2010

01.01.

Uuden vuoden ajelut ajeltiin taas tänäkin vuonna lennokilla. Pakkanen oli kohtalaisen kirpeä; seinämittarin elohopea oli pudonnut jonnekin 15-16 pakkasasteen kieppeille. Pikku-Junnu varustettiin lentokuntoon. Aurinko oli jo painunut metsän taakse, mutta valoa oli vielä riittävästi, vaikka pian hämäryys tulisikin valtaamaan taivaan kannen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Hienoista pakkaslunta leijaili hiljalleen alas ja pienoinen tuuli hönki kevyesti metsän takaa. Pikku-Junnu lähti reippaasti uhmaamaan pakkauskkoa varsin idylisessä postikorttimaisessa talvisäässä. Tuulta tuntui olevan Pikku-Junnulle ehkä ihan tarpeeksi, sillä kone keikkui välillä aika levottoman oloisesti. Lentoaikaa en tullut katsoneeksi kellosta, mutta siinä vaiheessa kun pakkanen alkoi purra pilotin sormen päitä, oli parasta alkaa pudottamaan korkeutta ja valmistautumaan laskuun. Kone laskeutui nokilleen pellon ja kotitien väliseen pehmeään lumivalliin. Uusi lennokkivuosi 2010 tuli näin avatuksi varsin talvisissa merkeissä.


02.01.

Sain vihdoinkin korjattua kesällä anoppilan peltikattoon ajetun Phoenixin siiven, joka oli palvellut jo ensimmäisen Nordik-sähkiksen siipenä aikansa. Säätimenä kokeilin aikaisemmin syksyllä hankkimaani Castle Creation Phoenix ICE 50-säädintä ja akkuna oli DualSkyn 1300mAh 3s LiPo-pakka, jona löysin sattumoisn ongelmäjätepisteestä. Akku oli päällisin puolin ihan siisti, ihan kuin juuri kaupan hyllyltä otettu, eikä mitään pullistumia ollut ja virtaakin se otti latauksessa ihan normaalisti vastaan. Käytin jo eilen verstaalla uutta säädin/akku-yhdistelmä ja varsin hyvin moottori pyöri. Säädin oli tietty vähän outo, kun minulla ei ole aikaisempaa kokemusta CC:n isoista säätimistä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Saatuani painopisteen kohdilleen, tallustelin koneen kanssa pellon reunaan. Pakkasta oli paljon; -16C, eikä poikaressulla ollut edes hanskoja kädessään. Jo pienikin potkurivirta sai näpit jäihin. Blue Phoenix lähi jo puolikaasulla lentoon ja ajoin näillä tehoilla aika pinnoissa tunnustellen, miten uusi tehopaketti toimi. Trimmit olivat hakusessa, mutta senkin oli pian korjattu. Akussa riitti hyvin puhtia ja kone nousi reippaassa 45 asteen kulmassa ylös. Liito-osuuksilla moottori jurnutti koska mitä ilmeisemmin säätimen jarrutoiminto ei ollut asetettu päälle. Muistelen, että HM:n säätimellä moottorista kuului samanlainen jurnutus, kun kaasu oli kiinni. Täydellä kaasulla moottori rohisi jonkin verran. Pitänee tutkia vielä säätimen parametreja ja DualSkyn suosituksia, tuskin moottorissa mitään mekaanista ongelmaa on.

Koska lento oli lähinnä uuden säätimen ja akun kokeilua, en tullut kellottaneeksi sitä lainkaan, mutta perstuntumalla ajelin koneella kymmenen minuuttia. Siinä vaiheessa kun sormet olivat tarpeeksi jäässä, aloin valmistautua laskuun. Ajelin ensin pari kierrosta ympyrää, minkä jälkeen kävin kääntymässä vähän pidemmällä, ennen kuin toin koneen laskuun. Lopulta kone pöllähti pehmeään hankeen jalkojeni juureeni. Liidokkikausi 2010 katsottiin tulleen avatuksi varsin arktisissa merkeissä.


09.01.

Kävin tänään kokeilemassa sähkö-Pöönixiä, kun sain CC:n säätimeen ohjelmoitua hard break -toiminnon. Itse asiassa lennättämään olisi pitänyt mennä jo eilen, koska iltapäivällä oli varsin kiva ja selkeä sää, toisin kuin nyt; sankka hernerokkasumu leijaili joka paikassa ja pilvikatto ei ollut paljonkaan puiden latvojen yläpuolella. Lennätin konetta isommalla DualSkyn 3s 2600mAh-akulla. Jo hyvin pienellä moottorin käytöllä kone oli äkkiä hävinnyt sumun sekaan, eikä korkeutta ollut edes 50 metriäkään. Pariin otteeseen kone oli muutamia sekunteja täysin näkymättömissä. Edes koneen fluorisoivan vihreä siipi ei juurikaan lisännyt koneen näkyvyyttä. Niinpä lennätys jäikin moottorilla ajamiseksi pinnoissa. Pään yläpuolella näkyvyyttä oli eniten jonkinmoiseen välttävään liitelyyn. Säätimen jarrutoiminto tuntui toimivan hyvin käytännössä. Lennon päätteeksi otin koneen laskuun pihatielle.


06.02.

Talvea tuli sitten pideltyä muutama viikko ihan kotonamme Helsingissä, mutta vihdoinkin käväisimme maalla. Blue Phoenix oli ollut Helsingissä visiitillä, kun säätimeen tuupattiin uusia asetuksia pc-liitännän kautta. Tänään lauantaina pääsin koneella vihdoinkin ilmaan. Päivä oli melko tasaisen harmaa ja kylmä tuuli puhalteli tasaisesti, niin että otsalohkossa tuntui. Kone pysyi tällä kelillä ilmassa 14'26". Lähestymiskierroksella koukattiin liian läheltä anopin ryytimaata ja niinpä siivenkärki pääsi nappaamaan pieneen koivuun. Tämän seurauksena tehtiin tyylikäs tikkalasku paksuun hankeen. Lennon päätteeksi sormeni olivat sen verran jäässä, vaikka ohuet ja napakasti istuvat hanskat kädessä olivatkin, että päivän lennätyskiintiö katsottiin tulleen täytetyksi. Pakkasta oli vaatimattomat -5C. Myöhemmin illalla tutkin toista Fullymaxin 3S-pakkaa, jonka oli Pöönixin kyydissä heinäkuussa, kun siipi meni ilmassa poikki. Kolhun saanut kenno oli täysin kuollut syksyn aikana, kaksi muuta olivat keskenään nätisti tasapainossa. Poistin hiipuneen kennon ja nyt on sitten toinen 2s 2200mAh -pakka Pikku-junnuun tyynien kesäiltojen varalle.


07.02.

Adrianaa oli alettu laittamaan lentokuntoon jo perjantaina, kun saavuimme maalle, mutta lento jäi sitten sunnuntaille. Sää oli eilisen kaltainen, mutta ilma oli ihan tyyni. Adriana lensi tässä kelissä noin 20 minuuttia. Moottori imi virtansa DualSkyn 3s 2600 mAh -pakasta, jonka täyteen latautumista en ennen lentoa jaksanut odotella. Koneen nousu on erittäin pirteää erinomaisen teho/painosuhteen vuoksi. Jo muutaman sekunnin moottorin käytöllä kone kiipeää kevyen oloisesti mukavalle liitelykorkeudelle.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Tasaisen harmaa taivas ei ollut paras mahdollinen valkoiselle koneelle, onneksi siiven punainen alapuoli toi hyvän kontrastin ja kone erottui edes jollainlailla taivaalta. Kone viihtyi mitäänsanomattomassa kelissä kohtalaisen ajan. Laskuun tuli pienillä laipoilla ja sitten lopussa otin kaikki peliin ja kone pysähtyikin mukavasti ilmassa, mutta tasaisella puuterilumella kone liukui parikymmentä metriä ennen kuin pysähtyi. Trimmit olivat korkkarin ja siivekkeiden osalta trimmivivun verran alas ja vasemmalle. Huom: Kameran päivämäärä on väärin.


25.02.

Pikku-Junnulla lennettiin yhdet lennot helmikuisessa pakkassäässä. Lentoa en tullut kellottaneeksi, mutta pakkasta oli sen verran, että yksi lento oli ihan riittävän pitkä. Kun yritin tähdätä laskua pihatielle, niin sen verran pieleen meni reilulle metrillä, että anopin alppimänty vaan pöllähti. Kumpikaan osapuoli ei kärsinyt vaurioita.

Photo by Jari Vehmaa


26.02.

Kaos ja Junnu olivat olleet latauksessa yön yli. Tämän lisäksi Junnulle yli tehty perusteellinen vuosihuolto, jossa havaittiin mm. laskutelineiden tinausten irtoamiset. Moottorin alla olevan akun muovipussi oli hinkkaantunut rikki ja pehmusteet olivat imeneet öljyä itseensä. Huollon päätteeksi lennokin päällysteet kiristeltiin kuumaraudalla uuteen uskoon.

Photo by Jari Vehmaa

Kiitotie oli aurattu kuuleman mukaan aikaisemmin viikolla, joten lennätyspaikka oli hyvässä kunnossa. Kun käynnistelin Junnua, niin moottori meni nestelukkoon ja potkuri/spinneripaketti irtosi moottorin akselilta. Kaikki muut hilppeet tietysti löytyivät paitsi se kaikkein tärkein - oikein. Mutteri oli singahtanut johonkin pehmeään hankeen, eikä siten mistään kannattanut etsiä. Kaiken lisäksi se oli jokin ¼"-kokoinen, eikä kenttäpakissa ole muuta kuin millikierteisiä.

Seuraavaksi pakasta otettiin Kaos, mutta senkään moottori ei suostunut inahtamaan. Häntä koipien alla pakkasin koneet autoon ja sattumalta löysin paikallisesta ruuviliikkeestä sopivan mutterin OS 25 -moottoriin ja niinpä muutama mutteri ostettiin varastoon.

Päästyäni takaisin anoppilaan latasin hetken hehkuja ja pääsin kuin pääsinkin Junnulla vielä tämän päivän aikana ilmaan. Junnulla pörrättiin sellainen talviolosuhteisiin sopiva 20 minuutin normilento ja kone tuli moottorin sammuttua nättiin laskuun pehmeälle lumihangelle, jossa se tietysti kiepsahti nokilleen.

Putsattuani koneen nokan lumesta Ossi laitettiin taas laulamaan ja kone viskattiin taivaalle. Toisen lennon jälkeen päätin viedä koneen sulamaan ja valumaan pannuhuoneen eteiseen, että öljymöhnä notkistuisi sen verran, että kone olisi helpompi siivota.


02.04.

Pitkä tovi oli päässyt vierähtämään ja kaukana maailman turuilla ja toreilla tämäkin pilotti ehti käymään ennen kuin taas saatiin lennokkikalusto ilmaan tutuilla ja turvallisilla anopin kotinurkilla. Reilun kuukauden poissaolon aikana kevät oli jo pitkällä. Ilma oli erittäin kaunis Pitkän Perjantain sääksi; aurinko paistoi siniseltä ja tyyneltä taivaalta.

Junnu kaivettiin esiin verstaan perukoilta ja laitettiin lentokuntoon. Junnu on nyt hyvässä iskussa helmikuisen perushuollon jäljiltä. Moottori käynnistyi helposti potkurista heittämällä. Pienen lämmittelyn jälkeen säädin seosta aavistuksen verran laihemmalle ja sitten tallustelin koneen kanssa piehatielle pellon reunaan ja viskasin Junnun sinne, minne se kuuluukin; ilmaan. Junnu lähi kevyesti pöristen kelaamaan korkeutta sinisyyttään hohtavalle taivaalla.

Koneella kierreltiin ja kaarreltiin milloin matalammalla, milloin korkeammalla. Hitaita lähestymisiä ajeltiin ivan pienillä kierroksissa ja sitten taas Ossista otettiin ulos kierroksi niin paljon, mitä vanhasta ja uskollisesta moottorista sai ulos. Aurinko lämmitti mukavasti pilotin selkään koneen pörrötessä taivaalla. Wanha ja wakaa Ossi sammuin pöristyään 35 minuuttia. Ehdin kaarrella koneella vielä pari kierrosta aika matalalla, ennen kuin kääntymässä vähän kauempana pellon päällä tuodakseni koneen laskuun. Ilmaa riitti koneen siipien alla ihan pihatielle ja lopuksi koneen nokka upposi auringon pehmittämään hankeen.


