2009

01.01.

Uusi lennokkivuosi 2009 aloitettiin reippaasti sähköliidokin lennätyksellä jo reilusti ennen puolta päivää, ilman että suuta olisi kuivanut tai hiuksia olisi särkenyt. Akku oli ollut ladattuna jo pari päivää aikaisemmin, mutta se oli silloin jäänyt käyttämättä, koska viimeksi oli ollut turhan kova ja kylmä keli, eikä lennätys tuolloin maininnut niin purevassa kelissä.

Tänään oli pakkasta oli kohtalaiset -8C, mutta onneksi oli aivan tyyntä ja taivas oli kirkkaan sininen. Aurinkokin uskaltautui tänään jo paistamaan matalalla taivaanrannassa metsän yllä. Aurinko saa pitkän, pimeän ja vesisateisen jakson jälkeen ihmisessä heräämään taas ihanat elon merkit, kun talven selkä on hiljalleen taittumassa ja vuosi on kääntymässä kevättä kohden valon syrjäyttäessä pimeyttä päivä päivältä.

Ylätuulta oli kuitenkin sen verran, että kone nousi varsin reippaasti moottorilla ajettaessa. Nyt nousut olivat jo ihan toista maata, kun kone ei enää hävinnytkään taivaan harmauteen, kuten niin monena päivä aikaisemmin oli käynyt. Välillä korkeuksista tultiin aika haipakkaa alaspäin. Muutaman kerran oli havaittavissa jotain pientä ja orastavaa kantavaa, vai uskaltaisikohan lausahtaa peräti sanan nostavan. Yhdellä akullisella saatiin aika monta nousua, eikä sitä ajettu tälläkään kertaa tyhjäksi. Lentoaikaa kertyi mukavasti 27' 31", mikä on hyvä aika.


10.01.

Blue Phoenixillä lennettiin aika levottomassa kelissä ihan kuvan mittainen lento:15'09". Kone keikkui ilmassa aika levottomasti. Tämän lisäksi pilvikatto oli hyvin matalalla, mikä esti reippaitten moottorivetojen ottamisen, koska valkoinen kone katosi aika nopeasti tasaisen harmaaseen taivaaseen.


01.02.

Muutaman viikon tauon jälkeen LiPot olivat taas täydessä latingissa. Aamulla Matkussa oli vielä kohtalaiset -8 C pakkasta kun menin Blue Phoenixin kanssa kotipellon reunaan. Sitten joululoman lunta oli tullut jo se verran, että kyntöpellolla saattoi jo lennättää. Ilma oli aika tyyni ja taivas oli tasaisen harmaa. Liidokki killui ilmassa 23' 42" ennen laskeutumistaan. Vaikka olikin tyyni, niin vajaan puolen tunnin seisoskelu riitti taas tällä kertaa ja ei muuta kun sisälle lämpöiseen.


28.02.

Lennätykset oli sovittu pitkästä aikaa Riston kanssa mukaan pakattiin Electric Blue Phoenix ja Adriana. Sää oli kirkas, aurinkoinen, mutta kentällä puhalteli varsin kova pohjoistuuli. Jo aikaisemmin huomasin, että LiPot olivat jääneet Helsinkiin ja niinpä e-BP lähti taivaalle kyydissään 8 x GP2200 mAh -akku kyydissään. Ensimmäinen, noin viiden minuutin, lento oli epävireistä koukkimista. Seuraavalle lennolle painopiste saatiin jo paikoilleen ja kone oli ilmassa vajaan varttitunnin verran. Hieman painavammalla akulla koneella oli parempi läpäisykyky vastatuuleen ja muutenkin sähkis oli ihmeen toimiva näinkin kovassa tuulessa.

Photo by Jari Vehmaa

Ristolla oli mukana jokin 2m-sähkis suoravetoisella 500-kokoluokan harjallisella moottorilla, jonka suorituskyky oli sangen vaatimaton tässä kelissä. Adriana ei päässyt taivaalle teknisten ongelmien vuoksi; moottori ei inahtanutkaan, veivasi kaasutikkua miten tahansa. Navakassa ja kylmässä tuulessa tekniikan säätö ei oikein kiinnostanut ja niinpä kone purettiin ja pakattiin auton tavaratilaan. Myöhemmin selvisi, että säätimen johto oli vahingossa 8-kanavassa, johon ei varmaankaan tullut minkäänlaista signaalia


01.03.

Yön aikana kova tuuli oli laantunut ja taivas oli vastaavasti vetänyt pilveen. Nyt Adriana toimi ja menin lennättämään kotipellolle. Kone lähti nätisti nousuun kevyestä heitosta nousten äkkiä korkeuksiin. Kone lensi viimeksi elokuussa. Sen aikaisten muistiinpanojen perusteella akkua oli hilattu sentin verran taaksepäin ja painopiste oli nyt ihan kohdillaan. Siiveketrimmi oli puoliksi vasemmalla. Tämän vuoksi pitää vielä tarkistaa siivekkeiden keskitys.

Photo by Jari Vehmaa

Tällä lennolla ajelin ihan lyhyitä pätkiä liidelleen, muuten ajelin konetta vaihtelevalla kaasulla. Kone pitää ilmassa vaikuttavaa ujellusta. Laskuun tullessa lentelin pari laskukierrosta pienemmällä nopeudella nopeutta tiputtaen. Viimeisellä myötätuuliosuudella aloin ottamaan laskulaippoja jo hieman alas. Sitten finaalissa ne pudotettiin täysin alas ja kone tuli tosi hiljaa ja vakaasti laskuun. Kone upposi pehmeään lumeen melkein V-perää myöten.


22.03.

Perjantaina maalle tultaessa keli näytti surkealta; vettä satoi ja näytti siltä, ettei edes laitteita kannata laittaa lataukseen. Lauantaina puhaltanut kova tuuli vei sitten viimeisetkin toiveet päästä kaartelemaan taivaalle tänä viikonloppuna.

Mutta nyt sunnuntainaamuna herättyäni poikkeuksellisen aikaisin, keli oli mitä hienoin jo kello kahdeksan aikoihin. Ilma oli melko tyyni, aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta, pakkasta oli jotain -5.. -10 C välillä ja pellolla oli hyvä hankikanto.

Nyt oli jopa muistanut ottaa LiPot Helsingistä mukaani ja täyteen ladattu 3s2200 mAh-pakka tungettiin Sähkö-Blue Phoenixin sisuksiin ja koneella karautettiin taivaan sineen. Ensimmäisellä vedolla mentiin korkealle, mutta tumpeloin koneen kanssa ja alas tultiin likipitäen yhtä nopeasti, mitä mentiin ylös. Saatuani koneen trimmeihin ajoin 5-6 moottorivetoa, joiden välissä koneella liideltiin ja kelluttiin taivaalla ihan kiitettävästi näin talviolosuhteissa. Lentoaikaa kertyi ruhtinaalliset 36'16", mikä erittäin hyvä aika.

Toisella akullisella alku näytti huonolta, mutta loppua kohden koneen lento parantui. Aluksi LiPo tuntui hieman tehottomalta, mutta hetken päästä ensimmäiseen akkuun verrattava puhti tuntui palautuvan. Olikohan akku päässyt liian kylmäksi ensimmäisen lennon aikana takin taskussa? Tälläkin akullisella missattiin yksi moottoriveto, joka tuli ajettua liian korkealle. Muutoin lento oli ihan edellisen kaltainen; täydellisyyttä hipova liidokkikokemus aurinkoisella keväthangella. Lentoaikaa kertyi hieman enemmän; kello pysähtyi lukemaan 42'01". Kone oli ilmassa kahdella akulla 1h 18 min, joka lienee toistaiseksi kaikkien aikojen ennätys. Kieltämättä lennon jälkeen näpit olivat aika kohmeessa vaikka ajoinkin ohuilla ja napakasti istuvilla nahkasormikkailla. Sisälle mentyäni kuuma kahvi maistui kummasti lämpimän kupin laittaessa taas veren kiertämään käsissäni. Tämän aamuinen lennätys oli niitä harrastuksen tähtihetkiä, joka muistetaan pitkään.


10.04.

Lumet olivat sulaneet Matkun pelloilta sitten edellisen lennätyksen. Maa oli sulanut pinnasta jo sen verran, että se litisi märkyyttään saappaan alla kun tallustelin tien toisella puolella olevalla peltosaralla. Vettä oli pellossa parhaimmillaan viisi senttiä. Ilma oli hieman pilvinen ja pieni tuulen vire puhalsi kaupungin suunnalta.

Sähkö-Pööniksillä lennettiin erittäin hyvä 33'47" mittainen lento. Akullisella sai sen normaalin puolitusinaa moottorivetoa, viimeisten ollessa jo hieman vaisuja akun vedellessä viimeisiään.


11.04.

Lennätykset oli sovittu taas vähän isommalla porukalla Forssan kentälle, mutta yllättäen paikalla oli vain Risto ja minä. Aamu oli erittäin sumuinen vielä puolen päivän aikaan ja välillä ehdinkin jo luopua toivosta päästä lennättämään. Sumun hälvettyä päivästä tuli, kirkas, pilvetön ja hyvin lämmin, ilmassa oli kunnolla kevättä, ellei jo pienet maistiaiset tulevasta kesästä. Ilmassa oli runsaasti sähköä. Ristolla oli mukanaan depron-Sukhoi -puistohäätäjä ja Quirli -sporttikone.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Itse lähdin tutkimaan keliä sähköistetyllä Blue Phoenixilla, joka oli keväisen keli hemmoteltavana sinisellä taivaalla peräti 41'10" ajan. Ilma väreili jo selvästi auringon lämmöstä ja pieniä nostoja löytyi; välillä kaartelin sulassa sovussa lokkiparven kanssa.

Kun alkuverryttely oli tehty, pitikin jo siirtyä hieman liukkaampiin menopeleihin. Laitoin Ardianan lentokuntoon. Olin edellisenä iltana vahvistellut hiilikuitilatalla runkoa oikealta puolelta siiven alta. Se oli nyt parempi kuin uusi. Adrianan lentoa en kellottanut, mutta pers' tuntumalla ilmassa killuttiin varttitunti. kone kiipeää Nordik-Flywarella kiitettävän nopeasti ja korkealle. Lennon loppuvaiheessa ilmailuyhdistyksen Piper alkoi tehdä lentoonlähtö, joka tuntui kestävän ja kestävän. Onneksi Piper lehti lentoon ja pääsin sitten kaikessa rauhassa sorvaamaan laskua. Tässä vaiheessa ajoakku oli jo aivan tyhjä.

Myötätuuliosuudella laskin laippoja jo hieman ja sitten finaalissa otettiin kaikki alas, mitä vaan saatiin. Kone tuli vakaasti laskuun ja sitten juuri ennen maakosketusta laipat sisään.

Adrianan jälkeen jäähdyteltiin taas Blue Phoenixilla. Ensimmäiset moottorivedot jäivät vähän huonoiksi, mutta lentoaika parani loppua kohden kellon seisahtuessa erinomaiseen 37'33" lentoaikaan.

Päivän päätteeksi aloitettiin myös polttomoottorikausi ottamalla savut ulos Junnusta. Wanha Ossi pärähti aika helposti käsin käyntiin, sillä oli unohtanut ottaa mukaan NiXX-akkuja startteria varten. Koneella lennettiin rannekellosta katsottuna tasan puolen tunnin mittainen lento. Otin koneen poikkeuksellisesti laskuun rullausradan puolelle, josta se sitten pääsi luiskahtamaan valtaojaan. Tässä rytäkässä korkeusperäsimen toisen puoliskon balsat murtuivat hornin kohdalta. Pikkuruinen vahinko oli jo korjattu siinä yhteydessä kun sain kamat huollettua ja sijoitettua ne verstaalle. Vahinkokohta vahvistettiin ohuella lentokonevanerilla reilusti murtumakohdan yli; kyllä nyt kestää.

Tänään oli ehdottomasti kevään paras lennätyspäivä joka suhteessa; lennätysseura oli hyvään, keli suorastaan hemmotteli ja koneet toimivat hyvin lentäen erinomaisia lentoaikoja.


01.05.

