ilta. Konekin tuli nyt trimmattua niin, että korkkari oli vivun tapin verran vedolla ja siivekkeet saman verran vasemmalla. Tietysti kone oli vähän outo käteen, kun oli juuri hetki sitten pyöritellyt 10 ccm -kokoluokan polttomoottorikonetta, jonka jatkuvuus liikkeissä on ihan toista luokkaa, mitä tällaisella EPP-härpäkkeellä, esimerkiksi kylkilento oli ihan hakusessa. Turnigy 3s1000 mAh -akussa oli kivasti puhtia, vaikka samaisella akulla olen ajanut Super Zuumia jo yhden lennon. Lennon päätteeksi otin koneen laskuun pihatielle. Olipa tämänkin päivä taas reippaanoloinen lennokkipäivä.

Mutta nyt keskiyön jälkeen pitänee pistää piste tämän päivän kirjoituksille ja katsoa millaisia kesätuulia ja lentokelejä huominen tuo tulleessaan.


19.07.

Aamu aukeni eilisen kaltaisena; pilvisenä, harmaana, tyynenä ja painostavan oloisena, ihan kuin sadetta enteillen. Pari päivää oli kulunut maalausurakassa Pensseli-Setänä. Maalarimestari piti lakisääteiset taukonsa ja maalin kuivumisen odottelut pellon reunassa taivaalle tähyillen Radiolähetin kourassa ja kaksimetrinen sähköliidokki taivaalla.

Lähdin ensimmäiselle lennolla kiireessä ja varsin huolimattomasta valmistautuneena, koska päässäni ei ollut aurinkolaseja eikä leveälieristä wirallista lennätyshattua. Sää oli selkiintynyt ja lämmennyt sitten aamun. Electric Blue Phoenix pörähti tuttuun tyyliin kohti korkeuksiaan. Päästyäni ilmaan huomasin miten kova imu kelissä oli, mutta toisaalta piti pinnistellä näkemisen kanssa, kun ei ollut polaroituja linssejä suotamassa auringon valoa. Lennettyäni aikana siellä sun täällä, päädyin kohtalaisen hyvään nosteeseen Kempin suunnalle, jossa kone tuntui viihtyvän varsin hyvin.

Lenneltyäni 13 minuuttia huonosti varustautuneesta pilotista alkoi tuntua yhä enemmän siltä, että jo varttitunnin lennossa olisi ihan riittävästi. Vaikka ajoin kuinka huonosti ja huolimattomasti, kone sen kuin killui korkeuksissaan. Pieni trimmaaminen työnnöllekään ei ihan heti tuonut konetta yhtään alemmaksi. Joudin taistelemaan luonnonvoimia vastaan vielä reilut seitsemän minuuttia, ennen kuin ilmojen sanansaattaja, ties jo kuinko monennen kerran tuhkasta noussut Phoenix palautui turvallisesti äiti maan hellään ja armolliseen syleilyyn. Kello pysähtyi näyttämään lukemaa: 20'32". Akkuna oli Kokamin 3s2400 mAh. Toivottavasti pilotti oppi tästä lennosta sen, että oikea ja asianmukainen varustus on kaiken aa ja oo. Teki tosi häijyä kun lennolla joutui ajamaan kerran tai pari ihan olosuhteiden pakosta auringon kautta.

Lähdin myöhemmin illalla toiselle lennolle samainen akku sisuksissa. Sää oli yhtä ihanteellinen, mitä edellisen lennon aikana ja niinpä tällekin lennolle kertyi tiimaa ihan kohtuullisesti 28'52". Yhdellä akulla ja kahdella eri lennolla tiimaa kertyi ihan mukavasti 50 minuutin verran. Se jää omaan arvoonsa spekulaation ja jossittelun piikkiin, millaiseen lentoaikaan olisin päässyt, jos olisi ollut kunnolla varustautunut jo ensimmäiselle lennolle ja jos olisin lentänyt ahnaasti, pyrkimällä korkeuksiin, ihan silläkin uhmalla, että taivas voisi maista koneen.

Lähdin illan viimeiselle lennolle jo ilman tyynnyttyä illalla puoli kymmenen aikaan. Ilma oli täysin tyyni, siis ihan kuollut, ei lehtikään värähtänyt. Aurinkokin oli jo laskemassa yöpuulleen jonnekin kaukaisuuteen, paistaen matalalla horisontin yllä luoden kultaiset säteensä viljapeltojen ylle. Tiedossa oli siis, että on ihan turha lähteä nostoja metsästämään, vaan pitää tyytyä hyvään koneen trimmaamiseen ja pyrittävä lentämään minimi vajoamaa niin hyvin kuin mahdollista, eikä korkeutta saa menettää sakkauksissa. Sainkin koneen hyvään trimmiin ja annoin sen liitää pitkiä suoria ihan omiaan häiritsemästä sitä liikaa. Vaikka mitään nostoja ei ollut tiedossa, oli tässäkin kelissä oma viehätyksensä ajaa hitaan ylväästi Suomen kesäillassa kelluvaan radio-ohjattavaa sähköliidokkia. Nautinto oli vailla vertaa, parasta, mitä mies voi tehdä housut jalassa. Tyydyin ajamaan hyvin loivia kaarroksia ja pitkiä suoria. Jossain 35 lentominuutin kohdalla jostain nousi niin pieni tuulen heiveröinen henkäys, että se tuntui vain viilennyksenä iholla, edelleenkään ei lehtikään värähtänyt. Tällä lennätystaktiikalla tiimaa kertyi 45'17", mikä on mielestäni todella hyvin perus-2m sähköliidokilla, kun keli oli periaatteessa pelkkää mäkilaskua. Ehkä pilotillakin oli oma ja vaatimaton roolinsa tässä kesäillan tähtihetkessä?


20.07.

Olin sopinut lennätykset taas Pekan kanssa heti aamu kahdeksan jälkeen. Jouduin poikkeuksellisesti laittamaan herätyskellon voimaan jo seiskalta ja aamupalan jälkeen pakkasin Hybridi-Junnun ja Electric Blue Phoenixin Fordin sisuksiin. Sää hieman arvelutti, sillä Matkun kulmakunta oli paksun aamusumun peitossa, Pekka tosin raportoi, että Urjalassa on täysin kirkasta. Kun saavuin kentälle, Pekka olikin siellä jo Jyrki Koiviston kanssa. Kenttäkin oli vielä sumun peitossa ja ilma oli täysin tyyni, kun eilen illalla. Aika pian kentälle laskeutui Malmilta tullut pienkone, joka joutui sumun vuoksi odottelemaan Forssassa kelin selkiintymistä, ennen kuin pystyi jatkamaan Jämille.

Photo by Jari Vehmaa

Varustelin Junnun ensin lentoon. moottori kävi ja kukkui hyvin. Otin koneen ilmaan maalähdöllä joelle päin. Kone lähti hieman vinosti lähtökiitoon, mutta nousi kuin nousikin ilmaan ennen kentän reunan kaadettua heinikkoa. Jostain syystä miellyin tällä lennolla kiertelemään ja kaartelemaan aika matalalla. Tyydyin lentämään jonkin reilun puolen tunnin lennon ennen kuin otin koneen laskuun.

Pekka lennättelin Vanquish-sähkötaitolentokonetta ja Silent Dream 2,5m -sähköliidokkia. Ennen omien koneidensa lentoa Pekka koelensi Jyrkin Mig 15-Puistohäätäjän.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lensin seuraavaksi Sähkö-Pööniksiä. Pari ensimmäistä moottorivetoa meni ihan vaan mäenlaskuksi. Sitten tärppäsi lentokentän ja Tarjoustalon pöpelikön välissä. Tässä saikin sitten killua aikansa. Toinen kova nosto oli Loimalammin puoleisen pellon päällä. Suu kääntyi hymyyn kun kello ohitti 1h 8 min, jolloin oli jo päivän selvää, että uusi ennätyslento oli syntynyt ja tästä eteenpäin kaikki oli vain plussaa. Ajoin DualSkyn 3s2650mAh-akulla varmaan kymmenkunta moottorivetoa. Jossain välissä akku hyytyi ja BEC sammutti moottorin ilmassa. Jäin kaartelemaan kiitoradan viereisen pellon päällä, ja kas kummaa; sielläkin oli ihan mukava nosto, johon pääsin kiinni oman mittapuun mukaan aika matalalta. Tässäkin nostossa sain koneen mukavan korkealle ja aikaa kului taas ihan mukavasti. Sitten kadotin noston ja akun viimeisetkin tehot oli tuhlattu taivaan tuuliin, oli laskun suunnittelu ajankohtaista. Oli aina välillä tiiraillut kelloa ja se näytti lähestyvän uhkaavasti jo puolta toista tunti, enää viisi minuuttia ja tuokin raja olisi murskaantunut. Mutta peli oli pelattu ja laskuun oli tultava, kun hihassa ei ollut enää valtteja. Lennon päätteeksi kello seisahtui uuteen henkilökohtaiseen ennätykseen 1h25'09". Huh, olihan aikamoinen lento ja eiköhän päivän kiintiö ole nyt täynnä. Nähtäväksi jää, kuinka pitkään tämä ennätys pysyy ennen murenemistaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa


22.07.

Torstaina oli varsin kovat ukkoset ja sadekuurot, mutta myös lämmintä, varsin trooppista kaiken kaikkiaan. Maa oli siis eilisen jäljiltä hyvin märkään vielä nyt perjantaina aamupäivällä. Lähdin Electric Blue Phoenixillä kokeilemaan keliä. Vaikka olikin aurinkoista ja kaikin puolin kaunis sää, ei mistään purjekonekelistä voinut puhuakaan. Keli oli hyvin levoton ja poukkoileva, mikä riepotti konetta väillä aika kovaakin. Mitään nostavia ei löytynyt mistään, koska auringon energia meni kosteuden haihduttamiseen. Ilmojen sanasaattaja rimpuili kovassa ja levottomassa kelissä 24'18". Millään ennätyslentomielellä ei nyt oltu liikkeellä, eikä lennätys kuulunut mitenkään nautinnollisien lennätyskertojen listalle.


24.07.

Joskus vuosi, pari sitten lähinnä heräteostoksena hankittu Hackerin puistohävittäjä Spitfire alkoi vääjäämättä valmistua koelentoja varten. Jos Turnigy 3s1000mAh-akun tunki nokkaan varta vasten rakennettuun akkutilaan, kone oli auttamattomasti nokkapainoinen ja säätimen sullominen samaan tilaan teki todella tiukkaa, kyllä ne sinne nippanappa menevät, mutta piuhat jäisivät roikkumaan rumasti ulos. Koelentoa varten päädyin järjestelyyn, että liimasin tarranauhaa siiven alle reilusti, että akun paikan suhteen olisi pelivaraa. Painopiste oli suositusten mukaan 55-60 mm siiven etureunasta, suurin piirtein vaneristen laskuteline-vahvikkeiden takana, mistä se on helppo tarkistaa. Kone oli hyvin tasapainossa, kun akun etureuna oli juuri kevytvanerisen akkutilan reunana tasalla.

Ensimmäinen starttiyritys päättyi hieman nolosti, koneen saadessa vaurioita nokkaansa. Moottoripukki oli ruuvattu tuliseinään kiinni ja siihen tökättiin moottori, joka lukittiin pidätinruuvilla. En tietenkään tullut tarkistaneeksi sitä, miten kireällä pidätinruuvi oli, vaan luotin siihen, että homma oli kunnossa silloin kun viimeksi roplasin. Hieman enemmän kaasua avatessa moottori irtosi pukistaan ja kohtalaisen pitkien johtojen varassa se pääsi potkuri pyörin ulos rungosta rikkoen nokan depronia.

