Old timer filosofian lyhyt(45”) oppimäärä: Pikku-Junnu


Ensimmäisen kerran tavasin sanakummajaista ”old timer” Pienoismallilehden 80-luvun puolenvälin numeroista, joissa Rauno Viljanen esitteli jännän näköisiä lentäviä reliikkejä. Vielä tuolloin asia ei herättänyt sen kummempaa kiinnostusta. Artikkeli kuitattiin varmaan vain olan kohautuksella - että kaikkea sitä näkeekin kun lehtiä lukee. Seuraavan kerran old timerin konkretisoituivat, kun FSIY:n lennokkikerhossa rakennettiin Ben Bucklen sarjasta Playboy Senior, jonka majesteetillinen lento sytytti old timer-kipinän kytemään.

Tämän seurauksena tulikin sitten haalittua silloisen Hobby-Marketin poistomyynnistä seuraavat Ben Buckle -sarjat: Utility, Junior 60” ja Playboy Senior, joista vain kaksi ensimmäistä tulin rakentaneeksi ja joista Junior osoittautui todella hyväksi joka sään koneeksi. Junior ehti kokea parikin erilaista sähkö-setuppia ennen kuin nokalle päätyi vanha OS 25 –moottori. Tällä moottorilla Junnu on lentänyt useita tunteja, lentoajan ollessa helposti 20-40 min, jopa tunnin haamurajakin on ylitetty.


Ensimmäiset hapuilut sähkön kanssa

Surkuhupaisat ja jo ennalta tuhoon tuomitut sähkökokeilut 1990-luvun puolivälissä Junior 60”:n kanssa jättivät kuitenkin ajatuksen kytemään jonkinmoisesta sähkö-Junnusta. Meillä ja maailmalla ovat kyllä sittemmin Junnut lentäneet sähköllä, joten siinä ei ole mitään ihmeellistä tämän päivän tekniikalla. Netissä surffaillessani törmäsin Junnu-projektiin, jossa normikokoinen (kv. 60”) Junnu oli kutistettu 75%:iin kärkivälin ollessa 45” ja koneen käyttövoimana oli tietysti sähkö. Tässä se oli ja ei muuta kuin oma projekti alkuun. Tutun tuttujen avulla sain Junnun piirustuksista 75% pienennökset. Toki Junnusta on netissä liikenteessä sähköisetkin piirustukset, joten mikä tahansa mittakaava on mahdollinen yksinkertaisella cad-osaamisella.


Tuumasta toimeen

Kokemukseni mukaan Junnun 60”:n nokka on hieman liian lyhyt painopistettä ajatellen, joten mielessä oli tietysti hieman pidempi eturunko Pikku-Junnuun. Lopulta päädyin venyttämään Junnun nenua 20 mm. Valitettavasti jossain rakennusvaiheessa pyörsin päätökseni ja rakensin nokan ihan piirustuksien mukaisesti. Kyllähän Junnu sittemmin osoittautui ihan toimivaksi peliksi sellaisenakin, mutta nokan pidennys olisi antanut hieman enemmän pelivaraa akun sijoittamisen ja painopisteen suhteen.

Rungon rimat leikattiin 4 mm balsalevystä, joita hupeni pari kappaletta rimoihin ja muihin osiin. Tikkurunko rakennettiin ihan piirustusten mukaisesti ainoastaan sillä poikkeuksella, että ikkunalinjan alapuoleinen rima korvattiin 25 mm leveällä 4mm balsasoirolla ja tämän alareunaan liimattiin välipohja tuliseinästä alkaen melkein viimeiseen ikkunan tolppaan asti. Välipohja tuli toimimaan akkupetinä ja asennusalustana muulle ohjauslaitteistolle. Välipohja helpotti todella paljon laiteasennuksia, koska muutoin kapea ja korkea runko olisi ollut turhan ahdas aikamiehen isoille mämmikourille.

Siipi syntyi hetkessä, koska se on tasaleveä aivan kärkeä lukuun ottamatta. Keskisalko leikattiin 4mm balsalevystä ja keskisiiven niksaukset vahvistettiin molemmin puolin 0.8 mm lentokonevanerilla. Rakennusprojektina Pikku-Junnu on mitä tyypillisin tikkukone., eikä sen rakentamisesta ole mitään eritystä kerrottavaa.

Koneen siiven jälkeinen runko on aika pitkä, joten perän keveys kannattaa pitää mielessä, on siis ihan turha uneksia servojen sijoittamisesta perärunkoon. Servot siis asennettiin perinteisesti siiven alle ja työntötangoiksi tulivat ohuet pianolangat ja niiden ulkoputkiksi tuttua Kavanin valkoista sisäputkea. Tämä on ihan hyvin toimiva systeemi, kunhan muistaa tukea ulkoputket säännöllisin välein balsariman pätkillä, joiden läpi putket vie ja lopuksi tippa pikaliimaa lukitteeksi

Perinteisen tikkukoneen päällysteeksi oikeutta tekevät ainoastaan läpikuultavat päällystyskalvot, jolloin kauniit rakenteet näkyvät myös päällepäin. Värien valinnoissa ei ollut juurikaan valinnan varaa, vaan Pikku-Junnu päällystettiin samaan kuosiin, mitä aikoinaan isovelikin. Nokka elävöitettiin valkoisella oracover-kuvioinnilla. Tietysti high end- harrastaja olisi päällystänyt koneensa aidolla silkillä, mutta meikäläisestä ei ole siihen homman.