05.04.

Pääsiäinen meni enemmän tai vähemmän sateessa ja sumussa, eikä aurinko näkynyt muualla kuin ensi kesän lomamatkamainoksissa. No, joka tapauksessa keli parani päivien huvetessa ja niinpä pääsin toisen kerran ilmaan vasta nyt maanantaina. Ilma oli vieläkin hyvin harmaa, mutta vettä ei sentään enää satanut.

Junnu tankattiin ja koneella pöristeltiin taas makoisasti, vaikka vähän korkeutta kerätessä kone häipyikin pilvien sekaan. Pilvikatto oli varmaan jossain 50-75 metrissä. Tämä ei paljoa menoa haitannut, sillä Junnuhan pystyy pyörittelemään ihan menestyksellisesti jopa muutamassa metrissä. Tällä kertaa Junnu pysyi tankillisella ilmassa 27 minuuttia ja lennon päätteeksi koneella otettiin tarkkuuslasku pihatien viereen pellon puolelle.


17.04.

Kiireisen viikonlopun tiimellyksessä oli pako päästä lennättämään. Lauantaina aamupäivästä taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Vaikka keli näyttikin hienolta, kylmä etelätuuli puhisi ja puhalteli. Käynnistyin Junnun nokalla olevan Ossin ihan pihapiirissa ja sitten kävelin lennokin kanssa pihatietä sähkölinjoille ja avasin kaasu. Tähän Ossi sammuikin. ei muuta kuin piti taas kävellä ja hakemaan hehkulaite, ryyppypullo ja käynistyspatukka. Moottoria sai nyt kotvan heitellä käyntiin ennen kuin iloinen pärähdys raikui taas ilmoille; Junnu heräsi taas eloon.

Photo by Jari Vehmaa

Heitin koneen ilmaan ja meni ojan yli kyntämättömälle peltosaralle lennättämään. Ilmassa Junnu toimi taas wanhaan malliin. Tuuli riepotteli konetta välillä kovastikin. Jossain vaiheessa katsoin kelloa kännystä ja siinä vaiheessa oli 15 minuuttia tullut täyteen. Koska tuuli oli kova ja navakka, päätin ottaa koneen laskuun moottori käydessä. Pari kierrosta ajelin ihan lähestymisiä, jotta korkeus vähenisi. Lopuksi tuli laskuun poikittain peltosaralle. Välillä piti antaa enemmän kaasua, että kone etenisi vastatuulessa. Lopuksi kone istahti pellolle täysin olemattomalla maanopeudella ja jäi itsekseen pörisemään vähän kauemmaksi.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Moottori ei sammunut kaasun trimmistä, mutta aikansa pörisatään tyhjäkäynnillä, moottori sammui nopeaan kaasun avaukseen. Enpä huomannut katsoa, mitä kello oli lennon päätteeksi, mutta pers'tuntumalla varmaankin perinteinen 20 minuuttia meni umpeen leikiten. Siinä vaiheessa kun istuskelin verstaan rappusilla konetta siivoten, niin taivas olikin jo vetänyt tasaisen harmaaksi. Olinpa taas hyvään aikaan pellon reunassa Junnu ulkoiluttamassa.


22.05.

Kaos ja junnu oli laitettu edellisenä iltana lataukseen ja nyt koneet pakattiin auton peräkonttiin ja keula suunnattiin kohti Forssan lentokenttää. Nyt Kaoksen nokalla oleva Ossi lähti hyvin käyntiin ja moottori mörisi luotettavasti ja varmatoimisesti. Kantomatkatestin jälkeen rullasin koneella kiitotiellä, sitten kaasu auki, kevyttä ohjastusta sivuperäsimelle, että kone kulki suoraan ja lopuksi kone irtosi maan vetovoiman vaikutuksesta kevyellä vedolla. Ilmassa kone tuntui käyvän aavistuksen verran rikkaalla seoksella, eikä kone kulkenut kovinkaan lujaa. Kentällä oli sopiva radansuuntainen tuuli ja keli oli hieman viileähkö, ehkä sadetta enteilevä. Kymmenen minuutin lennon päätteeksi toin koneen nättiin laskuun asfaltille.

Photo by Jari Vehmaa

Toiselle lennolle säädin moottoria hieman laihemmalle ja sitten taas ilmaan nyt kone kävi mukavilla kierroksilla ja väänsin niitä vanhoja temppuja, mitä vanha koira aikoinaan on oppinut. Korkealla tehdyn syksykierteen aikana moottori näytti sammuneen. Kierteen loputtua kone oli vielä sen verran korealla, että koneella liideltiin leikiten kentälle kauniiseen laskuun.

Kolmannella lennolla nousuyritys meni käärmilyksi ja kone päätyi nurmikon puolelle sillä seurauksella, että potkuri ja moottoripukki menivät poikki sekä edellisten lisäksi kokobalsainen cowling irtosi liimauksistaan yhtenä palana. Toivottavasti saan vielä jostain metsästettyä samanlaisen moottoripukin, niin koneen saa nopeimmin taas lentokuntoon.

Photo by Jari Vehmaa

Jossain vaiheessa sadetta enteilevä rintama meni ohi ja keli muuttui taas mukavan kesäiseksi. Päivän päätteeksi pakasta otettiin vanha ässä, eli Junnu. Ensimmäisellä lennolla lentää liihoteltiin 15 minuuttia ja moottori sammui korkealla nostossa, jossa röpöttelin ihan tyhjäkäynnillä. Sieltä sitten liideltiin hissukseen alas kentälle. Toinen lento kesti kutakuinkin samaisen vartin, mitä edellinen. Nyt otin koneen laskuun rullaustielle moottorin käydessä. Viimeisellä lennolla Junnu pörisi ilmassa noin 20 minuuttia, joten päivän ol timer -saldoksi tulee mukavat 50 minuuttia.


23.05.

Lennättelin Junnua anoppilan vastakylvettyjen peltojen päällä. Ajelin Junnulla vaihtelevissa lentokorkeuksissa 22 minuutin verran. Laskussa Junnun perä heilahti sen verran sivusuunnassa, että pyrstön alla ollut evä irtosi liimauksistaan. Vanerin pala olikin jo aikalailla öljyttynyt, eikä se ollut mikään ihme, että liimaus ei pitänyt enää jouduttuaan liian kovalle sivuttaiselle rasitukselle. Vielä samana päivänä evä oli taas paikallaan pikaliimalla liimattuna.

Photo by Jari Vehmaa


05.06.

Lauantai meni pakollisissa pönötyksissä ykköset päällä, joten oli pakko päästä rentoutumaan old timerin parissa isävainaan perintöverkkarit päällä, kun pakolliset kuviot olivat ohitse. Ilma oli kaunis, mutta kohtalaisen kylmä ja tuulinen. junnu lähti hyvin käyntiin ja kone paiskattiin ilmaan, jossa pöristelin 14 minuutin verran. Koska navakka tuuli oli poikittainen peltoon nähden, en uskaltanut ajaa tankkia kuivaksi asti, jotta saisin laskut sinne, minne halusinkin. Lasku onnistui navakassa tuulessa ihan hienosta ja kone jäi oraspellolle moottori röpöttäen. Konetta sai hieman rullattua kokkareisella pellolla, kunnes rengas jäin kiinni johonkin vähän isompaa multakökkäreeseen. Koneen kaasunsäätöä piti tarkistaa lennon jälkeen, koska moottori ei näköjään enää sammu trimmistä. Toista lentoa en sitten enää viitsinyt ottaa, koska laskeutumisessa oli omat haasteensa kovan sivutuulen ansiosta.


27.06.

Yhteinen lennätyspäivä toteutui pitkästä aikaa Antin ja Pekan kanssa. Keli oli aurinkoinen, mutta hurja tuuli paukutteli palkeitaan lähes koko Juhannus-viikonlopun. Autoon oli pakattu polttis-Dara ja Kaos. Kun saavuin kentälle, tuuli oli lähestulkoon poikittainen, vaihdellen hieman.

Kun aloin laittamaan Daraa lentokuntoon, huomasin, että kaasuttimelle tuleva polttoaineletku oli hieman rikki suodattimen juuresta. Kun letkusta katkaisi noin viiden millin pätkän, niin tämän jälkeen letku oli jo niin lyhyt, ettei suodatinta saanut enää paikoilleen, koska letkusta ei saanut enää kunnon otetta. Nyt meni sitten polttoainejärjestelmän huollloksi. Kun tuloletku oli vahdettu pari senttiä pidempään, niin seuraava ongelma oli se, miten saan ujutettua letkut tuliseinässä olevan reijän kautta moottoritilaan. Aikani pähkäiltyä homma onnistui kahden pitkän nippusiteen avulla.

Dara oli vihdoinkin lentovalmis. Wanha ASP 25 käynnistyi yllättävän helposti, vaikka kone oli ollut käyttämättömänä ainakin puoli vuotta. Kone kävi niin hyvin, mitä se ylipäätään käy. Sitten vielä tein ohjauksen tarkistus ennen heittoa. Kone lähti pienellä vedolla kiipeämään nätisti kovaan vastatuuleen, mutta mitä helvettiä, kone ei enää totellut ohjausta, vaan veti hiljalleen ison, loivan silmukan, joka jäi kesken siinä aiheessa, kun kone iskeytyi maahan suurin piirtein pystysuoraan reippaan mäjähdyksen säestämänä. Kone kopsahti ketoon aika lähelle ojan reunaa ja näky oli surkea; kone oli tyrnästi isänmaan mullassa nokka myöten ja runko oli katkennut siiven etureunan kohdalta. Siipi oli muuten ehjä, paisi siiven etureuna oli mennyt jonkin verran sisään siiven keskiosasta kovan iskun voimasta.

Ensihavainnot suoraan onnettomuuspaikalta; ohjaus ei toiminut edelleenkään ja rungon kyljessä oleva virtakytkin oli off-asennossa. Vietyäni raadon starttipaikalle, ohjauksen toimimattomuus selvisi; akun johto oli irti katkaisijan liittimestä. Akku oli toki paikoillaan, koska se oli tukevasti kiinnitetty metallipannalla runkoon.

Photo by Jari Vehmaa

Tutkijalautakunnan mieleen tulee tietysti kaksi vaihtoehtoa: a) virtakytkin on heittäessä mennyt off-asentoon, koska se on siiven alla, ja koneessa on muutenkin turhan vähän, mistä ottaa kiinni heittäessä. Toisaalta kytkin on aina jäykkä ja korkea, joten olisin kyllä tuntenut sormissani, jos se olisi heitossa päässyt raapaisemaan kättä tai sormia. b) akkuliitin on ollut huonosti kiinni ja se on irronnut tärinässä. Latasin verstaalla akkua suoraan akkujohdosta, en kytkimen kautta. Kaikki tämä on tietty pelkkää spekulaatiota ja lopullinen syy jäänee hämärän peittoon. Vastaanottimelle pitää tehdä vielä kantomatka testi, kunhan motivaatiota löytyy.

No, eipä koneet tähän lopu ja heti taas ylös ja ratsaille, ettei pelko iske perseeseen. Laitoin Kaoksen lentokuntoon. Tuuli vaan paukutteli edelleenkin hyvin pahasti poikittain tai ainakin melkein. Moottorin kanssa oli taas käynnistysongelmia. Otin ensin pari lentoon lähtö yritystä poikittain rullaustien liitoksesta, mutta kone päätyi niittokoneeksi varsin pitkään heinikkoon. Vasta kolmannella kerralla sain koneen onnistuneesti ylös. Ilmassa olikin sitten jo ihan sama, mistä ja miten kovaa tulli puhalteli. Tosin kaarroksissa tuulen voiman huomasi, sillä kone siipi enemmän tai vähemmän pystyssä oli herkkä tuulelle.

Aikani lenneltyä tein muutamia lähestymisiä ja lopuksi otin koneen laskuun kiitoradalle. Lasku oli onnistunut ottaen huomioon rankat tuuliolosuhteet. toista lentoa en enää lennättänyt.