Wappua vietettiin reippaasti ulkoiluttamalla Blue Phoenix -sähkistä aurinkoisessa kevätsäässä. Ilma oli jo hyvin keväinen, mutta kohtalainen tuuli oli kuitenkin. Lennätyspeltoni oli jo niin kuivahtanut, että "lentokentälle" pääsi ilman maatalouspiikkareita. Kone lensi kovassa ylätuulessa välillä aika haipakkaa. Laskussa tulin tumpeloineeksi niin, että sain nollattua sekuntikellon, eikä tarkkaa lentoaikaa näin ollen saatu lainkaan talteen. Edellinen vilkaisu kelloon oli 35 minuuttia, mikä jää tämän päiväisen lennon ajaksi. Lennon päätteeksi niska olikin jo niin jumissa, ettei toista akullista enää tehnyt mieli ajaa.

Photo by Anni Vehmaa

02.05.

Olin sopinut lennätykset Xxxxxn kanssa kentälle aamupäiväksi. Pakkasin autoon molemmat Phoenixit; sekä poltto- että sähkömoottorikäyttöiset. Ennen Xxxxxn tuloa avasin tämän vuoden stunttikauden ajamalla Phoenixia. Webraa piti hieman säätää talven jäljiltä, sillä kone oli ilmassa viimeksi uuden vuoden aattona. Viitisen minuuttia ajeltuani, moottori sammui ilmassa, onneksi en ollut missään kaukana, vaan ihan kentän päällä, joten koneen sai nätisti laskuun ihan liitämällä. Myöhemmin konetta uudelleen käynnistäessä huomasin, että tulppa oli palanut ilmassa, mikä aiheutti moottorin sammumisen.

Seuraavien lentojen aikana treenattiin selkä- ja kylkilentoa, mitkä alkoivat sujumaan taas vanhaan malliin pienen alkukankeuden jälkeen. Tuuli oli koko ajan kentän suuntainen ja sää oli muutenkin hieno, eilisen kaltainen, mutta paljon lämpimämpi. Yksi lasku meni asfaltin ulkopuolelle sepelille, eikä edes potkurikaan kärsinyt laskussa.

Seuraavalle lennolle lähtiessäni koneen toinen rengas tuntui hieman nilkuttavan ja otin koneen starttipaikalle tarkasteltavaksi. Kavanin renkaan kovaa muovia oleva vanne oli murtunut toiselta puolelta eikä se enää keskittänyt rengasta, joten oli paras laittaa pakasta ihkauudet renkaat alle, koska varmaankin laskussa kumi olisi viimeistään lähtenyt kokonaan vanteelta ja kone olisi voinut sen seurauksena pyörähtää vaikka miten.

Kolmas lasku olikin jo ihan täys kymppi ja pääsin rullaamaan koneen hienosti takaisin varikolle. Neljännen lennon päätteeksi kävin hakemassa koneen kävellen takaisin, kun en kuullut, että moottori jäi käyntiin laskun päätteeksi.

Viidennellä ja viimeisellä lennolla moottori sammui taas ilmassa. Kun kävin hakemassa koneen varikolle, niin huomasin kauhukseni, että koko moottori oli irti moottoripukkeineen. Ilmeisesti se oli sammunut omaan tärinäänsä, mikä oli koneen pelastus. Moottori ei ollut kuitenkaan hakannut moottorikopan seinämiin, koska mitään sen kummempia jälkiä ei ollut näkynyt. Onneksi moottori pysyi paikoillaan, sillä vahingot olisivat olleet aika mittavat, jos se olisi tipahtanut kokonaan pois tai jäänyt roikkumaan tehopillin varaan.

Päivän päätteeksi ajon lentokentällä sähkö-Phoenixilla ihan kiitettävän 25'50" mittaisen lennon. Kentän pinnassa ilma väreili jo selvästi auringon vaikutuksesta. Ilmassa oli jo selviä nostoja.

Matkussa piti vielä päästä ilmaan, koska suosiollinen sää sen kuin jatkui. Tallustin Blue Phoenixin kanssa lennätyspellolle. Kone viihtyi ilmassa lähes puolituntisen verran: 29'40". Välillä kone oli niin korealla nostossa, että oikein hirvitti.


03.05.

Shit happens! Nyt ei verbaaliakrobatia oikein pelitä!


16.05. Forssan 1. Liidokkiralli

Pitkin kevättä suunniteltu liidokki tapahtuma näki tänään vihdoinkin päivän valon, kun kokoonnuttiin mukavalla ja rennolla kaveriporukalla lennättämään liidokkeja ja sähkiksiä Forssan lentokentälle. Osa porukoista oli ilmoitellut tulevansa jo aamu kymmeneltä, joten oli hyvissä ajoin kentällä vastassa vähän kuin isännän roolissa. Ennen vieraita pyöräytin Pikku-Junnulla yhden lennon.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Vakioporukan; Pekan, Antin, Mikon ja meikäläisen lisäksi paikalla olivat Helsingin suunnalta Pasi ja Jouni ja Rippe Akaasta.

Ilmojen herra suosi meitä aivan upealla säällä. Nostoja löytyi hyvin ja välillä niistä ei meinannut päästä pois. Monen moista liidokkia oli ilmassa, eikä mitään vahinkoja sattunut. Totta kait ilmassa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta se kuului asiaan.

Kalustoa oli seuraavasti: Sharon 3.7 m, Silent Dream 2.8 m, Last Down XL, Simprop ASW-28, Adriana, Davos 1600, 2 kpl, Blue Phoenix -liidokki, Blue Phoenix -sähkis, Sensor, Pikku-Junnu ja Long Shot 2 kpl.

Ajoin puolen päivän aikoihin sähkis-Blue Phoenixillä turhan ylös, minkä seurauksen jouduin niin kovaan nostoon, että äitiä alkoi tulla ikävä. Kone sen kun nousi vaikka mitään en tehnyt. Varovaisen syöksyttelyn jälkeen pääsi pois isosta ja pahasta nostosta ja tulin laskuun. Tällä, melkein kohtalokkaaksi osoittautuneella lennolla oli pituutta vain 16 minuuttia. Blue Phoenix lensi saman päivän aikana vielä pari muuta lentoa, aikojen ollessa 15'22' ja 35'57". Ajoin jossain välissä Ardianalla yhden, vajaan kymmenen minuutin mittaisen lennot.

Pasilla oli omassa koneessa variometri, joka radion välityksellä kertoi, onko kone nousevassa vaiko laskevassa ilmavirtauksessa. Oma Blue Phoenix oli ilmassa useampaan otteeseen, mutta enpä onneksi joutunut sellaiseen hissin, mihin ajoin suoraan ensimmäisen lennon ensimmäisellä moottorivedolla.

Väliaikahubana ajelimme Antin minimopoilla, joista toisessa oli jokin bensiini kaksitahtimoottori ja toisessa oli Actron ulkopyörijä ja Kokam-pakka pankin alla. Eväät käristyivät Riston tuomalla "after burner" -pallogrillillä made in DDR. Onneksi mukana oli hyvät ja leuhakat eväät, että niiden voimalla kentällä vierähti koko päivä. Paikalla kävi näyttäytymässä myös Tuulia-mopu:

Photo by Jari Vehmaa

Viimeiset vieraat lähtivät joskus puoli kahdeksan aikoihin pois ja itse olin takaisin anoppilassa kahdeksalta, joten noin kymmenen tuntia tuli harrastettua tänään. Illalla kyllä näki naamastakin, että koko päivä ollaan seisoskeltu tummalla asfaltilla kirkasta taivasta katsellen. Illalla uni tuli simmuun aika pian.

Kohtalaisen runsas kuvasaalis Forssan Liidokkirallista on talletettu mtv3:n Kuvaboxiin. Muutoin olisi ollut runsauden pula valita päiväkirjaan päivän parhaat kuvat.


17.05.

Eilisestä tapahtumasta toivuttuani lennättelin sähköistettyä Blue Phoenixia vasta kylvetyillä pelloilla kaksi puolen tunnin lentoa. Ensimmäisellä lennolla kellot seisahtuivat 36'41" ja viimeisellä lennolla näyttöön jäi lukemaksi 30'54".


22.05.

Olin ladannut LiPot jo päivällä, että pääsisine heti taivaalle timaa keräämään, kun saapuisimme maalle. Ilta ei ollut mitenkään ihmeellisen pursikeli; taivas oli tasaisen harmaa. Saatuani Blue Phoenixin taivaalle, kone tuntui viihtyvät siellä yllättävän hyvin, tasaista kantavaa oli kaikkialla, mutta mitään erityisen kovaa nostoe ei ollut missään. Kone pysyi ilmassa ihan tavallisella peruskruisailulla ja loppujen lopuksi sekenttikello pysähtyi kaikkien aikojen uuteen ennätykseen: 51'05".


23.05.

Olin sopinut lennätyksen Antina kanssa iltapäivälle. Webra oli ruuvattu Phoenixin nokalle entistä tiukemmin. Antilla oli mukanaan Great Planesin Super Sportster 40 MKII ARF, jonka nokalla konetta oli vauhdittamassa OS la 40. Kentälle puhalteli erittäin kova, mutta onneksi sentään kentän suuntainen tuuli. Keli oli sen verran kova, että oltiin siinä rajoilla, oliko lennätys enää kivaa. Ajoimme kumpikin vain yhden lennon, koska Loimalammin suunnalta oli työntymässä synkän näköinen pilvirintama. Otimme koneet laskuun ennen rintaman saapumista kentälle. Tällöin tuulikin oli jo kääntynyt poikittaiseksi ja ensimmäiset vesipisarat tippuivat taivaalta siinä vaiheessa kun pakkasimme tavaroitamme.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Antti Virtanen Photo by Antti Virtanen

Photo by Antti Virtanen Photo by Antti Virtanen

Photo by Antti Virtanen

Myöhemmin illalla, sateen jälkeen, lennättelin Pööniksiä vielä 41'12" mittaisen lennon verran. Ilma oli kirkastunut sateen jälkeen. Menetin muutamaan otteeseen paljon korkeutta koneen ollessa korkealla; tuli kait ajettua parit silmukatkin.


06.06.

Sähkö-Pöönixiin sain hankittua uuden nopeudensäätimen lennokit.net:n myyntipalstalta, kun viime kerralla vanhasta pääsi toimintasavu ulos. Kaikkihan tietävät, että elektroniikka toimii savulla ja kun toimintasavu pääsee karkaamaan ulos taivaan tuuliin, niin laite ei enää toimi.

Eli perjantai-ilta meni tinaillessa pihoja säätimeen ja ohjelmoitaessa sitä. Nyt saunan jälkeen menin pellon reunaan koneen kanssa. Isoksi yllätykseksi säädin sammutti moottorin jo ensimmäisen moottorivedon jälkeen. Ensimmäiseksi tuli mieleeni, että akku olisi ottanut itseensä niin pahasti väärin päin juotettujen liittimien vuoksi, että kapasiteetti olisi haihtunut taivaan tuuliin. Ensimmäisellä lennolla lentoaikaa kertyi vaivaiset 3'43". Kun toisellakin akulla lentoaika jäi samoihin lukemiin, 2'35", niin jotain muuta oli pielessä. Nyt jälkikäteen harmitti, kun ei laittanut kaikkia parametreja uuteen säätimeen ihan sellaisenaan, mitä vanhassa oli.


07.06.

Säädin konffattiin uudelleen edellisen illan aikana. Nyt hieman vajaaksi ladatulla akulla päästiin jo ihan normaaliin lentoaikaan 21'00" ja säädin sammutti moottori, mitä vanhalla säätimellä ei koskaan tapahtunut.

Toinen lento kesti jo erinomaiset 31'17". Tällä lennolla tuli ensimmäistä kertaa elämässäni napattua nouseva aika matalalta. Olin jo varautunut laskeutumaan, kun jäin pudottamaan korkeutta ympyrää kaartelemalla, mutta kas kummaa, kone alkoi nousta. Mikään kova nosto tämä ei ollut, mutta minuuttikaupalla tuli pyörittyä tässä pikkutintissä.

Päivän viimeisellä lennolla päästiin taas normaaliin lukemiin; 25'25". Jotain asetuksia säätimessä pitää vielä rukata, koska joka kerralla säädi sammutti moottorin. Reserviä akuissa tuntui olevan kuitenkin vielä jäljellä, koska ladatessa 2200mAh akkuihin meni tyypillisesti 1700 mAh verran. Kuitenkin oli pienen tauon jälkeen kiva päästä taas ilmaan ja tiimaa kertyi päivän aikana kolmelle eri lennolla 1h 17min.


12.06.