Kiristin ruuvin uudelleen ja pääsin vihdoinkin koelennolle. Moottoriin pitää vielä jyrsiä Dremelillä pieni kolo, jotta lukitus olisi todella varma. PJS:n ulkopyörijässä tuntui olevan todella kiitettävästi potkua, jo puolella kaasulla moottori veti todella kovaa, enkä toisaalta uskaltanut avata kaasua tämän enempää. Niinpä viskasin Spitfiren ilmaan. Kone lähti käsiheitosta yllättävän vakaasti lentoon, eikä mikään trimmi ollut ihan persiillään, korkkaria ja sivaria sai trimmata ihan pikkaisen vaan. Kone tuntui lentävän tarvittaessa todella hitaasti, mutta alinopeudella se alkoi selvästi sakata kärjelleen, joten ihan mihin tahansa roikottamiseen ei ollut varaa. Ohjainliikkeet tuntuivat olevan ihan sopivat, tosin nyt ajelin vielä aika varovaisia kuvioita, enkä uskaltanut revitellä täydellä kaasulla, ennen kuin saan moottorinkiinnityksen todella varmaksi.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Koska 3s-pakassa tuntui olevan ihan kiitettävästi potkua jo puolella kaasulla, konetta pitää ehdottomasti lentää vielä nurkista löytyvillä 2s2200mAh-ajoakuilla ennen lopulliseen akkusorttimenttiin päätymistä. Ajattelin joka tapauksessa tehdä akulle paikan siiven alle. Siipi on kovera alta ja koko matkan ajan siiven alapuolella on jonkinmoinen muoto, jolla siipi saadaan ikään kuin menevän rungon läpi. Jos akun asentaa sinne lappeelleen, niin se ei varmaan paljoakaan pilkistä rungon alta ja sitten alkuperäinen akkutila jää kokonaan säätimen ja piuhojen käyttöön.


25.07.

Olin jälleen sopinut aamuvuoron kentällä Pekan kanssa. Pakkasin autoon molemmat Phoenixit, siis Electric Blue Phoenix-sähköliidokinja Phoenix 1-polttomoottoritaitolentokoneen, minkä design paljastui nettiä selatessani olevanperäisin vuodelta 1965, siis vuoden pilottia vanhempi, kummatkin siis mitä parhaimmassa iässä. Saavuin kentälle joskus puoli yhdeksän aikoihin Pekan ollessa jo paikalla. siellä oli myös Jyrki Koivisto, jolla oli mukanaan Mig 15- puistohäätäjä. Pekalla oli pelkkää sähkökalustoa; Vanguish, Mystery ja Silent Dream.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pekka tyypitti ensin Migiä, jonka näin nyt toisen kerran kaartelevan Vorssan taivaalla. Vakaasti kone näytti kulkevan. Yleensä on vaan tottunut yhdistämään moottorin kovat kierrokset nopeaan vauhtiin, mutta tässä tapauksessa moottori huusi koko ajan leipää, mutta kone ei kuitenkaan ollut mikään raketti. Akku lopahti ilmassa, mutta varsin vakaasti Mig liiteli ilman fööniäkin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Olin valmistellut Phoenix 1:n lentokuntoon. Edellisenä iltana, kun oli rassannut lennokkia verstaalla; asentanut vastaanottimen akun, katkaisijan ja säätänyt nokkapyörää, en kuitenkaan tullut käyttäneeksi moottoria, joka oli ollut suojaöljyissä sitten edellisen lennon, joka oli lennetty 05.09.2010. Kunnollisen ryypytyksen jälkeen moottori pörähti käymään jo kolmannella heitolla ja myös jäi käymään. Radiosta heiluttaessani kaasutikkua, moottori reagoi välittömästi ja vetoa tuntui olevan todella paljon. Moottori oli todella hyvin säädöissään, ja se käy luotettavasti niin alhaisia tyhjäkäyntikierroksia, että kone pysyy paikallaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Rullailin koneella kiitoradalle. Tuuli tuntui pyörivän ihan ihmeellisesti. Kun koneen nokka oli jo kohti Loimijokea, tuuli tuntui kääntyvän ihan täysin ja ei muuta kun nokka kohti terminaalia ja sitten menoksi. Kylläpä nokkapyöräkone oli todellinen namu ottaa ilmaan. Lensin ensimmäisellä lennolla kuusi minuuttia. Puolella kaasulla ajettaessa kurvissa koneessa alkaa jokin paikka resonoida. Täydellä kaasulla ääntä ei kuulu, eikä taajuus sitten enää osu kohdilleen, vai jääkö ääni moottorin alle. Lensin Phoenixillä kaikkiaan neljä lentoa, lento aikojen ollessa siis kuusi, seitsemän, kahdeksan ja seitsemän minuuttia. Parin laskun jälkeen sain tuotua koneen rullaamalla takaisin, jokin päätyi ruohikolle ja moottori sammui siihen paikkaan.

Yksin lentoonlähtö meni sen verran pahaksi käärmeilyksi, että se piti keskeyttää ja ottaa homma uusiksi. Nokkapyörän keskitystä piti säätää ainakin kerran lentojen lomassa. Viimeisen lennon jälkeen nokka pyörä tuntui kääntyilevän ihan holtittomasti, kun renkaasta käänteli. Irrotettuani siive, syyksi selvisi se, että pallonivel oli irronnut. Samalla huomasin, että seitsemän minuutin lennon päätteeksi tankki oli vielä puolillaan. Näin ollen koneella voisi ajaa ainakin kymmenen minuutin mittaisia lentoja, pitääpä joskus kokeilla.

Polttis-Phoenixin lentojen lomassa lennättelin sähkö-Pööniksia kolmen lennon verran. Ensimmäisellä lennolla oli hyvin pomppuinen ja levoton keli, eikä lennätys ollut erityisen nautittavaan. Lentoajaksi kertyi ilman mitään sen kummempaa ahnehtimista kohtalaiset 20'22". Toinen lento päätyi melkein samaan aikaa kellon seisahtuessa näyttämään 20'42". Vasta kolmannella ja viimeisellä lennolla alkoi löytyä kunnon purjelentokeliä tuulen rauhoittuessa. Jossain välissä kone oli taas päässyt aivan varkain todella korkealle Koikkurintien ylle. Jokin aikaa sain taas taistella, että sain koneen alemmas ja kauemmaksi. Tälle viimeiselle lennolle tiimaa kertyi 35'56". Sähköliidaritiimaa kertyi päivän mittaan siis 1h 17 min, mikä on hyvä saavutus kahden akun taktiikalla. Muutamaa otteeseen ajettiin yhtä aikaa liidareita niin, että Pekan Mystery oli ilmassa yhtä aikaa Phoenixin kanssa.

Photo by Jari Vehmaa

Kentällä oli kaikin puolin hyvä sää, ei ollut liian kuumaa, vaan ihan sopivaa. Kahvi- ja teetaukojen kera kentällä tuli vietettyä ilmailullista laatuaikaa lakisääteisen työpäivän verran. Todella upea päivä on takanapäin hyvässä seurassa.

Myöhemmin illalla napsautin vanhoihin Robbe-Futaban FC-18 lähettimeen FrSkyn 2,4GHz lähetinmoduulin paikoilleen ja vaihdoin vastaavan vastarin Hybridi-Junnuun. Radion ohjelmointiasetuksia; servojen suunnanvaihdot ja liikeradat, piti säätää aika paljonkin, jotta kone olisi edelleenkin ajettavissa Futaban gigasella radiolla. Junnu 2:stahan oli viimeksi ajettu silloin kun sen siipi katkesi ilmassa. Remontin yhteydessä servojen asennukset menivät uusiksi ja tästä johtui radiosetupin säätö. Junnu lentää röpöttelin aina tyynessä Suoman suvessa niin pitkään mitä polttoainetta riitti, siinä jotain reilun varttitunnin. Junnu on saanut toimia tänä kesänä koekäyttöalustana kahdelle eri gigalaitteistolle; Futaban omalla FASST;lle ja FrSkyn ACCST:lle.


26.07.

Illan ollessa taas kerran aivan rasvatyyni, depron- ja epp-kalusto astui remmiin. Hangaarista otettiin siis esille Hackerin Spitfire-puistohävittäjä ja Super-Zoom. Lähdin ensin lennättämään Spitfirellä, joka kulki taas ihan odotetun kaltaisesti. Ennen Spitfiren lentoja testasin, että vahasta Etecin 3s-akusta ei saa tarpeeksi potkua enää ainakaan tähän koneeseen ja samoin kävi itse kasatun 2s-pakan kanssa. Lennolle lähdettiin siis tutulla ja turvallisella Turnigyn 3s1000mAh.paketilla, josta saa tarpeeksi potkua tällä hävittäjälle. Ensimmäisen lennon päätteeksi otin lähettimestä servotrimmit muistiin ja sitten taas uudelleen lentoon. Mitään lentoaikoja en tällaisella puistohäätäjällä jaksa ottaa ylös.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Seuraavaksi lennettiin SuperZoomilla. Koneessa oli kyydissä jompi kumpi Turnigyn tonnisista akuista, joka alkoi hiipua aika pian lentoon lähdön jälkeen, mutta tehot riittivät koneen laskuun tuomiseen pihatien viereen pellon reunalla. Toiselle lennolle lähdettiin DualSkyn 3s1300mAh -akulla, joka oli ihmeen hyvässä latingissa Pikku-Junnun jäljiltä. Olin jo aikaisemmin pannut merkille, että laskutelineet heiluva uhkaavasti, ja niinpä ne sitten tipahtivatkin jonnekin päin viljapeltoa, josta niitä on ihan turha lähteä etsimään. Hyvinpä kone lensi ilman tennareitakin. jatkoin pörräämistä aikani, kun ilmasta kuului räpsähdys ja näin potkurin myös tippuvan jonnekin peltoon. Propsaverin jousto oli toteutettu ohuella ja isohalkaisijaisella silikoniletkun siivulla oli olikin kestänyt kaikki nämä vuodet koneen valmistumisesta asti. Varsin mainiosti SuperZoom toimi aitona liidokkina ja lentokorkeutta oli potkurin menetyksen aikana sen verran, että sieltä liideltiin sujuvasti pilotin jalkojen juureen. Väänsin sitten jo samaisena iltana uudet laskutelineet koneeseen, mutta harmikseni varastoistani ei löytynyt toista GWS 11" x 4,7", no ehkä pärjään muutaman viimeisen lomapäivän muulla kalustolla.


27.07.

Lämpömittarin elohopea kipusi taas +30C varjossa, eikä varjoa missään... Sää oli siis kaikin puolin erittäin lämmin ja kaunis. Niinpä lähdin Electric Blue Phoenixillä kohti cumulus-pilviä. Akkuna oli Kokamin 3S2400mAh-pakka, joka oli ollut ladattuna edellisestä Forssan lentokenttäkeikasta asti. Vaikka olikin päällisin puolin kaunis ja lämmin päivä, en löytänyt mitään nostoja, vaan lennätys meni sellaiseksi perus-cruisailuksi. Kone pysyi taivaalla 36'50" verran, mikä oli ehkä hienoinen pettymys, koska odotin ennakkoon jotain super-keliä, mitä en sitten löytänytkään. Näin lämpöisellä ilmalla oli tärkeää, että pilotti piti säännölliset lepo- ja nesteytystauot.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


28.07.