Pekalla oli mukanaan vanha luottokone Curare ja Antilla uusi wanha Ultimate-kakstaso, jossa oli joku kiinalainen 26ccm bensakone keulilla.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa


02.07.

Stressaavan ja piinallisen ajomatkan jälkeen oli pakko päästä rentoutumaan old timer-lennätyksen pariin. Junnu oli ladattu viikko sitten, joten ei muuta kuin taivaalle. Junnu kohosi siivilleen vähän ennen ilta kymmentä ja lentää liihotti 20 minuuttia täydellisessä old timer -kelissä. Aurinkoinen ja tyyni kesäilta loi mitä täydellisimmän old timer -nautinnon.

Junnun trimmejä pitää katsoa vielä tarkemmin, kunhan kone lentää seuraavan kerran. Nyt korkausvakaajan trimmi oli täysin työnnöllä ja sivuperäsin oli puoliksi oikealla. Laskussa junnu jäi vähän turhan pitkälle pellolle.


03.07.

Pakkasin aamulla Kaoksen autoon, koska ilma oli kaunis, aurinkoinen ja täysin tyyni. Saavuttuani kentälle, sillä oli joku kopteritapahtuma menossa ja kenttä oli kuulemma kiinni. Tekstailin Xxxxxlle, joka katsoi tilanteen FSIY:n nettikalenterista. Sen mukaan kenttä oli varattu 3. ja 4.7. helikopterikisoille, mutta, mitään mainintaa kentän sulkemisesta ei siellä kuulemma ollut. Tässä vaiheessa V-käyrä alkoi olla tosi korkealla.

Tuntuu aivan käsittämättömältä, että jo vuodesta toiseen nämä koperitapahtumat sovitaan niin, ettei niistä saa mitään etukäteistietoa esimerkiksi sähköpostilla. Viime vuoden EM-karsintakilpailusta luin ensimmäistä kertaa vasta Forssan Lehdestä ja nyt tilanne selvisi vasta kun olin ajanut 15 km kentälle. Järjestelystä jää vaan sellainen salakähmäinen selän takana hääräämisen maku. Minulle ei luonnollisesti ole mitään näitä tapahtumia vastaan, päinvastoin; on vaan hyvä, että kentällä on käyttöä ja toiminta saa näkyvyyttä paikallisella tasolla. Kyse on siis viimekädessä FSIY:n johtokunnan kyvyttömyydessä hoitaa tiedotusta asianmukaisesti. Sen ei luulisi olevan mikään ongelma nykyisin, sähköisten viestimien aikakaudella. Toki kopterikisa on kuulemma ollut ajoissa nettikalenterissa, mutta jos en sitä esimerkiksi googlettamalla löydä, niin jääköön sitten jonnekin netin syövereihin.

Päästyäni taas anoppilaan, laittelin sähkö-Pööniksi lentokuntoon. Iltapäivällä klo 13-14 aikaa elohopea oli kivunnut varjossa jo +28 C. Sähkis lensi pers'tuntumalla sellaisen 20 minuuttia. Helteisessä kesäsäässä oli kolme selvää nostoa, jossa keli killui aikansa. ensimmäinen oli Saaren suunnalla tien lähettyvillä tai sen päällä, toinen oli hakkuaukean tuntumassa, josta oli keväällä kaadettu metsä ja kolmas aj viimeinen nosto oli Lehtisten sikalan tuntumassa. Kone oli lennossa aavistuksen nokkkapainosen oloinen ja vetoa piti trimmata. Kone kohosi muutamaan otteeseen niin rivakasti, että välillä alkoi jo paniikki iskeä, että päästäänkö nostosta pois ollenkaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja kone tuotiin laskuun pellon ja pihatien väliseen heinikkoon.

Sähköistetty Blue Phoenix lensi vielä illalla klo 21 aikaan yhden kellotetun lennon. Ihanaa lämpöä oli vielä varjossa +25 C verran. Keli oli aika tuulinen ja rauhaton. Sitten edellisen lennon, oli siirtänyt akkua noin 7 mm. taaksepäin ja tällä säädöllä kone lensi nätisti trimmit keskellä. Phoenix lensi ihan kohtalaisen lennon; 22'54".


04.07.

Kävi taas ottamassa vauhtia päivän lennätyksiin forssan lentokentän kautta. Kenttä oli nyt vapaa, mutta kun sain Kaoksen lentokuntoon, vastarin akku olikin jo tyhjä. Tullessani kentälle, virtakatkaisija oli selvästi off-asennossa ja toisekseen koneen vastaanottimen akku oli ladattu viikko sitten täytee ja silloin koneelle oli lennetty vain yksi lyhyt lento tuulisissa olosuhteissa. Lieneekö virrat jääneet päälle sitten joskus? Akun kuntoa pitää tutkia, kunhan lomat alkavat.

Päivän pelasti taas sähkö-Pööniksi. Aamulla klo 9 aikaan lämpötila oli jo +22 C lukemissa. Sää oli kirkas ja aurinkoinen, mutta tuuli oli aika kova. Näin aamulla ei oikein löytynyt mitään nostavaa yhtään mistään. Tässä huolimatta koneelle kurvailtiin kesäisellä taivaalla 22'22".


10.07.

Tänään alkoi kauan odotettu kesäloma, kun pääsimme vihdoinkin maalle. Vaikka tänään ei mikään kone lentänytkään, tapahtui kuitenkin jotain sellaista, minkä katson hyväksi enteeksi ja siksi kirjoitan siitä. Perillä meitä oli vastassa aikamoinen helle, sillä varjossa oli vaatimattomasti 29,5 C, ihan vaan asiasta mainitakseni.

Ruuvailin maaliskuussa ostamaani käytettyä Moki 180 -moottoria koekäyttöpukkiin ulkona, kun kukaan metsän takaa kantautui korviini yhä voimistuva isojen tähtimoottoreiden jylhä kumina. Ei ollut epäilystäkään mistä oli kyse; kaikkien matkustajakoneiden kantaäiti, DC-3 tuli metsän takaa lentäen ihan minimikorkeuksissa. Kone oli palaamassa Helsinkiin Jämi Fly In-tapahtumasti. Oli ylvästä seurata, miten tuo kiiltävän hohtava, ilmojen tarunhohtoinen legenda kunnioitti ensimmäistä lomapäivääni tekemällä kuin sattuman kauppaa yli lennon, kun olin harrastukseni parissa. Tämä on hyvä enne loman tuleville lennätyksille.

Kyllä nyt kelpaa kirjoitella lennupäiväkirjaa, kun käsissä on Annin Jouluna saama miniläppäri. Koneessa on nyt vielä nettitikku, niin täältäkin torpasta pääsemme tietoyhteiskunnan valtaväylälle, tai ainakin kuoppaiselle ja mutkaiselle soratielle, jossa on 50 km/h nopeusrajoitus.

Illalla saunan jälkeen kun suurimmat siiderit olivat jo haihtuneet, menin vielä pyjamalennätykselle joskus klo 22 jälkeen. Upea kesäilta oli jo kallistumassa yöksi, hämärän hiipiessä jo raukeaan maalaismaisemaan ylle. Reipas tuulikin oli jo tyyntynyt illan kuluessa.

Pikku-Junnu varustettiin lentokuntoon, eli talven jäljiltä olevat akut ajettiin loppuun. Ensimmäinen lento lennettiin itse kasatulla akkupakalla. Lennon alussa oli vähän haparointia, kun trimmit olivat ihan poskelleen, mutta aika pian Junnu saatiin trimmeihin. Ensimmäinen lento jäi arviolta alle kymmenen minuutin. Laskussa kone jäin vähän liian kauas pellolle.

Lensin vielä toisen lennon alkuperäisellä 2s2200 mAh akulla, josta riitti puhtia paljon pidempään. Lennon aikana tuuli oli virinnyt, eikä enää ollut ivan tyyntä. Tällä latauksella lennettiin varttitunti ja kone saatiin laskuun ihan pellon ja pihatien reunaan. Akussa olisi ollut puhtia vielä pidempäänkin lentoon, mutta ötököitä oli ilmassa ihan riittävästi.


11.07.

Ensimmäinen lomapäivä aloitettiin tietysti aamupalan jälkeen lennätyksellä. Yhdeksän jälkeen oli jo +24C lämmintä. Aamulla taivas oli sininen ja pilvetön, pienen tuulenvireen tuoden helpotusta paahteeseen. Ensimmäinen lento lennettiin samalla akulla, millä eilen lennettiin viimeksi. Akussa riitti puhtia vielä noin 10 minuutin lentoon.

Toinen lento ajettiin 2s2200 mAh akulla, joka oli vielä viime kesänä 3s-pakka. Blue Phoeniksin peltoon tulossa yksi kenno sain sen verran siipeensä, että se hiipui ja pimeni sittemmin. Lennätyksen lomassa tunsin, miten hiki virtasi kainaloista. Pörräsin koneelle noin varttitunnin ajan. Lennätys kävi jälkkäristä, koska tämän parempaakaan ei ollut tähän hätään tarjolla. Pikku-Junnu lentää ihan vakaasti, kunhan korkkarin trimmistä on kaikki työntö pelissä. Sivuperäsimen liikerata tuntuu olevan liian iso, lähes 45 astetta suuntaansa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Päivän aikana elohopea kipusi ennätykselliseen +32C lukemiin, joita ei näillä seuduilla olla miesmuistiin nähty. Illemmalla kokeilin Blue Phoenixiä pullistuneella DualSkyn akulla.Virtaa näytti pakasta irtoavan ja varsin kepeästi Pöönixi nousi. Aivan tyynessä kelissä ei ollut pahemmin nostoja ja lisäksi akku oli aavistuksen verran liian edessa tehden koneesta nokkapainoisen, mitä korjattiin trimmillä.

En kellottanut lentoa ja päätteeksi laskeuduin pellon reunaan. Lennon aikana moottori piti ihmeellistä jurnutusta.


12.07.

Heti alkuunsa pitää todeta, että on pidellyt kelejä. Lämpötila nousi anoppilassa +34C, jollaista lukemaa en ole Suomessa koskaan kokenut. Tämä oli itse asiassa lämpimin päivä Suomessa 76 vuoteen. Päivällä elämisen sietämätön keveys alkoi käydä jo raskaasta työn teosta.

Taas kävi kova tuuli, joka onneksi toi helpotusta olemiseen. Vielä illalla klo 20 aikaa puhalteli varsin reipas tuuli, ei lennätys käynyt edes mielessäkään. Sitten yks' kaks' oli aivan tyyntä. Koska LiPo-pakat odottelivat latausta, ainoa potentiaalinen pienoislentolaite landelennätykseen oli Junnu.

Aikaisemmin illalla olin valmistellut Junnuun kameran asennusta ilmakuvausta varten. Kameran sai ottamaan kuvia lähettimestä käsin. Ainoastaan koelento oli tekemättä, mutta eipäs mennä vielä asioiden edelle.

Photo by Jari Vehmaa

Vielä tänään Junnu lensi ilman lisätaakkaa. Ilma oli siis ihan pläkätyyni ja ilta oli jo hämärä. Moottori pärähti helposti käyntiin, ja säädin sitä laihemmalle. Junnu lensi vaihtelevalla lentokorkeudella aika pitkään. Täydellä kaasulla moottorin kiljuttaminen hieman hirvitti kesäunta uinuvan maalaisidyllin yllä. No, toisaalta vieressä menee yleinen maantie, jolla on liikennettä ympäri vuoden.

Junnun moottori sammui aika korkealla, joten koneella ehti kiertelemään useammankin ympyrän ennen laskeutumista. Kone tulla tupsahti nätisti viljapellon reunaan, mistä sen sai haettua parilla askeleella. Kun sain vietyä kamat verstaalle ja tulin sieltä noin 23:30 aikaan, niin vielä silloinkin mittarissa oli +22C. Huh tätä hellettä, sanoi jänis pakkasta.


13.07.