Mukavan, aurinkoisen ja varsin eloisan kesäpäivän jatkeeksi menimme maalle. Illalla oli sitten jo pakko päästä kokeilemaan miten sähkö-Blue Phoenix lentää. Kone oli ilmassa joskus 22:30 paikkeilla ja perjantai-illan kruisailulle kertyi pituutta 18'09". Pidempään en viitsinyt lennätellä, sillä hyttysiä alkoi olemaan ihan riesaksi asti.


13.06.

Aamulla oli ihan tyyntä ja harmaata. Ilma oli myös painostavan oloinen, ihan sadetta enteilevä. Blue Phoenix killui ilmassa ihan kiittettävät 41'46", ihan kesän kärkiaikoja urheilutermejä lainatakseni.

Myöhemmin iltapäivällä kohtalainen tuuli oli jo virinnyt ja se oli pyyhkäissyt harmaan taivaan jo melkein siniseksi, auringonkin aina välillä pilkistäessä jostain pilven rakosesta. Pursikeliksi oli kuitenkin aika levotonta. Näissä olosuhteissa lennettiin vaatimaton 21'10".

Lennätykset jatkuivat vielä illalla joskus kello 21:00 jälkeen saunapuhtaana suurempien lonkerohöyryjen jo haihduttua. Kelin levottomuus oli vaan pahentunut sitten iltapäivän ja niinpä konetta riepoteltiin taivaalla oikein olan takaa. Mistähän lie kyse, mutta nyt tällä lennolla minulla oli paikoitellen oikein pahoja koneen näkemisongelmia. Syitä voi vaan arvailla; tietty valkoinen kone jo hämärtyvässä illassa ei ole aina kaikkein paras yhdistelmä, tietyt koneen asennot olivat erityisen hankalia, ehkä myöhemmin yöllä puhjennut paha päänsärkykin vaikutti jo? Kaiken lisäksi tosi kova ylätuuli vei Pöönixiä hyvin nopeasti tien yli metsän ylle. Välillä sai oikein tehdä töitä, että oltiin taas omalla saralla.

Lennätys ei oikein maistunut näissä olosuhteissa ja niinpä toi koneen laskuun vajaan kymmenen minuutin lennon jälkeen, kello seisahtui näyttämään: 8'10". Yleensä väkisin puurtaminen hammasta purren ei tiedä hyvää, siitä seuraa usein vaan entinen kone, jota sitten liimaillaan kasaa koko kesä. Eiköhän hyviä pursikelejä ole vielä tulossa runsain mitoin.


18.06.

Maalle saavuttuamme oli tietysti pakko päästä taivaalle akkuja tyhjentämään, mutta samalla siinä jotkut muut akut latautuvat, kun liidokki lipuu ylväästi taivaalla. Sää oli aika pilvinen ja harmaa sekä tyyni. Luonnon rauha oli järkkymätön; lintujen taukoamaton lirkutus tuli joka paikasta. Idyllin rikkoi ainoastaan urbaani easy rider, joka putket paukkuen päristeli hoodeellä kohti auringon laskua.

Kolmannen moottorivedon aika rapsahtelivat jo ensimmäiset vesipisarat. Eivät ne mitään kastelleet, mutta kasoin kuitenkin parhaaksi ottaa koneen alas, jos vaikka sade siitä alkaisi yltymään. Lentoaikaa kertyi kaikkiaan: xx'xx".


21.06.

Hyvin kolean, sateisen ja tulisen Juhannuksen jälkeen tuulet puhalsivat taivaan kirkkaaksi vasta sunnuntaina. Vielä aamupäivällä maa oli pitkä saderupeaman jälkeen niin kylmää jo kosteaa, ettei nostoista ollut tietoakaan. Laskussa kone jäi vähän omaa saamattomuuttani turhan kauaksi pellolle voimalinjan alle. Talsiessani sinne ja takaisi, jalkineeni olivat aikamoiset savipaakut. Blue Phoenix kaarteli taivaalla xx'xx" verran.

Toinen lennätysrupeama otettiin iltapäivällä. Nyt iltapäivällä olikin jo ihan toisenlainen keli. Pari kertaa ajoin kotimetsän päällä koneen turhankin korkealle ja olin taas hätää kärsimässä, kun kone vaan nousee, nousee. Oli pakko lähteä pois sivummalla, mutta kone oli edelleenkin inhottavan korkealla. No, jollain keinolla kuitenkin päästiin matalammalle, Huh, on tämäkin siis ongelma, päästä liidokilla alas, kun ongelma on lähes aina juuri päin vastainen, mutta palataanpa taas asiaan. Pitkän aikaa kurvailin turvallisemmissa korkeuksissa pellonpäällä.

Hyvä nosto löytyi naapurin hakkuuaukean yltä. Tällaisessa maastopaikassa on hyvin vähän kosteutta haihduttavaa kasvillisuutta, maa on usein myllätty mustalle mullalle ja se on muutenkin hyvin kuivaa aluetta, jossa pinnassa on paljon tummaa ja kuivaa kaarnaa ja muuta kariketta. Täytyypä muistaa testata uudelleen.

Olin jo kertaalleen valmistautumassa laskukierrokseen, koska akku tuntui olevan jo aika lopuilla. Matalalla kaartelun sijaan kone alkoikin taas keräämään korkeutta ihan silmissä.

Silmä kovana seurailin aina välillä sekuntikelloa. Siinä vaiheessa kun 51 min tuli täyteen ja entinen ennätys murskautui ja haihtui taivaan sineen, niin seuraava jännitys tuli siitä, miten lähelle tunnin haamurajaa pääsisin. En vielä tässä vaiheessa paljoakaan uskonut tunnin rikkoutumiseen, koska akku oli lopuillaan.

Photo by Jari Vehmaa

Sitten kun täysi tunti meni rikki, niin fiilikset olivat helpottuneet; tästä lähtien kaikki olisi vain pelkkää plussaa, ei ollut enää pusertamisen paineita. Koneen laskeutuessa ennätyslennolta, kello pysähtyi käsittämättömän upeaan loppuaikaan 1h 7' 34". Vanha ennätys parani reilulla varttitunnilla. Luulenpa, että Blue Phoenixillä on vaikea päästä lähelle samoihin aikoihin, tällaisia aikoja ei kelloteta ihan joka päivä.


04.07.

Kauan odotettu kesäloma koitti vihdoinkin. Päivän annin voisi tiivistää sanoihin häistä hautajaisiin, tai samat sanat toisin päin, mutta eipä mennä vielä asioiden edelle. Loma aloitettiin lennättämällä Blue Phoenix-sähköliidokkia. Astelin kevein kesäloma-askelin pellon reunaan jo aamulla yhdeksän paikkeilla. Ilma oli viilentynyt viime viikon huippulukemista kymmenellä asteella, eli oltiin tavallisen vähälumisen Suomen suven lämpötilassa taas kerran.

Aamulla maa oli vielä sen verran kosteaa, että mitään ihmeellisempiä nostoja ei ollut. Koneella päästiin kuitenkin reilun puolen tunnin lentoaikaan; 34' 27". Lennon loppuvaiheessa oli jo pientä nostoa havaittavissa.

Jonkin ajan päästä vaihdoin akun Blue-Phoenixiin ja lähdin haistelemaan nostoja, kun ilmakin oli jo lämmennyt aamupäivän lukemiin nähden. Varmoja tärppipaikkoja olivat kotimetsän ja naapurin hakkuuaukean yllä. Jossain vaiheessa silmäni alkoivat vuotamaa vettä, kun lennättelin ilman aurinkolaseja. Kone oli turvallisella korkeudella Säterin pellon suunnalla. Siinä vaiheessa kun päästin koneen hetkeksi näköpiiristäni hieroessani silmiäni, niin homma pääsi karkaamaan käsistä. Kone oli aika tiukassa kaarrossa ja sitä seuranneiden tapahtumien seurauksena kuulin, että jotain pamahti ilmassa ja jokin koneen osa pyöri ilmassa. Edelleenkään en nähnyt kunnolla, mikä ilmassa pyöri ja minne kone putosi. Sektorina oli kuitenkin Säterin lato.

Kävelin pellon poikki ladon viereiselle mökille, jonka pihassa oli kesäasukas. Kerroin mitä oli tapahtunut ja hän kertoi kuulleensa ilmasta räpsähdyksen, mutta mitään näköhavaintoa hänellä ei ollut tapahtuneesta. Jätin hänelle puhelinnumeroni, jos hän kulkiessa löytäisi jotain koneen jäännöksiä.

Tämän jälkeen kävin Säterissä, jossa isäntä itse olikin kotona ja kerroin saman tarinan, miten liidokin siipi oli katkennut ilmassa ja kone oli pudonnut jonnekin. Kalevi sai minut kuitenkin houkuteltua, että käydään nyt kuitenkin tekemässä pieni lenkki hänen ohrapellossaan. Tultuamme jo lähelle pihatietä huomasimme vähän jotain vaaleaan pilkistävän vihreän kasvuston seasta. Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun kone löytyi heti ensimmäisellä etsimisellä. Koneen runko oli yhtä kappaletta, tosin pohjasta halki nokasta lähtien siiven takareunaan asti, josta toinen runkobalsa oli murtunut. Koneen vieressä oli koneessa kiinni ollut siiven puolikas. Siipi oli mennyt poikki siitä kohden, missä vaneriset keskisalon pystyvanerit vaihtuivat balsan paloihin. Lyhyempää siiven palaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla ja pääasia olikin, että runko moottoreineen, akkuineen ja muine tilbehööreineen löydettiin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Edellisenä lennätysviikonloppuna olin ajanut samalla koneella rikki tunnin haamurajan. Ehkä tämä olikin sitten Blue Phoenixin kohtalona, että se kestää käytössäni kunnes saavutan tunnin haamurajan ja jonka jälkeen ilmojen veteraani voi tehdä näyttävän poistumisen ilmojen näyttämöltä hajoamalla ilmassa, mikä onkaan kunniakkaampi lähtö hyvin palvelleelle lennokille. Totta puhuen runko hajosi niin siististi, että veteraani paikataan vielä lentokuntoon, niin että palvelee vielä nilkuttaen come backin tehneenä peltokoneena vielä tämän kesäloman ajan.

Myöhemmin iltapäivällä olikin sitten lähtö hääjuhliin. Testasin laitteet ja ainakin pöydällä radiot toimivat ja moottori pyörii. Rytäkässä LiPo-akku oli mennyt hieman ryttyyn toisesta päästään ja nopeudensäätimen katkaisija oli hajonnut. Kone ehti lentää kohtalokkaalla lennollaan reilun kahdeksan minuuttia; 8' 38", vaikka ihan tarkka havaintoa ei enää ole, missä kohden katsoin lennon päättyneeksi ja pysäytin kellon.


05.07.

Polttiskoneiden lennätykset oli sovittu tälle päivälle Pekan ja Antin kanssa. Ilma oli aika epävakaisen olista; välillä satoi ja sitten jo hetken päästä aurinko paistoi. Antti olikin jo kentällä ja viritteli Pikku-Ihmettä lentokuntoon. Kone on siis nimensä mukaisesti pienennös Sigin Wonder-koneesta. Antin koneen nokalla pärisi pikku-Cox. Kone liikkui ilmassa varsin vinhaan vauhtiin.

Photo by Jari Vehmaa

Oma Phoenix lensi ilmassa tuttuun malliin. Ensimmäinen lasku oli muuten hyvä, mutta kone oli laskussa taas puoliksi baanan ja nurmikon päällä. Tässä rytäkässä koneen nokkapyörän vanne hajosi ja kumi lähti alta pois ja siinä samalla meni potkuri ja toinen siiven kärki sai hieman asfalttirupea. Lennätyksen lomassa aina välillä tuli pari pientä ja nopeasti ohimenevää sadekuuroa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Antilla oli Pikku-Ihmeen lisäksi Solo, kokokuituinen hot liner- sähköliidokki, jossa oli varsin tehokas set up. Kone kulki tosi rivakasti ja liito-osuuksilla se vihelsi reippaasti. Pekalla oli mukanaan Curare, joka toimi luotettavasti, kuten aina.

Photo by Jari Vehmaa

Kolmannella lennolla taivaalla oli hyvin synkkiä harmaita pilviä, joita vasten hopeasiipisen koneen näkyvyys alkoi olemaan jo kyseenalainen. Lensin koneella kaikkiaan neljä lentoa ja viimeisen aikana alkoi taas satamaan. Kentällä vierähti taas noin viisi tuntia hyvässä seurassa ja erittäin vaihtelevassa säässä. Koneet toimivat moitteettomasti kovassa kelissä.