Iltapäivä oli jälleen suorastaan painostavan tyyni. Lähdin taas liitelemään Electric Blue Phoenixillä ja akkuna oli jälleen DualSkyn 3s2650mAh-paketti. Metsän päällä olin aistivani jotain pientä nostetta, josta sain napattua vähäisen osani. Välillä ajoin moottorilla aika korkeallekin, mutta mitään hurjaa imua ylöspäin ei nyt ollut havaittavissa. Sää oli sellaista kivaa peruslämmintä ja kantavaa kesäkeliä, jossa kone pysyy ihan kohtalaisesti ilmassa tumpelon pilotin löytämättä mitään sen kummempaa nostoa. Pääsin vielä toisenkin kerran metsän ylle pienoiseen nosteeseen. Lähtiessäni lennolle, mielessäni oli taas ennätyksen metsästys, mutta tuntikin jäi vielä haaveeksi, ei sen puoleen että reilussa kolmen vartin lennossa olisi mitään valittamista, mutta ruokahalu sen kun kasvaa syödessä. Nyt kello seisahtui näyttämään 47'15", siis ihan kunnioitettavan aika kohtalaisen tasaisessa ja yllätyksettömässä lentokelissä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


29.07.

Olin sopinut iltakuudeksi lentotunnin Jyrkin kanssa. Pitkin päivää oli tuullut kohtalaisesti sekä Jokioisilla, että Matkussa ja tekstaillen tuumailtiin, että onko sää sovelias opetustilanteeseen. laittelin Hybridi-Junnua lentokuntoon, kun Jyrki saapui kentällä. Kaasuservon liikerataa piti säätää, sillä edellisellä lennolla kaasuttimen kurkku ei avautunut tarpeeksi ja sitten se meni toisaalta turhan herkästi ihan kiinni asti, vaikka trimmi olisikin ollut yläasennossaan. Nyt se toimi hyvin ja Junnun set up alkaa olla kohdillaan keväisen siiven katkeamisesta johtuneen kolarin jäljiltä. Ehkä kaasu ja korkeusvakaaja pitää miksata niin, että kaasun avaaminen lisää aavistuksen verran työntöä korkeusvakaajaan.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

No, mutta palataanpa taas tähän päivään. Moottori sammahti pari kertaa, ennen kuin päästiin ilmaan. Junnu toimi ilmassa ihan hyvin, vaikka tuulta olikin jonkin verran. Otin koneen hieman korkeammalle ja annoin radiot Jyrkille. Junnu pysyi ihan hyvin Jyrkin hyppysissään ja niinpä hän ajelikin muutaman minuutin koneella kohtalaisen korkealla. Lopuksi vaihdoimme taas osia ja pörräsin koneella loppuajan. Otin koneen laskuun moottori käydessä ja kun hain koneen kentältä, totesin, että tankin pohjalla oli enää pienen pieni tilkka jäljellä polttoainetta. Kun saimme tavarat taas varikolle, niin alkoi sataa ja tuulikin oli yltynyt. Yhdessä tuumin päätimme lopettaa koulutuksen tältä erää ja niinpä pakkasin tavarat autoon aja ajelin kaupungille asioille.

Kahdeksan jälkeen sade oli jo satanut itsensä loppuun, tuuli oli tyyntynyt ja taivas oli kirkastuntu. Koska olin vielä ihan kulmilla, niin ajaa hurautin uudelleen lentokentälle, missä totesin sään olevan mitä parhain täydelliselle old timer -nautinnolle. Pieni kentänsuuntainen tuuli puhalsi juuri sopivasti joelta päin. Tankki täyteen ja taivaalle. Otin Junnulla maalähdön ja kone lähti iloisesti pyrstö maata raapien ilmaan. Lenneltyäni aikani, huomasin, että moottori ei oikein ollut säädöissään, vaan se alkoi piiputtamaan täydellä kaasulla ajettaessa. Niinpä päätin ottaa koneen laskuun moottori käydessä säätöä varten, mutta kas kummaa moottori sammahtikin siihen paikkaan. Sitten taas varikolle käynnistelemään ja säätämään moottoria, joka nyt tuntui huutavan hyvin täydellä kaasulla ja toisaalta vastaten nopeasti kaasun avaukseen. Taas vaan kone ilmaan ilmaan, ei tänne ihmettelemään olla tultu. Moottori toimi nyt hyvin ilmassa. Kokeilin tällä Junnula ensimmäistä kertaa läpilaskuja. Alussa homma meni vähän pomppimiseksi, mutta köröttelin tälläkin koneella pitkät pätkät pitkin baanaa, kuin vanhalla Junnulla. Kone tuli todella nätisti laskuun, kun kaasun tarkalla käytöllä sovitin koneen nätisti maahan.

Lensin koneella vielä toisenkin tankillisen. Lento oli kaikin puoli mukava ja leppoisa, juuri sellainen, mitä edellinenkin lento oli. Lentelin paljon lähestymisiä ja läpilaskuja. Joitain kertoja lentojen aikana FrSkyn moduuli piippaili kertoen menetetystä signaalista, mutta koneen lennosta ei voinut tehdä mitään johtopäätöksiä asian suhteen. Junnu on nyt lentänyt kolme tankillista FrSkyn ACCST-järjestelmän laitteistolla. Kokeita pitää vielä jatkaa ja Junnu on tähän tarkoitukseen hyvä testialusta. Kello oli hieman yli yhdeksän, kun lähdin kentältä pois tyytyväisen oloisena kesäloman viimeiseen lentokenttälennätykseen. Eipä päivä olisi paremmin voinut loppua.


30.07.

Kesäloman päätteeksi Electric Blue Phoenixillä lennettiin reilun puolen tunnin mittainen lento: 31'03". Päivän tapahtumat jäivät lennätyspäivänä kirjoittamatta ja nyt niitä kirjoittaessa yksityiskohdat eivät enää tule mieleen


07.08.

Olin tuunannut Riston wanhan sähköliidokin suoravetoisesta Speed 500-kokoluokan ja 8-kennonn NiCd-akun nuhapumppu set-up:sta tämän päivän tasalla harjattomalle moottorille ja LiPo-akulle. Akkuna oli siis Turnigy nano-tech 2200mah 3S 25~50C LiPo -pakka, nopeudensäätimenä myös saman putiikin Turnigy Plush 80A UBEC ja moottorina NTM Prop Drive Series 35-36A 910Kv/350W-moottori.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pakkasin siis autooni Riston liidokin ja Hybridi-Junnun. Matkusta lähtiessäni taivas oli aika harmaa, ehkä enteillen sadetta. Tuulta oli jonkin verran jo heti aamusta, mutta jo perjantaina tuulen suunta oli kentänsuuntainen ja sitä toivoin myös tämän päivän osalta. Saavuin kentälle jo kello 9:00 aikoihin aamusta ja onneksi tuuli puhalteli kentän suuntaisesti. Kokosin heti alussa Riston koneen akkua vaille valmiiksi ja Ristoa odotellessa laitoin Hybridi-Junnun lentokuntoon ja pöristelin koneella noin 21 minuutin mittaisen lennon. Junnu laskeutui suurin piirtein samaan aikaa, kuin Risto saapui kentälle. Risto vaihtoi liidokin lähettimeen uudet paristot ja samalla kävimme koneen tekniikan läpi. Sitten laitettiin akku kiinni koneeseen ja käyteltiin moottoria hieman, että kaasun käyttö tuli selväksi. Heitin koneen ilmaan ja hyvinhän se lähti kiipeämään. Risto oli aivan ällikällä lyötynä, että voiko vanha, lähinnä rautakangelta tuntunut kone tosiaankin olla niin suorituskykyinen ja lentää todella hyvin. no, tunnetusti pohjalta on vain yksi suunta; ylöspäin. Risto pyöritteli vuosikymmenten kokemuksella konetta heti noin 20 minuutin verran. oli todella kiva, että Ristokin pääsi vihdoinkin sähkölennätyksen makuun kohtalaisen suorituskykyisellä liidarilla, ilme pilotin naamalla on sen mukainen:

Liidokin lennätyksen jälkeen ajoimme yhtä aikaa moottorikoneita; Ristolla oli vanha Aero 40 ja minulla tietysti Junnu. Tuuli oli yltynyt kokoajan aamusta asti ja samalla sen suunta oli hiljalleen muuttunut melkein poikittaiseksi. Nyt Junnullakin sai käyttää raskaampaa kaasujalkaa, että koneella päästiin ylipäätään eteenpäin. Moottori kävi taas sen 21 minuuttia, mutta nyt tankki oli ajettu ihan kuiviin. Lentojen jälkeen huomasin, että pyrstöevän kulutuspinta repsotti ja evän balsat olivat murtuneet, kun ruuvi oli päässyt vääntymään pehmeässä balsassa. Takimmaisen siiven kiinnitystapin juuresta oli päässyt öljyä tapin juureen ja sitä ympäröivään balsaan. Harmittava juttu, vaikka olikin lakannut tapin hyvin, mutta öljy näyttää tunkeutuvan joka reiästä, jos vaan sellainen löytyy.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Kentällä tuli oltua reilut kolme tuntia. Lehtisen Jussikin piipahti paikalle, mutta tuuli oli jo siinä vaiheessa turhan kovan ja puuskainen kevyelle epp-liidokille.


10.08.

Ihan kuin aavistaen illan lennätykset, virittelin Super Zoomin propsaverin kuntoon. Löysin työkalupakistani täältä Helsingistä leveäreunaisen tiivistekumin, joka oli varmaankin peräisin pesukoneen vesiliitynnästä. Se oli tarpeeksi jäykkä verrattuna yksinkertaiseen polkupyörän sisärenkaasta leikattuun kumilenkkiin. Täytyy kokeilla vielä fillarin sisäkumista leikattuja kumilenkkejä kaksinkertaisena.

Photo by Vellu Halkosalmi

No, puoli kahdeksan aikaan sain Halkosalmen Vellulta yllättäen viestin, että lennätysseuraa olisi tarjolla Viikinojan puistossa. Olin juuri aikaisemmin tällä viikolla lähettänyt YV:n, että olisi joskus kiva lennätellä kimpassa esim. juuri Viikissä. Onneksi mukaan ei tarvittu lähettimen ja ajoakkujen lisäksi juuri muuta kuin parit varapotkurit ja sitten lähdin matkaan. Kulmakunnalla pörräsikin jo ennestään lennättäjiä vähän kauempana meistä. Lennättelimme ensimmäiset sessiot EPP-kalustolla kevyenliikenteenväylien kulmauksessa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Vellu Halkosalmi

Klo 20 jälkeen oli vielä sen verran aurinkoista, että tuultakin oli sen verran, että se tuntui olevan Super Zoomille liikaa, mutta toki kone lensi. Ajelin parin lennon aikana Turnigy 3s1000 mAh-pakan lähes kuiviin. Lennot menivät lähinnä totuttelemisen piikkiin. Aika paljon oli kävelijöitä liikkeellä ja osa porukasta oikaisi pellon poikki vähän kauempaa. Vellu ajeli RcFactoryn Yak-55:lla. Jossain vaiheessa Sami Kontio ajoi Capillansa parit nopeat vaakakierteet Viikin lennättäjien ylitse.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

Illan edetessä ja loppujen pallonpotkijoiden lähdettyä vaihdoimme toiselle nurmialueelle, jossa pinta alkoi olla jo nurmikkokorkeutta. Tällä viheriöllä ajelin tyhjäksi toisen Turnigyn akun ja DualSkyn 1300 mAh-paketin. Vellu lennätteli nurmikolta Verticalin YAK-55M:ää, jonka valmistumista ja myöhempää elämää voi seurata tästä lennokit.netin säikeestä. Kone lentää erittäin kauniisti ja skaalamaisesti. Laskuissa näyttää piisaavan nopeutta. Muutamia onnistuneita valokuviakin tuli otettu puolin ja toisin lennätyssession aikana, kuten olette jo tähän mennessä huomanneet.