Helle sen kun jatkuu ja lukemat ovat +33C varjossa, eikä tuuli ole enää ihan niin kova, mitä eilen, vaikka aika reippaasti se välillä puhaltelee. Suunnittelin meneväni illalla Kaoksen kanssa kentälle, mutta lähtövalmisteluja tehdessäni huomaan vastaanottimen akun olevan taas tyhjä. Perin kummallista, sillä juuri pari päivää sitten latasin sen piripintaan. Nypin servot yksitellen irti vastaanottimesta, mutta tilanne ei muutu mitenkään. Paras on kuitenkin selvittää tilanne kokonaan, ennen kuin Kaos lentää.

Photo by Jari Vehmaa

Pakkasin varakoneen eli Junior 60:n autoon ja ajelin kentälle. Tuuli oli on/off ja pyörin milloin mistäkin. Ensimmäisellä lennolla Junnu lensi varmaan jotain 20 min ja moottori sammui aika korkealla, mistä liitelin laskuun.

Photo by Jari Vehmaa

Toisen lennon aikana tuuli oli jo lähes kokonaan tyyntynyt. Tällä lennolla ajelin enemmän lähestymisiä ja muuta matalalla kaahailua. Välillä käytiin kuitenkin korkeammalla kaasua huudattamassa, ettei moottori ryydy pikkukierroksilla ajellessa. Tuli laskuun poikkeuksellisesti moottori käydessä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kun ajelin takaisin anoppilaan, Forssan Lehden mittari näytti vielä 22:20 aikaan +28C. Nyt sisällä tätä kirjoittaessa hiki virtaa pitkin kroppaa.




14.07.

Rankka helle tiivistyi iltapäivällä ukkoseksi ja lämpötila tipahti joksikin aikaa kymmenellä asteella, mutta nousi taas sateen taottua +28C. Ukkosen jälkeen olikin jo hyvin tyyntä. Menin joskus klo 21 jälkeen pellon reunaan Blue Phoenixiä lennättämään. Akussa oli jonkin verran latausta jäljellä edellisen lennätyksen jäljiltä, ei täyttä tehoa enää löytynyt. Maltillisella tehon käytöllä konetta sai ajettua ihan hyvin. Maan jäähdyttyä rankan ukkoskuuron jälkeen ei ollut mitään nostavia missään. Minimivajoamalla sain pidettyä koneen ilmassa 17'30" verran.


15.07.

Pitkin päivää oli satanut, mikä viilensi iltaa mukavasti. Latasin viime vuonna taas käyttöönotetun Pico Stick J3:n 250mAh akun. Menin taas illalla pellon reunaan. Asfalttitie höyrysi illalla sateen jäljiltä ja muutenkin ilma oli aika trooppisen oloinen. Tikku-J3:n lähti nätisti lentoon oikealle akulla, joka on myös kevyempi, mitä aikaisemmat kännyköiden akuista rakennetut akkupaketit. Vaikka ilma olikin tyyntynyt sateen jälkeen, silti oli aivan liikaa tuulta näin heiveröiselle lennokille. Laskussa kone ajautui pihatien viereiseen katajapuskaan ja muutamaan kertaan jo liimattu runkotikku napsahti poikki.


16.07.

Electric Blue Phoenix, eBP, tai tuttavallisemmin vaan sähkö-Pöönix lensi helteisen päivän aikana useampaan otteeseen. Ensimmäinen lento lennettiin 3s2200 mAh -akkupakalla. Ilmassa ei ollut sen kummempaa väreilyä, vaikka lämpötila olikin +28C, ja niinpä lentoaika jäi vain 21'29" mittaiseksi.

Toinen lento lennettiin uudella DualSkyn 3s2650mAh-akulla. Kone oli kuin uudesti syntynyt kun kyydissä oli uusi akkupaketti. Nyt päästiin jo muutamin nostoihin kiinni ja koneella killuttiin ilmassa 32'40" ajan. Koko ajan puhalteli navakka ja hieman levoton tuuli ja varsinkin lasku oli haastava. Lämpötilat olivat samaa luokkaa, mitä ensimmäisellä lennolla.

Kolmas lento lennettiin samalla akulla, mitä edellinenkin. Nyt illalla lämpötila oli korkeintaan +20C tai allekin, niin kas kummaa, miten hyvä liidokkikeli oli vielä tähän aikaan illasta, vaikka ilmakin oli ihan tyyni. Täytyy myöntää, että tämä iltakeikka oli toistaiseksi kesän paras liidokkinautinto.

Kone oli aivan trimmeissä ja hieman painavampi akku toi koneelle vähän paremman läpäisykyvyn ja niinpä Pööniksi eteni mukavasti täysin tyynessä kelissä. Moottorilla ajettaessa, kone kiskottiin uskomattoman korkealle. Mitään sen ihmeellisempiä nostoja ei ollut, mutta kone pysyi ilmassa jo mukavan ajan: 43'07". Ainoa haittapuoli oli hyttyset ja paarmat, joita sai huiskia radioiden niskahihnalla. Kone lensi päivän aikan 97 minuuttia yhteensä kolmella eri lennolla.


17.07.

Tänään pääsin vihdoin ja viimein myllytämään Webraa tehopillin kanssa. Polttis-Poenix lensi ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Olin yksin paahteisella kentällä koneeni kanssa. Kerhon kone lensi joitain lentoja, minkä vuoksi piti olla tavallista valppaampi. Tuuli oli kesäisen kevyt, mutta oli harmittavaisesti melkein aina poikittain, tai muuten vaan pyöri kentällä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Kasari Webra käynnistyi tosi helposti ja kävi erittäin hyvin kovasta helteestä huolimatta. Ensimmäinen lento jännitti vähän, kun en ollut pitkään aikaan ajanut lentolaivueeni lippulaivaa, mutta kone kulku vanhaan tuttuun malliin ja kaikki toimi hienosti. Muutamien lähestymisharjoitusten jälkeen toin koneen laskuun, minkä päätteeksi moottori sammui ja kävelin hakemaan koneen pois baanalta.

Laskun jäljiltä nokkapyörä oli taas vinossa ja niinpä toinen lentoon lähtöyritys meni käärmeilyksi ja kone ajautui kiitoradalta ulos sepelikölle ja moottori sammahti korkeisiin heiniin. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin ottaa kone kuivatelakalle, eli siipi irti ja kuusiokoloavaimella nokkapyörän vipu löysälle ja uudelleen keskitys. Sitten siipi kiinni ja taas Webra mylvimään.

Photo by Jari Vehmaa

Toinen eli päivän viimeinen lento oli aikalailla samanlainen mitä aikaisempikin. Kaikkia niitä harvoja temppuja tuli väännettyä, mitä wanha koiraa suinkin osaa. En kellottanut kumpaakaan lentoa ja niinpä piti pelata varman päälle, ettei löpö lopu kesken lennon. Lasku oli erittäin onnistunut, koska moottori jäi käyntiin vielä laskun jälkeenkin ja oli mahtava rullata kone takaisin starttipaikalle. Päivän lennot jäivät nyt tällä kertaa tähän, koska kuumalla asfaltilla oli aika tukalat oltavat, vaikka päässä oli lakki ja aurinkolasit päässä ja vettäkin tuli juotua moneen otteeseen.


18.07.

Koska muisti alkaa jo pätkimään tässä iässä, en muista ihan varmaksi, miten olen käytännössä testannut back-up-radiot. Se oli sitten paras tehdä kunnolla ja dokumentoidaan tänne lennupäiväkirjaan. Junnu sai luvan toimia koekaniinina. Vaihdoin koneeseen siis kiteen ja sitten perinteiset kantomatkatestit lähettimen antenni sisällä; hyvin toimii.

Sitten ei muut kun Junnu taivaalle, mutta ensin moottori käyntiin. Wanha Ossi yski ja pärski aluksi suojaöljyn vaikutuksesta ja ehti vielä sammahtaa käsiini ennen heittoa. Uudelleen käyntiin ja riuskalla heitolla ilmaan. Ajelin Junnua ihan tarkoituksella kaukana Viime viikon ja korkealla. Kaikki toimi hienosti. Ilmassa muistin taas hoitomattoman korkeusvakaajan trimmin, joka sai koko ajan olla täysin edessä.

Ajelin jonkin aikaa Junnulla kovemmalla ja pienemmällä kaasulla, korkeammalla ja matalammalla ennen kuin tulla pöristelin pienillä kierroksilla tarkkuuslaskuun pellon ja kotitien väliseen heinikkoon. Lennon aikana tuuli vielä jonkin verran.

Illemmalla varustin vielä eBP:n lentokuntoon. Junnun lennosta oli kulunut ja varmaankin reilu tunti verstaan rappusilla Junnua ja Kaosta huoltaessa. Oikeastaan kaunis auringon lasku ja tyyntynyt keli saivat minut innostumaan liidokkilennätykseen. Laskeva aurinko kultasi viljapellot tosi kauniisti, mutta myös toisaalta loi tummat varjot. Pellolle lankeava auringon kullan ja varjojen kontrasti oli toisaalta kaunista katseltavaa.

Kolmella ensimmäisellä moottorivedolla liidokki killui keskimäärin seitsemän minuuttia ja lentoajassa oltiin jo reilussa parissa kymmenessä minuutissa. Pieniä iltanostoja oli siellä täällä, mutta hissikyyti korkeuksin jäi tälläkin kertaa saamatta, toki moottorivedoilla päästiin kohtalaisiin korkeuksiin. Neljännellä moottorivedolla bec sammutti moottorin joten nousi jäi vajaaksi ja homma meni muutenkin mäen laskuksi. Rutistin akusta vielä viidennen moottorivedon, joka jäi todella lyhyeksi. Muutaman laskukierroksen jälkeen otin koneen laskuun pellon reunaan. Kello pysyhtyi aikaa 26'43", mikä on ihan hyvä tyynessä kelissä ja onhan akuillakin ikää jo puolitoista vuotta. Lentojen aika taivaanrannassa näyttäytyi parikin sateenkaarta, ensimmäinen oli puolittainen, joka hävisi pian pois. Sitten muutaman vesipisaran jälkeen ilmaantui koko taivaankannen ylittävä upea sateenkaari ja sen rinnalla tuli pienempi ja osittainen sateenkaari.


19.07.

Tomi soitteli eilen ja tulimme sopineeksi lennätykset tälle päivälle. Olimme viimeksi lennättäneet yhdessä joskus 1997 tai 1998, pitänee tarkistaa päiväkirjamerkinnöistä. Itselläni oli mukana Phoenix, jota lennätin yhden lennon jo ennen Tomin tuloa. Kentällä puhalteli pieni sivutuuli ja lämpötila oli ihan inhimillinen edellisviikon megahelteiden jälkeen.

Webra pörähti helposti käyntiin ja nokkapöyräkin oli melkein suorassa. Kone irtosi kentästä nätisti kun avasi kaasun ja noin 20 metrin jälkeen veti kevyesti sauvasta. Tällä kertaan koneeseen olikin jo parempi tuntuma, kun edellisistä lennoista oli kulunut vasta muutama päivä. Ilmassa tuli väännettyä kaikenlaista temppua ja kuviota. Toin koneen laskuun joelta päin ja virheeni oli se, että tulin liian lujaa laskuun. Kone tössähti laskussa maahan turhan voimallisesti ja potkuri lyheni molemmista päistä.

Photo by Jari Vehmaa

Tässä vaiheessa Tomikin oli jo tullut kentälle mukanaan Vanquish-sähköstuntti. Tommi pyöritteli konetta varmoin ottein ja väänsi taivaalla jos jonkinmoista kuviota. Koneen nokalla vinkui DualSkyn xxxx-moottori ja akkuina oli uusin Turningyn Nano 3s3000 mAh:n pakkoja. Kone nousi pitkään pystyyn kevyen oloisesti. Lentoaikaa täydellä kaasulla on kuulemma jotain viiden minuutin luokkaa.

Photo by Jari Vehmaa

Lennättelimme vuoron perään, vaikka Tomilla olikin gigaset Futaban laitteet. Lentojen lomassa tuuli nousi, mutta onneksi se kääntyi samalla kentän suuntaiseksi, mikä oli tietty hyvä asia. Ajoin Phoenixillä vielä pari lentoa ja nyt molemmat laskut olivat varsin onnistuneita. Koneen saa tuoda laskuun uskomattoman pienellä nopeudella ja se kestää vakaasti reilun loppuveden, joka samalla tappaa mukavasti nopeutta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Neljättä lentoa valmistellessani jännitenäyttö kävi jo aina välillä punaisella kun heiluttelin ohjainpintoja moottorin huutaessa täysillä. Tässä vaiheessa totesin, että on paras lopettaa lennot.