06.07.

Iltapala käytiin tänään herkuttelemassa pellon reunalla. Ruokalistalla oli reilu puoli tuntia old timer-namia Pikku-Junnun tarjoilemana. Koneeseen saatiin eloa pitkästä aikaa. Junnu lensi viimeksi toukokuisessa liidokkirallissa. Ilma oli täydellinen old timer-herkutteluun; täysin tyyni pilvipoutainen Suomen suvi-ilta. Ensimmäinen lento lennettiin vanhalla itsekyhätyllä akulla, jonka viimeisestä latauskerrasta ei ollut mitään käsitystä. Lentoaikaa saatiin kuitenkin kymmenen minuutin verran ennen kuin tehtiin pakkolasku peltoon, kun akussa ei riittänyt puhtia enää toiseen lähestymiseen.

Toinen setti ajettiin Fullymaxin akulla. Tällä pakalla saatiin kruisailla Suomen suvessa jo tyypilliset 27 minuuttia. Ihan kuivaksi ei tankkia ajettu, sillä halusi ottaa koneen laskuun pihatielle. Parin laskukierroksen aikana pudotettiin korkeutta ja lopuksi tähdättiin laskuun soratielle pienten kivien ropistessa.


08.07.

Ilmojen lentäjäveteraani Mr. Blue Phoenix oli kotiutettu lentotukikohtani sotilassairaalasta eilen. Phoenixn vammat kropassa eivät sitten olleetkaan niin pahoja, mitä aluksi kenttäolosuhteissa luultiin. Yhden illan operoinnin tuloksena veteraani saatiin taas eloon ja sitä myöten kenttäkelpoiseksi. Come back joduttiin suorittamaan lainahöyhenissä.. eikun siivissä.

Tänään siis koelensin "siipirikko"-Phoenxin liidokkiversion siivillä. Kone oli remontin jäljiltä hyvin trimmeissä ja alunperin lyhyeksi aikomani koelento venyikin hyvän kelin johdosta oli kymmeneen minuuttiin. Kone on tietysti vähän hassun värinen kun rungon ja siiven värikuosit eivät ole ihan feng shui-harmoniassa, mutta toivottavasti tämä ei tuo koneelle enää huonoa karmaa, vaan päin vastoin poistaisi pilotinkin osalta tämän vuoden huonon onnen liidokkien suhteen.

Hieno juttu, että Phoenix heräsi taas eloon ties jo kuinka monetta kertaa. Mutta oikeasti on hyvä juttu, että käytössäni on taas varmatoiminen ja suorituskykyinen "peltoliidokki", jota voi lennätellä pihatieltä.


11.07.

Sää oli parantunut ja lämmennyt parin erittäin sateisen ja myrskyisän päivän jälkeen. Laitoin aamusella Blue Phoenixin lentokuntoon. Räpläsin radiosta suunnanvaihtajien kanssa, koska minulla oli virheellinen muistikuva, että olisin ajanu Pikku-Junnua viimeksi. Huolimattomuuden huipuksi en tullut edes katsoneeksi, miten päin ohjain pinnat liikkuvat, vaan viskasin koneen suorin vartaloin taivaalle. Kone päätyi suoraan noususta selkälentoon ja kolahti lopuksi anoppilan peltikatolle. Sivuperäsin irtosi, samoin korkeusvakaaja, joka oli mennyt keskeltä halki, runko oli mennyt poikki servojen takaa ja toinen siiven kärki oli rikki kärjestä muutamien ulommaisten kaarien matkalta. Käsittämätöntä, että sama kone on yhtä huonossa hapessa toistamiseen viikon sisällä.

Photo by Jari Vehmaa

Pari tuntia myöhemmin… Kone oli jälleen lentokunnossa. Pyrstön osat oli peräisin ensimmäisestä Nordik-koneestani Electric Blue Ladystä ja toinen siiven puolisko oli tällä kertaa vaihtunut alkuperäiseen. Kone oli siis varsinainen kootut teokset. Sitten aamupäivän, taivas oli vetänyt pilveen ja kohtalainen tuuli oli taas yltynyt, varmaan illemmalla sataa taas vettä. Sellaiset merkit olivat ilmassa. Lensin koneella pers'tuntumalla varttitunnin mittaisen koelennon. Heti alkuun piti trimmata vetoa melkein täydet, mitä löytyi. Ehkä rungon korjaamisen myötä korkeusvakaajan asetuskulma siipeen nähden oli muuttunut sen verran, että vähän pitää korjata. Tietysti ihan tyynessä olisi ollut parempi trimmata kone. Laskussa kone liiteli aika pitkälle, ison ojan yli. Hakiessani koneen, sivuperäsin oli ihan poikittain, eikä se tuntunut tottelevan lainkaan ohjausta. Servovipu oli täysin servon rungon suuntaisesti, eikä se liikahtanut lainkaan käsin koittaessa.


12.07.

Tuulen tyynnyttyä illalla laitoin "Tilkkutäkki-Blue Phoenixin" lentokuntoon. Eilisen lennätyskokemuksen perusteella laitoin korkeusvakaajaan jättöreunan alle 0.4 mm lentokonevanerin palan, jotta trimmin ei tarvitsisi olla niin paljoa vedettynä, miten se eilen oli. Nyt oli oivallinen sää koneen trimmausta varten. Ennen lentoa vaihdoin sivuperäsimen servon Hitec HS-82MG- tyyppiseksi. Avasin vanhan HS-85BB-servon, jonka kyljessä oli ?-merkki, joten jotain ongelmia sen kanssa on näemmä aikaisemminkin ollut, mutta en nyt enää muista mitä. Servon rattaat oli ehjät, mutta välillä toiminnassa oli jotain ihmeellistä, joten se joutaa varaosiksi tai korkeintaan Junnuun kaasuservoksi.

Ensimmäinen lento ajettiin ilman kellotusta. Korkeusvakaajan asetuskulman muutoksilla ei ollut käytännössä juurikaan merkitystä trimmiin, jonka ollessa keskitettynä, ohjainpinta näyttäisi olevan aavistuksen verran työnnön puolella. Näppituntumalta kone kellui ilmassa 10 minuuttia, olisihan toki se pysynyt kauemminkin.

Seuraava lento lennettiin vielä samalla akulla. Siirsin akkua noin parin sentin verran taakse päin. Tällä oli jo hieman vaikutusta trimmiin, jota sai jo hitusen kevittää. Nyt kone lensi jo ihan vanhaan Pöönix-tyyliin; hitaasti ja rauhallisesti. Tosin sivuperäsin puree poikkeuksellisen tehokkaasti, joten työntötankoa pitää ennen seuraavaa lentoa siirtää yhden reijän verran ulommaksi.

Koneella ajettiin muutama moottoriveto varsin korkealle ja kone tuntui kelluvan ja viihtyvän korkeuksissaan vallan mainiosti. Lento oli lennätyskokemuksena käsittämättömän rauhoittava; jopa linnutkin olivat jo illan viiletessä vetäytyneet yöpuilleen, eikä tielläkään kulkenut enää ristin sieluakaan. Ilta alkoi kääntymään jo hiljalleen yöksi ja ihokin oli jo kananlihalla auringon säteiden jäädessä jonnekin ikuisuuden päähän horisontin taakse. Oli aika ottaa kone laskuun ja lensin sen pihatien reunaan. Lentoaikaa kertyi illan viimeisellä lennolla ihan pöönixmäiset 32' 19". Kaiken kaikkiaan yhdellä ja samalla akulla lennettiin tänään melkein kolme varttia.


13.07.

Vaikka aamulla etelässä näyttikin olevan synkkä ja sadetta enteilevä pilvirintama nousemassa, päätin kuitenkin pakata polttis-Phoenixn autooni ja hurauttaa kohti tummaa horisonttia. Kentällä oli aika tyyni keli ja sekin vähäinen tuulen vire oli kentän suuntainen. Taivas oli teräksenharmaiden pilvien peittämä kauttaaltaan. Kone oli pian laitettu lentokuntoon ja Webra pärähti käyntiin vähäisellä startterin käytöllä. Polttelin ensin rauhassa CRC:t moottorista pois ja koekäyttelin moottoria.

Sitten rullattiin baanalle nokka kohti Loimijokea. Sitten kaasusauva eteen ja kone kiihtyi vauhtiin. Kevyellä vedolla kone irtosi kentästä. Lähettimen trimmit olivat vähän viturallaan, varsinkin siiveke, minkä huomasi koneen voimakkaana kampeamisena. Kun trimmit olivat saatu säädettyä kohdilleen, kone kulki taas vakaasti kuin kiskoilla.

Tasaisen harmaalla taivaalla hopeasiipinen kone ei ollut kaikkein paras havaittava. Lentelin koneella kymmenen minuutin mittaisen lennon ja ennen laskua tein ihan harjoituksen vuoksi muutamat lähestymiset ennen lopullista laskua. Kone tuli hitaasti ja näyttävästi laskuun moottorin jäädessä vielä käyntiin. Kääntäessäni konetta takaisin päin se jäi jumiin asfaltin ja nurmikon väliin ja moottori sammui myös siinä samassa.

Kun hain koneen takaisin, huomasin nokkapyörän olevan ihan poikittain. Lähempi tarkastelu osoitti, että nokkapyörän muovinen kääntövipu oli mennyt poikki ja pianolangan kierreosa oli taas kerran irrottanut uuden balsankappaleen irti liimauksistaan. Lennot loppuivat tähän; puhdistin koneen ja pakkasin sen autooni. Siinä samassa ensimmäiset vesipisarat tipahteliatkin jo taivaalta alas. Aamupäivän varhainen lennätystuokio oli sään puolesta onnistunut.


15.07.

Päivä oli taas sellainen, miltä kesäpäivän kuuluukin olla; poutataivas kumpupilvinen ja aurinkoineen ja lämpöäkin oli Forssan Lehden mittarin mukaan kesäiset 25 C. Ajelin siis lentokentälle polttis-Phoenix takakontissa, myös Xxxxxn oli määrä tulla lennättelemään. Kentällä puhalteli ihan kohtalainen kesätuuli, mutta onneksi se oli sentään kentän suuntainen.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Lennättelin Phoenixillä kolme vajaat kymmenen minuutin lentoa ennen kuin Xxxxx saapui kentälle. Xxxxx lennättelin Giles-veteraania varmoin ottein. Lennokkini toimi koko ajan erittäin hyvin ja laskutkin paranivat loppua kohden. Neljännen lennon lasku oli huonoin; loivasta ja pitkästä pompusta kone mäjähti rumasti maahan ja moottorikin sammui ilmeisesti potkurin raapaistaessa maata.

Lennätyksen lomassa ajoin kaiken maailman taitolentoliikkeitä, mihin omat ja koneen rahkeet riittivät; silmukoita, vaakakierteitä molempiin suuntiin, syöksykierteitä, vaakakahdeksikkoja, selkä ja kylkilentoa. Viidennen lennon lähdössä moottori vähän köhi nousussa kuitenkaan sammumatta. Jonkin aikaa lennettyäni otin koneen laskuun ja säädin moottorin käyntiä hieman laihemmalle. Tämän jälkeen kone otettiin vielä ylös taivaalle ja moottori vinkui tosi hyvin. Tämän ja viimeisen lennon laskut olivat päivän parhaimmat: molemmilla kerroilla kone istui ensi yrittämällä asfalttibaanalle ilman mitään pomppuja.

Nokkapyörän keskitys ei ollut ihan kohdillaan ja niinpä nousuissa sai ohjata konetta tavallista enemmän maassa. Jossain laskussa jo kertaalleen paikattu siivenkärki raapaisi taas kerran maata. Lisäksi nokkapyörän jousi lyttäsi taas kerran takana olevan balsan palan. Päivä oli hyvin onnistunut polttisten pöristelypäivä. Aluksi lähistöllä pöristeli varmaankin joku ilmakuvauskeikalla ollut helikopteri, joka onneksi sitten häipyi jonnekin häiritsemästä.

Illalla kello yhdeksän jälkeen lennättelin vielä Blue Phoenixiä. Kaunis kesäpäivä kääntyi kauniiksi kesäillaksi. Olisi ollut täyttä haaskaamista jollen olisi vielä mennyt iltalennolle hienon päivän päätteeksi. Jokaisella moottorivedolla mentiin hyvin korkealle ja sen jälkeen liideltiin noin viiden minuutin ajan. Akku ei ollut vielä lähelläkään loppua, mutta puolen tunnin nurkilla toin koneen laskuun kellon pysähtyessä näyttämään 29'21".