14.08.

Olin sopinut lennätykset taas Vellun kanssa täksi illaksi. Ilma oli harmaa ja tuulikin puhalteli, vaikka ilta olikin jo pitkällä ja aurinko oli laskemassa jonnekin horisontin taakse. Tuuli paukutti sen verran, että Super Zoomilla ajelu ei ollut kaikkein nautinnollisinta. Trimmaaminenkin tuntui täysin turhalta, koska välillä kone hyppäsi toista metriä joko ylös tai alas. Vellu lennätteli molempia YAK-koneitansa. Tasaisen harmaassa kelissä näkyvyys oli jo aika huono klo 21 tietämillä ja kun tuulikaan ei osoittanut mitään tyyntymisen merkkejä, niin päätimme lopettaa lennätykset ns. hyvän sään aikana, vaikka sää ei missä vaiheessa sitä ollutkaan.


Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Vellu Halkosalmi

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi


18.08.

Vaikka iltapäivällä hieman tiputtelikin vettä polkiessani töistä kotiin, niin iltaa kohden taivas selkeytyi ja kuivahti. Pikaisen puhelinneuvottelun jälkeen olin taas matkalla Viikiin puoli kahdeksan aikaan. Tutun Yakin silhuetti olikin jo taivaalla tullessani futiskentälle. Kauempana metsänlaidassa täytettiin kuumailmapalloa, joka sitten hetken kuluttua nousi kohisten ilmaa ja hävisi sitten jonnekin.

Nyt lähes tyynessä kelissä olikin nautinto ajaa Super Zoomia ja konetta oli mielekäs jo trimmata, kun mitään äkkinäisiä puuskan aiheuttamia hyppyjä ei ollut tällä kertaa. Kone lensi hyvin ja kaikkea temppua tulikin väännettyä mielin määrin. Vellu ehti ajamaan omaa Verticalin Yak-55M -konettansa kaksi akullista, samoin kuin minäkin omaani, ennen kuin vettä alkoi taas tippumaan. Laitoimme tavarat kasaan ja jäimme hetkeksi odottelemaan, että alkava sade loppuisi ja niin kävikin, mutta turinamme aikana tilanne muuttui taas huonompaan suuntaan ja lähdimme lopullisesti pois.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

19.08.

Akut oli ladattu jo aikaisemmin viikolla, kun nyt on oikeastaan ensimmäistä kertaa ollut kunnolla lennätystoimintaa myös Helsingin suunnalla. Maalle tullessa ja illan tyynnyttyä meni kotipellon reunaan. Viljat oli puitu sitten meidän edellisen käynnin jälkeen ja huomenna tullaan kuulemma ajamaan sian paskalietettä pellolle, joten vielä tänään pääsee räimimään sydämen kyllyydestä Super Zoomin kanssa. Koneella lennettiin kaikki kolme akkua tyhjiksi.


20.08.

Paska haisee ja banjot soi, jälkimmäisestä en niinkään mene takuuseen, mutta lietteen ajo alkoi jo aamulla aikaisin ja paskarumba jatkui 10 tunnin verran. tähänkin hajuun olen jo tottunut viimeisten 20 vuoden ajan, joten ei se nyt niin kauheasti haittaa. Päivä oli aika tuulinen ja valitettavasti tuulensuunta oli sikäli epäedullinen, että tuuli toi hajut suoraan talolle.


Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Saunan jälkeen ja ilman tyynyttä menin taas lennätyskamojen kera pellon reunaan pyjama päälläni ja vielä tässä vaihessa saunanraikkaana. Super Zoomilla räimittiin enemmän tai vähemmän järkeviä tai järjettömiä kuviota taivaalle. Lennättelin makasiinin päässä, jolloin hiljaa lentävällä sähkökoneella on helppo ottaa laskut makasiinin ja metsän väliseen heinikkoon pellon sijaan. tullessani iltapalalle sain kuulla kommenttia, että paskan haju oli ottanut kiinni vaatteisiini ja olihan siinä vinha perä. Paska homma sanoisin ;)


21.08.

Viikonlopun aikana olin myös lataillut Junnu 2:n akun täyteen varaukseen. Sunnuntaiaamu oli aika tasaisen harmaa, mutta huonoa keliä uhmaten pakkasin Junnu-2:n alkuperäisen ja korjatun siiven kera autooni ja ajelin vähän yhdeksän jälkeen Forssan lentokentällä. Tuuli oli poikittainen puhaltaen Tammelasta päin. Kasatessani Junnua, muistin taas, että viime kerralla asfalttirupea saanut pyrstöevä olisi vaatinut pikkukorjauksen ennen lentoja. Lähdin lennolle heittolähdöstä, jottei evän balsapinta olisi kulunut yhtään enempää maalähdössä. Ajaa köröttelin ensimmäisellä lennolla 23 minuuttia.


Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Säädin toiselle lennolle neulaa hieman laihemmalle. Heittäessäni koneen taas ilmaan, moottori sattui sammahtamaan juuri kun kone irtosi näpeistäni päätyen nokilleen nurmikolle. Toinen laskutelineiden takimmaisista tukilangoista pääsi hieman vääntymään. Lanka väännettiin suoraan ja sitten moottorin säädön jälkeen taas heittolähdöstä ilmaan. Tällä lennolla Junnu viihtyi ilmassa 22 minuutin verran.

Nyt kun jo kahden lennon jälkeen tiimaa oli kasassa kolme varttia ja ehdin jo hetken suoda ajatusta lopettamisesta, mutta kun tuulikin oli aamupäivän aikana kääntynyt kentänsuuntaiseksi, niin ei kaksi ilman kolmatta, sanotaan. Lensin Junnulla vielä 21 minuutin mittaisen lennon ennen kuin pyyhin Junnun puhtaaksi ja pakkasin tavarani autooni. Päästyäni taas perille Matkuun, alkoikin jo sataa. Totesin ajoitukseni olleen taas varsin hyvä tälläkin kertaa.


25.08.

Lennätykset jatkuivat taas Viikissä vanhalla, tutulla kalustolla. Mukanani oli Opticam videokamera, joka viriteltiin Vellun scale-Yakin kyytiin parin kumilenkin avulla. Vellu ajoi Yakilla kaikkiaan kaksi kuvauskeikkaa, ja videot esikatseltiin heti läppäriltä. Yakin pyörimistä Viikin taivaalla voi katsoa tästä Youtube-linkistä:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Itse pyörittelin Super Zoomilla taas kerran kaikki kolme akkua tyhjiksi. Scale-Yakin lennot loppuivat, kun moottori teki stopin ja kone piti tuoda laskuun myötätuuleen. Vaikka pensaat ja pari pikkuista puuta lähestyivätkin vauhdilla, Vellu sai koneen nätisti laskuun. Laskussa toinen laskutelineen puolisko sai hieman tälliä rikkoen rakenteita kiinnityksestä ja rungosta ulostulon ympäriltä. Ilmeisesti löystynyt moottorin kiinnitys aiheutti moottorin pysähtymisen? Sen jälkeen otettiin EPP-Yak peliin ja loput lennot lennettiin vaahtokalustolla.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


27.08.

Viikonloppuna oli varsin kaunis ja lämmin sää, elohopea kiipesi vielä käsittämättömään +27C lukemaan varjossa. Tosin, kova ja navakka tuuli piti huolen siitä, että lämpö ei päässyt hellimään ihoa juuri lainkaan. Olin saanut aikaisemmin viikolla jälleen uuden puuhapaketin HarrasteKunkulta ja toimituksessa tuli kolme kappaletta Turnigyn 3s1800 mAh-akkuja, joista yksi jäi omaan testiin. Olin perjantaina vaihtanut liittimet akkuun ja nyt lauantaina aamupäivästä pääsin kokeilemaan, miten Electric Blue Phoenix toimii uudella ja kevyellä akulla. Kone kiipesi navakassa tuulessa varsin kevyen oloisesti. Tuuli paukutti sen verran kovaa, että mihinkään nautiskeluun ei tällä kertaa ollut asiaa. Laskuakin piti sorvata useampaan otteeseen, ennen kuin sain koneen juuri kylvetylle syysvehnäpellolle. Toivottavasti pääsen pian kokeilemaan akkua jopa ihan tyynessä kelissä.


02.09.

Ajelin Viikiin lennättämään ihan yksikseni, kun Vellulla oli muuta menoa. Ilma oli mitä parahin, ihan pläkätyyni keli, ei lehtikään värähtänyt. Ajelin kolme akullista tyhjäksi tällä kertaa. Innostuin kokeilemaan kylkilentoympyrää, joka menikin ihan kylmiltään kohtalaisesti kolmen vartin osalta, mutta viimeisellä neljänneksellä kone alkoi, siis osaamaton pilotti ajoi, koneen kylkilennosta pystyyn ja siitä vaaka lentoon. Tätä pitää alkaa harjoittelemaan, liike on ihan näyttävä, eikä nyt niin kovinkaan vaikea. Varmaankin sivaria tulee annettua liikaa tässä vaiheessa, mikä nostaa koneen nokan vaakalennosta liikaa ylöspäin. Kolme akullista tuli ajettua tosi nopeasti yksin. Tehdessäni lähtöä Vellu pöllähti paikalle. Ollessai jo matkalla kotiin Viikin Prisman kohdalla, Vellu ilmoitteli, että on sittenkin menossa ajamaan styrsa-Yakia, niin ei muuta kuin u-käännös ja takaisin Viikiin katselemaan.


04.09.

Vellun kanssa sovittiin taas lennätykset Viikiin. Aloitusaikaa säädettiin tuulitilanteen mukaan puoltatuntia myöhemmäksi eli lähdin ajelemaan kotoa vasta iltakuuden aikaan. Viikinojan "Koillisjaos", Tiirami & Hellbound, olivat siirtyneet futiskentälle, kun Vellu oli paikkaa niin hyväksi kehunut. Mentor oli ilmassa kun tallustelin kamojen kanssa pelipaikalle ja pian Vellukin saapui. Viikin yli lipui kolme kuumailmapalloa siinä vaiheessa kun aloittelimme lennätyksiä.

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

Ajelin perinteisesti kaikki kolme akkua tyhjäksi Super Zoomilla. Myöhemmin Turnigyn 3s1000-akkuja ladatassa pakkoihin meni kumpaankin aika tasan 892 mAh, eli aika kuivaksi patterit oli imetty lentojen aikana. Molemmat pakat ovat yllättävän identtiset, ainakin toistaiseksi.

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

Viimeiselle lennolle lähtiessäni huomasin, että korkeusvakaajan servon keskitys oli aika pahasti pielessä. Korjasin tilanteen trimmimuistin kautta, mutta liikerata jäi hieman vajaaksi vedon suuntaan. no, näillä saadöillä oli pakko pärjätä, kun hornin kiinnitysruuvi oli sen verran nylppäänynyt, etten saanut sitä kentällä auki. Hellboundilla on HYPEn Cessna 400 Corvallis, jossa oli navigaatio- ja laskeutumisvalot lisäherkkuna. Vellu lennätteli Rc Factoryn Yak-55 epp-konetta. Oli kiva, kun paikalla oli vähän enemmän porukkaa, mutta ei kuitenkaan liikaa. Sää oli taas erityisen suosiollinen lennätykselle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Vellu Halkosalmi

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


07.09. DC-3 Paikallislento

Flying Legend-lentonäytöksen jälkeen päätin, että taas, vuosien jälkeen, on päästävä lentämään Dakotalla. niinpä tulin varanneeksi paikallislennon. Lensimme perinteisen kierroksen meren yllä Helsingin edustalla. Lennolla oli mukana seitsemän vanhaa ja arvokasta rouvaa, jotka olivat aikoinaan aloittaneet lentoemännän homman DC-3-konetyypissä. A-studio oli tekemässä heistä juttua. Ohjelma tuli ulos 21.09.2011.