Photo by Jari Vehmaa

Oli tosi kivaa lennätellä pitkästä aikaa Tomin kanssa ja turista kuulumisia. Omalta osaltani kentällä vierähti vajaat kolme tuntia aikaa. Vaikka olikin lämmintä, niin olo ei kuitenkaan käynyt ihan ylivoimaiseksi, kuten viime perjantaina.


24.07.

Kulunut viikko olikin sitten hiljaiseloa ja päivät ovat menneet sosiaalisen aktiviteetin piikkiin. Nyt sitten koitti Forssan Seudun Ilmailuyhdistyksen 50-vuotistapahtuma Forssan kentällä. Pakkasin autooni Polttis-Phoenixin, Electric Blue Phoenixin, Pikku-Junnun ja Ison-Junnun. Säätiedotus oli luvannut päivästä tosi kurjaa; lämpöä vaivaiset +15C, kovaa tuulta ja vesisadetta. Ilma oli vielä kirkas ja aurinkoinen kun ajenlin Tyykikylää kohden. Kentällä t-paidan ja shortsien päälle piti vetää tuulipuku. Saavuttuani kentälle, paikalla olikin jo hieman isompaa kalustoa ja tuulipussin luona olivat jo valmiina Xxxxx ja Timo.

Paikalle tulivat myös Tomi ja Mikko. Aika kuluikin seuratessa ison kaluston saapumista kentälle. Odotetuimmat wieraat olivat Markku Nikkasen ohjaama Spitts Special -taitolentokone, joka on lentäjän mukaan kuin ranskalainen nainen, mitä se sitten tarkoittaakin? Pitts teki jo tullessaan temput savun kera Forssan yllä samalla mainostaen ja muistuttaen kaupunkilaisia kentällä olevasta tapahtumasta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Tomi Toivola

Photo by Tomi Toivola


Turbiinikäyttöinen Jet Bell Ranger teki kentällä koko ajan yleisölennätystä. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun meikäläisen karvaisiin sieraimiin tunkeutui lamppuöljymäinen kerosiinin tuoksu tällä pienellä ja kotoisalla lentokentällä.

Seuraavat mainitsemisen arvoinen vieras olikin maailman suurin yksimoottorinen lentokone; neuvostovalmisteinen Antonov An-2, jonka 27-litrainen tähtimoottori tuottaa 1000 hevosvoimaa. Hevosvoimat eivät synny ilmaiseksi; lähdössä polttoaineenkulutus on hetkellisesti 400 l/h ja sitten matkalennossa enää vaatimattomat 200 l/h. Halpaa hubaa, vai mitä. Koneen käyntiäänet ovat paljon isommat ja terävämmät, mitä esimerkiksi wanhan airveteraanin DC-3:n matalan jyhkeät soundit.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Päivän aikana Xxxxx lennätteli wanhaa Gilesiä, Timolla oli joku traineri, Tomilla Vanquish ja Mikko lennätteli isoa polttiskopteria. Päivät kuluessa taivas muuttui tasaisen harmaaksi ja kohtalaisen kova kentänsuuntainen tuuli puhalteli. Itse ajoin näytöksen lomassa aloituslennon polttis-Junnulla, joka toimi tosi hyvin kovassakin tuulessa. Tosin eteneminen vastatuuleen ei ollut kovinkaan vauhdikasta. Tunnetusti Junnulla ei mitään ihmeellistä taivaalla väännetä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Polttis-Phoenix toimi odotetusti hyvin. Lensin koneella silmukoita, vaakakasia, syöksykierrettä ja jotain muitakin nimeämättömiä koukeroita. En katsellut kellosta lentoaikaa. Laskussa kone päätyi lopuksi nurmikon puolelle, josta sain sen vielä rullattua starttipaikalle. Lennätystämme lomassa jokunen utelias paikalle saapunut vieras oli katsomassa touhujamme. Phoenix lensi toisen ja viimeisen lennon sen jälkeen kun yleisö oli jo poistunut paikalta. Tilaisuus piti käyttää hyväksi, kun kerran kentällä oltiin ja kalusto oli iskukunnossa.

Antonovin lähtö oli näyttävä. Käynnistys oli mahtava kokemus öljysavujen pöllähtäessä ilmoille, kun 27-litrainen moottori hyrähti käyntiin. Tehoa ja ääntä koneessa oli vaikka muilla jakaa. Kovassa vastatuulessa kone irtosi kentästä jo noin 60-70 metrin nousukiidon jälkeen. Massiivinen kone liikkui ilmassa näyttävästi ja hitaanoloisesti. Tietysti iso kone luo näyttävät puitteet lennolle.

Vettä alkoi tihkumaan vasta joskus klo 17 jälkeen kun viimeiset kentällä olevat olivat jo siivonneet viimeisimmätkin jäljet kentältä. Päivä oli kaikin puolin erittäin onnistunut, niin sään kuin yleisömääränkin puolesta. Muutamia vuosien ja vuosikymmenten takaisia tuttuja tuli bongattua yleisön joukosta. Kentällä vierähti taas kerran vajaat 8 tuntia hyvässä seurassa ja hienossa ilmapiirissä. Hienoa FSIY!


25.07.

Lennättelin kotipelloilla Electric Blue Phoenix tummanpuhuvassa ja levottomassa kelissä. Yöllisen kaatosateen ja ukkoskuuron jälkeen lämpötila nousi päivän aikana taas kerran +30C pintaan. Kirkas taivas värjäytyi tummempiin sävyihin iltaa kohden mennessä. Neljällä ensimmäisellä moottorivedolla päästiin kullakin viiden minuutin mittaisiin liitoihin. Ylhäällä oli hyvin levottoman oloinen keli; välillä noustiin ylöspäin silmin nähden ja sitten hetken kuluttua tultiin vastaavasti alaspäin. Muutaman kerran oltiin hieman pidemässä nostossa, mutta mihinkään ennätyksiin ei nyt näyttänyt olevat edellytyksiä. Laskun sorvaaminen vähän arvelutti, koska tuulen suunta oli aika epäedullinen, mutta sain koneen kuintenkin ihan jalkojeni juureen. Kello seisahtui näyttämään tasalukemaa 26'00". Akkua ei ajettu ilmassa ihan tyhjäksi, mutta suurimmat kapasiteettireservit käytettiin kuitenkin lennon aikana.


27.07.

Tällä viikolla tuli taas uudet helteet ja lämpötila huiteli taas +30C. Kokeilin Electric Blue Phoenixissa Tomilta testikäyttöön saatuja 3s2400 Kokamin LiPo-pakkoja. Ilma oli siis hyvin helteinen ja aika reipas tuuli puhalteli. Pööniksi kiipesi ihan mukavasti laina-akulla. Jonkun verran ilmassa oli nostavia ja muutamiin yritin kiinni aika huonolla menestyksellä. Ajoin kaiken kaikkiaan viisi täysi pitkää moottorivetoa ja pari pari lyhyempää becin sammutettua moottorin.

Laskua tulin sorvanneeksi useamman kerran ja viimeistä kertaa lukuun ottamatta kone piti vetää ylös ja sitten taas uusi yritys. Lopuksi kone ajautui jostain syystä pihan päälle ja se törmäsi laskussa trampoliinin suoja verkkoon, tosi aivan hitaalla nopeudella ja siitä sitten se kiepsahti anopin ryytimaan viereen. Korkeusvakaaja oli saanut vähän mälliä maakosketuksessa, mutta oli kuitenkin ehjä. Kiinnityspultin reikä oli suurentunut, mikä aiheutti korkeusvakaajan heilumisen. Tutkin myöhemmin verstaalla koneen sivuperäsintä, niin selvisi, että sen työntötangon suojaputki pääsi notkumaan tosi pahasti ja aina välillä sivari jäi linkkuun oikealle. ilmeisesti runko on avattava muutamista kohdista, että työntötanko saadaan taas kunnolla kiinni runkoon ja notkuminen täten eliminoitua.

Olin jos aikaisemmin ladannut kakkosradiot ja Adrianan vastarin akun. Tämän lisäksi oli jo sovitellut uutta DualSkyn 3s2650 mAh -akkua suhteessa painopisteeseen. Akku paikoilleen ja vielä kerran painopisteen tarkistus, kaikki oli kohdillan ja siipi ruuvattiin kiinni ja tallustin pellon laitaan. Kone ampaisi korkeuksiinsa ja alle puolella kaasulla. Ylhäällä heivasin kaasua ja aloin liitelemään, samalla trimmaten konetta, koska se tuntui olevan selvästi nokkapainonen.

Mutta sitten yks' kaks' kone muljahti kierteeseen ja tuli kovaan vauhtia maata kohden. Välillä koneeseen oli jokin yhteys ja maahan tulleessaan kone oli aikalailla vaakatasossa. Kun pääsin vahinkopaikalle, niin kone oli päällisin puolin muuten ehjä, mitä nyt siiven tyvi oli murtunut likipitäen samasta kohdasta kuin koe lennolla kaksi vuotta sitten.

Aika helppo korjata, mutta eipä kone tule lentämään enää tämän loman aikana. Täytyy vielä purkaa lähetimen ja vastaanottimen akut, jotta näkee paljonko kapasiteettiä on vielä jäljellä.

Ajoin samalla 35.040-kiteettä, jolla ei koskaan ole ollut ongelmia Adrianan kanssa. En nyt millään muista kummalla lähettimellä ajoin Adrianaa helmikuussa, jolloin kone lensi viimeksi. Tutkimuksia jatketaan huomenna. Ehkä syynä oli kuitenkin selvä sakkaus ja siitä alkunsa saanut kierre, josta en saanut konetta kunnolla oikaistua?


28.07.

Eilisen takaiskun jälkeen piti saada jonkin kokoinen annos Junnu-terapiaa. Tällä kertaa otin vain pikkuannoksen eli lähdin Pikku-Junnulla iltalennolle ilman hieman viilennettyä ja tyynnyttyä sitten päivän huippuhelteiden (+31,5C).

Olin ladanut jo päivällä itsekasatun 2s-pakan, johon upposi noin 2200 mAh. Tällä akulla Pikku-Junnu on selvästi takapainoinen ja tähän päälle vielä old timerin nousupyrkimykset, niin kone nousee aika pystyyn, ellei aja ihan trimmi edessä. Akku lienee jo aika vanha, sillä puhti tuntui olevan aikalailla poissa. Koko pysyi kuitenkin näilläkin tehoilla ilmassa. Hikisen pilotin ympärillä pyöri sellainen parvi verenhimoisia ötököitä ja toisekseen takapainoinen kone ei ollut kaikkein mukavin ajattava, joten otin koneen laskuun ennnen kuin akku lopahti.


29.07.

Illalla piti vielä käydä koittamassa Pikku-Junnua, vaikka taivaanranta olikin jo vetäytynyt tummaksi ja aukkopaikoista loimotti kauniin oranssinpunainen auringon lasku. Jossain etäällä kolisteli jo enteillen ukkosta. Silti oli pakko päästä seisomaan pellon reunaan reilun metrin mittainen antenni kohti taivasti. Nyt Pikku-Junnun keulilla oli 2s2200 mAh akkupakka, joka oli selvästi painavampi, mitä eilen käytettyä. Isompi ja painavampi akku teki lennosta jo vakaamman tuntuisen ja kone oli täten paljon mukavampi lennättää. Koska etäällä koliseva ukkonen tuntui sen kun voimistuvan, katsoin parhaaksi lopettaa lennot lyhyeen, ennen kuin ukkonen lataa lähettimen akut antennin kautta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


08.08.

Ilma oli tänään suorastaan trooppinen kun Junior 60" debytoi ilmakuvauslennokkina. Lensin Forssan kentällä ensin yhden lennon ilman hyötylastia. Moottorin pärähdettyä käyntiin, se tuntui olevan älyttömän rikkaalla, ja neulaa sai kiertää tässä subtrooppisessa kelissä hehtaarikaupalla laihemmalle. Ensimmäisellä lennolla Junnu lensi 16'30" verran. En ajanut tankkia tyhjäksi, sillä minulla oli kova kiire päästä kokeilemaan ilmakuvausta.