16.07.

Keli oli koko päivän hyvin kesäinen, itse asiassa lämpimämpi, mitä eilen. Touhukkaan päivän päätteeksi menin tietysti iltalennoille Blue Phoenixin kanssa. Välillä oli pientä tuulen virettä ja sitten taas äkkiä oli ihan tyyntä. Liidokilla piirreltiin viivoja ja kiemuroita Suomen siniselle iltataivaalle 39' 29" edestä. Missään erityisessä nostossa ei oltu, taas oli vaan sellaista kantavaa keliä, jossa sai ihan peruskruisailulla ihan hienon kokonaislentoajan.

Ennen laskua lensin tiukka ympyrää matalalla pinnoissa, jonka jälkeen käytiin koukkaamassa hieman kauempaa laskuun. Ensin ajattelin ottaa koneen kiinni ilmasta, niin kuin tein paljon aikoinaan 90-luvun alussa Gentle Ladyn kanssa, mutta kone oli ihan liian korkealla, joten en sitten alkanut riskeeraamaan, vaan otin koneen laskuun pellon ja kotitien välimaastoon.


25.07.

Mökkiviikon jälkeen piipahdin puolen päivän jälkeen lentokentällä, jossa oli Suomen helikopteri-harrastajat kisaamassa EM-kisapaikoista. Tapahtuma oli ainutlaatuinen Forssan lentokentällä koskaan tähän asti järjestetyistä pienoismallitapahtumista. Kaikki aikaisemmat tapahtumat ovat olleet meidän paikallisten järjestämiä pienimuotoisia harraste-esittelyjä. Paikalla oli parikymmentä kopteripilottia ja jonkin verran yleisöä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Illalla saunan jälkeen piipahdin pyjamalennätyksellä pellon reunalla. Päivä oli ollut pilvinen ja tuulinen, mikä näkyi viileänä ja hieman hämäränä iltana. Ilmassa oli jo orastavaa syksyn kuulatta joka kuin varkain hiipi jo iholle muistuttaen kesän katoavaisuudesta. Sähköistetty Blue Phoenix viihtyi näissä lento-olosuhteissa 34' 02". Akkuna oli DualSkyn 3s2600mAh. Uudella akulla kone nousi varsin pirteästi ylös korkeuksiin. Illan viiletessä ja hyttysparven tihetessä en viitsinyt ajaa akkua tyhjäksi, vaan toin koneen laskuun pihatien reunaheinikkoon.


26.07.

Tämä päivä oli eilistä lämpimämpi ja aurinkoisempi. Menin pellon reunaan iltakahdeksan aikoihin. Muistin ennen lennätystä vihdoinkin pienentää sivuvakaajan liikettä. Korkkarin keskitys piti yhtä trimmin kanssa. No, joka tapauksessa Phoenix sai siipeensä viimeisessä rysäyksessä sen verran pahasti, että koneen trimmit, luonne ja käyttäytyminen ilmassa ovat oleellisesti muuttuneet huonompaan suuntaan. Myönnettäköön, että viimeinen korjaus tehtiin aika kiireesti ja jos kone pysyy lentokunnossa vielä tämän loman loppuun asti, niin silloin ilmojen veteraani on ansainnut paikkansa Jarin lennokkien Hall of Famessa.

Ekalla moottorivedolla säädin pysäytti moottorin jo ihan heti. Siinä sitten kiertelin parin ympyrän verran ihan pinnoissa ja sitten varovasti puolikaasulla lähdin kelaamaan uudestaan korkeutta. Kone nousee näilläkin tehoilla ihan mukavasti. Moottorivedoilla päästiin 5-7 minuutin liitoihin per veto. Parin viimeisen vedon aikana tuuli tyyntyi lopullisesti ja Phoenix pääsi näyttämään jo hieman tylsistyneet kyntensä, miten kellutaan ja lillutaan rasvatyynessä kelissä. Oli suoranainen nautinto ajaa kellutella pitkiä kruisailuja peltojen yllä rasvatyynessä kelissä. Sitten ensimmäisen vedon aikana tullutta moottorin pysähtymistä kesken kaiken ei sattunut enää muilla moottorivedoilla, jotka saatiin ajaa talla ohjassa ylös asti. Bluen Phoenix lensi aurinkoisessa ja tyynessä Suomen suvessa ihan mukavan lentoajan: 32' 22". Koneen lasku oli kaunis näky kun se liiteli hiljaa ja matalalla ilta-auringon kultaaman viljapellon päällä. Kone laskeutui taas pellon ja pihatien väliin.


27.07.

Aamu oli hyvin lämmin ja aurinkoinen. Valmistelin Blue Phoenixin lennolle joskus aamu kymmenen jälkeen - näin lomalla ei kuljeta kello kädessä, joten ajan tarkka käsite hämärtyy onneksi. Olin siirtänyt akkua taas pykälän taakse päin ja nyt ilmassa koneen käyttäytyminen alkoi taas muistuttamaan vanhaa kunnon Phoenixiä. Varsinkin kaarrekäyttäytymien oli jo kertaluokkaa parempaa, mitä koskaan tämänkuisten mälläysten jäljiltä.

Aurinko porotti armotta mustaan t-paitaani ja selkäni oli kuin tulessa. Moottorivetoja en laskenut, mutta korkealle aina päästiin ja välillä ihan kiitettävästi liideltiin. Nyt kun kone oli paremmin trimmeissä, niin termiikin hakukin oli mielekkäämpää parantuneen kaarrekäyttäytymisen ansiosta. Vanhat tärpit; naapurin hakkuuaukea ja pellon reuna tuntuivat taas toimivan takuu varmasti.

Jossain vaiheessa Humppila-Urjala-akselilta saapui iso ja tummapohjainen paholainen. Himoni sokaisemana olin valmis uhraamaan Blue Phoenixin sielun ja ruumiin saadakseni kunnon noston silläkin riskillä, että paholainen ei päästä otteestaan vaan vie ilmojen sanansaattajan uhrilahjanaan. Ajoin Phoenixin ison pilven alle - se ei ollutkaan paholainen vaan näytti toisenlaiset, armeliaammat kasvonsa. Tumma pilvi otti liidokkini hellästi ja äidillisesti helmojensa suojaan tarjoten luonnon suurta ihmettä - nostovoimaa pitkäksi aikaa. Kaartelin liidokilla hyvin pitkään ison ja tumman pilven suojissa. Akku oli jo aika lopussa, mutta viimeisillä amppeerituntien rippeillä kiidätin liidokkini taas kohti korkeuksia, jonka jälkeen kone lepäsi pitkään ja hartaasti pilven alla liidellen ja tehden kunniaa nostovoiman ihmeelle.

Aamuisella, hyvin pistävällä ja painostavalla kelillä päästiin hienoon 43' 46" lentoaikaan, joka lienee Very Best of Blue Phoenix, volume 2:n ennätys. Koneen saaminen trimmeihin ja erinomainen keli mahdollistivat hyvän lentoajan. Pilotin taidoilla oli vain toissijainen merkitys.

Iltapäivällä lennätin vielä toisen lennon. Aamupäivän tukahduttava ilma oli tipotiessään auringon ollessa piilossa jossain pilvilauttojen takana ikään kuin ihan vaan kiusaa tehdäkseen. Taivaalla suuret tummat pilven järkäleet olivat jostain syystä päättäneet pysähtyä kesäpaikkamme ylle. Forssan suunnalla oli myös paljon pilvijonoja, joskaan ei yhtä tummia mitä ylläni majailevat jättiläiset. Jossain muussa ilman suunnassa oli havaittavissa jopa ihan kirkastakin.

Liidokkikeli oli vaisu - nostovoiman ihme oli kadonnut. Jonkin verran pilvet tarjosivat apuaan, kun koneen ajoi moottorilla ensin hyvin korkealle. Aikaa taivasalla vierähti tasan puoli tuntia.


28.07.

Koko päivän vallitsi tasaisen harmaan ja aivan tyyni keli, sellainen odottava ja hieman painostava, joka edeltää usein ennen sadetta. Koska harmaa taivaan kansi ei kuitenkaan avannut vesikraanojaan, pakkasin Phoenix-stuntin autooni ja ajaa hurautin Forssan lentokentälle.

Aluksi oli hieman käynnistysvaikeuksia Webra .61-mootorin kanssa. Hehkutulppa lähempi tarkastelu osoitti, että hehkulanka oli hieman kärsineen oloinen ja niinpä edessä oli tulpan vaihto. Hehkutikku piti vaihtaa toiseen ja moottoria sai pyörittää startterillakin jonkin aikaa ennen kuin Webran henki heräsi hyrräämään. Ilmeisesti tehopillissiä oli liikaa tavaraa, kun sieltä tulla roiskui öljyistä polttoainetta varsin runsaasti.

Ensimmäinen lento kesti kymmenen minuuttia. Harmaasiipinen kone ei ollut parhaimmillaan tasaisen harmaata pilvikattoa vasten ja niinpä koneen näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Koneen huono näkyvyys rajoitti jonkin verran koneen pyörittelyä taivaalla. Lennätyksen lomassa havaitsin, että oikean kautta käännökset olivat hieman ruosteessa ja niinpä keskityin verestämään niitä. Lasku tyynessä kelissä oli varsin onnistunut ja sain koneen rullattua vielä takaisin starttipaikalle.

Jossain välissä paikalle alkoi tulla lentomuurahaisia. Aika pian koneen siivet olivat sakeana lentäviä kiusankappaleita. Kun lähdin koneella lentoon ja aikani kurvailtua taivaalla, kusiaiset alkoivat tehdä lähempää tuttavuutta myös minun kanssani. Niitä tuli silmälaseihin keskelle linssiä, kasvoilla, silmiin ja mies minne. Huiskiessani enimpiä ötököitä pois, vähällä oli ettei kone tullut tonttiin, kun keskittyminen pääsi hetkeksi herpaantumaan. Kahdeksan minuutin lennon jälkeen kone tuli nättiin laskuun, mutta moottori pääsi sammahtamaan kaukana baanalle ja kone piti hakea kävellen pois.

Ennen kolmannelle ja päivän viimeiselle lennolle lähtöäni säädin moottoria hieman rikkaammalla ja se tuntui käyvän maassa varsin hyvin. Lento vähän arvelutti muurahaisten vuoksi, mutta välittämättä niistä otin koneen ylös taivaalle. Ilmassa moottori tuntui käyvän turhankin rikkaalla. Kaarrellessani aika matalalla tuulipussi luona moottori sammui yllättäen ilmassa. Hätä ei ollut lähelläkään, vaan otin koneen suoraan vasemmasta kaarrosta suoraan laskuun. Kone tuli kohisten laskuun ja istui nätisti asfaltille. Hakiessani konetta takaisin varikolle, klunkki kolisi siihen malliin tankissa, että se tuntui olevan täysin kuiva, eli fuili pääsi loppumaan ilmassa turhan aikaisin liian rikkaan seoksen vuoksi.

Siivotessani konetta, harmaa taivaankansi alkoi hiljalleen vuotaa ja ensimmäiset vesipisarat ropsahtelivat alas. Pitkään taivas olikin enteillyt sadetta, mutta vasta nyt illan suussa se jaksoi sataa. Harmaudesta huolimatta päivä oli onnistunut ja Phoenix oli ilmassa melkein puolituntia.


29.07.

Helteisen päivän vietettyämme Särkännniemen Jonotuspuistossa, piti päästä lataamaan henkiset akut ja purkamaan LiPo-akut vielä ennen kuin aurinko Armas katoaa kokonaan horisontin taakse tämän päivän osalta rankan päivätyön tehneenä. Onneksi verstaan pöydällä oli täydessä latingissa setti 2200 ja 2600 mAh:n 3s-pakkoja, mistä valita energialähdettä nälkäiselle kiinanihmeelle eli DualSky-moottorille, joka on aina valmiina kiidättämään Blue Phoenixin kohti korkeuksia.

Hipsin vähän ennen ilta kymmentä pihatielle pellon reunaan. Koko päivä oli ollut mitä hienoin; kirkas aurinkoinen tyyni keli ja vielä nyt illallakin päivästä oli jäljellä hienot rippeet, jotka piti vielä näin hyödyntää. Blue Phoenix kiipesi kirmaten kepeästi iltataivaalle. Moottorivedoilla päästiin varsin korkealle ja kone killui mielellään yksin korkealla. Jonkin verran ilmassa oli vielä imua ylös päin, tosin mihinkään hissikyytiin ei meitä tällä kertaa huolittu. Taivaalla lentää liihoteltiin varsin mukavan ajan verran 38' 54".