Nyttemmin paikallislennot lennetään Malmilta. Pääsin platalle seuraamaan koneen valmisteluja moottorien käynistyksineen ja lämmittelyineen. Porukkaa oli lennolle sen verran, että tänään lennettiin kaksi vuoroa. Olin lentämässä ihan tuurilla sillä toisella lennolla, jos oli mukana jo aiemmin mainitut DC 3-lentoemännät. Kuvat puhukoot puolestaan:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


10.09.

Lauantainen syyskuun päivä tarjosi taas parasta alkusyksyä; oli lämmintä ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Hiipuva kesä pisti vielä kerran kampoihin vääjäämättömästi saapuvalle syksylle. Olin sopinut lennätykset Riston kanssa, tosin aikataulu teki vähän tiukkaa, koska lähdin ajelemaan maakuntaa kohden vasta aamusta. Olin kyllä varautunut tähän ja niinpä akkuarsenaali oli ladattu jo valmiiksi. Matkussa pakkasin auton täyteen kalusto; Supr Zoon, Pikku-Junnu, Electric Blue Phoenix ja Junnu. Saavuttuani kentällä sielä olikin jo Risto, joka oli ajanut sähkiksellään yhden lennon. Olosuhteet kentällä olivat aika kesäiset; hallin suuntaan katsoessa ilma oikein väreili asfaltin yllä. Risto lennätti yhden keikan Qurli-keskitasokonetta ja sähköliidokkiaan, jossa oli HobbyKunkulta tilatut vermeet.

Photo by Risto Danska Photo by Risto Danska

Photo by Risto Danska Photo by Risto Danska

Koska oli hyvin tyyntä, kaahasin Super Zoomilla kaikki kolme ajoakkua tyhjiksi. Enpä muista koska olisi viimeksi ajanut tätä konetta Forssan kentällä. Seuraavaksi olikin sitten vuorossa Electric Blue Phoenix-sähköliidokki, jonka sisuksiin sullottiin pitkän tauon jälkeen Fullymaxin 3s2200mAh-akku. Heti pian heiton jälkeen moottori sammui, vaikka akku olikin ladattu täyteen. kokeilujen jälkeen olin varma siitä, että akun virranantokyky oli kadonnut pitkän käyttämättömän kauden jälkeen. Akulla ei ole purku/lataussykslejä takanaan kuin jotain alle 30, siis aika vähän, eikä akku ole lainkaan pullistunut ja latauksen yhteydessä kennotkin olivat keskenään täysin tasapainossaan. koska kone oli ilmassa ja akku kesti puolen kaasun, niin sitten ajetaan vain niillä tehoilla. Lentoaikaa kertyi 30'05 tällaisella rajoitetun tehon käytöllä. akku pitää vielä tutkia, että onko siitä vielä kalua.

Photo by Risto Danska Photo by Risto Danska

Seuraavalle lennolle akuksi vaihdettiin DualSkyn 3s2650mAh ja koneen katolla asennettiin Opticamin videokamera. Taivaskin oli tällä välin kerännyt pilviä ja sää oli muuttumassa epävakaisempaan suuntaan. Lähdin vielä hyvän sään aika ilmaan. ajelin koneella varmaankin lähemmäs kymmenen moottorivetoa ja lento aikaa kertyi mukavasti 46'38". koneen laskeuduttua maahan, kamera oli sammunut, mutta epäilin, että muistikortti oli tullut täyteen, jonka jälkeen kamera sammuttaa itsensä ja niinhän tässä oli käynytkin, kun katselin jälkikäteen kuvamateriaalia. ilmavideota oli kertynyt noin 41 minuutin verran. Kamera olisi saanut olla aavistuksen verran enemmän alaspäin suunnattuna.

Photo by Risto Danska Photo by Risto Danska

Välillä pidimme hetken sadetta, kun pilvi pyyhkäisi kentän ylitse. Paikoin vettä tuli aika reippaasti. Riston lähdettyä pois, varustin Junnun lentokuntoon, vaikka vähän tihkuikin vettä. En ehtinyt pöörrämään koneella montaakaan minuuttia, kun sade yltyi jo sellaisiin mittoihin, että kone oli pakko ottaa laskuun kesken lennon ja määrät ja puhdistamattomat kamat piti pakata autoon ja lähteä lopullisesti pois.


11.09.

Sääennuste oli luvannut tälle päivälle vielä parempaa keliä, mitä eilen oli. eilisen kokoonpanon lisäksi vahvistuksena oli Jussi. Saavuin kentälle jo kello yhdeksän paikkeilla. Maa oli vielä märkä eilisten sateiden ja yön jäljiltä, joten ihan vähään aikaan ei vielä irtoaisi nostoja, ennen kuin kosteus olisi haihtunut pois. Kavereita odotellessani kasasin Junnun lentokuntoon; tankki olikin melkein täynnä eilisen jäljiltä. Otin koneella maalähdön kohti Finlaysonin piippua, koska tuuli oli lähes poikittainen. Junnu lähti iloisesti lentoon. Junnun ollessa vielä ilmassa Jussi saapuikin jo kentälle. Jussilla oli mukanaan Multiplexin EasyGlider Pro varustettuna harjattomalla moottorilla ja LiPo-setillä. Nyt oli optimaalinen keli kevyelle epp-liidokille, kun oli taas lähes tyyntä. Kone on varsin pätevän oloinen ja suorituskykyisen peli ja tuntuu toimivan hyvin.

Photo by Risto Danska Photo by Risto Danska

Photo by Risto Danska

Laitoin Electric Blue Phoenix -sähköliidokin lentokuntoon ja kyytipojaksi tuli DualSkyn 3s2650mAh-pakka. Kone lensi mielettömän hienossa syyssäässä uskomattoman 54'11" mittaisen lennon. Aina välillä meidän kaikkien sähköliidokit olivat yhtä aikaa ilmassa. Aikoinaan 1980-luvun alkupuolella, kun Jussin kanssa aloittelimme rc-harrastusta Riston opastamana, niin ei silloin tullut pieneen mieleenkään, että miten kauan siihen menee, että me kaikki ajamme lennokkeja samaan aikaan. Huikeat 30 vuotaa ehti kulua, ennen kuin tässä pisteessä oltiin. Eräs pitkään auki ollut ympyrä oli vihdoinkin sulkeutunut. Tietysti tässä välissä on ollut mielettömän ajat elettyä elämää, joka on vienyt miehiä ketä mihinkin, mutta kaikilla meillä on tämä harrastus pysynyt kuitenkin koko ajan jossain muodossa osana elämää, jollain vähän enemmän, toisella vähemmän. Jussi ja Risto ajoivat päivän aikana useamman akullisen, enkä oikein pysynyt perässä, että kuinka monta lentoa he ajoivat.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lähes tunnin sähköliidokkirupeaman jälkeen lähdin taas ilmaan Junnulla. Kone pääsi sammahtamaan pari kertaan, ennen kuin se pyrähti ilmaan maalähdöstä. Ajelin vaihtelevalla kaasun käytöllä 26'52" mittaisen lennon. Moottorin sammuttua liitelin koneella vielä kahden minuutin ajan ennen laskua. Sorvasin lasku tuulipussi takaiselta pellolta, mistä lähestyin. Nyt vaan oli sen verran tuulta ja tuli miettineeksi, että pääseekö Junnu liitelemällä ihan kentälle asti, vai jääkö lähestyminen vajaaksi koneen päätyessä pajuryteikköön. Junnu pääsi melkein pajuja hipoen lentokentälle ja vieläpä niin, että lasku osuin ihan asfaltille.

Päivän päätteeksi ajelin Electric Blue Phoenix -sähköliidokilla toisen lennon. Akkuna oli nyt Kokamin 3s2400-pakka, jolla koneeseen saadaan vähän enemmän läpäisykykyä. Nyt pienessä tuulessa, kone toimin mielettömän hyvin. Lentoaikaa kertyi mukavat 38'38".

Photo by Risto Danska

Päivä oli aivan loistava, kaunis syyssää helli meitä lennättäjiä niin kuin vaan voi. Vanha lennätysporukka oli vihdoinkin päässyt yhteiseen lennätystuokioon. Vaikka itse ajoin päivän aikana vain neljä lentoa, tuli lentotiimaa huikeat 2 tuntia ja 22 minuuttia, mikä on todella hyvin reilun neljän tunnin kentällä oloon. Lentojemme lomassa kentällä oli taas joku kävelijä, joka tuntui olevan myös kuulovammainen, kun hän ei reagoinut mitenkään asiallisiin kehotuksiini olla käyttämättä lentokenttää kulkureittinään lintujen tähystystornille. Pakatessani kamoja autoon, kentällä laskeutui Tampereelta käymään tullut täysharmaaksi maalattu Cessna 140 OH-CSY. Täytyy kyllä myöntää, että kone on klassisen kaunis.


18.09.

Tänään taisi olla Viikinojan lennätyksien, tai ainakin kesäkauden päättäjäiset. Sunnuntai oli kaunis ja aurinkoinen päivä ja kelissä ei ollut mitään vikaa siinä vaiheessa kuin ajelin Viikiin. Ehdimme ajaa Vellun kanssa parit akulliset, ennen kuin jouduimme siirtymään pohjoislohkolle. Täällä maa olikin aika märkää kauan kestäneiden sateiden seurauksena. Vaikka viikonloppu olikin ollut kaunis ja aurinkoinen, niin siitä huolimatta päivällä ei ole enää niin lämmintä, että se kuivaisi vetisen maaperän. Ajoin nyt ensimmäistä kertaa kuusi akullista Super Zoomilla. Valoisa aika hupeni nopeasti ja niinpä keskityimme lennätykseen, lennokkiaiheisen jorinan jäädessä nyt vähemmälle. Oli muuten mielenkiintoisen näköistä touhua, kun kuumailmapallo laskeutui kauemmaksi pellolle. Siinä vaiheessa kun tallustelimme jo poispäin, niin usva alkoi hiljalleen valtaamaan lennätyspeltojamme. Lentojen päätteeksi sormet olivat jo hieman koleat, eikä haaleat ajoakut paljoakaan enää lämmittäneet.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


25.09.