Kamerateline kyytiin, servojohto kiinni ja koko hökötys vielä nippusiteellä tukevasti laskutelineen lankaan kiinni, että roikkuu edes jostain, jos yläkiinnikkeet pettävät. Junnun moottori oli jäänyt vieläkin turhan rikkaalla ja kone lähti heitosta aika laiskan oloisesti, mutta lähti sitten hitaasti keräämään korkeutta. Koko lennon ajan annettiin sitten kameran laulaa, kuvattiin Tyykikylää oikein olan takaa ja otettiin matalia lähestymisiä ja toivottiin, että pilotti olisi osunut edes johonkin kuvaan. Vartin lennon jälkeen otin koneen laskuun. Junnu tuli lisäkuorman kanssa ihan nätisti laskuun.

Sammutettuni moottorin, ihmettelin, mistä kuuluu pieni sähkömoottorin käynti muistuttava sirinä. Onko ajatuksia? No, ääni tuli tietysti laukaisijan virkaa hoitavasta servosta, josta oli mennyt rattaat lennon aikana. Irrotin kameran telineestään ja toivoin, että olisi edes muutama kuva tullut ennen servon hajoamista, mutta turha toivo. Ei yhtään ilmakuvaa, voihan harmi. Pitänee jatkaa tuotekehitystä vielä kameran laukaisumekanismin kanssa.

Purin kameratelineviritykset pois ja lennätin junnua vielä 12 minuutin ajan. Ennen lentoa laihensin moottorin käyntiä ja vasta nyt kone alkoi kiertää kunnolla. En sitten lennättänyt sen pidempään, koska tämän lennätysreissun tarkoitus oli nimenomaan olla ilmakuvausjuttu, mutta kun se oli sitten mennyt mönkään, niin laitoin pillit pussiin ja ajelin takaisin tukikohtaani.


21.08.

Anopin pellot oli puitu jokin aika sitten ja niinpä nyt tarjoutui oivallinen tilaisuus lennätellä kunnolla kotipelloilla. Varustelin Juniorin lentokuntoon. Moottori pörähti helposti käyntiin, mutta se jonkin aikaa yski ja ryki suojaöljyjä ulos. Moottori kiersi ilmoisesti, kun heitin koneen ilmaan ja nakkasin sekuntikellon käyntiin.

Photo by Jari Vehmaa

Jossain vaiheessa lennätyksen lomassa vilkaisin kellon ja huomasin, että kello oli pysähtänyt saman tien kun oli sen käynnistänyt. No, kello uudelleen käyntiin. Tein koneella lähestymisiä ja Laura kuvaili koneen lentoa ja iskän lennätystä. Siinä vaiheessa kun moottori sammui polttoaineen loppumiseen, niin kelloi pysyähtyi aikaan 14'30", joten kone oli lentänyt ainakin 20 minuuttia tai enemmänkin.

Päivän aikana arkistojen kätköistä kaivettiin muutakin kalustoa. Laura lennätteli Biltema-Spitfireä, joka on ihmeen toimiva esikuvan mukaiseksi kumimoottorilennokiksi. Kokeilimmepa vielä Arrow-leijaa, mutta juuri silloin tuuli oli aika heikko eikä leija oikein pysynyt ilmassa.

Photo by Jari Vehmaa

Itse innostin kokeilemaan muutaman vuoden tauon jälkeen SuperZoom epp-härpäkettä. Ongelmajäte-pisteestä dyykattu 1200mAh 3s-LiPopakka toimi ihan hyvin, vaikka onkin vähän pullistunut. Imaxin laturi näyttää balanssoivan latauksen aikana kennokohtaiset jännitteet, eikä niissä ollut mitään eroja. Kone tuntui olevan ihan hyvin trimmeissä. Kaikenlaista kiemuraa väännettiin taivaalla. Täytyy kyllä todeta, että selkä- ja kylkilento onnistuu 10ccm Phoenix-polttomoottorilennokilla paljon paremmin kuin kevyellä sisälennokilla. Polttiksen nopeus tuo liikkeisiin enemmän penetraatiota. Akkupakka riitti ihan mukavan mittaiseen lennätykseen.


22.08.

Alunperin kentälle piti tulle Xxxxxn ja Timon, mutta homma kuivui jälleen kokoon, eikä sunnuntaiaamuna siellä ollut ketään muuta kuin minä. Aluksi jo Matkussa keli ei ollut kaikkein lupaavin; taivas oli tasaisen harmaa ja kova tuuli puhalteli. Kentän reunassa oli aika raikasta aamulla ennen klo 9:00 shortseissa ja teepaidassa. Onneksi kova tuuli oli edes kentän suuntainen.

Laittelin Phoeniin lentokuntoon ja siinä samalla vielä mietin, että onko järkevää ottaa kone ilmaan näinkin kovalla tuulella. Päätin kuitenkin lähteä lennolle. Webra käynnistyi hyvin ja kiersi kiitettävästi. Lennokki lähti hyvin helposti ilmaan kovaan vastatuuleen. Täysin harmaalla taivaalla hopeasiipinen lennokki ei ollut kaikkein näkyvin. Ilmassa kova tuuli ei siiten enää tuntunutkaan missään.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lentäminen ei ollut kuitenkaan kaikkein nautinnollisempaan. Niinpä toin koneen laskuun 5'30" kestäneen lennon päätteeksi. Kone tuli erittäin vakaasti laskuun ja moottori jäi käyntiin laskun päätteksi, mutta jossain rullauksen vaiheessa tielle osuva heinätupsu sammutti moottorin. Purkaessani konetta tankista näkyi, että se oli puolillaan polttoainetta ja lentoaika oli viisi ja puoli minuuttia. Näin ollen hyvin kovalla kaasulla ajaessa polttoaine voisi kestää jo kymmenen minuuttia, ei kylläkään ole koskaan näin pitkää lentoa koneella lentänyt. On kuitenkin hyvä tietään koneen polttoaineen kulutus.


04.09.

Lauantaipäivä aukeni tasaisen harmaana ja pohjoisesta puhalteli jo reipas kylmä tuuli. Olin korjannut Sähkö-Pööniksi sivuperäsimen työntötankovian edellisenä iltana/yönä ja nyt lappu heilui vanhaa malliin 45 astetta kummallekin puolelle. rungon päällysbalsat sai avattua tosi siististi ja kun työntötangon tuki parista kohdasta balsan palalla ja pika liimalla sekä vielä uudella pianolangalla, jossa ei ole pienintäkään taittumaa, niin johan alkoi luistamaan.

Konetta lähdettiin kokeilemaan DualSkyn 3s2650mAh pakalla. Uudella ja tehokkaalla akulla koneen sai ajettua hyvin korkealle. Pelkästään hyvän aloituskorkeuden ansiosta päästiin ilman kelloa, mutta hyvällä pers'tuntumalla 15 minuutin lentoaikaan. Lasku oli pienoista hakemista, koska tuuli riepotteli konetta. Lasku oli hyvä tehdä puidulle pellolle, jossa on tilaa joka suuntaan. Lennon päätteeksi sormet olivat kohtalaisen kohmeiset.

Photo by Jari Vehmaa

Iltapäivällä keli hieman rauhoittui ja ehkä lämpisikin aavistuksen verran. Sähkö-Pööniksin sisuksiin oli pakattu Tomin poistomyynnistä edellisesti hankittu 3s2400 LiPo, jossa kapasiteetti/paino/tilavuussuhde ei ole kaikkein parhain. Tämän lisäksi akussa on aika tunkeminen, koska isokokoinen säädin lisää ahdistusta. Joka tapauksessa näillä eväillä Pööniksi paiskattiin taivaan tuuliin. Jo ensimmäisellä moottorivedolla päästiin viiden minuutin liitoon, mikä on melkein minimi, jos ylipäätään halutaan vähänkin parempia lentoaikoja.

Mutta sitten toisella moottorivedolla tärppäsi. Termiikki vei ja minä vikisin. Säterin hakkuuaukean tai joka tapauksessa heidän tiluksiensa yllä oltiin sellaisessa imussa, että useampaan otteeseen kävi jo mielessä, että syökö iso ja ahne nosto pikkuliidarin. Tässä imussa killuttiin reilut 20 minuuttia ja kone oli ihan kiitettävän korkealla. Koska koneen akku oli tavallista painavampi, oli koneen penetraatio tuuleen ihan toista luokkaa ja ylhäällä mentiin aika haipakkaa. Lopuksi piti jo lähteä muihin maisemiin ihan vaan varmuuden vuoksi.

Palasin vielä kerran haistelemaan nostoa, mutta en enää päässyt siihen kiinni. En tullut ajaneeksi akku loppuun asti, koska jo tähän mennessä sain nauttia harvinaisesta syysnostosta jo ihan riittämiin. Laskussa oli taas sorvaamista, koska ilma oli jo taas vähän kylmennyt ja tuuli navakoitunut. Kello seisahtui näyttämään 38'49", joka on todella hyvä lentoaika tässä kohden syksyä. Niskat olivat aika jumissa lennon päätteeksi.


05.09.

Lepopäivä oli säätilaltaan ihan eilisen kaltainen. Tälle päivälle yritettiin kerätä pitkästä aikaa vähän isompaa porukkaan kentälle. Olin kentällä jo ennen yhdeksää aamulla. Saatuani polttis-Phoenixin kuntoon, nokkapyörän keskity otti taas silmään. Päätin kuitenkin lähteä lentoon näillä säädöillä. Keli oli lähes tyyni ja pieni tuulen vire oli sekin kentän suuntainen. Pienellä sivarin korjauksella Phoenix ampaisi nousukiitoon, eikä nokkapyörän keskitys ihan kauheasti haitannut. Lensin koneella noin 7 minuutin lennon. taas kerran tuli havaittua, että hopeiset siivet eivät ole paras mahdollinen harmaata taivasta vasten.

Kesä aikana tuli ajaneeksi sen verran Phoenixiä, että uskalsin jo heti kättelyssä tuoda koneen tarpeeksi pienellä nopeudella laskuun. koneen tullessa tyhjäkäynnillä ja itse siinä sivussa seuratessa koneen mielettömän hiljaista ja vakaa laskua, tunne on aikaepätodellinen kun muistaa miten lujaa kone kulkee urku auki. Koneen maakontakti oli kevyt ja hyvin onnistunut. Moottori oli kuitenkin sammunut, joten kävin hakemassa koneen kävellen pois. Lennon päätteeksi nokkapyörän keskitystä piti jälleen säätää :(

Photo by Jari Vehmaa Photo by Tomi Toivola

Ensimmäisen lennon jälkeen Tomi oli jo saapunut kentälle mukanaan Vanquish-sähköstuntti, jonka näin jo kesälomalla pariin eri otteeseen taivaalla. nyt koneen nokalla oli uusi Hackerin A30-12L -ulkopyörijä. Suorituskykyä tuntui olevan tälläkin setupilla ihan kiitettävästi.

Lensin Phoenixillä vielä toisen yhtä pitkän lennon, mitä ensimmäinenkin oli. Lento oli kaikin puolin ensimmäisen kaltainen ja laskunkin tein ihan samanlailla. Tällä kertaa moottori jäi käyntiin ja rullailin koneen käynnistyspaikalle.

Jossain vaiheessa olimme Tomi kanssa menossa kiitoradalle, kun meidät yllätti pitkästä finaalista laskuun tuleva ultrakevyt. On vaan kerta toisensa jälkeen ihmeellistä, miten lentäjät eivät vaivaudu tekemään laskukierrosta, ihan jo oman turvallisuutensa vuoksi. Ultran rekisteritunnus oli OH-U585.