30.07.

Tänään oli sovittu lennätyksen Xxxxxn kanssa Forssan lentokentälle. Ilma oli hyvin kesäisen helteinen ja ilma oli suurimmaksi osaksi täysin tyyni. Xxxxx olikin jo Gilesin kanssa paikalla, kun saavuin kentälle kahden aikaan iltapäivällä.

Lensin Phoenixillä kahdeksan minuutin lennon. Seuraavat lennot olivat kymmenen ja sen jälkeen kaksi 12 minuutin lentoa. Webra kävi tosi hyvin koko ajan ja se lauloi iloisesti ilmassa. Lentojen aikana veivasin niitä muutamia harvoja taitolentoliikkeitä mitä osasin. Kaikki laskut olivat hyvin onnistuneita. Kaiken kaikkiaan Phoenix lensi neljällä lennolla yhteesä 42 minuutin verran.

Photo by Jari Vehmaa

Phoenixin jälkeen kaivettiin Dara takakontista ja viritettiin lentokuntoon. Tähän hätään en edes muista, koska "Darra" on viimeksi lentänyt, mutta vanha ASP käynnistyi heti ensimmäisellä startterin pyörähduksellä. Aluksi moottori oli aavistuksen verran rikkaalla ja koneen lentonopeus ei ollut kovinkaan kummoinen. Dara lensi kaikkiaan neljä lentoa hienossa säässä lentoaikojen ollessa 4-5 minuutin luokkaa. Pisimmällä karvan yli viiden minuutin lennolla moottori sammui jo polttoaineen loputtua, mutta kone liideltiin alas onnistuneesti. Viimeisellä lennolla sain moottori kiertämään jo hieman paremmin ja lentonopeuskin kasvoi, mutta se ei vielä huimannut päätä. Nykyisellä moottorilla Daran lennätys ei oikein motivoi, koska ASPia ei saa kiertämään yhtään enempää. Nyt ajelin 10% nitromäärällä, mutta aikaisemmat kokeilut 15% ja 20% nitromäärillä eivät tuoneet vauhtia eikä kierroksia yhtään enempää.

Myöhemmin illalla virittelin Adrianan lentokuntoon. Koneessa on ärsyttävän ahdas runko ja siipeen kiinnitetystä vastaanottimesta pusuaan niin paljon johtoja, että niiden kaiken sullominen koneen syövereihin on tuskastuttava. Kun tästä urakasta oli selvitty, niin olikin aika kävellä pellon reunaan ja laittaa Flyware laulamaan ja paiskata koneen ilmaan.

Kone lähti todella rivakasti ja nousi hetkessä sellaisella korkeudelle, että moottorin saattoi sammuttaa ja aloittaa liitely. Painopiste uuden 3s 2600 mAh pakan kanssa oli aivan kohdillaan ja kone käyttäytyi liidossa odotusten mukaisesti ja vastasi herkästi ohjaukseen. Ilmassa Adriana pitää kovaa ujellusta ja on muutenkin liukkain kaikista tähän mennessä ajamistani liidokeista.

Ilmassa oli vielä ilta yhdeksän aikoihin imua ja kone kohosi aina paikoitellen silminnähtävästi. Mihinkään kunnon ostoihin en vielä päässyt koneella kiinni, onhan se vielä aavistuksen verran outo eikä isku vielä lapaseen niin hyvin, mitä wanha BP. Lennätin koneella 17 minuutin lennon ja tulin laskuun aluksi pienilla laippakulmilla ja sitten lähempänä otettiin ulos kaikki laippatehot, mitä vaan ulos saatiin. Kone jäi turhan varovaisen hieman liian kauas viljapeltoon. Adrianaa ei osaa vielä pyöritellä samalla varmuudella mitä Pöönixiä.

Photo by Jari Vehmaa

Kaiken kaikkiaan päivä oli hieno harrastuksen täyteinen kesäpäivä. Moottorikoneilla ajettiin yhteensä tunnin verran unelma kelissä.


31.07.

Aamulla sää olikin jo ihan toista maata eiliseen verrattuna. Tasaisen harmaa pilvimassa oli levittäytynyt koko taivaankannen leveydelle horisontista horisonttiin. Vielä oli aika tyyntä kun lähdin hieman myöhässä olevalle aamulennolla kello yhdentoista aikaan. Harmaassa kelissä ajoin liidarin hyvin korkealle. Keskimäärin moottorivedoilla päästiin 5-10 minuutin liitoihin. Parin vedon aikana päästiin korkealle ja siellä oltiin aika pitkäänkin ja sitten toisaalta pyörittelin konetta aika tovin melkein lyhtypylvään korkeudella. Hieman vauhdikkaasti anopin nurmikolle päätyneen lennon pituudeksi tuli 34' 54".

Myöhemmin iltapäivällä uhmasimme harmaata taivasta ja sieltä ropisevaa vesisadetta. Pekalla oli mukanaan Curare ja minulla polttis-Phoenix. Jossain välissä sade taukosi sen verran, että pääsin Phoenixillä ilmaan. Olin eilen asentanut koneeseen uuden nokkapyörän ja asennettaessa minua hieman epäilytti se, että nokkapyörä sojotti hieman etukenoon eli vastakarvaan. Lisäksi jo pienellä nopeudella rullatessa nokkapyörän keskitys tuntui olevan pahimmin pielessä, mitä vanhalla ja taipuneella. Nousukiidossa sitten nokkapyörä näyttikin huonot puolensa; se ei näyttänyt yhtään vaimantavan koneen liikkeen aiheuttamia pieniä tällejä vaan tuntui keräävään ja vahvistavan niitä edelleen. Koneen kiihdyttäessä koko nokkapyöräteline tuntui olevan kovassa tärinässä ja tutinassa.

Lentelin koneella kuuden minuutin lennon. Moottori oli kosteaan keliin nähden turhan laihalla eilisten säätöjen jäljiltä ja terävin teho oli kadoksissa. Siinä vaiheessa kun laskun aika tuli, nokkapyörän käyttäytyminen laskussa arvelutti. Lasku oli kuitenkin hyvin onnistunut vaikka päätyikin lopuksi nurmikon puolelle. Kun hain koneen pois, nokkapyörä oli ihan poikittain runkoon nähden. Kun irrotin siiven, huomasin, että nokkapyörän työntötanko oli mennyt solmuun ja kääntövivun keskitys oli muuttunut. Koneen lennot jäivät siten tähän tällä kertaan.

Photo by Jari Vehmaa

Jossain vaiheessa Pekka pääsi ilmaan omalla Curarellansa, joka toimi ilmassa hyvin ja moottori kiersi ihan kiitettävästi. Sitten pian sade yltyikin lopullisesti ja kalusto piti laittaa suojaan pressun alle. Teetä hörppiessämme ja turinoidessamme odotimme jos keli olisi siitä vielä parantunut, mutta ei. Siinä vaiheessa kun oli märkä teepaitaani ja kalsareitani myöten, oli pakko myöntää, että säiden herran otti erävoiton tällä kertaa ja pakkasin siivoamattomat vettä valuvat kamat autooni huristellen lämmitin täysillä kohti anoppilaa.


01.08.

Eilinen sateisen synkkä säätila oli vaihtunut yön aikana jo hieman kesäisempään keliin. Päivän aikana oli tosin kaikkea laidasta laitaan, aurinkoa, pientä kesäsadetta ja jossain kaukana taisi ukkonenkin jyrähdellä ilmoitellen olemassa olostaan, vaikka olikin muuten piileskellyt koko kesän.

Photo by Jari Vehmaa

Varustin taas Blue Phoenixn lentokuntoon, kun iltapäivällä oli sopivan näköinen pursikeli. Välillä ilmassa oli pientä tuulen virettä ja vastatuuleen pöristellessä moottorivedolla päästiin niin korkealle, että moottorin ääni ei enää kantautunut rc-pilotin karvakorviin. Korkealle oli jonkin verran laajempaa kantavaa keliä, jossa sai kotvasen kruisailla ees taas.

Jossain vaiheessa päälleni tipahteli jokunen vesipisara. Forssan suunnalla oli uhkeita, neitseellisen valkeita cumulus-pilviä, mutta ylläni oli jo helmoista harmaantunut laakea pilvilautta, joka päätti ripsauttaa kevyen kesäsateen niskaani. Urjalan suunnalla olikin sitten taas tummia uhkaavan näköisiä pilvenjärkäleitä.

Tässa vaiheessa sade oli vasta tuulen mukanaan tuomia pisaroita ja Blue Phoenix liiteli ja kellui tässäkin kelissä hienosti. Ennen viimeistä moottorivetoa sade voimistui jonkin verran. Sadetta uhaten otin koneella vielä yhden vedon korkeuksiin jo hieman uupuneella akulla. Moottorin sammumisen jälkeen liitelin koneella vielä pari kolme minuuttia, mutta oli selvästi havaittavissa, että loputkin nostovoiman rippeistä olivat kadonneet. Sen verran saata ropisteli, että katsoin parhaaksi siirtyä ison pihakoivun suojaava oksaston alle, ettei vesi valuisi sentään ihan suoraan lähettimeen.

Kiertelin ja kaartelin vielä pinnoissa hetken ennen kuin karautin koneeni laskuun pihatien reunaan. Lentoaikaa kertyi tällä kertaa 31'15". Liidokin lennätys kevyessä kesäsateessa oli ihan mielenkiintoinen lennätyskokemus.

Päivän toinen reilun puolen tunnin lento lennettiin putipuhtoisena saunan jälkeen pyjama päällä. Ilma oli aivan rasvatyyni. Blue Phoenix kirmasi reippaasti kohti jo hämärtyvä ilta taivasta. Jostain kaukaisuudesta, tien toiselta puolen metsän reunasta kuului Kirkan "Hetki lyö….hetki lyö, viime hetki lyö". Laulussa oli jotain enteellistä, sillä nythän oli viime hetki ainakin vähään aikaan rauhallisiin iltalentoihin. Ensimmäisellä vedolla päästiin reilun seitsemän minuutin lentoaikaan ja sitä seuraavalla jo varttituntiin.

Urjalan suunnalla lymyävä teräksenharmaan pilven jättiläinen tarjosi vielä kello 21 jälkeen pientä ja vienoa nostetta. Mailleen laskeva aurinko värjäsi harmaan jättiläisen helmat kauniisti hehkuvalla oranssilla tarjoten luonnon ainutlaatuista taidetta. Huomenna siellä loistavat kenties jo toiset värit.

Photo by Jari Vehmaa

Naapurin hakkuuaukean päällä kaartelun jälkeen liitelin koneella laskuun pihatielle, missä sora hieman rohahti koneen laskeuduttua. Kieltämättä lasku meni aavistuksen verran pitkäksi, sillä tähtäsin tien vierustan heinäpöheikköön, mutta kone liiteli sen verran pitkään, että arviokyky vähän petti. Kello seisahtui näyttämään aikaa 32' 04". Tyytyväisenä voi todeta päivän tiimaksi 1:03:19. Tähän mennessä Fullymaxin 3s2200 mAh LiPoilla on kummallakin takanaan 25 purku/latausykliä.


05.08.

Parin Hesassa vietetyn päivän jälkeen Fordin nokka suuntasi taas kohti kesälaitumia, missä puhaltaa aina lämmin tuuli ja jossa ruoho viheriö. Päästyämme perille piti päästä vielä siiville; "Get your wings", kuten SIL:n kampanjaslogan menneinä vuosina kuului. Akkujen lataustila oli vähän niin ja näin, joten Pikku-Junnu laitettiin lentokuntoon ts. Akku sisälle ja eikun taivaalle.

Tyyni, hiljaisen kaunis kesäilma hemmotteli lempeällä ilmallaan pientä pörisijää ja sen lennättäjää. Jonkin verran olikin jo ehtinyt kulua siitä, kun Pikku-Junnu on viimeksi päässyt maistamaan Suomen lempeä suvi-iltaa. Pörräsin Junnulla vajaan varttitunnin, jonka jälkeen otin koneen laskuun pihatielle.


06.08.