Ajelin taas Viikkin päin, kun lennätykset oli sovittu Vellun kanssa. Olin jo edellisellä kerralla tuonut maalta Pikku-Junnun mukanani ja otin Robbe-Futaba FC-18-lähettimen käyttöön ja taas tässä koneessa, että pärjää yhdellä lähettimellä. Olinhan joskus ammoisina aikoina ajanut Pikku-Junnu Fc-18:lla, joten perus set-up olikin jo valmiina, ainoastaan sivuperäsimen keskitystä piti säätää irrottamalla servovipu ja keskittämällä sen asennus ohjaustikun ollessa keskitettynä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Saavuttuani Viikkiin, pello tulikin vastaan, joku tuntematon lennättäjä, joka esittäytyi Arvi jotain... No, hänellä oli mukanaan Multiplexin styrsa-J-3. Otin ensimmäiseksi Pikku-Junnun ilmaan, joka debytoi nyt ensimmäistä kertaa Viikin taivaalla ja hyvinhän se täälläkin lensi. Ajelin ensimmäiset lennot ties koska ladatuilla 2s2200 mAh-kennolla, joilla saikin pörrätä ihan kohtalaisesti. tällä välin Vellukin tuli paikalle Yakiensa kanssa, joista ensimmäisenä lensi scale-Yak 55. Lennätellessämme kaikki kolme yhtä aikaa Arvi kertoi yllättäen hukanneensa oman koneensa jonnekin Viikinojanpuiston ja Latokartanon koulun väliseen metsään tai lähistölle. Arvin lennätykset loppuivat siihen ja hän lähti etsimään kadonnutta lammastaan. Tässä parit Vellun ottamat kuvat kadonneesta lampaasta:

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

Ajoin Pikku-Junnulla kolme lentoa, joista viimeisen 3s1300 mAh DualSky-akulla, joka on jo pullistunut, mutta toimii edelleenkin jopa Super Zoomissa, jolla ajetetaan ihan erilaisella kaasun käytöllä kuin Pikku-Junnulla. täydessä latingissa oleva 3s1000 mAh pakat säästeltiin SuperZoomiin. Saimmekin sitten ajaa pitkä tovi ihan kahdestaan ja jossain välissä Arvi palasi takaisin tyhjin käsin; kone oli kunnolla kadoksissa. alueella liikkuu kuitenkin todella paljon ulkoilijoita ja koiraihmisiä, joten kone kyllä löytyy, mutta sen palautuminen oikealle omistajalle on sitten riippuvainen löytäjän rehellisyydestä. Norsupalloilijat olivat taas valtaamassa kenttään klo 19:00 paikkeilla, kun minulla oli vielä pari akullista ajamatta Super Zoomilla, olin kuitenkin jo valmis pistämään pillit pussiin siinä vaiheessa, koska tiimaa oli tullut varsin runsaasti kahdelle eri koneella. Alla taas illan parhaimmat otokset ja miehet :)

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Jari Vehmaa

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi


01.10.

Olin jo pitkin viikkoa soitellut lennätyskaveria. Jussin epp-liidokilla keli oli turhan kova, mutta Risto lupasi tulla jollain kalustolla. Sovittiin lennätykset perinteisesti kello 13:00 ja olin paikalla jotain 13:05, eikä ketään näkynyt missään. Olin pakannut mukaani Junior 2:na ja Phoenix 1-stuntin. Ilma oli hieno ja aurinkoinen, mutta tuuli oli kohtalaisen kova ja poikittainen. Lähdin koittamaan keliä ensin Junnulla. Tankkasin koneeseen ensimmäistä kertaa elämässäni valmista polttoainetta; Rapiconia, joka oli terästetty 15 nitroprosentilla. Junnun Thunder Tiger-moottori tuntui pörräävän varsin iloisesti tällä sopalla. Otin koneella heittolähdön kädestä, koska tuuli oli sen verran kova ja puuskittainen, etten viitsinyt riskeerata maalähdöllä. Lennätys oli sellaista mukavan leppoiseen old timer-fiilistelyä. Näillä säädöillä moottori hyrisee aikalailla tasan varttitunnin tällä tankillisella. Ensimmäisellä lennolla kone oli sen verran korkealla, että koneella sai liidellä aivan huoletta 2'30" verran, ennen kuin lentokorkeus oli sopiva laskua varten. Lentoaikaa kertyi kokonaisuudessaan 17'30".

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Rapiconia tankattiin myös toiselle lennolle. Lentelin koneella taas aika tarkalleen varttitunnin, ennen kuin moottori sammui. Nyt olinkin sen verran matalalla, että toin koneen saman tien laskuun nurmikolle. Lentoaikaa kertyi tällä lennolla 15'08".

Junnun kolmas ja viimeinen lento oli aikalailla ensimmäisen toisinto lentoajan suhteen. Jossain vaiheessa moottori alkoi jo kakistelemaan ennen varttituntia, mutta se ei kuitenkaan vielä sammunut, vaan pörisi sen täydet varttitunnin. taas oltiin korkealla ja tällä kertaan koneella liideltiin aurinkoisessa, mutta tuulisessa syyskelissä vielä 3'30" verran ennen laskua. kovassa tuulessa ja jo aika matalalla kone ei enää edennyt vasta tuuleen ja niinpä se jäi laskussa rullaustielle. Kone viihtyi ilmassa nyt 18'29". Kolmella lennolla old timer -tiimaa kertyi lähes tunnin verran.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Päivän päätteeksi lennätin vielä mukaan otettua Phoenix 1-konetta yhden lennon verran. Kone lähti helponoloisesti lentoon kovassa sivutuulessa ja toimi muutenkin kuin junan vessa. Käännöksissä konetta vaivaa edelleenkin jännä resonoiva ääni, jolle ei tunnu löytyvän selitystä, mutta ei se haittaa mitenkään lentoa. Lensin koneella ehkä 5-6 minuuttia, ennen kuin otin sen laskuun. Laskussa tuuli painoi konetta nurmikon suuntaan ja maakosketuksen aikaan toinen pyörä oli jo nurmikon puolella ja taisi vähän napsahtaa heinään, mutta lasku päätyi kuitenkin asfaltille moottorin sammuessa tässä vaiheessa. Tyhjentäessäni tankkia, siellä tuntui olevan aika paljon vielä polttoainetta, mikä oli merkki kohtalaisen lyhyestä lennosta. Vaikka Phoenix 1:n edellisestä lennosta onkin jo aikaa, niin kone pysyi hyvin hanskassa, no onhan tällä välin tullut ajettua tosi paljon SuperZuumia, joka pitää refleksit valppaina.

Illalla lennätin vielä Matkussa Blue Phoenix-sähkistä, jonka siipi meni taas kerran ilmassa poikki ja runko tuli pystysuoraan märkään peltoon ja jäi siihen pystyyn. Siipi näyttää aina menevä poikki samasta kohtaa; siitä missä siiven yhdistämisputki loppuu, vaikka vanerivahvikkeita on viistottu, mutta pakkomurtumakohta on vaan siinä. Runko halkesi alanurkasta aika siististi ja olihan se aika haperoa sieltä jo ennenkin. Sivari nytkähti irti ja DualSkyn 3s2650mAh- akku liiskautui moottoriin ja meni vähän ryppyyn, vaikka akun päässä olikin fylliä. Noparista irtosi yksi servojohdon piuhoista. Lentovideosta voi päätellä, että kohtalokas lento kesti noin 20 minuuttia. runko oli harsittu aika pian kasaan verstaalla pikaliimalla. Varmaan vasenta alanurkkaa pitää vahvistaa sisäpuolelta lasikuiturätin palasilla tai kolmiorimalla, koska vuosien varrella puuta on päässyt häviämään taivaan tuuliin ja aurinko on jo pitkään paistanut rungon läpi jo ennen tätä viimeistä tonttausta. Alla pari suttuista kännykkäkuvaa onnettomuuspaikalta:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa




02.10.

Yöllä oli ollut ensimmäisen kertaa yöpakkaset Matkun seudulla. Aamu oli eilisen kaltainen kuulas ja aurinkoinen ja vielä aamulla tuulikaan ei ollut noussut. Virittelin Pikku-Junnun lentokuntoon. ensimmäiselle lennolle lähdettiin2s2200mah-paketilla, joka tuntui olevan hieman väsähtäneen oloinen, eikä siitä riittänyt kunnolla potkua. Koneen kyydissä oli ensimmäistä kertaa Opticamin MD-80-videokamera, mutta tehon puutteen vuoksi koneella oli tyytyminen matalla pöristelyyn. Akun hiipuessa, toin koneen laskuun pallon yli poikittain pihatielle katajapensaiden kohdalle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Seuraavalle lennolla kyytiin laitettiin Etecin 3s1250mAh-paketti, josta riittikin puhtia jo paljon paremmin Pikku-Junnulle, vaikka Super Zoomiin tästä akusta ei enää olekaan. Junnu lähti lentoon taas kamera selässä. Välillä ajelin aika korkeallakin. Kävin myös kääntymässä Sätein hakkuuaukean yllä, jossa akku alkoi osoittamaan jo hiipumisen merkkejä ja koneen lento vastatuuleen alkoi olemaan jo aika tuskaisen hidasta. Väkisinkin alkoi tulla mieleen, että käykö tässä nyt niin vanhanaikaisesti, että kone hyytyy niin, että se jää anoppilan talon taakse, enkä näe, miten se tulee laskuun. Akun viimeisillä milliamppeerin rippeillä sain kuin saikin koneen takiaisin lennätyspaikalleni ja laskuun syysvehnäpellolle. tutkiessani videokameraa, se ei enää ollut päällä. Syykin selvisi sitten kotona videoita purkaessani; muistikortti oli tullut täyteen ja kamera oli sammuttanut itsensä.

Kolmannelle lennolle akuksi laitettiin DualSkyn 3s1300 mAh ja kamera jätettiin pois kyydistä. Vaihdoin lennätyspaikkaa, koska pihatieltä ajettaessa aurinko paistoi suoraan silmiini. Tallustelin koneeni ja tarvikkeiden kanssa makasiinin päätyyn, josta nakkasin Pikku-Junnun ilmaan. Heti ihmettelin, kun kone ei käänny oikealle ja tuuli painoi koneen lähdöstä puihin ihan samaan kohtaan, mihin tonttasin sähkiksen edellisenä päivänä. Kone jökötti tukevan oloisesti jossain neljä metrin korkeudella männyn oksalla, jossa oli vieläpä soivanoloinen haara, mihin kone olikin osunut. Muutaman turhan yrityksen jälkeen sain käsiini reilun neljän metrin mittaisen koivusoiron, jonka päähän virittelin alumiinisesta pesulavaatehenkarista Y-muotoisen koukun. Muutan yrityksen jälkeen sain koneen jäämään "haaviini" ja Junnu oli taas maassa. Rungon päällysteessä oli yksi pieni repeämä, liekö se tullut sitten oksista tai omasta riuulla sohimisesta. Katsellessani lähemmin konetta sekin selvisi, miksi sivari ei toiminut kunnolla. Olin laittanut antennipiuhan kulkemaan sivarin alta ja se olikin niin ahdas, että sivari ei päässyt kääntymään toiseen suuntaan juuri lainkaan.

Photo by Jari Vehmaa

Omia virheitä molemmat. Blue Phoenixillä tuli ajettua liian tiukkaa kaartoa täydellä kaasulla. Mulla oli muuten videokamera päällä ja koko "onnettomuus" tuli siis kuvattua kokonaisuudessaan. Pikku-Junnun tapauksessa olisi pitänyt katsoa ennen lentoa, että ohjaimet toimivat kunnolla liikeradan täydeltä. Sain Astran lentokuntoon, mutta karma ei ollut kaikkein paras mahdollinen, niin ei sitten koelentänyt ja tuuli oli aika kova noin pienelle ja kevyelle koneelle. Koneeseen menee 3s1000mAh-akut, samat, joilla ajelen Super Zoomia.


09.10.

Vellu oli jo eilen kysellyt miten olisi lennätykset, mutta se ei silloin käynyt päinsä, koska oltiin koko perheen voimalla Tukholmassa. Tänään oltiin uudelleen yhteyksissä ja sovittiin lennätykset aika pikaisella aikataululla jo puolen päivän aikaan, koska silloin oli säätiedotuksen mukaan aivan tyyntä ja tuulen pitäisi nousta iltaa kohden käydessä. Latailin nopeasti vielä muutamat akut ja sitten liikenteeseen Super Zoomin ja Pikku-Junnun kanssa. Vellu olikin jo levittelemässä vermeitään pellolle, joka oli kuulemma leikattu ensimmäistä kertaa tänä vuonna vasta nyt. Lähdin koittamaan keliä Pikku-Junnulla, koska oli aivan tyyntä. Aurinko paistoi täydellä terältään syvän siniseltä taivaalta. Kahdella 2s2200mAh-akulla tulikin lentoaikaa varmaan jotain 40 minuutin luokkaa. Jossain välissä Vellu tyypitti Pikku-Junnuakin.