Photo by Jari Vehmaa

Lensin päivän päätteeksi vielä yhden ja lyhyen, noin kolmen minuutin lennon. Lentojen aikana oli havaittavissa jotain lievää flutterin tai resonanssin tapaista ääntä, joka esiintyi vain kurveissa. Maassa konetta tutkiessa sivuperäsimen pianolangat joustavat hieman, mutta toisaalta en juurikaan käyrä sivuperäsintä ilmassa. Muuten ohjainpinnat ovat varsin jämäkän tuntuisia. Lisäksi maassa ohjaimia veivatessa jännitenäytön ledit heiluivat kaikki vihreän alueella. Muistissa ei ollut ihan tarkkaan, mikä oli akun kapasiteetti.

Photo by Tomi Toivola

Verstaalla kaivelin vastaanottimen akun koneen uumenista. Akku on 5x600 mAh ja se on vuodelta 2002, joten on aiheellista tehdä akulle kunnolliset kapasiteettimittaukset, ennen kuin se päätyy takaisin lentolaivueeni lippulaivaan.


24.09.

Pitkästä aikaa saavuimme maalle sen verran aikaisin, että oli vielä päivänvaloa lennätyksille. Kun kaiken lisäksi DualSkyn 3s 2650mAh akkukin oli ladattuna, oli ihan pakko päästää Blue Phoenix taivaalle. Ilma oli kaikin puolin hieno, jopa aavistuksen kesäinen. Käsillä oli varmaan kuluneen ja kuihtuneen kesän viimeiset pyristelyt alkanutta syksyä ja sitä seuraavaa talvea vastaan.

Pööniksi lensi ja killui taivaalla kiitettävän mukavasti. Kelloa ei nyt ollut mukana, mutta varmaan kokonaislentoaika oli 20 minuutin luokkaa, eikä siinä vaiheessa akku ollut edes loppu. Laskua tehdessäni sorruin laiskuuteen ja ahneuteen. Kurvasin vielä matalalla korkeudella kohti peltoja halkovaa voimalinjaa ajatellen, että kyllä se siitä mahtuu. Vaan kuinkas kävikään?

Pööniksi kopsahti voimalinjoihin ja jäi jopa hetkeksi kiikkumaan siipensä varassa ennen kuin omatoimisesti tipahti maahan. Päästyäni koneen luo, siiven eturima näytti menneen sisään kahdesta ei paikasta parin siipikaaren välistä. Toinen osuma oli napsinut etureunan ja pääsalon väliset 3 mm x 3 mm balsarimat mennessään, kun taas toisessa kohdassa vain etureunan muotorima oli mennyt lyttyyn.

Illalla taas verstaalla kone ehostettiin kuntoon, mutta olisihan tuonkin ajan voinut tehdä jotain muuta kuin maksaa omasta tyhmyydestä johtuvia mokauksia. Varastoista löytyi juuri ja juuri sopiva määrä pikkuruutuista päällystekalvoa siiven paikkaukseen, mutta lopputulos ei kuitenkaan miellyttänyt perfektionistia, mutta pääasia, että kone on taas valmiina uusia lentoja varten. Jospa tästä nyt viisastuttaisiin edes vähäksi aikaa.


25.09.

Päivä oli pitkälle eilisen kaltainen, lämpötilan noustessa parhaimmilleen aina +18C. Vaikka päivä olikin kaunis ja lämpöisen oloinen, niin navakka tuuli toi reippaan ripauksen. Blue Phoenixin sisälle sullottiin taas DualSkyn 2650 mAh-akkupakka. Kone kiipesi reippaasti vastatuuleen. Välillä kone oli aika korkealla suoraan pään yläpuolella ja konetta tiirailtiin niskat kaksin kerroin. Lennätystä vaikeutti vielä se, että uusille silmälaseille ei ole vielä aurinkolaseja.

Koska lennätys ei ollut mitenkään erityisen nautinnollista, päätin ottaa koneen laskuun varttitunnin lennon jälkeen. Kävi kurvaamassa aika kaukana peltosaran päässä. Kone tulikin rauhallisesti minua kohti, jolloin mieleeni tuli, että otetaanpa koppi suoraan ilmasta. Kone tulikin käsiini ihan helposti, mutta ote sitten vaan irtosi ja kone tipahti käsistäni pyrstö edellä maahan ja taas kerran tuli pikkuvaurioita, sillä korkeusvakaaja pääsi hieman niksahtamaan eturimastansa. Eipä eiliset opetukset kovinkaan pitkälle kantaneet.


09.10.

Päivä oli aika tasaisen harmaa ja kolea, enteillen jo nurkan takana odottavan talven astumista estraadille. Onneksi anoppilan kotipelloista oli vielä osa kyntämättä, joten minulla on vielä hyvä tilaisuus lennätellä peltokoneita.

Junnu laitettiin lentokuntoon. Wanha ilmojen veteraani oli taas vedossaan saadessaan koleaa syyssäätä jo pian rippikouluikäisten siipiensä alle Ossi hyrrätessä keulilla yhtä luotettavasti ja uskollisesti kuin aina ennenkin. Ajelin koneella hyvin vaihtelevilla korkeuksilla ja nopeuksilla. Polttoainetta riitti tänään 32 minuutin mittaiseen lentoon.

Photo by Jari Vehmaa

Lennätin Junnua jo hieman kohmeisilla näpeillä toisen rupeaman, vaikka ehdinkin jo miettiä, että riittikö reilu puoli tuntia pahimpaan old timer-nälkään. Näinhän se on, että ruokahalu kasvaa syödessään ja niin taas Junnu katselin talveen valmistautuvaan maisemaa ilmasta käsin. Tällä kertaa moottori sammui 27 minuutin lennon jälkeen. Kahdellä lennolla kertyi plakkariin mukavasti 59 minuuttia old timer -tiimaa. Kahden lennon jälkeen kone olikin jo aika ryvettyneen oloinen kaikesta öljymöhnästä, jota Ossi oli suoltanut pakoaukostaan ulos tunnin käynnin kuluessa.


10.10.

Tänään oli taas kerran kaavailtu lennätyksiä vähän isommalla porukalla, mutta aavistelin jo ennakkoon, että turha haave. Olin eilen käyttänyt Kaosta, joten pakkasin sen fordin takakonttiin ja ajelin kohti Vorssaa. Ilma oli tänään kertaluokkaan huonompi ja tuulisempi, mitä eilen, mutta siitä huolimatta ainakin Pekka oli luvannut tulla kentälle. Olin paikalla joskus kymmenen paikkeilla ja jo Matkussa puhalteleva pohjoinen tuuli tiesi inhottavaa sivutuulta kentällä, mikä ei tietänyt helppoja nousuja kannuspyöräiselle lennokille. Lennokin perä on niin kevyt suhteessa sivuperäsimen pinta-alaan, että tuuli ottaa siihen helposti kiinni ja kääntää koneen tuulta kohden.

Sain Kaoksen aika helpolla ilmaan kohtalaisesta sivutuulesta huolimatta. Os 61 FX-moottori pyöritti 13" x 6" hieman tuhnuisen oloisesti, kone ei kiertänyt kunnolla. Ilmassa kone ei kulkenut mitenkään lujaa, ei edes Phoenixiin verrattuna. Siivekkeiden liikkeetkin tuntuivat aika pieniltä, eikä kone mennyt vaakakierteitä erityisen rivakasti. Koneesta tuli mieleen lähinnä alatasotraineri, mutta mukava sitä oli siitä huolimatta ajaa. Kaos on muutenkin jäänyt vähälle huomiolle tänä vuonna. Muutenkin tuntuma kannuspyöräkoneisiin on päässyt ruostumaan.

Reilun seitsemän minuutin jälkeen toin koneen laskuun muutaman harjoitus lähestymisen jälkeen. Tuuli painoi konetta laskussa niin paljon, että kone ajautui puolen siiven mitan verran nurmikon puolelle, onneksi sille puolelle baanaa, missä ei ollut koneita rikkovaan sepeliä. Lasku oli sinänsä ihan nätti. Kun pääsin koneen luokse ja tutkin sitä, huomasin, että puupalikka oli irronnut kannuspyörän kera. Harmittava juttu, sillä en ole enää moneen vuoteen pitänyt liimaan kenttäpakissa. Pekka tultua kentälle, sain liimattua kannuksen paikoilleen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pekkaa ja liimaa odotellessa tuuli oli vielä yltynyt siitä, mitä se oli tullessani kentälle. Parit lentoonlähtöyritykset menivät ruohonleikkuuksi ja turhanpäiväiseksi käärmeilyksi, joten päätin lopettaa yritykset vielä tässä vaiheessa kun kone oli ehjä, vaikka paikalla olikin yleisöä. Huomasin myös, että korkeusperäsin oli trimmin ollessa neutraalilla jonkin verran työnnön puolella. Keskitys pitää tarkistaa ennen kuin kone lentää seuraavan kerran.

Pekalla oli mukanaan pieni Vanquish -sähköstuntti. kone lähti erittäin pienellä maakiidolla rullaus- ja kiitotienväliseltä osuudelta. Navakka ja puuskittainen tuuli paukutti ja keikutti aika railakkaasti 1250g painavaa sähkölennokkia. Pekka otti koneen laskuun nätisti ja lopetti myös lennätykset tuuliolosuhteiden käydessä turhan vaativiksi.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Paikalla oli katselemassa Risto ja pari muuta kiinnostunutta henkilöä. Lennätyksien lomassa pari ultraa kävi kentällä ja laskussa oli mielenkiintoista seurata, miten rajusti sivutuuli otti kiinni jo oikeisiinkin lentokoneisiin.


14.11.

Wirallisten isänpäivärituaalien jälkeen iskä laittoi Junnun kuvauskuntoon. Kesällä hajonneeseen servoon oli jo aikaisemmin vaihdettu uudet rattaat ja laukaisijamekanismia oli parannettu niin, ettei servo saanut enää kipeetä. Päivä oli hieman kostean oloinen, vaikka vettä ei satanutkaan. Yöllä satanut räntäkin alkoi olla jo menneen talven lumia.

Photo by Jari Vehmaa

Tankkasin Junnun ja otin mukaan vai minimi varustuksen; hehkutikun, huikkapullon ja käynnistyskepin. Tallustelin Junnun ja pakollisten varusteiden kanssa tien toiselle puolelle, koska ajattelin, että syysvehnäpelto olisi laskulle parempi, mitä kyntöpelto. Suojarasvoissa olevaan Ossia sai lätkiä hetken ennen kuin moottori alkoi osoittamaan yhä voimistuvia elon merkkejä ennen käynnistymistään. Ossi tuntui käyvän luotettavasti, kunhan ensin heräsi henkiin.

Pelto oli aika märkä, joten heitin Junnun ilmaan ihan paikaltaan seisten. Lisämassa tuntui heittolähdössä sen verran, että kone notkahti tavallista reippaammin, ennen kuin se alkoi taas keräämään korkeutta. Sitten kun oltiin riittävän korkealla ilmassa, ei muuta kuin kamera laulamaan. Aina en tullut heivanneeksi kaasua kuvia ottaessani, mutta kyllähän niin ihan onnistuneitakin kuvia aina joukkoon mahtuu. Tärinä ja epätarkkuus olivat yleisimmät ongelmat ja aina välillä kone oli kuvanottohetkellä kaarrossa, jolloin horisontti on vähän miten sattuu. Parhaimmissa kuvissa horisontti halkaisee kuvan nurkasta nurkkaan.

Tässä alhaalla on parhaimmat ensiotokset:

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa


28.11.

Talvi oli tulla tupsahtanut puun takaa ja oikein kunnolla. Edellisen lennätyspäivän jälkeen nyt oli jo maa valkoisenaan lumesta ja pakkanenkin vihmoi tänä viikonloppuna -15C lukemissa. EBP varusteltiin lentokuntoon ja sisuksiin tungettiin aikaisemmin tilattu Turningyn 3s 2650mAh-akku. Päätin kokeilla lähetin huppua pitkästä aikaa.

Ei muuta kun kone ilmaan ja menoksi. Huh. Mitä vaappumista ja keikkumista lento olikaan ja operointi radiohupusta kruunasi vielä kaiken. Kädet olivat jo henkisesti kyynärpäitä myöden ristissä, että saan koneen ehjänä alas. Kaikesta päätellen akku oli aivan liian takana siirtäen painopisteen liian kauaksi. En kellottanut lentoa, koska tekemistä oli muutenkin ihan tarpeeksi. Sain koneen lyhyeksi jääneen lennon jälkeen nättiin laskuun pellolle.