Aamu alkoi hyvin helteisenä ja aurinko helotti hehkeänä sinisen kirkkaalta taivaalta, josta olivat pilvetkin poistuneet. Ilma oli suoraan sanoen linnunmaitoa. Nyt eilisen Pikku-Junnun lennätyksen jäljiltä muistin sentään vääntää lähettimen suunnan vaihtajat toisin päin, tosiaankin Pöönixissä ja Pikku-Junnussa sivarin ja korkkarin suunnanvaihtajat ovat ihan päin vastoin. Jotain tietty jäi, mitä en muistanut vasta kuin ilmassa paiskattuani Blue Phoenix kyntämään tyyntä taivaankantta. Se yksi pikkuseikka oli nimittäni korkeusvakaajan trimmi, joka Junnulla saa olla työnnön puolella ja taas Pöönixillä vedolla.

No niin, Pöönixin moottoriveto oli siis aika koukkimista ennen kuin tajusin, mistä oli taas kyse. Sauvasta vetäen kone nousi kivasti, mutta aina kun kevitti, niin silloin kone puolestaan sukelsi. Sain kuitenkin koneen taas trimmeihin, mutta kalliita moottorin käyntisekunteja kuului epämääräiseen säheltämiseen.

Keli oli lämmin, pilvetön ja tyyni. Jossain vaiheessa pääsin kiinni Lehtisen metsän päällä kohtalaiseen nostoon, jossa kaartelin hetken. Tein siinä vaiheessa virheen kun poistuin nostosta ja lähdin muille maille. Sen koomin en sitten enää päässytkään kunnolla nostoihin. Taivaalla killuttiin ja kaarreltiin kohtalaisen ajan; 18' 47".

Illemmalla lensin vielä toisen lennon Blue Phoenixillä. Ilma oli edelleenkin aamun kaltainen paitsi että orastava ilta oli laskenut lämpöä. Iltapäivän uintireissun jälkeen talon varjoisan seinustan lämpömittarin elohopea oli kivunnut +26 C, mutta nyt se oli jo tippunut kolmella asteella, mutta siltikin oli vielä ihan mukavan lämmintä.

Ilmassa keli tuntui nyt jotenkin tyhjältä; ei ollut mitään missä, ei edes tuultakaan nostoista nyt puhumattakaan. Korkealle ajetuilla moottorivedoilla ja rasvatyynessä kelissä lilluttelulla saatiin kerättyä lentoaikaa hieman enemmän, mitä aamulla: 22' 47".

Päivän kolmas pursikeikka ajettiin Adrianalla. Aivan tyynessä kelissä oli nyt hyvä trimmata konetta. Siivekkeet vaativat vähän poikkeutusta vasemmalla, muuten kaikki oli kohdillaan. Lieneekö trimmit vaiko moottorin vetokulma tai sitten molemmat yhdessä, mutta moottorilla ajettaessa konetta pitää ajaa ja ohjastaa tarkasti. Onneksi muutamine sekuntien moottori käyttö jo puolella kaasulla riittää kiskomaan Adrianan ihan riittävälle korkeudelle, josta sitten voidaan aloittaa liitely. Ilma oli edelleenkin aika tyhjänpäiväistä, enkä löytänyt mistään mitään, jossa Adriana olisi pidemmäksi hetkeksi voinut siipiänsä lepuuttaa. Ujelluksen ja vihellyksen lomassa lentoaikaa kertyi 19' 32".

Harmikseni pitää todeta, että kone jäi taas liian kauas pellolle. Kyllä laskut siitä paranivat, kunhan saan koneeseen parempaa tuntumaa ja tiedän, mihin kaikkeen se taipuu ja mitä sillä uskaltaa tehdä. Sen totesin, että jo pienikin laippojen tiputus alas näkyy erittäin selvästi koneen käyttäytymisessä. Tällä hetkellä peltolennätys on hankalaa, kun ei ole käytössä mitään kaistaletta, johon voisi ottaa koneen laskuun, vaan ne pitää tuoda laskuun erittäin tarkasti pellon ja pihatien väliseen heinäpöheikköön tai siten ihan pellon reunaan, niin että koneen ylettyy ottamaan siiven kärjestä. Jos laskut menivät parikin metriä liian pitkäksi, niin silloin kone kolisee helposti pihapuihin tai tien vierustan isoihin koivuihin. Tässä valossa on siis parempi, jos lasku jää vajaaksi kuin menee pitkäksi.

Ilmassa tuoksui jo kypsän ja tuleentunen viljan tuoksu, mikä enteilee lähestyvää puimakautta, joka on niitä selviä kesän loppumisen merkkejä.


07.08.

Pee niin kuin perjantai ja Phoenix. Tämänkin päivä oli jo aamusta alkaen helteinen ja tyyni, kuten edeltäjänsäkin, siis eilinen. Päivä aikana oli hieman enemmän pilviä ja pientä sateen yritystäkin oli päivän mittaan eli siellä täällä tuli vähäistä sadetta.

Illalla hiippailin koneeni kanssa taas kotitien varteen ja Phoenix lentoon. Keli oli myös ilmassa eilisen kaltaista; tyynessä kelissä sai päästellä pitkään moottorilla että oltiin korkealla. Siellä täällä oli olevinaan jotain pienoisen termiikin tapaista tai jotain rippeitä, mutta mitenkään silmiin pistävästi ne eivät konetta korkeuksiin nostaneet.

Sen sijaan olin jo paukutella olemattomia henkseleitäni, että kyllä tämäkin poika joskus nappaa termiikin sähkötolpan tai ainakin kahden sellaisen korkeudelta. Korpelan pellon ja kotitien kulmauksessa oli taas jotain aeromystisiä korkeampia voimia, sillä taas kerran, ainakin jo toisen kerran lomani aikana, tässä maagisessa paikassa sai pyöritellä ainakin parin minuutin verran konetta niin matalalla, ehkä kymmenessä metrissä. Tällä kertaa lentoaika venyi hieman paremmaksi, mitä eilen. Kello seisahtui näyttämään aikaa 30'56" koneen laskeutuessa pellon reunaan. Ilmassa leijaili edelleenkin tuleentuneen viljan tuoksu, se tietää leikkuupuimuria ja sen jälkeen pian syksyä…


08.08.

Ajelin Forssan kentälle heti aamusta ja olin paikalla vähän kahdeksan jälkeen. Kentällä piti tukikohtaan myös laskuvarjohyppääjät. Aamu oli jo heti hyvin, aurinkoinen ja lämmin, onneksi vielä tähän aikaan aamusta arska paistaa suurin piirtein selän takaa.

Saadessani Phoenix-stuntin ilmaan Xxxxxkin saapui paikalle. Nyt aivan työntötangon remontti ja sitä seurannut ohjainpinnan saaminen vaateriin ilman trimmiä sai nyt vihdoinkin koneen kulkemaan luotisuoraan vaakalennossa trimmin ollessa keskellä. Lennon aikana tuli käytyä läpi köyhää temppureserviä. Kahdeksan minuutin lennon jälkeen toin koneen nättiin laskuun, jonka päätteeksi kone kuitenkin ajautui nurmikon puolelle ja moottori sammui. Ilmeisesti maakontaktin seurauksena muovinen työntötangon pää oli pompsahtanut nokkapyörän vivun reijästä pois, minkä seurauksen kone ei oikein totellut ohjausta kunnolla laskussa. Pikku varikkokäynnin jälkeen kone oli taas iskussa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Toinen lento oli kaikin puolin edellisen toisinto lentoaikaa myöten. Konetta hakiessani huomasin, että nokkapyörä oli taas linkussa poikittain. Kääntövivun pidätinruuvi oli alkanut luistamaan pianolangassa. Nokkapyörän sai tosin käsin suoristettua, mutta kolmannella lähtökiidon alussa nokkapyörä meni taas vituralleen jo heti kättelyssä jostain ihan pienestä ja normaalista tärinästä ja tällistä, mitä rullatessa laskutelinerakenteet saavat koko ajan normaalisti kestää. Pidätinruuville pitää työstää pieni kolo, niin johan alkaa pysyä kiinni.

Xxxxx lennätteli Gilesiä ja paikalla oli myös Hiisilä Henri jälkikasvunsa kanssa. Henrillä oli mukanaan pieni sähköllä lentävä styrsa ylätaso. Myös Xxxxxn lennot loppuivat tänään lyhyeen teknisten vastoinkäymisten vuoksi. Tämä lennätyskerta oli varikkopainotteinen. Näin siis tällä kertaa.


09.08

Päivä alkoi jo heti aamupäivästä lähtien helteisellä paahteella, jota tuuli vilvoitti pienellä vireellään juuri sopivasti. Electric Blue Phoenixillä liideltiin elokuisessa Suomen suvessa 34'34" verran.


16.08.

Pitkästä aikaa tuli käytyä lentonäytöksessä. Nyt oli vuorossa Suomen Ilmailuliiton 90-vuotis juhlanäytös eli Helsinki International Airshow. Mielestäni show:n näyttävintä antia Red Bullsin DC-6B nelimoottorinen matkustajakone, jonka 10 000 hv puhuivat puolestaan. Matalan möreät tähtimoottoreiden jylinät piti myös tuntea kentän värähtelynä, ei pelkästään kuulla. Tuon koneen kyytiin olisi pitänyt päästä hinnalla millä hyvänsä. Matalat ohilennot tällä ilmojen dinosauruksella olivat mahtavaa koettavaa. Kone oli suunniteltu aikakautena, jolloin lentokenttien desibelisaastetta ei pidetty vielä ongelmana.


Photo by Risto Salminen

Photo by Risto Salminen


Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa

Myös Hornetin liikehdintä ja taivas repeää-tyylinen ääni oli pitkästä aikaa kokemus sinänsä. Maanäyttely ei ollut kovinkaan kummoinen. Hienon illan kruuna tietysti Leningrad Cowboysin ja Venäjän Ilmavoiminen kuoron yhteisesitys.


Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

23.08.

Sateisen yön jälkeen ilma oli vielä aamupäivällä hyvin harmaa ja sadetta enteilevä. Heti aamusta Junnu oli ollut latauksessa ja kiikutin tavarani pellon reunaan ja käynnistelin wanhaa Ossia, joka lähtikin muutaman kuukauden seisokin jälkeen muutaman heiton jälkeen nöyrästi käyntiin.

Pörräilin Junnulla aikani taivaalla, kun huomasin, että sivuperäsin ei enää toiminut, mutta korkeus ja kaasu olivat vielä pelissä. Nyt alkoi nousta pienoinen paniikki, kun kone oli osin ohjauskyvytön. Sivari ei ollut jäänyt ihan keskelle, koska kone kampesi hiljalleen vasemmalle. Välillä kone oli aika pitkällä joko metsän tai tien yllä, mutta kaasun käytöllä konetta sai aina käännetty, kunhan heivasi taas sopivassa kohden tyhjäkäynnille. Tässä ohjaustavassa oli vain se huonopuoli, että Junnu tahtoo nousta pelkällä kaasulla. Aikani sompailtua kaasun ja korkkarin kanssa, sain koneen sopivan matalaan lähestymiseen poikittain pellolle tieltä päin.

Nyt kone oli otettava laskuun ja niinpä Junnu laskeutui nätisti, tosin hieman turhan jyrkässä kulmassa pellolle. Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki. Kun tutkin koneen servoasennuksia, niin työntötankona toimivan Kavanin valkoisen putken sisältä oli irronnut noin 5 cm mittainen teräslangan pätkä, joka tulee servovipuun. Ilmeisesti kokonaisvaltainen työntötankoremontti olisi aiheellinen, koska jo keväällä petti korkeusvakaajan työntötanko, mutta silloinkin kone saatiin ehjänä alas.

Harmaan aamupäivän jälkeen kulunut kesä kokosi vielä voimansa rippeet ja kävi kenties viimeiseen taistoonsa ikuista vihollistaan - tulevaa syksyä - vastaan tietäen, että syksy vie lopulta voiton. Ehkä on kunniallisempaa kaatua rojahtaa kunnolla ja näyttävästi saappaat jalassa, kuin hävitä vaivihkaa näyttämöltä kenenkään sitä huomaamatta. Väsynyt ja kulunut kesä tarjosi näistä lähtökohdista pilotille ja hänen koneelleen vielä kauniin kesäpäivän kumpupilvineen kaikkineen. Idylli oli valmis taas kerran hienoon sähköliidokkikokemukseen.