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

Vierailevana solistina oli tällä kertaa Mikko "trum" Pettinen, jolla oli mukanaan jokin kevyehkön oloinen depron-kone ja Multiplexin Parkmaster 3D. Vellu ajelin Yak-koneitansa; epp- ja balsa-sellaisia. Pikku-Junnun jälkeen ajelin Super Zoomilla tyhjäksi kaikki viisi Turnigyn 3s1000 mAh-akkua.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tässä vaiheessa päivää, tuulikin alkoi jo viriämään. Viimeisessä laskussa Super Zoomin kannuspyörä irtosi lohkaisten mukanaan osan pyrstön materiaalia niin, että sivuperäsimen alimmainen sarankin jäi siihen palaan ja näin ollen koneen lennot loppuivat tältä erää tähän. No, ei se mitään, ehtihän Zoomin olla ilmassa varmaankin jotain 30 minuutin luokkaa. DualSkyn 1300 mAh akku sai nyt päätyä Pikku-Junnun sisuksiin. Kolmella kennolla koneen lento on kyllä aika pirteää menoa verrattuna 2-kennosiin. Yksi lisäkenno olikin nyt tarpeen, sillä nyt alkoi olla jo aika kova tuuli ja tässä kelissä kaikki tehoreservit olivat tervetulleita. Sää näytti tottelevan esimerkillisesti sääennustetta ja koska tuuli ei osoittanut tasaantumisen merkkejä, otin Pikku-Junnun laskuun ja lopettelin päivän lennätyssessiot. Aikaa kului syksyn upeimmassa lennätyksessä likipitäen kolmisen tuntia. Kaiken kaikkiaan ilmassa oli tänään kuusi sähkökonetta kolmen miehen voimin.


14.10.

Junnu 2:n sai luvan toimia taas testialustana, kun päätin vihdoinkin kokeilla Hobby Kunkun OrangeRx Futaba FASST-yhteensopivaa 8-kanavaista vastaanotinta. Koelento tapahtui aamupäivästä, jolloin tuuli oli jo virinnyt. Koska lennätyspaikat ovat rajattuja anoppilassa, eikä tuulen suunta ole aina kaikkein optimaalisin, niin kävi myös tällä kertaan. Tulin heittäneeksi koneen ilmaan liian pienillä tehoilla kuta kuinkin myötätuuleen. Siinä sitten kone keikkui sakkauksen rajoilla pellon pinnassa. Tässä lentotilassa liihoteltiin aika maatielle asti ja käytiinpä jopa toisellakin puolella. Jossain vaiheessa oli jo ihan varma, että kone kohahtaa Kukkulan viereiseen metsän. Metsähallituksen puolelle ei kuitenkaan menty, vaan sain koneen sieltä takaisin samalla kelaten lisää korkeutta.

Loppulennätys mentiin jo sitten ihan normikorkeuksissa. Jossain vaiheessa ehdin jo kirota OrangeRx sinne minne ei aurinko paista, kun muutamassa kurvissa siipi sai sen verran ilmaa alleen, että nousi hetkeksi irti rungosta kolahtaen sitten varsin äänekkäästi paikoilleen. Tähän taisi olla syynä liian suuren liikeradat, joita sittemmin pienensin.

Lennätin Junnua toisen kerran Forssan lentokentällä, jonne ajelin puolen päivän jälkeen. Sää oli varsin kaunis ja aurinkoinen, mutta varsin kylmä ja navakka tuuli puhalteli lähestulkoon poikittain kenttään nähden. Lensin koneella yhden varttitunnin lennon ja lopetin lennätykset tähän yhteen lentoon, koska nautinto oli näissä keleissä kaukana.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kolmannen ja viimeisen lentonsa tämän päivän aikana Junnu 2 lensi taas Matkussa. Nyt iltakuuden jälkeen tuulikin oli jo tyyntynyt ja koneella oli ilo ajella aamupäiväiseen verrattuna. Kahdella viimeisellä lennolla ajelin Junnua jo aika kauaksi, eikä kantomatkan eikä häiriöiden suhteen ollut mitään ongelmaa, joten tällä vastarilla voidaan jatkossakin ajella tämän kokoluokan koneita tai jotain max. 2 m perusliidokkeja.


15.10.

Olin sopinut lennätykset Riston kanssa iltapäivälle. Olin kentällä Phoenix 1-stuntin ja Pikku-Junnun kanssa jo kahden jälkeen. Ilma oli eilisen kaltainen sillä erotuksella, että tuuli oli onneksi kääntynyt kentän suuntaiseksi puhaltaen joelta päin. Pikku-Junnulla ei ollut asiaa ilmaan tällä kelillä, mutta Phoenix 1 kulkee kuin junanraiteilla kelissä kuin kelissä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ehdin ajaa Phoenixilla reilun kymmenen minuutin lennon ennen kuin Risto saapui kentälle. Vähän sen jälkeen kun otin koneen laskuun ja rullasin sen taas starttipaikalle, kentälle pöllähti helikopteri hetkeksi jatkaen matkaa Oripäähän. Kerhon konekin lähti jossain välissä lentoon. Risto lennätteli sähköliidokkiaan, joka kulki kivasti navakassa tuulessa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Phoenix 1 kulki ajoittain todella kovaa Rapiconin 15% nitrofuililla. Välillä ihan hirvitti, että hajoaako kone ilmassa noin kovassa vauhdissa. Toisen lennon loppumetreillä oli jännitystä ilmassa. Phoenixin polttoaine oli jo käymässä vähiin ja kone piti ottaa laskuun pikapuolin, kun huomasimme, että valkoinen Opel Insignia -farmariauto tulee kentän poikki lintutornille johtavaa tietä pitkin. No, ei siinä vielä mitään, mutta auto pysähtyy kulkusuunnassaan Loimalammin puoleiselle nurmiosuudelle, siis perä kohti asfalttia, johon ei ollut montaakaan metriä.

Kuski nousee autosta koiransa kanssa ja on menossa lammin suuntaan ja alan huutelemaan, että tämä on lentokenttä, eikä sinne saa pysäköidä ja heti auto pois sieltä. Osaltani tilanne oli stressaava, kun ilmassa oli paras lennokkini enää vähäisellä polttoainemäärällä ja kentällä hölmöilee sivullinen autonsa ja koiransa kanssa. Onneksi kaveri otti neuvosta vaarin ja ajoi autonsa kiitorataa pitkin rullaustien nurmikolle meidän autojemme viereen. Risto kertoi, että kenttä on vain ilmailutoimintaa varten. Kaveri sanoi olevansa joku riistamies ja oli menossa katsomaan jotain eläinten ruokintapaikkaa.

Kaveri oli aikansa metsässä ja hänen palatessa valistin häntä vielä aiheuttamastaan vaaratilanteesta. Toivoin, että tilanne ei enää toistuisi ja sanoin että jatkossa poliisit soitetaan aina paikalle, jos vielä sivulliset hölmöilevät lentokentällä. Selvitin kaverin henkilöllisyyden auton rekisterinumeron perusteella ja hän paljastui lapsuudenaikaisen naapuruston kauhukakaraksi. Eipä näytä järki päätä pakottavan edes näin aikuisena keski-ikäisenä miehenäkään. Jätetään henkilöllisyys toistaiseksi paljastamatta.

Onneksi mitään vahinkoa ei kuitenkaan sattunut. Episodin päätteeksi lasku oli päivän huonoin ja potkurin pääsi vähän nappaamaan asfalttiin lyhentyen molemmista päistään. Kaveri olisi ihan varmaan jättänyt autonsa sinne, ellemme me olisi olleet paikalla huutelemassa, että pois sieltä. Että tämmöinen tapaus tällä kertaa.

Lensin koneella vielä yhden lennon. Kone toimi ilmassa moitteettomasti vahdin ollessa todella kova. Ilmassa se on Phoenixilla ihan sama, paljonko tuule vai onko ihan tyynä. Lasku oli varsin onnistunut ja rullasin koneen varikolle. Jätin lennätykset tältä erää tähän ja puhdistin koneen ja pakkasin sen autooni.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Risto Danska

Loppukevennykseksi parit auringonlaskukuvat Matkusta Ixus 100-kameran sunset-ohjelmalla, joka tekee kuvista erittäin maalauksellisia korostaen värejä:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


23.10.

Olimme Vellun kanssa pohjustaneet lennätyksiä viikonlopulle ja nyt sunnuntaina puolen päivän jälkeen sitten laitettiin hösseliksi. Kalustona minulla oli Super Zoom ja Pikku-Junnu. Zoomin pyrstöä oli korjattu ja vahvistettu viime viikonloppuna maalla. Irronnut epp:n palanen liimattiin paikoilleen pikaliimalla ja pyrstön molemmille puolille liimattiin PU-liimalla 0.6mm vanerista valkoiseksi maalatut kolmiomuotoiset vahvikkeet.

Photo by Jari Vehmaa

Ilma oli aivan kuollut, ja tämän lisäksi sumuisen ja masentavan tasaisen harmaa, mutta onneksi puistolennokit eivät tarvitse paljoakaan lentokorkeutta. Olin pelipaikalla jo 12:30, kuten oli sovittu ja laitoin heti Pikku-Junnun lentokuntoon. Ajoin Junnulla tyhjäksi ennätykselliset neljä akkua; molemmat 2s2200 mAh-pakat, 3s1300 mAh- ja 3s1250 mAh-akut. Akkujen vaihdon välissä kone ei juurikaan seisonut maassa, vaan heti uudelleen ilmaan. Jonkun akunvaihdon aikana otin koneen välilaskuun, sillä talletin trimmit lähettimen muistiin. Oli nautinto ajaa Pikku-Junnua täydellisessä kelissä trimmien ollessa kohdillaan, kone kulki kuin juna raiteillaan. Pikku-Junnun lentojen päätteeksi katsoin kelloa; se näytti 13:47, aikaa oli siis palanut lähes puoli toista tuntia, josta voidaan vähentää korkeintaan varttitunti, mikä meni alkujoroihin ja loppuaika akkujen vaihtoon lentojen välissä. No, joka tapauksessa aikamoinen lentorupeama tuli ajettua.

Photo by Vellu Halkosalmi Photo by Vellu Halkosalmi

Super Zoomilla ajoin sitten puolestaan tyhjiksi kaikki viisi Turnigy 3s100 mAh-pakkaa. Konetta tuli taas kieputettua aikalailla. Nyt tyynessä kelissä koneen sai trimmattua täysin ja sen kyllä huomasi lennossa. Tällä kertaa koneesta ei tullut yhtään otettua kuvia.

Vellulla oli mukanaan molemmat Yakit: RC Factoryn epp-Yak ja Verticalin scale-YAK. Molemmat koneet kulkivat ja toimivat yhtä varmasti mitä ennekin. Varsikin scale-Yakin klassista taitolentoa on nautinto seurata.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Mukana oli myös Mikko Pettinen, jolla oli mukanaan sama kalusta, mitä edelliselläkin kerralla; joku depron kone ja Multiplexin Park Master. Vieralevana tähtenä seurassamme oli televisiosta tuttu Talent-tuomari; the Sami Saikkonen poikansa kanssa. Samillla oli Hackerin Piper Cub -tyylinen epp-materiaalista tehty kone, jota Vellu tyypitti. Samin poika pyöritteli pienoista Lama 3-kopteria.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lentojen lomassa Rajavartiolaitoksen helikopteri pyyhkäisi Malmilla todella matalalla, ja silloin sain ikuistettua tämän hauskan kuvan, jossa heko on ikään kuin jahtaamassa Vellun Yakia. Takaisin päin heko lensikin sitten jo sumupilvessä tai sen yläpuolella, koska vain ääni kuului.