Seuraavalle lennolle akkua hilattiin sitten sen verran eteenpäin, että painopistetestissä kone oli jo viivasuoraan vaaterissa. Sitten taas Pööniksin nokka kohti vastatuulta ja kaasutikku eteen ja riuska viskaisu siivitti ilmojen sanasaattajan kohti korkeuksiaan. Nyt wanha ja lauhkea Pööniksi näytti parhaat puolensa ja lennätys oli jo nautittavaa.

Jossain välissä kova ylätuuli ja ohjaajan huolimattomuus aiheuttivat sen, että kone pääsi aika kaus Kukkulna/Lehtisen suuntaan. Taivas oli kirkas, eikä edes talviaurinkokaan paistanut silmiin, mutta kerta kaikkiaan näkökyky loppui kesken, eikä sen koomin mulla ollut enää mitään havaintoa koneen asennosta. Kun asentoa ei enää hahmota, niin lennokin ohjaamien on sitten ihan mahdotonta. näin siinä sitten kävi, että sinitaivas imaisi ilmojen sanansaattujan ahnaisiin kitusiinssa, enkä nähnyt wanhaa sotaratsua enää sen koomin…

Lähdin silta seisomalta tallustamaan asfalttitietä kohden. Saaren makasiinin nurkalla oli joku hirvimies passissa ja kerroin hänelle tapahtuminen kulun ja pyysin levittämään tietoa koneen kohtalosta, jos se vaikka osuisi jonkin metsämiehen näköpiiriin. Sitten jatkoin matkaa Lehtisille, jossa pimputtelin ovikelloa ja kerroin isäntäväellä lennokkini kohtalon. Lähdin siitä sitten samoilemaan heidän kotometsään ja hakkuuaukioille. Heiluttelin servoja ja käytin välillä kaasuakin, jotta olisin kuullut jonkinmoista elon merkkiä koneestani, mutta ei mitään. Ryynäsin reilun tunnin naapuruston metsässä katsellen maahan ja puustoon, koska ajattelin, että kone olisi todennäköisesti jäänyt minun tuurilla metsän korkeimpaan puuhun kiinni.

Turhauttavan haeskelun jälkeen hyväksyin ajatuksen, että etsintä oli täysin turhaa ja tallustelin metsän läpi anoppilaa kohden. Ajatus, että kone katosi taivaalle oli lohdullinen ja paras mahdollinen kohtalo monessä liemessä keitetylle wanhalle sotaratsulle. Olihan koneessa yhteystietotarrat, ja todennäköisesti joku sienestäjä varmaan löytäisi soturin maalliset jäännökset viimeistään ensi syksynä. Sitä sitten vaan odottelemaan…

Netistä löytyi Matkun kylän kyläfoorumi; http://matkunkyla.ning.com/ . Rekisteröidyin ja naputtelin sinne etsinäkuulutuksenkin ja väänsin power pointilla alla olevan wanted-ilmoituksen, joita tulostelin sitten töissä muutamia kappaleita levitettäväksi:

Photo by Jari Vehmaa


01.12.

Ollessani autossa sain yllättäen puhelinsoiton oudosta numerosta, jota kännyni ei tunnistanut, varmaan lehden myyjä ajattelin, mutta vastasin kuitenkin. Soittaja oli löytänyt koneeni, jippii. Kone oli löytynyt noin 1,5 km päästä lennätyspaikastani Vuolluntien suuntaa ja vieläpä pellolta, ei voi olla totta! Soittaja oli bongannut koneen jo aikaisemmin, mutta ei kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Kertoman mukaan paloauton punaiset peräsinlaput saivat hänen mielenkiinnon heräämään, että kyseessä olisi jokin muu kuin tuulen kuljettama roska. Asia varmistui, kun hän huomasi kyläfoorumin sivustolta etsintäkuulutukseni. Hänen mukaan kone oli kutakuinkin ehkä. Neuvoin häntä irrottamaan siiven ja akun. Muutamaa päivää myöhemmin kone toimitettiin anoppilaan ja rehellinen löytäjä kuittasi löytöpalkkion. Anoppi totesi koneen olevan myös melko ehjä. Nähtäväksi jää, onko laitteet saaneet kosteutta ja onko uusi akku mennyt miten tyhjäksi ja mahdollisesti piloille. Kone on nyt ollut jo monta päivää anoppilan pannuhuoneen eteisessä, jossa on kyllä niin lämmintä, että kosteudet ehtivät haihtumaan pois.

Tällä välin oli jo yhteydessä Kalevaan, jotta hän kävisi ultralla katselemassa maastoa ilmasta käsin. Onneksi ilmatähystysoperaatio voitiin perua. Lisäksi ehdin jo kyselemään Forssan Lehdestä ilmoitushintoja siltä varalta, että laittaisin ilmoituksen "Kadonneet" -osioon.


24.12.

Nyt joululomalla pääsin vihdoinkin tutkimaan kadonnut lammasta eli Electric Blue Phoenixiä (a.k.a. eBP), joka ehti olla siis muutaman päivän kadoksissa. Kone oli ollut nyt jokusen viikon sisätiloissa, jolloin viimeisetkin kosteudet ovat jo kaiken järjen mukaan haihtuneet taivaan tuuliin. Laitteita kokeillessani totesin, että sivariservo ei liiku. Saadessani koneen käsiini, kaikki ohjainpinnat olivat neuraaliasennoissa. Runkoa nuuhkiessa nenään otti kitkerä elektroniikan palaneen tuoksu. Avattuani servo, elektroniikka näytti kärventyneen. Se on sitten pelkkää spekulaatiota, onko se palanut jo ilmassa vai hakoteillään ollessaan. Vaihdoin siis tänään Joulupukkia odotellessani sivuperäsimeen HS-85BB-servon, mitä tyyppiä siinä oli alun perin ollutkin.

Photo by Jari Vehmaa

Kuten arvelin, uuden karhea Turnipsin 3s2650 mAh-akkupakka oli päässyt alijännitteiseksi. Yksi kenno oli hieman eri lukemilla kuin loput kaksi, mutta nämä olivat sitten keskenään hyvin balanssissa. Katsotaan sitten akun käytön myötä, onko siitä vielä kalua ja alkaako erot tasoittumaan.

Lensin koneella pihapiirissa lyhyen lennon ja totesin wanhan sotaratsun olevan taas täydessä iskussa. Näinhän se on, että toveria ei saa jättää taistelukentälle, vaan on tuotava kotiin.


27.12.

Pekan kanssa oli sovittu lennätykset pitkästä aikaa kentälle. Hieman spekuloimme kentän lumitilanteesta, koska kenttä on virallisesti suljettu 2011 maaliskuun loppuun asti. Autoon pakattiin Junior 60:n lisäksi lumilapio. Junnun pyrstö korjattiin edellisenä iltana.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Pakkasta oli sopivasti -9C ja kentällä oli hyvin heikko, lähes kentän suuntainen pieni tuulen vire. Lentokonehallin eteen oli kinostunut paikoitellen aika paljonkin lunta ja niinpä Ford juuttui heti hallin eteen. Pienellä lapioinnilla sain auton taas etenemään. Rullaustiellä ja itse kiitoradalla lunta ei ollut kuin noin 15 cm. Ajelin sitten muutaman kerran kiitoradan ja ympäri, jotta syntyisi kunnon ajourat.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Valmistelin Junnun lentokuntoon ja ajelin sillä noin 15 minuutin lennon ennen kuin Pekka saapui paikalle koneen ollessa vielä ilmassa. Pekalla oli mukanaan Vanquish-sähkösuntti. Lapioin koneelle asfalttia lumesta, mutta otimme kuitenkin varmuuuden vuoksi heittolähdön. Konetta ei juurikaan tarvinnut heittää, vaan se ampaisi aika reipppaasti ilmaan kun irrotin otteeni. Jossain vaiheessa kone heti oman vapaavalintaisen ohjelmanumeron käyden hetkeksi kylkilentoon ilman pilotin käskytystä. Tilanne normalisoitui itsekseen, mutta Pekka lopetti lennot pian sen jälkeen turvallisuussyistä.

Photo by Jari Vehmaa

Otin tämän jälkeen taas Junnun ilmaan jolla pörräsin taas varttitunnin verran. Tämän jälkeen pääsivätkin sitten sähköliidokit taivaalle. Pekka hurautti ilmaan ensi omalla, itsesuunnittelemalla kelta/punaisella hähkiksellä, jonka nokalla pörisi Flyware ulkopyörijä. Vähän Pekan jälkeen viskasin ePB:n ilmaan. Pekka otti oman koneensa hieman aikaisemmin laskuun, mutta jätti lähettimensä päälle ihan vaan sen vuoksi, että saan omalle koneelle lentoajan. Liidari pysyi tasaisen harmaana talvipäivänä uskomattoman hyvin ilmassa ja lentoajaksi tuli 26 minuuttia, mikä on todella hyvin. Jossain välissä Anttikin piipahti meitä katsomassa. Kentällä vierähti taas hyvässä seurassa kolme ja puoli tuntia aikaa.


29.12.

Laittelin eBP:n lentokuntoon, kun oli edellisenä iltana vähän siistinyt konetta ja mm. tehnyt uuden muoviluukun moottoriaukon päälle. Koneen sisuksiin tungettiin Turnipsin 3s2650 mAh, joka oli koneessa mukana sen kadotessa noin kuukausi sitten.

Ensimmäinen lento jäi hyvin lyhyeksi 2'44" trimmilennoksi koneen ollessa pahasti peräpainoinen ja siten hyvin epämiellyttävä ajettava. Akku oli kyllä samassa kohtaa mitä DualSkyn akkukin viime maanantaina, mutta Turnipsi on näköjään vaan sen verran kevyempi, että sitä saa lykätä reippaammin kohti koneen nokkaa. Otin koneen laskuun tien viereen. Siirsin siis akkua niin paljon eteenpäin, että valkoinen tarra pilkotti noin viiden millin verran rungon reunan alta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Ja taas kone ilmaan. Se oli nyt ihan erilainen lentää, siis paljon miellyttävämpi ja rauhallisempi ajettava. Liitelin koneella Saaran makasiinin ja tien nurkassa, kun lento loppui siihen, että kone tuli jollain kierteen tapaisella alas hankeen. Ihan pimeä vastaanotin ei kuitenkaan ollut, sillä ainakin kaasu tuntui toimivan ja sen turvin tilanne saatiin osittain parempaan suuntaan. Onneksi kone tuli hyvin pienellä kulmalla paksuun lumihankeen. Lento kesti 9'47", eikä koneeseen tullut mitään vaurioita.


31.12.

Sää oli taas kerran tasaisen harmaa ja kaukana horisontissa taivas ja maa yhtyivät harmaanvalkoiseksi tasaiseksi väriksi. Ilma oli aivan tyyni. EBP:llä ei voinut ajaa moottorin kanssa kovinkaan korkealle, kun se jo hävisi usvan ja matalan pilvikaton muodostamaan harmauteen. Ajoin tallaisi lyhyitä, reilusti alle 100 m korkeuteen jääviä moottorivetoja yli puolen tusinan. Vaikka olikin aivan tyyntä, mutta silti puolen tunnin seisoskelu paikallaan -7C pakkasessa alkoi tuntumaan. Liidokki on vauhdittamssa tällä kertaa DualSkyn 3s2650 mAh-akku ja kone oli kaikin puolin hyvin trimmeissä. Lennon pituudeksi tuli 26'07", eikä akku ajettu siltikään aivan kuivaksi.

Näin päätettiin lennokkivuosi 2010. Myöhemmin lueskelin ja ynnäsin kuluneen vuoden muistiinpanojani sähköliidokkien osalta ja totesin liidokkien, siis pääasiallisesti Electric Blue Phoenixin olleen ilmassa melkein lakisääteisen työpäivän verran elikäs 7 h 52 min.

Photo by Jari Vehmaa




Valitse:

RC-päiväkirjan alkuun Seuraava vuosi Edellinen vuosi




Copyright © 2002-2018 Jari Vehmaa. Kaikki oikeudet pidätetään.
Sivut päivitetty viimeksi 04.01.2015

Valid XHTML 1.0! Valid CSS!