Pikku-Junnu –projekti aloitettiin sillä periaatteella, että käytettävä tekniikka löytyy omista nurkista vähän penkomalla, eikä mitään uutta kilkettä tätä varten osteta. Tämä periaate piti myös loppuun asti. Moottorivaihtoehtoina olivat käyttämättömät ulkopyörijät: Potenskyn 150 W ja PJS 500. Päädyin kuitenkin Potenskyn moottoriin, ehkä hieman pienemmän kokonsa vuoksi. Servoiksi löytyi 10g perusservoja, vastariksi Schulzen 4-kanavainen malli ja säätimeksi hienostelematon Jetin 30A:n perussäädin. Valmiita 2s-ja 3s -LiPo-pakkoja löytyi 1200-/1700 mAh:n kokoluokissa. Painoa koko komeudelle ilman akkua kertyi 475 g. Kone oli valmiina aika kivan näköinen karkkipala. Varmaan optimaalisemmalla tekniikan valinnalla painosta olisi saanut niistettyä muutamia kymmeniä grammoja pois.

Laskutelineet väännettiin 3mm hitsauspuikoista, jota saa hitsaustarvikeliikkeistä. Materiaali taipuu helpommin, mitä painolanka ja sen juotettavuus kolvilla on erinomainen. Laskutelinelankojen liitoskohtaan kierrettiin muutama kierros sähköjohdosta purettua n. 1mm kuparijohdinta. Liitoskohdat lämmitettiin sitten 100W kolvilla ja tinattiin. Lopuksi telineet maalattiin mattamustiksi.


Ja sitten ilmaan

Koelento lennettiin aika pienellä aukealla korkean puuston keskellä. Aluksi trimmaamaton kone oli aika kiikkerä ajettava, mutta varsin pian homma oli jo hanskassa, eikä päädytty metsähallituksen puolelle. Koelentojen saldona oli tietysti lista parannuksia ja virityksiä, joiden jälkeen päästään vasta kunnolla herkuttelemaan retrohenkisestä old timer -lennätyksestä.

Pikku-Junnussa oli sama tyyppivika, mitä normikokoisessakin; liian suuri siiven kohtauskulma. Olen vuosikauden ajanut 60” polttisversiotakin noin 6 mm rima jättöreunan alla, jolloin kone on suht’ mukava ajettavakin, vaikka nouseekin edelleen kaasua avatessa. Pikku-Junnussa 3mm korotus näytti olevan riittävä. Nyrkkisäännöksi riittää se, että jättöreunaa korotetaan rungossa käytetyn riman paksuuden verran. Tietysti tämänkin olisi voinut huomioida jo rakennusvaiheessa, mutta eipä vaan tullut tehtyä niin.

Ajoakun tulee olla ihan kiinni tuliseinässä. Näin jälkiviisautena rakennusvaiheessa hylkäämäni rungon pidennys nokasta olisi sittenkin ollut järkevä toteuttaa, olisi tullut vähän enemmän pelivaraa painopisteen suhteen molempiin suuntiin. Junnua ajettiin aluksi sekä 2s- että 3s-pakoilla. Isommalla napajännitteellä tulee helposti puistohävittäjä, mikä ainakin omasta mielestäni sotii old timer –filosofian perusperiaatteita vastaan; hitaasti ja rauhallisesti. Tämän lisäksi kone oli aavistuksen verran yliherkkä ajettava. Varmaan 80W Potensky riittäisi tähän koneeseen.

Loppujen lopuksi päädyin ajelemaan itsekasatulla 2s-pakalla, jonka tarkasta mAh-lukemasta ei kyllä ole enää mitään muistikuvaa. Tyynessä kesäillassa koneella sai lillutella lähes kaasu kiinni noin puolen tunnin lentoaikoja, mikä riittää hyvin pahimpaan old timer –nälkään. Näin jälkikäteen muistellessa pilotti hyytyi kyllä ensin hyttysparven keskellä ennen kuin ajoakku. Joka tapauksessa uusi ajoakku tulee olemaan jotain 2000 mAh paikkeilla., eipä tarvitse latailla kenttäolosuhteissa.


Jälkifiilikset

Kaiken kaikkiaan 45 tuuman Pikku-Junnu oli erittäin onnistunut budjettiluokan sähköprojekti tyyniin ja miksei vähän tuulisempiinkin lennätyspäiviin. Hiljaisen lentonopeutensa ansiosta kone sopisi varmaan myös sisäkoneeksi isoihin jalkapallohalleihin. Rakenteellisina muutoksina nokan pidennys ja siiven kohtauskulman muutos olisivat olleet järkeviä tehdä jo rakennusvaiheessa. Lentokokemusten karttuessa muutan kyllä siiven asetuskulmaa, koska se on erittäin helppo muutostyö jälkeenpäin. Sen sijaan nokan pidennys saa jäädä.


Valitse:

RC-päiväkirjan alkuun Pikku-Junnun rakennuskuvia




Copyright © 2013-2017 Jari Vehmaa. Kaikki oikeudet pidätetään.
Sivut päivitetty viimeksi 04.01.2015

Valid XHTML 1.0! Valid CSS!