Vaimon serkkumies oli vielä käynyt leikkaamassa talteen anoppilan pellolta ohrasadon, niin kyllä minun kelpasi lennätellä sänkipellolla. Ensimmäisellä akullisella ePB viihtyi taivaalla 26'26" verran ja toisella eli viimeisellä lennolla päästiin lähes samoihin aikoihin 24'47". Pienoista kantavaa oli vähän havaittavissa, mutta hissikyyti korkeuksiin jäi taas tällä(kin) kertaa saamatta.


30.08.

Sunnuntai alkoi kirkkaana ja kauniina, mutta aika tuulisena. Edellisen yön aikana oli latauksessa ollut useammankin sortin lentopeliä, joten säällä ei oikeastaan ollut mitään merkitystä. Pakasta otettiin pikkuruinen hävittäjä-ässä: Dara.

Ensimmäinen lento lennettiin niillä moottorin säädöillä, mitä siinä oli edellisen lennätyksen jäljiltä. Tämän jälkeen moottori sammahti toisessa lähdössä aika pian heiton jälkeen. Kaksi seuraavaa lentoa ajettiinkin sitten aavistuksen verran rikkaammalla säädöllä.

Photo by Jari Vehmaa

En kellottanut lentoja, enkä ajanut tankkia kuivaksi. Lentoa haittasi jonkin verran kova ja levoton tuuli, sekä suoraan päin näköä paistava aurinko. Kaikki kolme lasku sänkipeltoon olivat hyvin onnistuneita. Lopuksi kärräsin kamani pois näyttämöltä wanhoilla maitokärryillä, jotka ovat osoittautuneet varsin hyväksi apuvälineeksi peltolennätyksessä; kaikki kamat saa pellon reunaan ja takaisin yhdellä kertaa.



26.09.

Lennätykset oli sovittu kentälle Xxxxxn kanssa. Aamu oli hyvin sumuinen ja usvainen, mutta puolilta päivin virinnyt tuuli selkeytti taivaan. Kentällä puhalsikin sitten jo aika reipas syystuuli, joka onneksemme oli sentään kentän suuntainen.

Phoenixin ensimmäinen lentoonlähtö oli aika ruma; vedin koneen ylös puoliväkisin aivan asfaltin reunalta, mutta hyvinhän se siitä nousi. Kyllä huomasi, etten ole ajanut kuukauteen mitään lennokkia. Kuuden ja puolen minuutin lentelyn jälkeen toin koneen laskuun. Laskussa nokkapyörän vipu löystyi ja siipi piti irrottaa kiristystä varten

Käynnistäessäni konetta seuraavalla lennolla, Webra ei hörähtänytkään. Loppujen lopuksi tulppa oli palanut. Lentojen aikana tulin pyörittäneeksi niitä muutamia temppuja mitä wanha koira osaa. Lennon pituudeksi tuli aikalailla tasan kahdeksan minuuttia.

Nokkapyörä temppuili edelleenkin, vaikka jo sitten viimeisen lennätyskerran viilasin akseliin tasaisen paikan pidätin ruuville. Kolmannelle ja viimeiselle lennolle mentiin hieman nilkuttavalla nokkapyörällä. Lento oli kestoltaan edellisen mittainen. Oikuttelevan nokkapyörän vuoksi en enää lennättänyt konetta, koska perusteellisempi nokkapyörän huolto on pakollinen ennen uusia lennätyksiä.


24.10.

Pitkän tauon jälkeen lennättelin Junnun kotipellolla tien vieressä nyt lauantaiaamuna. Ilma oli ihan tyyni, lämpötilan ollessa enää vain pari asetta nollan yläpuolella. Moottori käynnistyi hyvin, aloittaen käynnin perinteisesti väärin päin. Kone lähti lentoon rivakalla heitolla. Lentelin koneella rannekellosta katsoen puolen tunnin lennon, jonka päätteeksi kone tuli nätisti laskuun sänkipellolle. En lentänyt enää toista lentoa, koska päivän ainoa lento oli ihan riittävän pitkä.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Myöhemmin iltapäivällä roplasin GWS Pico J-3 Stickiä lentokuntoon Coronan syntetisaattorivastarin kanssa. Kesällä homma jäi vaiheeseen, kun Pixie P7-säädin ei suostunut toimimaan Hitecin lähettimen kanssa. Kokeilin hommaa nyt uusvanhan FC-18 -lähettimen kanssa ja moottori käynnistyi tällä lähettimellä ihan kuten ennen vanhaan. Tein koneella pari pikkupyrähdystä, mutta mistään lennätyksestä ei vielä ollut kyse.


31.10.

Lauantainen aamu valkeni hieman harmaana ja aivan tyynenä elohopean ollessa piirun verran nolla alapuolella. Ilma oli siis enemmän kuin täydellinen rentouttavalle old timer -lennätykselle. Kyntösarkojen välissä olevat pienet vesilätäköt olivat vielä jäässä yön jäljiltä. Luonto oli täysin hiljentynyt odottamaan tulevaa talvea. Tunnelma oli hyvin odottava ja luonto vaikutti jo niin elottomalta.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Junnun nokalla uskollisesti palvellut Ossi pärähti käyntiin hyvin helposti. Pienen lämmittelyn jälkeen viskasin koneen taivaalle. Tyynessä ja kuivassa syyssäässä oli nautinto lennättää old timeria. Välillä pörrättiin korkeuksissa ja sitten taas hetken kuluttua ajoin pientä, noin 10-15 metrin halkaisijaa olevaan ympyrää aivan pinnoissa , kahden kolmen metrin korkeudessa. sitten taas nautiskeltiin matalista lähestymisistä, jossa renkaat viljan sänkeä hipoen kiidettiin peltosaran pinnan tuntumassa.

Lennettyään puoli tuntia Ossi sammui ilmassa ja otin koneen laskuun muutaman kaarroksen jälkeen. Laskun päätteeksi Junnu kellahti nätisti nokilleen. Rannekellosta katsottuna junnu viihtyi talvea enteilevällä taivaalla 32 minuutin verran. Kalusto kuljetettiin taas maitorattailla kohti pannuhuonetta, jossa Junnu sai hetken lämmitellä, että öljyt olisi helpompi siivota koneesta pois.


01.11.

Olin sopinut lennätykset sunnuntai aamuksi Antin kanssa. Aamu oli ihan eilisen kaltainen, eli huippuhieno lennätyssää oli taas luvassa. Olin kentällä Phoenix-stuntin kanssa jo aamulla yhdeksän pinnassa ja sain koneen ensimmäiselle lennolle jo siinä vaiheessa kun Antti ajeli kentälle. kone toimi vallan mainiosti tyynessä kelissä. lennättelin konetta vajaan kymmenen minuutin lennon ennen laskeutumista. Laskussa nokkapyörän vivun keskitys anti taas kerran periksi ja koneen siipi piti irrottaa ja keskittää nokkapyörä ennen seuraavaa lentoa.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Antilla oli mukanaan Great Planesin Super Sportster 40 MKII ARF, joka toimi ja lensi hyvin. Näin koneen viimeksi ilmassa joskus toukokuussa kun olimme kaksistaan kentällä saman kaluston kanssa kumpikin.

Photo by Jari Vehmaa Photo by Jari Vehmaa

Muutamien nokkapyörätaisteluiden jälkeen lensin Phoenixillä vielä toisen noin kymmenen minuutin mittaisen lennon. kolmatta lentoa en enää ottanut, koska nokkapyörän vivun lukitusta sai korjata joka lennon jälkeen ja toisekseen kellokin alkoi olla jo paljon. Siinä vaiheessa kun pakkasimme kalustoamme autoihin, paikalle pöllähti Toivolan Tomi, jota en ole nähnyt varmaan 8-9 vuoteen. Myös Komin Mikko tuli lennättelemään tässä vaiheessa, mutta ei ollut enää aikaa jäädä katselemaan.


28.11.

Melkein kuukauden tauon jälkeen olimme taas maalla, ja sormet syyhysivät päästä lennättämään. Ilma oli aika huono; kostean lauha ja epävakainen, joten tain vain pikaisen peltolennätyksen Juniorilla. Pellolla vesi litisi kumisaappaiden alla. Onneksi vanha Ossi pärähti helposti käsikäynnistyksellä. Rannekellosta katsoen Junnu kävi tankillisella noin 22 minuutin verran. Koska keli ei ollut mitenkään ihanteellinen suurin harrastenälkä tuli tyydytetyksi tällä kertaa yhdellä lennolla.

Photo by Jari Vehmaa


25.12.

Kinkkua sulateltiin ulkosalla Pikku-Junnua lennättämällä. Edellisestä lennätyksestä oli päässyt kulumaan jo aika tovi, kun olimme olleet likipitäen kuukauden kotonamme käymättä lainkaan maalla. Junnun rungon syövereihin heitettiin itse kasaama LiPo-pakka, joka oli ladattu koska ties. Saatuani Junnun ilmaan, totesin joulukuisen tuulen puhaltavan reippaasti isävainajalta perittyjen verryttelyhousujen läpi, mikä oli selvä merkki siitä, että tuuli oli liian kova ilmojen pikkujättiäiselle. Hetken vielä kaarreltuani toi koneen luovimalla takaisin ja laskeuduin koneella pehmeään pakkaslumeen.

Photo by Jari Vehmaa


30.12.

Nyt oli vuorossa lennätykset Junior 60":n kanssa. Pakkasta oli noin viisi astetta. Tankkasin ja laitoin koneen lentovalmiiksi verstaan rappusilla ja koneen ja radioiden lisäksi mukanani ei ollut muuta varustusta kuin hehkutikku. Sain heitellä moottoria käsin käyntiin aikani, ennen kuin moottori pärähti käyntiin ja tällöinkin Ossi pörisi väärin päin. Ennen lentoa en kiinnittänyt sen suurempaa huomiota siihen, miksi korkeusvakaaja toimi hieman laiskasti ja sen liikerata ylöspäin oli jotenkin vajaa.

Kun moottori kävi oikein päin ja heitin koneen ilmaan kohti voimalinjaa, se lähti kelaamaan loivasti korkeutta. Siinä heti työnsin rankasti, kun linjat uhkasivat lähestyä. Tilanteen korjaava veto ei sitten oikein riittänytkään ja niinpä kone hipoi hankea ja renkaat upposivat sen verran syvälle, että Junnun lento päättyi siihen paikkaan ja kone meni mukkelis makkelis ympäri ja jäi ylösalaisin.

Haettuani koneen takaisin starttipaikalle, tutkin mahdollisia vahinkoja, joita ei onneksi ollut vaikka koneella oli ollut vauhtia ihan reippaasti. Kiinnitin kuitenkin taas huomioita korkeusperäsimen liikkeeseen ja otin siiven irti, jolloin syy selvisi. Korkeusperäsimen servosta oli irronnut toinen kiinnitysruuvi. Servovarren liikkuessa myös koko servo liikkui, mikä söi servon normaalia liikerataa. Hain verstaalta ruuvin sekä ruuvarin ja pian ongelma oli korjattu.

Hankeen uponnutta moottoria sai taas aikansa käynnistellä ennen kuin se taas osoitti elon merkkejä ja alkoi käydä oikein päin. Ei muuta kuin kone taas ilmaan. Tämäkin lento jäi hyvin lyhyeksi, koska moottori sammui aika pian heiton jälkeen. Tallustin koneen luokse pellolle ja jäin sitä käynnistelemään sinne.

Nyt kolmannella yrittämällä Junnu saatiin vihdoinkin ilmaan, niin että voitiin puhua lennätyksestä. Moottorin säätö ei ollut edelleenkään täysin kohdillaan, mutta tämä lento mennään nyt väillä säädöillä ja ensi vuonna sitten jotain muuta. Piintyneistä tavoistani poiketen, en ajanut tankkia kuivaksi vaan tulin laskuun moottori hallitusti käyden. Kaasun ja korkeusvakaajan tarkalla yhteiskäytöllä pörräsin koneen hankea viistäen laskuun lähelleni. Pehmeässä puuterilumessa kaikki lasku päätyivät vähintäänkin nokilleen, koska mistään hankikannosta ei ollut tietoakaan. Näin lennokkivuosi 2009 saatiin kunniallisesti päätökseen.





Valitse:

RC-päiväkirjan alkuun Seuraava vuosi Edellinen vuosi




Copyright © 2002-2018 Jari Vehmaa. Kaikki oikeudet pidätetään.
Sivut päivitetty viimeksi 21.02.2015

Valid XHTML 1.0! Valid CSS!