 Jari Vehmaa

Kun ihmisten kesken puhutaan rentoutumisesta, niin asia ilmaistaan usein sana kääntein "ladataan akkuja", mutta minäpä rentoudun toisin päin, siis purkamalla akkuja ja nykyisin varsinkin LiPo-akkuja. Tänään niitä purettiinkin oikein urakalla, ampeerit imettiin kuivaksi kaikkiaan yhdeksästä eri akusta, joten kyllä tuli rentouduttua oikein olan takaa. Aasin siltana olan takaa päästiin taas siihen, että kyllä niska oli aikalailla jumissa kun tulin kotiin. Asiaan vaikutti varmaankin eniten se, että minulla ei täällä Hesassa ole FC-18-lähettimeen mitään telinettä tai edes niskahihnaa, vaan lähetintä on kannateltava käsin koko ajan, mikä pitää tietyt lihakset jatkuvassa jännityksessä. Jotain pitää keksiä.


29.10.

Pikku-Junnu debytoi Petikon lennokkikentällä ex-temporee. Tuuli oli aika kova jo heti aamusta klo 10 paikkeilla. Olin ottanut mukaani vain pari 2s-pakkaa, niin niillä piti pärjätä. Kentällä ei ollut aamusta kuin pari muuta sähkölennättäjää. Kovassa tuulessa Pikku-Junnu ei oikein kulkenut kunnolla eteenpäin ja tuntui, että akut olisivat olleet puolityhjä, vaikka oman mielikuvan mukaan olin kyllä ladannut ne edellisen viikonojan lennätyssession jäljiltä täyteen. Tältä kerralta ei ole enää sen kummempaa mainittavaa, eikä kuvamateriaaliakaan tullut otettua lainkaan. Lyhyestä siis virsi kaunis.


20.11.

Kohtalaisen pitkän siivettömän jakson jälkeen pääsin viimeinkin tänään lennättämään. Onhan tämä aika vuodesta kaikkein vähinten lennetty ajankohta, kun on rospuuttoaika pahimmillaan, vaikka tämä syksy on ollut hieno ja kuiva. Päivä on vaan lyhyimmillään, että työpäivän jälkeen ei ole enää valoisaa aikaa, ja aamulla klo 7-8 välilläkin on vielä niin hämärää, ettei lennätys oikein onnistu edes silloinkaan. Pitäisi käydä kesken työpäivän.

Akut oli ladattu ties koska, mutta nyt oli kaunis, aurinkoinen ja aika tyyni pakkaspäivä, vaikka lumesta ei ole vielä tietoakaan. Pakkasin autooni Pikku-Junnun ja Super Zoomin ja suunnistin kohti Leppävaaran harjoitusgolfkenttää, jonka greeni oli suljettu jo reilu kuukausi sitten. Tähän aikaan vuodesta aurinko ei ole enää kovinkaan korkealla 13:30 aikoihin, kun pääsin levittämään tavarani pelipaikalle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lähdin ensimmäiselle lennolle Pikku-Junnulla, jonka kaasu/korkeusperäsinmiksausta oli viritetty aikaisemmin kotona. Eka akku oli Fullymaxin 2s2200 mAh, joka oli mielestäni täydessä latingissa, mutta ei siitä kauheasti tehoja saatu ulos. Pöristelin sillä kuitenkin sen, minkä siitä sai irti. Seuraavalle lennolle laitoin koneeseen itse paketoidun 2s2200 mAh-pakan, joka oli joskus ollut 3s-pakka. Tästä riittikin puhtia jo kunnon lentelyyn. Otin koneen välilaskuun ja korjailin vähän miksauksia.

Lopuksi lentelin päivän päätteeksi Super Zoomilla kolme täyttä akkua tyhjiksi. Aluksi servot tuntuivat vähän jäykiltä, mutta ihan hyvin kone toimi kuitenkin ilmassa. Koneessa oli alla ensimmäistä kertaa kunnon hiilikuitulaskutelineet ja kone oli ilo ottaa laskuun, kun alla ei ollut enää "sisäänvedettäviä" alumiinilankarimpuloita. Laskutelineet tarvitsevat vielä hieman viritystä, ettei ruohotöppäät saa telineitä laskussa vinoon. Tämä puute oli kyllä tiedossa, mutta päätin tietoisesti kokeilla laskutelineitä näin ilman sen kummempia lisävirityksiä. Neljännelle lennolle lähtiessä akku tuntui kyykkäävän jo heti alkuunsa ja parin laskukierroksen jälkeen otin koneen laskuun ja aloin laittamaan kamoja pois.

Tulihan nyt avattua talvikausi, ainakin lämpötilan perusteella, tosin pilotin varustus ei ollut kaikkein parhain ja sormet olivat aika kohmeessa tunnin harrastamisen jälkeen.


26.11

Tänään pääsin tyypittämään Electric Blue Phoenixiä ensimmäisen kerran sen jälkeen kun siipi tässä taannoin katkesi ilmassa. Runko tuli korjattua jo ajat sitten, eikä se nyt niin paha homma ollut, mutta alkuperäinen siipi on edelleenkin korjaamatta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Niinpä lennolle lähdettiin ikivanhalla siivellä, jolla lennettiin jo pari vuotta sitten viimeksi vastaavassa tilanteessa. Tuuli oli tosi navakka ja puuskittainen, mutta siitä huolimatta lähdin lennolle. Lensin koneella kolme moottorivetoa. Lento oli kokonaisuudessaan hyvin levotonta, eikä konetta päässyt missään vaiheessa trimmaamaan ja nautinto oli hyvin kaukana tässä höykytyksessä. Kone ei ollut ilmassa varmaan edes viittä minuuttiakaan, kun päätin ottaa sen laskuun. Lähestymisessä kone tuntui liitävän taas liiankin hyvin ja lasku oli mennä pitkäksi. Tuli laskuun pellolta päin ja pihatietä lähestyessä lensin sen suuntaisesti kohti maantietä. Lopuksi otin sitten koneen laskuun pihatielle. Maakosketuksen yhteydessä kone kopsahti ilman sen kummempia vaurioita muoviseen aurausmerkkiin. Tämän päivän lennot olivat sitten tässä. Rasvainen kameran linssi toi omat efektinsä tämän päivän kuviin.


27.11.

Vaikka illalla olikin pakastanut, niin aamu aukeni, jos ylipäätään niin voi sanoa, erittäin masentavan harmaana ja kostean sumuisena, mutta mikä parasta, vielä ennen puolta päivää oli aivan tyyntä, eikä edes satanut. Nyt piti saada kone taivaalle ja vähän äkkiä, no onneksi kaikki vermeet olivat valmiina eilisen jäljiltä. DualSky 3s2650mAh-akku oli nyt pari, kolme milliä taaempana merkistä. Kone kiipesi heitosta hyvin pirteän oloisesti kohti korkeuksiaan. Nyt täysin tyynessä kelissä sain jo trimmattua koneen, eikä trimmit nyt mitenkään kummoisesti olleet muuttuneet rungon remontin jäljiltä. kone oli taas elementissään ilmassa. Ainoa rajoittava tekijä lennossa oli aika alhaalla olevat sumupilvet. Reippaalla moottorivedolla kone oli aika pian sumupilvessä, jonka läpi koneen hahmon vielä erotti, mutta nyt konetta ei kiskottu niin korkealle, mitä kirkkaana kesäpäivänä. ajelin koneella maksimissaan puolitusinaa moottorivetoa. Lentoaikaa en kellottanut, mutta jossain varttitunnin ja 20 minuutin välille se joka tapauksessa asettui. Lasku oli taas onnistunut pellon ja pihatien välimaastoon. Kylmässä ja kosteassa ilmassa paljaat sormet olivat aika mukavasti kohmeessa. pääasia oli, että vanha veteraani saatiin taas siivilleen. Katkenneen siiven suoran osuuden saa aika nopeasti korjattua vaikkapa parina iltana joulun ja uuden vuoden välissä.


03.12

Viikonlopun säätiedotus ei luvannut hyvää, mutta lauantai näytti selkenevän hienona, kirkaana ja aurinkoisena päivänä, vaikka olikin kylmää ja kalsaa. Laitoin Junior 2:n aika nopeasti lentokuntoon ja konetta valmistellessa huomasin, että moottori oli hieman löysällä, mutta nyt oli kiire taivaalle, joten moiset pienet yksityiskohdat saivat odottaa parempia aikoja. Oli raahannut lennätyskamat makasiinin päähän, josta viskasin Junnun ilmaan. Vastaanottimena oli edelleenkin Orangen 8-kananvainen halpisvastari. Kone toimi ilmassa hyvin, vaikka aina välillä se heiluikin kovasti, liekö sitten ylätuulet vai mitkä heilutelleet. Ajelin koneella perinteisen varttitunnin lennon, kun päätin tuoda sen laskuun. Huomatkaa kuvista Junnun upeat valkoiset pölykapselit :

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


31.12.

Sähköt olivat olleet poikki kaiken kaikkiaan neljä päivää, mutta onneksi talossa on takka ja keittiössä on wanhanaikainen puuhella. Tämän lisäksi vesi on juossut sisään ja ulos normaalisti, ettei sentään ole ollut tarvis käydä liiteri takana asioillaan. Toki näiden päivien aikana kynttilöistä on kadonnut kaikki romantiikka. Puhuri pisti anopin metsää nurin muutaman täysperävaunullisen tukkirekan verran jo pelkästään kotitiluksislta.

Photo by Jari Vehmaa

Maasta käsin tuhosta ei saa kunnon kuvaa ja niinpä varustin Blue Phoenixin ilmakuvaukseen. Ensimmäinen lento lennettiin talouskeskuksen ympärillä ja ajelin ristiin rastiin toivoen saavani mahdollisimman hyvää ilmakuvaa. Aikani lennettyä otin koneen laskuun ja kävelin sen kanssa tien toiselle puolelle ja kuvasin siellä taas aikani. Otettuani koneen laskuun huomasin että kamera oli sammunut itsestään. Olikohan pikku-LiPo mennyt kyykkyyn kylmästä talvi-ilmasta. Köpöttelin koneeni kanssa takaisin päärakennukselle ja pistin kamat kasaan ja lähdin purkamaan filmimateriaalia.

Harmikseni huomasin, että kamera olisi saanut olla hieman suuremmassa kulmassa alaspäin, että olisi tullut parempaa kuvaa, toki joissain pätkissä näkyi kohtalaisen hyvin tuho suuruus ja kaatuneen metsäalan muoto ja laajuus. tällä kamerakulmalla olisi pitänyt lentää hieman kauempana, että kohde olisi paremmin osunut kameraan. tien takaisesta kuvamateriaalista ei saanut oikein kunnon kuvaa, koska jo aikaisempi harvennushakkuu haittasi. Istutetut kuusentaimet näkyivät tummanvihreinä laikkuina kuvassa.

Olihan tämä tietty ensimmäinen kerta kun ilmakuvauskalusto oli oikein tosi toimissa. Tietty jo kesällä ilmakuvista näki erittäin hyvin, miten pahasti naapurin vilja oli mennyt lakoon. Näissä merkeissä lopettelen mahtavan ja upean lennokkivuoden.





Valitse:

RC-päiväkirjan alkuun Seuraava vuosi Edellinen vuosi




Copyright © 2002-2018 Jari Vehmaa. Kaikki oikeudet pidätetään.
Sivut päivitetty viimeksi 04.01.2015

Valid XHTML 1.0! Valid CSS!